The Walking Dead, kausi 9 - OFFICIAL
Tehdäänkö uusi ketju tulevasta kaudesta jonka alkuun on enää vajaa 2 kk. Eli 8.10. se alkaa, Rickin viimeinen kausi, liekö koko sarjan viimeinen. Jotenkin TWD henkilöityy kuitenkin niin vahvasti Rick Grimesiin jonka ampumisesta ja koomassa heräämisestä kaikki alkaa. Kun Rick lähtee, voiko sarja enää jatkua?
Itse seuraan sarjaa enää tottumuksen vuoksi, se alkuaikojen jännitys on kadonnut. En usko että aikahyppykään tuo sitä eloa sarjaan mitä on jo viimeiset kolme kautta ( ainakin ) odotettu.
Kommentit (2043)
Kattelin juuri Fearin loppuun ja neloskausi oli älyttömän suuri pettymys. Se meni sellaiseksi vatvomiseksi ja vouvaamiseksi kuin TWD on ollut. Typeriä täytejaksoja enemmänkin. Ihan selkeitä aivopierujakin sisälsi. Sitäkö se Morganin siirto tarkoitti?! ;)
Itseasiassa Morganin hahmo kivasti piristettiin henkiin taas ja Morgan on aivan mahtava ideologiansa kanssa. Ehkä vähän turhankin mahtava, että Fearin omat vakkarihahmot jää taustalle.
Fearissa kuitenkin yhä on tallella se idea, että hyviinkin ihmisiin voi törmäillä ja törmääkin. Ei ole olemassa vain paria leiriä, jotka tappelee keskenään. Plussaa siitä.
Tuli vaan tokavikassa jaksossa mieleen, että onko sarjat yhdistymässä? Jos tuo aiempi spoiler pitää paikkansa, niin yhä vahvistuu ajatus..
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä, että alusta asti zombit ovat olleet kuin sata vuotta sitten kuolleita. Naisilla kun on usein toimistotyössä puolihame.
Siellä kuuluisi olla lapsizombeja, kirkkaan värisiä vaatteisiin pukeutuneita zombeja, alastomia zombeja, uimapuvussa olevia zombeja, vanhuszombeja, juhlamekkoisia zombeja.
.
Lapsizombeja on ollut muutama, mutta nehän on ollut hahmoista muuttuneita.. Ei kävelijöitä.
Kirkkaita värejä voi vaatteissa ollakin, mutta äkkiähän värit haalenee päivän valossa ja etenkin kun ovat maassa rähmällään tuon tuosta. On siellä kaikenlaista vaatetta näkynytkin juhlavermettä, toimistovaatteita, enemmän kyllä farkku + peruspaita settiä, mutta onhan niitä eriävyyksiä ollut. Mistä niistä ottaa zombie vaiheessa selvää, että onko kuollut aikuisena vai vanhuksena?
Eka alaston zombie oli (vasta) TWDn kaudella 8. Siitä uutisoitiin erikseen. Tuotantofirma oli ylpeä asiasta. :D
En oo tätä palstaa seurannut joten en tiiä onko tästä ollut puhetta mutta tietääkö täällä joku mistä 9 kautta pystyis katsomaan? Suomen teksteillä mielellään :)
Tänään taas jatkuu sarja. Uusin sarjiskin jäi jännään kohtaan.
Taas mennään... alussa kun tuli pätkiä vanhoista kausista, muistaa miten hyvä tämä sarja joskus on ollut. Nyt seuraan enää oikeastaan tottumuksesta.
Onhan tämä 9. kausi ollut ihan hyvä,
Hyvä sarja edelleenkin. En lähtisi valittamaan.
Mitäköhän Negan tästä eteenpäin tekee, kun Sanctuaryssäkään ei ole enää ketään?
Eilinen jakso oli mielestäni taas niin tylsä! Vaikeuksia jo seurata sarjaa kun ei jaksa keskittyä kun se on niin tylsä. Ja silti ei pysty olemaan katsomatta, joka jakson alkaessa toivoo että tapahtuisipa tänään jotain...
Vierailija kirjoitti:
Kattelin juuri Fearin loppuun ja neloskausi oli älyttömän suuri pettymys. Se meni sellaiseksi vatvomiseksi ja vouvaamiseksi kuin TWD on ollut. Typeriä täytejaksoja enemmänkin. Ihan selkeitä aivopierujakin sisälsi. Sitäkö se Morganin siirto tarkoitti?! ;)
Itseasiassa Morganin hahmo kivasti piristettiin henkiin taas ja Morgan on aivan mahtava ideologiansa kanssa. Ehkä vähän turhankin mahtava, että Fearin omat vakkarihahmot jää taustalle.
Fearissa kuitenkin yhä on tallella se idea, että hyviinkin ihmisiin voi törmäillä ja törmääkin. Ei ole olemassa vain paria leiriä, jotka tappelee keskenään. Plussaa siitä.
Tuli vaan tokavikassa jaksossa mieleen, että onko sarjat yhdistymässä? Jos tuo aiempi spoiler pitää paikkansa, niin yhä vahvistuu ajatus..
No siis Fearissahan vaihdettiin edellisen kauden aikana lähes koko cast uuteen että kas kummaa kun omat vakkarihahmot jäivät vähän taustalle..
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän Negan tästä eteenpäin tekee, kun Sanctuaryssäkään ei ole enää ketään?
Eiköhän tuo jollain lailla ota Rickin paikan yhteisössä.. Semmoisia uutisoitiin tällä viikolla että Michonne lähtee kymmenennen kauden aikana myös pois.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä, että alusta asti zombit ovat olleet kuin sata vuotta sitten kuolleita. Naisilla kun on usein toimistotyössä puolihame.
Siellä kuuluisi olla lapsizombeja, kirkkaan värisiä vaatteisiin pukeutuneita zombeja, alastomia zombeja, uimapuvussa olevia zombeja, vanhuszombeja, juhlamekkoisia zombeja.
.
Lapset on todennäköisesti syöty tai ovat muututtuaan jumittuneet paikkoihin minne isompi ja pitempi zombi ei tai ovat jääneet jalkoihin. Vanhainkodeissa on varmasti vanhuszombeja. Varmasti monissa taloissa on vielä sinne piiloutuneita ihmisiä jotka muuttuneet, ehkä ne lihavemmat ihmiset linnottautuivat kun eivät kykene liikkumaan niin hyvin. Jännä pohtia näitä.
Olen pahimpaan walking dead tuskaani katsonut kun ihmiset pelaa niitä pelejä 😂 todella jänniä! Siinä muuten on lapsia
Minulta jäi nyt sitten tämä jakso väliin, en tiennyt että se alkoi taas juuri eilen. Voisiko joku kertoa mitä jaksossa tapahtui?
Carl juoksenteli pitkin metsiä ja kuoli.
Rick ratsasteli itsekseen sinne tänne ja kuoli (tai niin sarjan ihmiset uskovat)
Ja silti Judith vaan retkeilee ypöyksin pitkin metsiä eikä ketään haittaa... Vai eikö Michonne enää piittaa kun on saanut Rickin pojan, kotona on vara-Grimes joten vähät tuosta tytöstä?
Vierailija kirjoitti:
Minulta jäi nyt sitten tämä jakso väliin, en tiennyt että se alkoi taas juuri eilen. Voisiko joku kertoa mitä jaksossa tapahtui?
Oli kyllä kauden huonoin jakso... Tuli ihan mieleen, että piruako tätä viitsii katsella, kun nukkumaankin voisi mennä.
Negan pakeni Judithin armosta - Judith näki tämän kiipeävän muurin yli, ja keskustelun jälkeen päästi menemään vaikka ensin uhkasi ampua. Negan oli aiemmin varastanut mukaansa Judithin kompassin, jota piti kaulassaan. Negan kävi yöpymässä Sanctuaryssa, joka oli kuin pommin jäljiltä. Tuli siihen tulokseen, ettei siellä ole mitään ja että maailma on muuttunut. Oli paluumatkalla Alexandriaan, kun törmäsi Judithiin, joka piti lupauksensa ja ampui tätä kohti (ampui moottoripyörän renkaaseen). Jäi auki, miksi hän oikeasti palaamassa Alexandriaan, hyvät vai juonittelut mielessään.
Kuiskaajista saatiin selville heidän olevan ihmisiä valeasuissa. Yksi vangittiin Hilltoppiin. Koska Henry oli edelleen putkassa, hän "tutustui" tuohon tyttöön. Kyseessä näytti olevan Darylin juoni, jolla hän saisi salakuuntelun kautta tietoja Kuiskaajista.
Eugene oli juuri tunnustumassa rakkauttaan Rositalle sairasvuoteellaan, kun Rosita pakeni paikalta oksentamaan, ja kertoi huolestuneelle Siddiqille olevansa tälle raskaana jonkin kertaluontoisen (?) seikkailun seurauksena. Eugene kuuli asiasta avoimen ikkunan kautta.
Luke (musiikinopettaja) ja se Savioirseista loikannut mies (Enidin poikaystävä) lähtivät etsimään kavereitaan maastosta. Joutuivat Kuiskaajien ansaan, piiritetyiksi. Jakso päättyi tähän. Heillä ei ollut siis tietoa Kuiskaajista ennen lähtöään, sillä he lähtivät toisten perään ja nuo toiset saapuivat Hilltoppiin takaisin vasta sen jälkeen, menivät ristiin. Tai näin siis käsitin, multa meni vähän ohi, miksi tuo kaksikko päätti lähteä mihinkään.
Tapahtuiko mitään muuta?
Niin joo, oli myös jotain vaikeasti ymmärrettävää ympäripyöreää jutustelua Michonnen ja Darylin välillä, ilmeisesti ajasta jolloin etsivät Rickiä tms. Mitään konkreettista ei siis paljastettu esim niistä arvista, mutta tällä nyt alleviivattiin kai sitä että heillä on jotain menneisyydessään, joka vielä paljastetaan. Ärsyttävä tyyli tehdä tv-sarjaa tuollainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta jäi nyt sitten tämä jakso väliin, en tiennyt että se alkoi taas juuri eilen. Voisiko joku kertoa mitä jaksossa tapahtui?
Oli kyllä kauden huonoin jakso... Tuli ihan mieleen, että piruako tätä viitsii katsella, kun nukkumaankin voisi mennä.
Negan pakeni Judithin armosta - Judith näki tämän kiipeävän muurin yli, ja keskustelun jälkeen päästi menemään vaikka ensin uhkasi ampua. Negan oli aiemmin varastanut mukaansa Judithin kompassin, jota piti kaulassaan. Negan kävi yöpymässä Sanctuaryssa, joka oli kuin pommin jäljiltä. Tuli siihen tulokseen, ettei siellä ole mitään ja että maailma on muuttunut. Oli paluumatkalla Alexandriaan, kun törmäsi Judithiin, joka piti lupauksensa ja ampui tätä kohti (ampui moottoripyörän renkaaseen). Jäi auki, miksi hän oikeasti palaamassa Alexandriaan, hyvät vai juonittelut mielessään.
Kuiskaajista saatiin selville heidän olevan ihmisiä valeasuissa. Yksi vangittiin Hilltoppiin. Koska Henry oli edelleen putkassa, hän "tutustui" tuohon tyttöön. Kyseessä näytti olevan Darylin juoni, jolla hän saisi salakuuntelun kautta tietoja Kuiskaajista.
Eugene oli juuri tunnustumassa rakkauttaan Rositalle sairasvuoteellaan, kun Rosita pakeni paikalta oksentamaan, ja kertoi huolestuneelle Siddiqille olevansa tälle raskaana jonkin kertaluontoisen (?) seikkailun seurauksena. Eugene kuuli asiasta avoimen ikkunan kautta.
Luke (musiikinopettaja) ja se Savioirseista loikannut mies (Enidin poikaystävä) lähtivät etsimään kavereitaan maastosta. Joutuivat Kuiskaajien ansaan, piiritetyiksi. Jakso päättyi tähän. Heillä ei ollut siis tietoa Kuiskaajista ennen lähtöään, sillä he lähtivät toisten perään ja nuo toiset saapuivat Hilltoppiin takaisin vasta sen jälkeen, menivät ristiin. Tai näin siis käsitin, multa meni vähän ohi, miksi tuo kaksikko päätti lähteä mihinkään.
Tapahtuiko mitään muuta?
Onko rosita raskaana juuri siddiqille?Vai kertoiko vaan tälle.
Miksi rosita sanoi, että joku huvittelu tms Gabrielin jälkeen? En enää muista. Oliko rositalla ja gabrielilla suhde ja mihin Gabriel hävisi. On unohtunut, vaikka kaikki jaksoit katsoinkin.
Miksi se pikkutyttö kävelee aivan yksin. Se rickin tytär?
Vierailija kirjoitti:
Miksi se pikkutyttö kävelee aivan yksin. Se rickin tytär?
Sitähän tässä vähän ihmetellään. Ei taida Judithin henki paljoa merkitä Alexandrialaisille kun kukaan ei edes huomaa sen katoamista.
Fearissa oli yksi tämmöinen kuolema.