Lue keskustelun säännöt.
Minussa on mennyt jotain pahasti rikki. En saa yhteyttä itseeni. Päihdeongelmien keskellä kasvaneena vaikutusta?
16.08.2018 |
Olen miettinyt ja ihmetellyt, käsitellyt asioita paljon. Huutanut ja itkenyt tuskaa yksin kun on ollut niin hirveä olo ja menneisyys kummittelee.
Molemmat vanhemmat aina olleet etäisiä alkoholin vuoksi, kaikki isäpuolet myös alkoholisteja. Väkivaltaa, vallankäyttöä, huutoa, Itkua, henkistä alistamista ja lapsena huimasti pelottavia hetkiä.
Milloin äiti räyhäsi, jahtasi ja puri aina kiinni saatuaan, hyppäsi kännissä lapset kyydissä rattiin, paneskeli vieressä jonkun baarista otetun äijän kanssa, syytteli lapsia omasta kohtalostaan, häpäisi ja pilasi sukulaissuhteet jne. On todella arvaamaton ja aggressiivinen humalassa, täysin eri ihminen. Lista voisi jatkua vielä vaikka kuinka pitkälle.
Selvinpäin katse tyhjä mutta huolehtiva ja yritteliäs.
Sisko on vakavasti mielisairas ja usein hoitelee hänen asioitaan ja murehtii.
Äiti ja isä kuitenkin käyttivät alkoholia runsaasti jo ennen lapsia mutta paheni, äiti joutui mielisairaalaan hetkeksi. Isä teki kovasti töitä ja oli varakas. Väsyi jatkuvaan henkiseen turpiin saamiseen ja painui kuoreensa. He erosivat kun oltiin pieniä.
Sitten isä oli aina poissaoleva kun tultiin hänen luo kylään. Tissutteli, poltti tupakkaa ja teki ruokaa. Lähti baariin.
Ei jaksanut juuri huolehtia itsestään, oli masentunut monien kymmenientuhansien ulosotosta ja perheemme tilanteesta.
Lähinnä syötiin aina ja katsottiin televisiota.
Se oli siis pääosin. Oli meillä aina silloin tällöin kivoja reissuja eikä hänen kanssaan alkoholi tuonut juuri ongelmia. Ei vain ollut läsnä mutta piti huolen.
Meitä ruokittiin lohduksi ja anteeksi pyynnöksi usein herkuilla. Oltiin sitten jossain vaiheessa jo ylipainoisia. Silloin vanhemmat kohteli alentavasti ja usein huomautteli pahasti painosta.
Teininä sitten sairastuin syömishäiriöön. Lopulta aloin myös käyttämään 13-vuotiaana alkoholia, polttamaan, tutustuin vääriin ihmisiin. Myös varastelin yksin ollessani.
Olin kuitenkin kiltti enkä koskaan halunnut ketään loukata, päinvastoin. Olin anteeksipyytelevä ja hyväksyntää hakeva.
Olin huonossa suhteessa reilusti vanhemman miehen kanssa 16-vuotiaana, jonka saldona sitten huono itsetunto, itsetuhoisuus, luottotietojen menetys,abortti, alkoholiriippuvuus ja sen jälkeen en ole miehiin uskaltanut kunnolla luottaa.
Jotenkin pelko ja epäilys juurtunut sisälle.
Se suhde kyllä opetti pirusti. Vahvaksi tuli kun siitä selviytyi.
Samalla jouduin kipuilemaan kun oma äiti liikkui väkivaltaisen arvaamattoman alkoholisoituneen miehen kanssa (kiipesi parvekkeelle yöllä ja hajotti parvekkeen ikkunan päästäkseen sisään, hakkasi puukolla kerran ulko-ovea). Katsoin ja pelkäsin sitten kun äitiä kohdeltiin huonosti ja viina virtasi. Samalla opiskelupaikka oli mennä kun join itsekin.
Vuorottelin aina kumman luo uskallan mennä, oman miesystävän vai äidin luo. Molempien luota sain useina öinä kenkää kun kännissä suuttuivat olemattomasta.
Itse kuitenkin yleensä maksoin ja tein ruuat. Yritin olla hyvä ja rakastava kumppani.
Tosin äidin kanssa oli vaikeuksia, välit olivat huonot ja monta kertaa kävi käsiksi ja haukkui lyttyyn uuden miesystävän kanssa.
Pääsin kyllä omaan asuntoon kun jouduin soittamaan kerran poliisin jo liian uhkaavan tilanteen vuoksi jälleen kerran.
Kerran olin käräjillä todistajanakin yhdessä äidin miesystävän jutussa.
Sosiaalihuolto auttoi minut alkuun oman elämän kanssa.
Asiat eivät kuitenkaan koskaan parantuneet. Olin vain syvällä ojassa ja itsemurhayritys takana.
Jatkuu..
Kommentit (14)
Tuon kirjoituksen jälkeen tuli vielä mieleen, että kun sitä sosiaalista elämää ei kovin paljoa ole vaikka minusta pidetäänkin.
Olen kuitenkin jollain tavalla varautunut jatkuvasti tiedostamattakin. Tuntuu, kuin vieläkin pitäisi piilotella jotain.
Isoissa juhlissa kuten häät tms, ahdistun hirveästi. En tunne oloani kotoisaksi kun pitäisi olla jossain yhteisössä mukana, varsinkin jos minut tunnetaan jo aikasestaan.
Olen aina vähän jossain muualla.
Tuntemattomien kanssa helppo olla kun voin antaa itsestäni uuden kuvan. Kuitenkin lähempiin suhteisiin on hankala ryhtyä kun häpeä itsestä alkaa painamaan.
Huono oloni taas johtuu sisälläni olevasta vihasta, pitäisi päästä kuulluksi.
Osaako joku samaistua?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama aloitus on ollut ennenkin
Ja viimeksi se taisi olla tyttö. Sanavalinnoista tulee kyllä naisen kirjoitus enemmän mieleen.
Mitähän sinun pitää hävetä? Ethän sinä ole vanhempasi. Et ole voinut valita vanhempiasi. Jos olet jotain hölmöä tehnyt, niin se on ihan ymmärrettävää.
Olisit ylpeä itsestäsi kun sinulla on työpaikka.
Terapia on tosi hyvä jos on sopiva ja kunnollinen terapeutti. Todennäköisesti hyödyt siitä paljon, koska älykkäät ja tunnolliset hyötyvät terapiasta eniten.
Onko sinulla lemmikkiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat kirjoittamasi perusteella ihmiseltä, jonka energia virtaa. Näin sellaisen kauniin puron tai joen, kun luin tekstiäsi, mikä polveili, pysyi johdonmukaisena, energisenä ja kirkkaana loppuun asti ja jatkuu sellaisena lopun elämää, jos nuo kortit on saanut, kun sulla on...
Tulet pärjäämään hienosti elämässäsi ☺
Olet hyvä ja analysoiva ihminen. Älä kuitenkaan vedä itsesi tutkiskelua liian kireälle. Rentoudu ja ota elämä vastaan niin kuin se tulee. Ei kukaan meistä ihmisistä ole parempi toista. Jokaisella meistä on oma paikka tässä hullunmyllyssä, jota elämäksi kutsutaan. Itse voit kuitenkin loppuelämääsi vaikuttaa. Eikö se ole tärkeää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat kirjoittamasi perusteella ihmiseltä, jonka energia virtaa. Näin sellaisen kauniin puron tai joen, kun luin tekstiäsi, mikä polveili, pysyi johdonmukaisena, energisenä ja kirkkaana loppuun asti ja jatkuu sellaisena lopun elämää, jos nuo kortit on saanut, kun sulla on...
Tulet pärjäämään hienosti elämässäsi ☺
Tämä oli todella kaunis ja koskettava kommentti. Kiitos sinulle
Vierailija kirjoitti:
Mitähän sinun pitää hävetä? Ethän sinä ole vanhempasi. Et ole voinut valita vanhempiasi. Jos olet jotain hölmöä tehnyt, niin se on ihan ymmärrettävää.
Olisit ylpeä itsestäsi kun sinulla on työpaikka.
Terapia on tosi hyvä jos on sopiva ja kunnollinen terapeutti. Todennäköisesti hyödyt siitä paljon, koska älykkäät ja tunnolliset hyötyvät terapiasta eniten.
Onko sinulla lemmikkiä?
Kiitos kun vastasit!
Se häpeä on melko syvällä itsessäni. Riittämättömyyden tunnetta tarkemmin ajateltuna.
On se ajallaan parempaan mennyt sen jälkeen kun uuden elämän sain aloittaa.
Tein työni täydellä teholla eikä kokemusta ollut juurikaan. Sitä arvostivat työyhteisö ja sain paikkani jatkuvasti vastuullisempiin työtehtäviin koska kehityn nopeasti sekä palkka nousi tasaisin väliajoin. Se oli huumaavaa aikaa ja itseluottamus kasvoi kun olin oikeasti osa jotain ja itse paikkani siihen kaivanut. Olin liiankin itsevarma jossain vaiheessa.
Ahneus vei voiton kun tein sitten toisellekin firmalle töitä ja uuvuin. Sitten tein vääriä päätöksiä ja irtisanouduin paremmasta paikasta.
No, nyt elellään näin ja opin jälleen jotain.
Aika pian myös annoin lemmikkini paremmalle huolehtijalle kun työ valtasi elämäni.
Nyt olen taas miettinyt kyllä sitä hankintaa ihan tosissaan.
Eläimet ja lapset saavat minut vilpittömästi iloiseksi ja tuntemaan rakkaudellista lämpöä.
Terapia tosiaan alkaa kohta. Olen siitä onnellinen ja hieman huojentunut jo pelkästään ajatuksentasolla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin juuri loppuun kaverini lainaaman kirjan "Virtahepo olohuoneessa". Olemme molemmat alkoholistiperheestä, joten hän suositteli mua lukemaan sen. Tekstissäsi oli todella paljon samaa kuin Tommy Hellstenin, psykologi-kirjailijan, ajatuksissa. Hänen mukaansa diagnoosisi olisi läheisriippuvainen persoonallisuus. Mutta sitoudu terapiaan, toivottavasti saat itsellesi sopivan terapeutin.
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri loppuun kaverini lainaaman kirjan "Virtahepo olohuoneessa". Olemme molemmat alkoholistiperheestä, joten hän suositteli mua lukemaan sen. Tekstissäsi oli todella paljon samaa kuin Tommy Hellstenin, psykologi-kirjailijan, ajatuksissa. Hänen mukaansa diagnoosisi olisi läheisriippuvainen persoonallisuus. Mutta sitoudu terapiaan, toivottavasti saat itsellesi sopivan terapeutin.
Hei! Olen myös tutustunut kirjaan ja katsonut Tommy Hellstenin luentoja youtubesta.
Mielenkiintoista kyllä.
Joskus sanoin ystävälleni olevani läheisriippuvainen kun huonoissa suhteissa olin.
Enää en ehkä allekirjoita sitä, ainakaan samassa mittakaavassa. Olen muuttunut hyvin paljon kuitenkin enkä enää sietäisi huonoa kohtelua.
Osaan jo sanoa vastaan ja lähteä kävelemään.
Kuitenkin joissain määrin kun on tuo riittämättömyyden tunne niin haen myös hyväksyntää sitten töiden kautta. Tosin työ on myös intohimo, joten tahdon tehdä ne erittäin hyvin.
Mutta myös nautin joka kerta kun saan työstäni positiivista palautetta, varsinkin asiakkailta ja ahdistun jos sitä ei tule ollenkaan. Silloin kuvittelen tehneeni jotain väärin ja teen korjausliikkeitä.
Sinänsä ei huono, sillä parempaan täytyy aina tähdätä. Sitten kun se ottaa liikaa energiaa ja uupuu, täytyy vähän pysähtyä.
Kiitos, toivon myös löytäväni sopivan terapeutin.
Haluatko kertoa miten lasinen lapsuus on sinuun vaikuttanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, kuin omaani ja niin monen muunkin tuntemani naisen tarinaa.
Tunne elämäsi on sairastunut. Yrität etsiä syitä sairauteesi, hyvä niin, tosin se ei sinua terveeksi vielä tee. Ahdistus ei poistu, tarvitset hoitoa.
Aloita helpoimmalla, siis jos rehellinen itsellesi olet sillä vaikeimmalla: pureudu päihdeongelmaasi, myönnä avun tarpeesi ja ole rohkea, hae apua.
Tulet huomaamaan että olet oikealla tiellä. Et ole vastuussa sairustumisestasi, paranemisestasi olet. Ei kaikkien tarvitse mennä hoitoon tai rapaojan kautta, oma pohjakosketus on jokaisella henkilökohtainen.
Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Tuon kirjoituksen jälkeen tuli vielä mieleen, että kun sitä sosiaalista elämää ei kovin paljoa ole vaikka minusta pidetäänkin.
Olen kuitenkin jollain tavalla varautunut jatkuvasti tiedostamattakin. Tuntuu, kuin vieläkin pitäisi piilotella jotain.
Isoissa juhlissa kuten häät tms, ahdistun hirveästi. En tunne oloani kotoisaksi kun pitäisi olla jossain yhteisössä mukana, varsinkin jos minut tunnetaan jo aikasestaan.
Olen aina vähän jossain muualla.
Tuntemattomien kanssa helppo olla kun voin antaa itsestäni uuden kuvan. Kuitenkin lähempiin suhteisiin on hankala ryhtyä kun häpeä itsestä alkaa painamaan.
Huono oloni taas johtuu sisälläni olevasta vihasta, pitäisi päästä kuulluksi.Osaako joku samaistua?
Ap
Minä osaan tavallaan samaistua. Hyvin osaat kertoa tuosta asiasta. Minulla myös hankaluuksia noiden läheisten ihmissuhteiden solmimisen kanssa, en tiedä miksi (paitsi että tiedän; minulla myös vanhemmilla alkoholiongelmaa ja minua lapsena kaltoinkohdeltu). Seurassa olen ok ja iloinen, mukava, mutta jos jonkun yhden ihmisen kanssa täytyisi ystävystyä niin se onkin sitten hankalampi juttu. Ikää minulla jo lähemmäs 50 ja kaikki hyvät kaverit olen onnistunut karkoittamaan. Psykoterapiassa käyn nyt toista vuotta.
Sitten oli ainoa vaihtoehto muuttaa kokonaan pois ja jättää kaikki taakse.
Nyt minulla meneekin todella hyvin verrattuna pari vuotta taaksepäin.
Töissä menestynyt ja kaupunkiin tykästynyt.
Yksinäinen kuitenkin olen ja tunnen usein surua ja ahdistusta.
Talous on paljon parempi ja ulosotto vuosi sitten jo maksettu. Kuitenkin on hankala hallita omaa elämää välillä.
Kärsin vuosi sitten vielä peliriippuvuudesta.
Alkoholinkäyttöä ollut reilusti vähemmän mutta silti käytän ns. säännöllisesti.
Olen kaikille todella mukava, suoritan asioita ja tosissani yritän saada elämääni järjestykseen. Kuitenkin aina välillä kaatunut impulssien vuoksi.
Olen tutustunut ihaniin ihmisiin ja minusta pidetään.
Silti ei ole kuin pari ihmistä joille soittaa jos jokin vaivaa tai haluaisin nähdä, jos hyvällä säkällä ehtivät.
Entiset tyttö ystävät ovat melkein jääneet entiseen kaupunkiin. Koko ajan harvemmin olemme yhteydessä ja toisaalta ihan hyvä.
En tunne kuuluvani enää siihen, olemme kasvaneet erilleen.
Lähinnä käyn töissä, luen, pohdin miten saan elämäni parempaan ja oloni hyväksi. Pohdin yksinäisyyttä ja yksin pärjäämistä.
Yritän pärjätä ja käsitellä asioita.
Yleensä en jaksa edes siivota vasta kun on pakko, laskujen maksamista pitkitän, eristäydyn ja ahdistun. Välillä käyn salilla ja yritän kyllä tehdä elämästäni elämisen arvoista. Toisinaan voin todella hyvin ja saan asioita aikaan.
Kohta alkaisi terapia, oli pakko hakeutua kun ajoittain käy olo tuskalliseksi.
Vanhempien kanssa hyvät välit. Äitiäkin ymmärrän välillä ja mies ei ole enää kuvioissa.
Kiitos kun saan kirjoittaa.
Onko toisilla elämänhallinnan kanssa vaikeuksia?