10-vuotias ei pysty käsittelemään isän kuolemaa

Apua painotetaan, painottaisin samalla sitäkin että ei luoda kuvaa siitä, että suru on jotenkin sairaus tai epänormaalia. Suru ja kipu tuossa tilanteessa on normaalia, mutta jos tuntuu, ettei selviä siitä yksin tai äidin ja ystävien kanssa, voi myös käydä juttelemassa jonkun kanssa, mutta se ei ole pakko ja jos siellä tuntuu pahalta olla, siellä ei tarvitse käydä. 

Vierailija kirjoitti:

Isä kuollut vasta 2kk sitten ja ihmettelet miksi tyttö itkee eikä osaa ihan vielä käsittää koko asiaa? Entä missä sinun tunteesi on, kaipaatko miestäsi lainkaan?

Ap:han sanoi ettei ole saanut vielä itseäänkään kasattua, eikö se nyt jo jotain kerro sen tunteista. Enkä minä huomannut että ap erityisesti ihmettelisi sitä että lapsi suree vaan ennemminkin kysyi neuvoa siihen miten sitä asiaa pitäisi lapsen kanssa käsitellä.

Anna aikaa, älä tuputa (ei mitään isänmuisteluitketysiltoja, jos ei sitä halua).

Tyttö tuntee myös itsensä varmasti erilaiseksi toisten seurassa, siksi friikiksi, jolla ei ole toista vanhempaa. Luultavasti kaveripiirinkin suhtautuminen muuttuu (voit kuvitella, kuinka aikuisenakin on hankala suhtautua surevaan).

Terapiakin voi olla turhaa ja väkinäistä lapsen mielestä. Muista, että hän on vielä kasvava lapsi, ei aikuisten lailla sureva ja kokeva.

Vierailija kirjoitti:

Alkaahan tässä jo melkein itseäkin itkettämään, ihmekös jos poikaa itkettää.

Poikaa? Aivan hyvin voi olla tyttökin.

Daria kirjoitti:

Olin 11 v. kun isäni kuoli. Varmaankin käyttäydyin oudosti silloin, mut kyllä siitä toipuu

Minä olin 10 vuotias,kun isäni kuoli. Meillä ei saanut tunteita näyttää,eikä itkeä,koska vanhempani olivat eronneet.Vasta aikuisena itkin suruni pois.

Vierailija kirjoitti:

Miten kuoli?

Luetunymmärtäminen sulle vaikeaa?? Tuossahan lukee että sairauskohtaukseen.

Kysele lapselta varovaisesti, haluaako tuollaisen isyysmuistelun. Joillekkin muisteleminen voi auttaa, joillakin vaan pahentaa. Muuten anna rauhassa surra, äläkä ala hyssyttelemään vaan anna itkun tulla.

Voi miten surullinen tapahtuma teitä on kohdannut.

Anna lapselle aikaa työstää surua ja surra. Keskustele, kuuntele, ole lähellä ja saavutettavissa. Tue ja rohkaise. On yksilöllistä miten itse kukin kokee surun, miten ja miten kauan se puristaa.

Jos lapsi ei halua mennä ammattilaisen tai muun "suruspeliastin" pakeille, ethän pakota lasta. Osalle oma rauha ja aika on paras ilman ulkopuolisia penkojia.

Voimia kovasti ja lämmin osanottoni teille 💚

Olin 10-vuotias kun isä kuoli, ja edelleenkin välillä käsittelen asiaa ja joissain tilanteissa itkettää. Loppuikä siihen menee, ja sille ei mitään voi. Olen nyt 44-vuotias.

Perheneuvolaan ja heti. Ammattiapua ainakin lapselle ja mieluusti vähintään keskusteluapua äidille myös. Ihmeellistä, ettei apua ole jo teille tarjottu.

Onko kotikunnassanne kriisiryhmää? Jos on, niin heiltä voisi saada keskusteluapua. Ja vielä yksi juttu: älä itsekään yritä lapsen aikana olla reipas, vaan anna surun ja itkun tulla. Se saattaa helpottaa lapsenkin mieltä, kun hän näkee ja tajuaa, että myös aikuiset surevat.

Otan osaa suureen suruunne. On aivan normaalia surra ja jokainen tekee sen omalla tavallaan. Lapsille on myös sururyhmiä, jossa on muita samankaltaisen menetyksen kokeneita. Auttaisikohan se, jos lapsi näkisi ettei ole ainoa vanhemman menettänyt ja voisi jutella muiden sama kokeneiden kanssa.

Seurakunta järjestää myös suruleirejä, jonne mennään lapsi + vanhempi yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa suureen suruunne. On aivan normaalia surra ja jokainen tekee sen omalla tavallaan. Lapsille on myös sururyhmiä, jossa on muita samankaltaisen menetyksen kokeneita. Auttaisikohan se, jos lapsi näkisi ettei ole ainoa vanhemman menettänyt ja voisi jutella muiden sama kokeneiden kanssa.

Auttaa joo, mutta ei niin paljon, että kahdessa kuukaudessa käyttäytyisi normaalisti tai ylipäätään edes pian. 

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/mita-suru-on/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuo ole ihan normaalia? Siis viime kesäkuussa eli 2 kk sitten vai viime kesäkuussa 2017? Jos kuolemasta on vasta pari kk, antakaa lapsen surra omalla tavallaan eikä siitä ole syytä huolestua. 

Lämmin osanottoni teidän moelmpien suureen suruun. 

Joo 2kk eli tänä kesänä tapahtunut.

Onpa surullista, otan osaa.

Kiitos kaikille vastauksista ja osanotoista yritän käsitellä asiaa vähitellen tyttäreni kanssa ja opettajan kanssa keskustelin juuri äsken wilman välityksellä ja kerroin tilanteen ja, että jos lapsi poistuu luokasta itkemään niin antaa rauhoittua hetken ja sitten voi pyytää hienotunteisesti luokkaan palaamaan. Opettaja onneksi ymmärsi tilanteen hyvin ja lupasi tukea lasta ja rauhoitella jos vastaavia tilanteita tulee.

<3 voimia teille molemmille <3

En minäkään haluaisi itkeä koko luokan nähden, mutta ihan normaalia että itkettää vielä.

Tyttö ja naakkapuu kirja, käsittelee hienosti menetystä.

Normaalia se on, varsinkin kun kuolema on tullut äkkiä, ettei ole ehtinyt siihen valmistautua. Aikuisellekin vanhemman äkillinen kuolema on raskasta, saati sitten lapselle.