Isästä lapsen läheisin eikä äiti...

Äiti kelpaa ihan hyvin jos isä ei ole kotona, mutta muutoin haluaisi melkein aina isän tekevän kaiken.



Isä jaksaa hauskuuttaa, on lepsumpi, ym.



äiti

Välillä on isin poika ja välillä äidin.

yhtään ei edes silloin haitannut, että isä oli alkoholisti ja vanhemmille tuli ero kun olin noin 4-vuotias. Se vain oli niin, en tiedä miksi, mut äiti ei tainnut merkitä tuolloin juuri mitään.

tottunut siihen, että isä on vain rahan kotiin kantaja, ja Äiti se ylin emonen lapsilleen. Hyvä jos isän antavat koskea lapsiin, kun ei se kuitenkana osaa hoitaa niitä oikein. Hirveä pohdinta pitää jo käydä siitä, uskaltaako lähteä pariksi tunniksi pois ja jättää lapset isälle hoitoon.



Mutta ap. on olemassa myös normaaleja pariskuntia ja perheitä, joissa isä hoitaa lapsia ihan siinä missä äitikin, ja näin ollen isäkin voi olla se lapsen/lasten suosikki, eikä aina äiti.

meidän tuttava perheessä läheisin aikuinen lapselle on mummo.

Lai se on sitten ihan normaalia... Mutta sekä meillä että tuttavaperheissä on kyllä äiti aina se viimeinen turvasatama. Isä on tietenkin usein se hauskempi koska jaksaa leikkiä ja riehua ym, mutta tämä mainitsemani isä-tytär suhde on kyllä minun silmissäni aika erikoinen (ei siis negatiivisessa mielessä, muutoin kun ehkä siten että minusta äitinä tuntuisi kummalliselta).

osin näin onkin, koska isä on lapselle välillä enemmänkin kaveri. Kaveriperheessäkin näin on, mutta siellä lapsi tuntee kuitenkin turvattomuutta kaveri-isää kohtaan ja hakee sylin ja turvan äidiltään. Samalla kun mieheni on joskus lapselleni kaveri heidän välilleen on syntynyt voimakas side. Lapsellani on myös hyvin läheiset suhteet mummoihin ja ukkeihin



En koe tästä huonommuutta koska tiedän, että olen lapselle myös hyvin tärkeä, minun ei sitä tarvitse korostaa, ehkä tuntuu tärkeämmältä korostaa, että meillä isäkin viihtyy ja pärjää lapsen kanssa.

Se onnistuu, jos äidille asia on ongelma.

Ap on kyllä aika hassu, päivitellessään sitä kuinka lapsi voi kokea isän läheisemmäksi.



No, _onneksi_ meidän lapsilla on isä, jonka lapset kokevat erittäin läheiseksi, välillä jopa läheisemmäksi kuin äitinsä. Se vaihtelee, välillä kelpaa isä, välillä äiti. Ja se kuuluu ihan normaalin kasvuun ja kehitykseen.



Vanhempina meillä ei ole muuta eroa kuin että minä imetin lapsia sen ekat 8/10kk:tta.

Kun meillä isä on kotona, on lapset enemmän " iskän kultia" kuin äidin. Kun taas iskä on töissä, asia on toisinpäin. Omituista päivittelyä ja vikojen hakemista taas kerran!

jos tilanne on niin että isä paljon töissä, mikäs vika siinä on että lapsi isän ollessa kotona hakee isän huomiota?



Meillä vähän vajaa 2v poika oli hetken niin isänsä poikaa, että äiti kelpasi vain, jos isä ei ollut paikalla. Silloinkin varmistettiin että onko varma ettei isä ole paikalla. Itse asiassa oli aika helpottavaa, sainpahan hetken hengähtää :)

Välillä on toinen ykkönen, ja sit toinen.

läheisiä ja rakastavia aikuisia.