En vaan millään haluaisi laittaa 2 -vuotiastakaan hoitoon.

Olemme suunnitelleet/sopineet, että syksyllä poika menee hoitoon ollessaan 2 -vuotias. Miehellä alkavat työt (opinnot ovat päättymäisillään) ja minun pitäisi mennä takaisin opiskelemaan, tähän asti olen ollut kotona ja tehnyt osa-aikatyötä iltaisin (jolloin mies on ollut pojan kanssa). Syksyllä tällainen järjestely ei enää onnistu, mutta jotenkin ahdistaa vaan tosi paljon ajatus lapsen hoitoonviemisestä.. Haluaisin pitää hänet kotona kolmevuotiaaksi, arki näin sujuu oikein mukavasti. Poika on iloinen, tyytyväinen ja tapaa leikkikavereita päivittäin puistossa. En usko, että tässä vaiheessa hän vielä oikeasti edes kaipaa muuta (" enemmän virikkeitä" tms.)



En vaan todellakaan saa ymmärrystä tälle ajattelutavalleni, mieheni mielestä syksy on ihan hyvä aika pojan mennä hoitoon, samoin lähes kaikki muut ystävät ja tutut ovat sitä mieltä, että 2 -vuotias tylsistyy kotona, ja että on ollut hienoa kun näinkin pitkään olemme pystyneet hänet hoitamaan itse.



Löytyisiköhän täältä ketään, joka ajattelee samalla tavalla? Toisaalta minunkin pitäisi jo suorittaa opiskelut loppuun, ja kieltämättä kotona olo on tuntunut välillä vähän puuduttavalta (ja tämä osa-aikatyö toi ratkaisun siihen)... Miksi tämä on niin vaikeaa?