Mielipiteitä tilanteeseeni

No mikä sua estää rakastamasta, eikö sua sitten rakasteta? Ongelma on juuri, että et tiedä mitä haluat. Todellakaan ei vaihtamalla parane, jos et edes tiedä, minkälainen se parempi vaihtoehto olisi.

Vierailija kirjoitti:

No mikä sua estää rakastamasta, eikö sua sitten rakasteta? Ongelma on juuri, että et tiedä mitä haluat. Todellakaan ei vaihtamalla parane, jos et edes tiedä, minkälainen se parempi vaihtoehto olisi.

Onko se niin yksinkertaista että päätän vain että nyt rakastan tätä ihmistä? Aloituksessa juuri selitin että en tiedä rakastanko enää vai onko tämä joku ohi menevä tunteiden laantuminen.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun pitäisi miettiä, mitä oikein mieheltä haluat? Odotat, niin kuin moni muukin nainen, miehen tarjoavan sinulle jänniä elämyksiä, vai? Ehkä sun olisi parempi olla vähän aikaa yksin, osaat sitten enemmän arvostaa parisuhdetta.

Älä sinä kateellinen hölmö itke, paremmat mahdollisuudethan sinulla on, jos jokainen nainen ei pariudu pysyvästi liian nuorena.

Päinvastoinhan asia on. Nimenomaan arvostuksesta parisuhdetta kohtaan ei pidä tyytyä huonoon, kun parempi suhde on useamman kanssa harjoiteltava asia, ja taito kasvaa nimenomaan vertaillessa.

Parikymppisenä ei vielä voi tietää, mikä toisessa oikeasti kalvaa, jos syyt eivät ole ilmiselviä. Se kirkastuu sitten paljon myöhemmin.

Miehenä sanoisin, että kyllä, se on niin yksinkertaista, että päättää vaan rakastaa. Mainitsemasi syyt eivät ole riittäviä eroon. En sano, että sun tulisi jatkaa, ehkä sun täytyy oppia kantapään kautta, mutta kuvaamasi kaltaisia miehiä ei ihan joka päivä tule vastaan.

Kertoisin ap:lle ,että tuhan on niin normaali tilanne,kuin vaan voi olla. Ihmiset ei sitä vaan usko. Se rakkauden huuma kestää max 2-3 vuotta,ts. N 1000 pv ,jos päivittäin tavataan tai yhdessä asutaa. Sit tulee normi arki,huuma haihtuu.Ei tarvitse ihmetellä.

Älkää vaan lapsia tehkö,jos vähänkään epäilyttää.Erittäin harvassa on ne uudelleenrakastumiset ,jos rakkaus on loppunut.

Maailma on täynnä tutkimustuloksia ja kirjallisuutta (asiallista) ko aiheesta.

Monet on naimisissa kymmeniä vuosia,pyh' se rakkaus on lentänyt ajat sitten ulos niistä liitoista.

Uudelleen ,kun mennään toisen kanssa yhteen,on taas sama rumba.Ei se siitä kummene.Rakkaus haihtuu.

Eri asia on väkivalta,päihde ja narsistiavioliitot.

Toki poikkeukset vahvistaa säännön.

Älkää olko typeriä ja sekoittako suhteen alun huumaa rakkauteen.

kaksikymppisten ei ehkä kannattaisi parisuhteeseen edes ryhtyä. Ei kypsyys riitä. Englannin kielessä on tälle termikin: 'Puppy Love' - koiranpenturakkaus, pelkkää leikkiä. Albert Camus sanoi jotenkin: alle nelikymppiset eivät rakasta, he vain teeskentelevät.

Jos leikki alkaa kyllästyttää, ehkä on parempi vaihtaa leikkikaveri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annapa kun mamma 38v. neuvoo: jätä se. Ei se tuosta parane. Jos ärsyttää, niin ärsyttää. 2,5 vuoden jälkeen sun pitäisi rakastaa kumppania syvästi, haluta häntä, syttyä hänen kosketuksestaan. Näin se on, jos suhde on hyvä.

Kokeneempien neuvoja kaipaisinkin kun itsellä vasta ensimmäinen kunnon suhde.

Itse siis jäin. Tein lapset, menin naimisiin. Ei se siitä ikinä paremmaksi mennyt, ei vaikka miten yritti ja terapiat ramppasi. Kyllä oikeasti monta kertaa mietin, että oi miksi olin nuorena niin tyhmä, että luulin, että huonosta saa tekemällä hyvän. Miksi on väärin todeta, että hei, en halua olla tuon tyypin kanssa. Hän ärsyttää mua, en pidä hänestä. Ei se, että kerran rupeaa seurustelemaan tarkoita sitä, että on vaan pakko olla.

Nyt olen ollut viisi vuotta uudessa suhteessa avioeron jälkeen ja olen edelleen niin rakastunut! Ihana mies mulla, ei ärsytä, on ihan täydellinen mulle. Oi tätä onnea ja rakkautta! Tällaista oikeasti on.

T. Mamma 38v.

Onko sulla ap ehkäisypillerit käytössä? Vaikuttaa omaan kiinnostukseen aika kovin. Googlettele.

Vierailija kirjoitti:

kaksikymppisten ei ehkä kannattaisi parisuhteeseen edes ryhtyä. Ei kypsyys riitä. Englannin kielessä on tälle termikin: 'Puppy Love' - koiranpenturakkaus, pelkkää leikkiä. Albert Camus sanoi jotenkin: alle nelikymppiset eivät rakasta, he vain teeskentelevät.

Jos leikki alkaa kyllästyttää, ehkä on parempi vaihtaa leikkikaveri.

Jos ei saisi suhteessa olla nuorena niin eihän siinä koskaan opi mitään parisuhteista = ei oltaisi koskaan kypsiä parisuhteisiin. Joillakin löytyy se sopiva jo nuorena toisilla ei.

Näin jälkikäteen en ole katunut muuta kuin keskinkertaisessa miehessä roikkumista liian pitkään. Olisi pitänyt heivata silloin kun sitä ekan kerran mietti eikä vasta paria vuotta myöhemmin. Hukkaan heitettyä aikaa nuoruuden, rakkauden ja elämästä nauttimisen kannalta.

Elämäsi tärkein päätös on se, millaisen miehen kanssa hankit lapset (jos hankit). Hyvästä suunnitelmasta ja tarkasta valinnasta huolimatta elämä heittää yllätyksiä, silloin sen toisen puolikkaan on hyvä osata tukea ja olla vastuullinen.

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla ap ehkäisypillerit käytössä? Vaikuttaa omaan kiinnostukseen aika kovin. Googlettele.

Lopetin viime eromietintä aikana, koska tätä juuri epäilin. Oli kyllä jo ennen kuin tämän miehen kanssa alettiin seurustelemaan.

Voi sentään, olette niin teinejä vielä. Olet sitonut itsesi vakituiseen suhteeseen ihan lapsena ja suhde on vieläpä ensimmäinen... Nyt hyvä nainen eroat hyvän sään aikana ja alat elämään niin kuin ikäisesi nuoret elävät! On jotenkin ihan karmea, että lukitsee elämänsä johonkin mieheen ja ei edes katsele muita. Ei sitä nyt tarvitse huo-raamaan alkaa, mutta jotakin muuta elämistä kyllä tarvitaan! On aivan varma, että jos et nyt elä, niin menojalkasi alkaa vipattaa viimeistään kolmekymppisenä, kun helmoissasi on muutama kakara ja mies kyrpii ihan huolella.

Ärsytys ei muuksi muutu katselemalla niin kuin joku ehdotti. Rakkautta ei voi pakottaa, se on täysin mahdoton ajatuskin jo. Mieti itseäsi parin vuoden päähän - äijä ärsyttää älyttömästi ja tunnet, että elämäsi vain lipuu ohitsesi. Mieti siihen vielä pari vuotta lisää - onko tilanne yhtään parempi?

Seurustelin sinun ikäisenä liki kahden vuoden ajan saman miehen kanssa, hän oli myös ensimmäinen, jonka kanssa harrastin seksiä. Suunnittelimme yhteen muuttoa ja lapsiakin jo, mutta sitten minua alkoi erilaiset jutut tyypissä ärsyttämään. Yritin sietää niitä niin paljon, että se meni jo melkein masennuksen puolelle ja olin vihainen itselleni ärsytyksestäni. Kaikki pitivät meitä upeana parina ja elämä oli periaatteessa mukavaa, mutta minua koko juttu itketti. Itkin sitä, että olin idiootti, kun en arvostanut miestä ja itkin sitä, että halusin jättää hänet. En tietenkään jutellut miehen kanssa asiasta, eikä se olisi kyllä auttanutkaan. Kerran sitten tuli lopullinen niitti ja pistin poikki suhteen. Pistin sen poikki niin, että sanoin haluavani miettimisaikaa, mutta kun mies luotani lähti nauroin ja hypin ilosta. Oli erittäin helpottavaa päästä irti suhteesta. Ja kyllä, löysin hyvin paljon paremman. Olemme olleet yhdessä nyt yli 20 vuotta ja en edes mieti eroamista.

Kyllä parisuhteilun oppii ihan siellä parisuhteissa. Ei oppiakseen tarvitse kumppania vaihtaa, jos on hyvän löytänyt.

Ymmärrän, että päätös tuntuu vaikealta. Jos sinulla kuitenkin oikeasti on päivittäin tympääntynyt olo etkä ole suhteessa tyytyväinen, on mielestäni molemmille parempi erota. Eroaminen on kamalaa ja surullista silloinkin kun se on oikea päätös, joten ei kannata perääntyä vain siksi, että itse tilanne on vaikea. Olet kuitenkin harkinnut eroa jo pitkään ja varmaan ehtinyt ihan kunnolla punnita asiaa ja omia tunteitasi. Luota siihen mielummin kuin erohetken epäröintiin. Poika selviää siitä kyllä ja jatkaa elämäänsä kuten sinäkin. Tsemppiä <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annapa kun mamma 38v. neuvoo: jätä se. Ei se tuosta parane. Jos ärsyttää, niin ärsyttää. 2,5 vuoden jälkeen sun pitäisi rakastaa kumppania syvästi, haluta häntä, syttyä hänen kosketuksestaan. Näin se on, jos suhde on hyvä.

Kokeneempien neuvoja kaipaisinkin kun itsellä vasta ensimmäinen kunnon suhde.

Itse siis jäin. Tein lapset, menin naimisiin. Ei se siitä ikinä paremmaksi mennyt, ei vaikka miten yritti ja terapiat ramppasi. Kyllä oikeasti monta kertaa mietin, että oi miksi olin nuorena niin tyhmä, että luulin, että huonosta saa tekemällä hyvän. Miksi on väärin todeta, että hei, en halua olla tuon tyypin kanssa. Hän ärsyttää mua, en pidä hänestä. Ei se, että kerran rupeaa seurustelemaan tarkoita sitä, että on vaan pakko olla.

Nyt olen ollut viisi vuotta uudessa suhteessa avioeron jälkeen ja olen edelleen niin rakastunut! Ihana mies mulla, ei ärsytä, on ihan täydellinen mulle. Oi tätä onnea ja rakkautta! Tällaista oikeasti on.

T. Mamma 38v.

Vaikeaa tässä juuri on kun ei toista halua loukata ja tottakai on kiintynyt toiseen ja hyviä muistojakin riittää. Tottakai sille toisellekkin on reilua että en jatka jos en oikeasti ole täysillä mukana vaikka ei sitä varmaan tällä hetkellä tajua. Olen muutenkin huono päätöstentekijä ja mietin liikaa asioita niin tämmöiset tilanteet eivät ole vahvuuksiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaksikymppisten ei ehkä kannattaisi parisuhteeseen edes ryhtyä. Ei kypsyys riitä. Englannin kielessä on tälle termikin: 'Puppy Love' - koiranpenturakkaus, pelkkää leikkiä. Albert Camus sanoi jotenkin: alle nelikymppiset eivät rakasta, he vain teeskentelevät.

Jos leikki alkaa kyllästyttää, ehkä on parempi vaihtaa leikkikaveri.

Jos ei saisi suhteessa olla nuorena niin eihän siinä koskaan opi mitään parisuhteista = ei oltaisi koskaan kypsiä parisuhteisiin. Joillakin löytyy se sopiva jo nuorena toisilla ei.

No jopas oli kaukaa haettu juttu! Jotkut tyytyy huonoon, tai ei niin hirveän hyvään, jotkut haluaa parempaa. Ehkä ap:n mies on tosi hyvä mies jollekin toiselle naiselle ja ap on paras jollekin toiselle ihanalle miehelle, jossa kaikki on just eikä melkein.

Suosittelen että eroat hänestä. Jos jo nyt tuntuu tuolta, mieti miltä tuntuu parinkymmenen vuoden kuluttua. Jos silloinkin sama fiilis niin katkeroidut ja mietit mikset etsinyt elämäsi miestä nuorena.

Mä jumituin teinirakkauden kanssa 15-vuotiaana ja se päättyi eroon 27-vuotiaana. Ja olin todella onnellinen että löysin sen jälkeen kunnollisen miehen. 

Uusiin tuulii, toivottaa rouva -71 :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annapa kun mamma 38v. neuvoo: jätä se. Ei se tuosta parane. Jos ärsyttää, niin ärsyttää. 2,5 vuoden jälkeen sun pitäisi rakastaa kumppania syvästi, haluta häntä, syttyä hänen kosketuksestaan. Näin se on, jos suhde on hyvä.

Kokeneempien neuvoja kaipaisinkin kun itsellä vasta ensimmäinen kunnon suhde.

Itse siis jäin. Tein lapset, menin naimisiin. Ei se siitä ikinä paremmaksi mennyt, ei vaikka miten yritti ja terapiat ramppasi. Kyllä oikeasti monta kertaa mietin, että oi miksi olin nuorena niin tyhmä, että luulin, että huonosta saa tekemällä hyvän. Miksi on väärin todeta, että hei, en halua olla tuon tyypin kanssa. Hän ärsyttää mua, en pidä hänestä. Ei se, että kerran rupeaa seurustelemaan tarkoita sitä, että on vaan pakko olla.

Nyt olen ollut viisi vuotta uudessa suhteessa avioeron jälkeen ja olen edelleen niin rakastunut! Ihana mies mulla, ei ärsytä, on ihan täydellinen mulle. Oi tätä onnea ja rakkautta! Tällaista oikeasti on.

T. Mamma 38v.

Vaikeaa tässä juuri on kun ei toista halua loukata ja tottakai on kiintynyt toiseen ja hyviä muistojakin riittää. Tottakai sille toisellekkin on reilua että en jatka jos en oikeasti ole täysillä mukana vaikka ei sitä varmaan tällä hetkellä tajua. Olen muutenkin huono päätöstentekijä ja mietin liikaa asioita niin tämmöiset tilanteet eivät ole vahvuuksiani.

Sen takia minäkin jäin, pelotti, että miten toiselle käy kun mua rakastaa, enkä vaan uskaltanut sanoa, tehdä päätöstä. No, olisi ehkä ollut helpompaa hänelläkin, jos ois erottu 2 vuoden jälkeen verrattuna 17 vuoteen. Ja se päätös on vaan tehtävä. Hyvät muistot pysyy. Exä on löytänyt myös uuden, mua hänelle sopivamman. On onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä sanoisin, että kyllä, se on niin yksinkertaista, että päättää vaan rakastaa. Mainitsemasi syyt eivät ole riittäviä eroon. En sano, että sun tulisi jatkaa, ehkä sun täytyy oppia kantapään kautta, mutta kuvaamasi kaltaisia miehiä ei ihan joka päivä tule vastaan.

Höpö höpö... Ihania miehiä on joka paikassa ja jos suhde mietityttää, niin silloin se ei ole enää kunnossa. Miehen tunteita ei tarvitse ajatella, hän huolehtii niistä itse. Oma napa on lähin napa silloin kun suhteessa ei ole lapsia.