En ymmärrä mikä tuota lasta vaivaa. Syksyllä ekaluokalle ja tahtoo viuhtoa pelkissä pikkuhousuissa kerrostalon pihalle

Elämä on 7 vuotta ollut jatkuvaa tahtojen taistelua. Oli jo vauvana itkuinen ja levoton ilman syytä, käytettiin lääkärissäkin mutta mitään syytä ei löytynyt, tahtoi olla koko ajan sylissä eikä rauhoittunut vaunuihin tai viihtynyt sitterissä. Toivoimme että helpottaisi kun kasvaisi, ei helpottanut. Ei nuku omassa sängyssään vaikka on yövalot ja sisko samassa huoneessa, meillä ei kummallakaan miehen kanssa kestä pääkoppa istua aamuyöhön asti pitämässä' kirkuvaa lasta sängynpohjalla. Nirsoilee ruuan kanssa, välillä ei joisi mitään, söisi vain maitoa ja on alipainon rajoilla.
Ei mene suihkuun kuin kantamalla. Ja nyt kirkuu kurkku suorana eteisessä kun mies koettaa pukea tälle mekon! On kokeiltu vaikka mitä: tarroilla palkitsemista jos nukkuu omassa sängyssään, mahdollisuuksia toivoa ruokaa ja valita itse vaatteensa... ei tehoa. Jos haluaa olla ulkona puoli-alasti, on myös!

Päiväkodissa on huomattu tämä käytös, kerran suuttui jostain ja meni pöydän alle jossa kiljui antamatta koskea itseensä ja lopetti vasta kun yökki ja köhi , toisen kerran taas ei tullut alas puusta johon kiipesi metsäretkellä. Ja nirsoilee ruuan kanssa hoidossakin. Toimintaterapissa käynyt nyt vuoden jossa todettu ,että on vaikeuksia ottaa vastaan käskyjä ja suuttuu helposti. Ymmärtää ja kuulee, mutta jos ei huvita totella niin ei tottele. Vaikeuksia keskittyä ja motorista kömpelyyttä.Kynä pysyy nyt paremmin kädessä, mutta sitä kärsivällisyyttä ei ole edelleenkään.

Tilnteesta kärsii koko perhe: miehellä on vaikeuksia nukahtaa ja minulla masennnusoireita, esikoisemme 11v itkee ja kiljuu uupuneena että "käskekää sen lopettaa, MIKÄ SUN ON AINO? OOTSÄ HULLU!" Naapureiden takia nolottaa. Ja kaikesta pahimpana oma täydellinen epäonnistumisen tunne vanhempana!