Kommentit (13728)
Vierailija kirjoitti:
Heine Bakkeid Kuoleman lautturi
No, luettu loppuun.
Aivan sekopäinen stoori... Kaksi ex-poliisia jahtaa rikollista, toinen heistä pakotettuna koska haluaa pelastaa sukulaisensa hengen. No, mut siis sankarit jatkuvasti pöllyssä tai kännissä, toinen vetää huumaavia lääkkeitä ja toinen kaljaa...
Täähän on pahempi kuin Jerry Cotton-tarina.
Enivei, tätä kirjaa edeltää neljä muuta joissa ilmeisesti toinen näistä ex-poliiseista sankarina. Viittiskö ottaa jonkin näistä aiemmista luettavaksi seuraavalla kirjastoreissulla? Olihan kirjoittaja kuitenkin suoltanut tarinansa aika jouhevaan tyyliin.
Sain juuri luettua Anjet Daanjen romaanin nimeltään Laulu haikarasta ja dromedaarista. Oudolla tavalla kiehtova teos. "Haastava teos, joka palkitsee lukijansa syvyydellään ja kauneudellaan." (Kirkus Reviews) Sivuja romaanissa on lähes 900, joten kärsivällisyyttä ainakin kysytään.
Valerie Perrinin Kolmikko.
Muut hänen kirjansa olen lukenut, tämäkin vaikuttaa heti alussa hyvältä.
On vain niin paksu että hankala lukea sängyssä.
Florence Knapp: Nimet
Erikoinen rakenne, tykkään. Kirja koostuu kolmesta melkein itsenäisestä tarinasta mitä jos -meiningillä. Samaan tyyliin kuin Matt Haigin Keskiyön kirjasto.
Luen ääneen vaimolleni Paasilinnan "Isoisää etsimässä".
Hamletia jälkeen kerran luen myös.
Val McDermid - The Distant Echo. Karen Pirie-sarjan ensimmäinen teos. Enpä ole ennen tällaiseen törmännyt: kirjasarjan päähenkilö on sivuhenkilön roolissa koko kirjan ajan. Pirie mainitaan varmaan 4 kertaa ensimmäisen 260 sivun aikana. Kaiken huipuksi poliisit eivät edes ratkaise rikosta vaan uhrit. Muistan katsoneeni televisiosta tästä kirjasta tehdyn sarjan ja se poikkeaa lähes täysin alkuperäisestä kirjasta. Melkoinen saavutus. Sen verran selailin, että sarjan toisessa osassa Karen Pirie on framilla heti ensi sivuilta lähtien. Sen otan luettavaksi seuraavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Lionel Shriver: Poikani Kevin
Luin silloin kun se ilmestyi. Vaikka hyvin kirjoitettu, niin aivan kaamea aiheeltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna Kontula Kadonneen järjen metsästys.
Eila Pennanen Lapsuuden lupaus.
Freddie Meruory His Life in His Own Words.
Pekka Hänninen Edu Kettunen.
Veera Nieminen Avioliittosimulaattori.
Lenita Airisto Ei kun omin luvin.
Elsa Anttila Meikätyttö ei niiaa.
Jaana Tapio Ihan niin kuin piti.
Anneli Kanto Kirjoittamassa.
Panu Rajala Päin elämää.
Suvi Ahola Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi.
Jim Garrison Avoin tapaus,
H.K. Riikonen Sota ja maisema.
Anni Niskanen Umpikujia ja ukkoskuuroja,
Jukka Virtanen Kuvassa keskellä Jukka Virtanen.
Nämä kirjat kaikki samaan aikaan kesken?
Ja kaikki jotain elämänkertoja?
Vierailija kirjoitti:
Valerie Perrinin Kolmikko.
Muut hänen kirjansa olen lukenut, tämäkin vaikuttaa heti alussa hyvältä.
On vain niin paksu että hankala lukea sängyssä.
Oletko nähnyt bookseatin? Se on yllättävän kätevä, mutta ei kuitenkaan toimi ihan kaikkien kirjojen kanssa.
Amos Oz Ehkä jossain muualla. Kirja kertoo toisen maailmansodan aikaisesta elämänmenosta Kibbutsilla Israelissa. Ei ole tarkoitukseni lukea mitään juutalaisaiheisia kirjoja, mutta niin vain Keltaisen kirjaston lukemistossa näitä aika paljon. Kirja on humoristinen, toteava, opettavainen ja inhimillinen. Kaikki tekevät vääriä valintoja, joilla on seurauksensa. Suosittelen. Ohuehko, mutta tiivis teksti.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavat kirjat keräävät pölyä yöpöydällä: Matti Rönkä (ikkunasta pudonnut mies), Benjamin Labatut (Maailman kauhea vihreys) ,Benjamin Labatut (Maniac) , (kaukaisten saarten atlas).
Suosittelen kaikille Labatut:n Maailman kauhea vihreys...kamalaa ja kiehtovaa faktaa. Pitääpä lukea Maniac!
Vierailija kirjoitti:
Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta
Ennen tätä luin saman tekijän kirjan Omavaltaista menettelyä.
Suosittelen kaikille naisille. Ja kyllä niistä miehetkin (ainakin aikuiset ja kypsät) tunnistaa itsensä.
Nämä olivat todella hyviä! Tunnistin monesta kohtaa itseni ja lähipiirini naisia ja miehiä. Andersson on kyllä mestarillinen kuvaamaan tiiviisti ja osuvasti ihmismielen ja -suhteiden kiemuroita siten, että lukija ymmärtää henkilöhahmojen perustelut ja motiivit teoille ja ajatuksille, vaikka samaan aikaan haluaisi ravistella heidät irti moisista hullutuksista.
Elif Shafak: Taivaalla virtaavat joet.
Olen ihan alkusivuilla, joten en osaa vielä sanoa kirjasta mitään mielipidettä, mutta lähes kaikista muista suomennetuista Shafakin kirjoista olen pitänyt todella paljon. Hän kuvaa hienosti turkkilaista kulttuuria, joka on mielenkiintoista luettavaa.
Giuliano da Empoli Kremlin velho