Syy miksi olen luottotiedoton
Joku voisi luulla, että luottotietoni ovat menneet ottaessani kulutusluottoja sun muita osamaksulla ostettuja tuotteita ja palveluita, mutta joita en ole maksanut. Ei, asia ei ole niin.
Valtio ylen ystävällisesti huostaanotti minut pienenä lapsena.
Peruskoulun jälkeen laitos ystävällisesti kehotti menemään ammattikouluun, mutta ei antanut matkalippua. Millähän minun olisi pitänyt lippuni maksaa, 10e viikkorahalla vai?
Sitten aloin saamaan tarkastusmaksuja.
Ensi alkuun yritin kaikin tavoin välttää niitä saamasta, mutta aina ne tarkastajat pääsi yllättämään.
Samana päivänä kun täytin 16 vuotta sain kirjeen jossa ilmoitettiin ettei minulla ole luottotietoja.
Tämän jälkeen minua ei voinut enää vähempää kiinnostaa joten tarkastusmaksuja alkoi tulemaan ovista ja ikkuinoista. Lopulta velkaa oli useita tuhansia euroja.
Tästä syystä lopetin ammattikoulunkin kesken.
Syrjäytymiskierre yhteiskunnasta oli valmis.
Kommentit (29)
Valtio huostaanotti? Meidät muut huostaanotti kunta, joten mihin ihmeen yhteiskunnallisesti yltiövaaralliseen ryhmään mahdat kuulua.
Ei meille muillekaan laitos matkalippua antanut, itse piti hakea koulumatkatuki kuten muidenkin.
Mutta kiva provoyritys, äkkiseltään laskin tästä vain 6 asiavirhettä.
Vierailija kirjoitti:
Hajoo siihen luuseri
Näin. Ihmisistä on erittäin nautinnollista potkia päähän potkittua. Onko sulla huono olo vai päässä vikaa? Sydäntä ei ainaskaan.
Hyvä esimerkki aloitekyvyttömyydestä.
Aina löytyy keino. Se pitää _itse_ etsiä.
”Missä on tahto, siellä on tie”.
Albert Einstein
Vierailija kirjoitti:
Valtio huostaanotti? Meidät muut huostaanotti kunta, joten mihin ihmeen yhteiskunnallisesti yltiövaaralliseen ryhmään mahdat kuulua.
Ei meille muillekaan laitos matkalippua antanut, itse piti hakea koulumatkatuki kuten muidenkin.
Mutta kiva provoyritys, äkkiseltään laskin tästä vain 6 asiavirhettä.
No voi voi, oliko kunta eikä valtio? Ymmärsit pointin kuiteskin. Kunta on osa valtiota ja lastensuojelupolitiikka on valtion siunaama.
Minulle ei kukaan koskaan missään kertonut mistään koulumatkatuista. Kumma kyllä muutama muu sai laitoksen matkalippuja.
Huono provoyritys. Oletko yrittäjä?
Miksi et mennyt hiihtämällä sinne ammattikouluun? Kuten esivanhempamme silloin kivikaudella

AP on tyhmä joka ei osaa erottaa kuntaa ja valtiota toisistaan. Ei mikään ihme, että hänet on huostaanotettu.
Kelalta saa matkatukea jos ei ole oikeutettu opintotukeen. Jossain mättää, varsinkin jos olet ollut huostaanotettu, niin ihan varmasti sinua ollaan neuvottu hakemaan matkatukea. Olet ilmeisesti hassannut rahat johonkin muuhun ja yrittänyt säästää matkalipuissa.
Vierailija kirjoitti:
Miten pitkä koulumatka?
Kävellen 7,9km reittioppaan mukaan. Kävelyaika reittioppaan mukaan 1h 55min. Ei, ei ollut pyörää, minulla tai laitoksella tai muutakaan pyörillä kulkevaa menopeliä.
Vierailija kirjoitti:
Kelalta saa matkatukea jos ei ole oikeutettu opintotukeen. Jossain mättää, varsinkin jos olet ollut huostaanotettu, niin ihan varmasti sinua ollaan neuvottu hakemaan matkatukea. Olet ilmeisesti hassannut rahat johonkin muuhun ja yrittänyt säästää matkalipuissa.
Ei ole neuvottu hakemaan. En ole hassannut kun en ole hakenut kun ei ole kerrottu eli kasvatettu ja ohjeistettu kuten kotona vanhemmat varmaan lapsilleen neuvovat ja tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtio huostaanotti? Meidät muut huostaanotti kunta, joten mihin ihmeen yhteiskunnallisesti yltiövaaralliseen ryhmään mahdat kuulua.
Ei meille muillekaan laitos matkalippua antanut, itse piti hakea koulumatkatuki kuten muidenkin.
Mutta kiva provoyritys, äkkiseltään laskin tästä vain 6 asiavirhettä.
No voi voi, oliko kunta eikä valtio? Ymmärsit pointin kuiteskin. Kunta on osa valtiota ja lastensuojelupolitiikka on valtion siunaama.
Minulle ei kukaan koskaan missään kertonut mistään koulumatkatuista. Kumma kyllä muutama muu sai laitoksen matkalippuja.
Huono provoyritys. Oletko yrittäjä?
AP on tyhmä joka ei osaa erottaa kuntaa ja valtiota toisistaan. Ei mikään ihme, että hänet on huostaanotettu.
Niin, kyllähän ne päähän kohdistuneet iskut jälkensä jättävät, etenkin kehitysvaiheessa olevaan lapseen. Ja lapsen vikahan se on jos vanhemmat hakkaavat vuosia puolustuskyvytöntä lasta. Muuta fiksua?
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta pyrkii syrjäyttämään heikommat pois tieltä jotta vahvemmat voisivat kukoistaa. Sellaoseksi systeemi on rakennettu. Näin se antaa tietä ja vahvistaa luonnon lakia jossa vahvin selviytyy voittajana ja evoluutio karsii heikomman aineksen pois. Sellaista on vapaa markkinatalous.
sossutuet syrjäyttää ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et mennyt hiihtämällä sinne ammattikouluun? Kuten esivanhempamme silloin kivikaudella
Millä suksilla? Entä kesäisin, onnistuuko hiihtäminen silloinkin asfalttia pitkin? Nyt eletään nk sivistysvaltiossa 2000 luvulla, ei kivikaudella. Ikävää jos olet jämähtänyt kivikauteen.
Ihmettelen, miten kukaan ei auttanut, ohjannut tai ollut kiinnostunut tästä. Ensimmäisten laskujen jälkeen paikka, jossa olit huostaanotettuna, olisi pitänyt kiinnittää asiaan huomiota. Saahan tuonkin hoidettua, mutta aikaa ja vaivaa se vie.
Tästä tarinasta uskon sen, että tarkastusmaksuja on otettu ja luottokelpoisuus menetetty.
Näitä pentuporukoita on useitakin, jotka ajelevat liputta paikallisjunilla, ratikoilla ja metrolla. Lipuntarkastajille virnuillaan, tarkastusmaksuille nauretaan ja laput paiskotaan kadulle. Sitten parin vuoden päästä hämmästytään, kun ne maksuvelvoitteet ovat yhä olemassa.
Armoa, edes kerran elämässä kirjoitti:
Peruskoulun jälkeen laitos ystävällisesti kehotti menemään ammattikouluun, mutta ei antanut matkalippua. Millähän minun olisi pitänyt lippuni maksaa, 10e viikkorahalla vai?
No mikset kysynyt tätä kysymystä sieltä "laitoksesta"? Olisivat neuvoneet mistä voi hakea tukea opiskeluun. Lisäksi jotain voi myös pohtia itse. Et varmasti ole voinut välttyä siltä tiedolta, että työttömiä/opiskelijoita tuetaan eri tavoin valtion taholta. Ei olisi vaatinut suuria päätellä, että se saattoi koskea sinuakin ja ottaa selvää miten.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä esimerkki aloitekyvyttömyydestä.
Aina löytyy keino. Se pitää _itse_ etsiä.
”Missä on tahto, siellä on tie”.
Albert Einstein
Olen samaa mieltä. Mutta tuo vaatii jotain mitä ap:lta puuttuu, aivoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et mennyt hiihtämällä sinne ammattikouluun? Kuten esivanhempamme silloin kivikaudella
Millä suksilla? Entä kesäisin, onnistuuko hiihtäminen silloinkin asfalttia pitkin? Nyt eletään nk sivistysvaltiossa 2000 luvulla, ei kivikaudella. Ikävää jos olet jämähtänyt kivikauteen.
Kyllä kun vanhoja ihmisiä kuintelee niin he hiihtivät suksilla kouluun vaikka oli kesä, taivaalta satoi polttavaa tulta ja sudet raateli kantapäitä. Sitten ohmetellään kun nykynuoriso ei tee samoin.