Lue keskustelun säännöt.
Onko muita joilta jäi nuoruus ja murrosikä väliin eikä ole siksi aikuistunut?
28.07.2018 |
En ole oikein tasapainoinen enkä ole pystynyt aikuistumaan. Kotenkin vain raastaa se että minulta jäi nuoruus ja murrosikä välistä vaikka kuinka yritän jättää sen kaiken taakseni ja unohtaa.
Kommentit (43)
Täällä yksi. Lähtö kodista 15-vuotiaana suoraan työelämään ja iltaopiskeluun, siitä jatko-opintoihin yliopistoon ja illat puolestaan olin tiukasti töissä. Siinä meni yli kymmenen vuotta. Sitten pamahti päälle ikuinen teini-ikä.
Kauko Röyhkän sanoin:
Sitten jonnekin te (kovat pojat) kaikki katositte -
se johtui siitä, että me vanhenimme.
Nyt te lyötte vaimojanne niin kuin ennen löitte meitä.
Mutta yksi poika ei vanhentunut.
Tai vanheni se, mutta ei muuttunut.
Vieläkin se poikaparka etsii kovaa sydäntään.
Eli kuin murrosikä jäi kokematta tai jotenkin vajaaksi, sitä tietynlaista kynnyksen ylittämistä etsiin stana koko loppuelämänsä. Jotku tekee sitä tietoisesti, eivät haluakaan aikuistua, loikkaavat suoraan ikuisesta nuoruudesta vanhuuteen. Se on myös nykyään yhä hyväksyttävämpää - ennen se oli sallittua vain ylemmän luokan miehille ja naisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tavoiteltavaa aikuisuudessa edes on? Mieluummin ikilapsi.
Minäkin läksin maailmalle 15vuotiaana.
Tai..no, vanhempien yritykseen töihin.
Mutta jouduin myös tekemään työtä, 8-10 h/päivässä.
18vuotiaana mulla oli jo oma auto, omilla rahoilla ostettu.
20vuotiaana hain lainaa ja ostin oman ok-talon.
Ja vasta nelikymppisenä löysin itselleni miehen.
Lapsia en ole ikinä halunnut...tuntuu, että olen itsekin vielä "lapsi".
Mulla on edelleen se 15vuotiaan sielu, mutta mä olen kuitenkin ihan tyytyväinen ollut mun elämääni:)
Vierailija kirjoitti:
Mieheni kuuluu heihin/teihin.
Se on ihan normaalia, että miehet ovat ikuisia lapsia taikka "mieslapsia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten joku ikävaihe muka jää välistä?
Siis mitä konkreettisesti on jäänyt tekemättä, sitähän tuo kai tarkoittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, minä olen tällainen. Ikää 34 enkä koe itseäni aikuiseksi. Nuoruus jäi elämättä. Asuimme maalla ja kotona oli jäätävä ilmapiiri. Minä pakenin kirjojen maailmaan. Ylä-asteella en viettänyt aikaa nuorten parissa, ei siis ollut yhtä ainutta ystävää. Koulussa olin hyljeksitty. Koulun jälkeen kirjastoon ja bussille.
Näin meni ylä-aste. Muutin kotoa pois ylä-asteen jälkeen ja menin ammattikouluun. Kiitos ylä-asteajat, en ollut sosiaalisesti taitava ja jäin taas syrjään. Työelämään siirryin paikkaan jossa olin ainoa nuori. Muilla oli lapset, asuntolainat, koko paketti. Taas olin ulkopuolinen. Sitten jäin työttömäksi ja olen ollut ilman sosiaalista kontaktia usean vuoden ajan, kunnes viime syksynä minut pakotettiin kuntouttavaan työtoimintaan pajalle. Siellä on muitakin minunkaltaisia.
En ole ikinä käynyt elokuvissa, en ole ikinä käynyt festareilla, en ole ikinä seurustellut. Kaikki on jäänyt väliin.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä käynyt elokuvissa, en ole ikinä käynyt festareilla, en ole ikinä seurustellut. Kaikki on jäänyt väliin.
Oletko varma, että sitten tykkäisit siitä elokuvissa tai festareilla käymisestä? Itse en ainakaan ihan rehellisesti tykkää useimmista elokuvista (ja varsinkaan niin paljon, että kannattaisi maksaa riistohintaisista elokuvalipuista) tai harrasta musiikin kuuntelua, joten ei tee mieli mennä elokuviin tai festareille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä käynyt elokuvissa, en ole ikinä käynyt festareilla, en ole ikinä seurustellut. Kaikki on jäänyt väliin.
Oletko varma, että sitten tykkäisit siitä elokuvissa tai festareilla käymisestä? Itse en ainakaan ihan rehellisesti tykkää useimmista elokuvista (ja varsinkaan niin paljon, että kannattaisi maksaa riistohintaisista elokuvalipuista) tai harrasta musiikin kuuntelua, joten ei tee mieli mennä elokuviin tai festareille.
En tiedä tykkäisinkö juuri siitä elokuvasta tai musiikista, mutta se on niin iso osa nuorten elämää, pidetään siellä yhdessä hauskaa. Juuri se yhdessä hauskan pitäminen on jäänyt väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä käynyt elokuvissa, en ole ikinä käynyt festareilla, en ole ikinä seurustellut. Kaikki on jäänyt väliin.
Oletko varma, että sitten tykkäisit siitä elokuvissa tai festareilla käymisestä? Itse en ainakaan ihan rehellisesti tykkää useimmista elokuvista (ja varsinkaan niin paljon, että kannattaisi maksaa riistohintaisista elokuvalipuista) tai harrasta musiikin kuuntelua, joten ei tee mieli mennä elokuviin tai festareille.
En tiedä tykkäisinkö juuri siitä elokuvasta tai musiikista, mutta se on niin iso osa nuorten elämää, pidetään siellä yhdessä hauskaa. Juuri se yhdessä hauskan pitäminen on jäänyt väliin.
Miksi siellä olisi hauskaa, jos ei vaikka tykkää katsottavasta elokuvasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni kuuluu heihin/teihin.
Se on ihan normaalia, että miehet ovat ikuisia lapsia taikka "mieslapsia".
On myös miehiä, jotka rakentavat talon perheelle, elättävät perheen, kantavat vastuun. Luonnollisista vaan ei otsikoita revitä. Erityisen hauskaa että nyt myös nuoremmat miehet osaa puhua tunteista, niin ettei tarvi kossupulloa eikä nyrkkiä milloinkaan. Kaikki miehet eivät jumita, vaan katsovat eteenpäin.
kohta nelikymppinen äijä ja tuntuu että olen henkisesti jämähtänyt johonkin parikymppisen tasolle, ei ollenkaan tunnu ikäiseltäni. Syynä pääosin että perheemme asui syrjässä ja erakoiduin sinne kotinurkkiin 3-kymppiseksi saakka. Eipä se omilleen muutto enää siinä vaiheessa paljoa auttanut, kun niin kaavat kangistuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnollisista ei otsikoita revitä. He eivät myöskään palstaile täällä vaan tekevät töitä.
Isä sairastui pahasti kun olin 12v. Huoli oli suuri, asuttiin syrjäkylällä ja siihen se lapsuus jäi. Isä kuoli kun olin 18. 6 vuotta oli kipua ja helvettiä, menetettiin melkein kaikki. En osannut ystävystyä,koska vietin niin erilaista elämää kuin muut, eikä koulun jälkeen ollut mahdollisuuttakaan kun asuttiin syrjässä ja piti joko istua isän vieressä sairaalassa tai hoitaa kotona. Lukion jälkeen läksin heri ulkomaille ja täällä olen lähes 40v. jälkeen. Ainoa vaihtoehto oli tämä, uusi elämä kaukana. En tunne kuuluvani minnekään, en tänne enkä Suomeen (jossa käyn harvoin) Olen naimisissa muttei lapsia, valinnut niin, koska en koskaan tuntenut vielä olevani aikuinen. En pysty ottamaan vastuuta, olen vain rakentanut itselleni hyvin omanlaiseni elämän. Olen aivan kuin joltain toiselta planeetalta. Kyllähän minusta tykätään, mutta kukaan ei oikeasti tunne minua, tuskin itsekään.
Olen onnellisin vain silloin kun olen matkalla yksin jossain kolmannessa maassa jossa kukaan ei minua tunne.
Vierailija kirjoitti:
Joo, minä olen tällainen. Ikää 34 enkä koe itseäni aikuiseksi. Nuoruus jäi elämättä. Asuimme maalla ja kotona oli jäätävä ilmapiiri. Minä pakenin kirjojen maailmaan. Ylä-asteella en viettänyt aikaa nuorten parissa, ei siis ollut yhtä ainutta ystävää. Koulussa olin hyljeksitty. Koulun jälkeen kirjastoon ja bussille.
Näin meni ylä-aste. Muutin kotoa pois ylä-asteen jälkeen ja menin ammattikouluun. Kiitos ylä-asteajat, en ollut sosiaalisesti taitava ja jäin taas syrjään. Työelämään siirryin paikkaan jossa olin ainoa nuori. Muilla oli lapset, asuntolainat, koko paketti. Taas olin ulkopuolinen. Sitten jäin työttömäksi ja olen ollut ilman sosiaalista kontaktia usean vuoden ajan, kunnes viime syksynä minut pakotettiin kuntouttavaan työtoimintaan pajalle. Siellä on muitakin minunkaltaisia.En ole ikinä käynyt elokuvissa, en ole ikinä käynyt festareilla, en ole ikinä seurustellut. Kaikki on jäänyt väliin.
Minulla mennyt melko pitkälle samaa rataa: koti oli maalla, ei tosin mitään ongelmia ollut vanhempien kanssa, mutta yhtään ystäviä minulla ei ollut ja harrastuksina juurikin kirjasto ja lukeminen. Lukio sitä samaa. En seurustellut ikäisteni kanssa. Myöskin minä olen kaikissa työpaikoissani ollut se nuorin ja ihan eri elämäntilanteissa kun muut. Elokuvissa tosin olen käynyt ja festareillakin joskus - tosin jälkimmäisillä en ole ikinä viihtynyt.
En silti tunne jääneeni aikuistumatta. Olisihan se nuoruus ja teini-ikä ehkä voinut olla sosiaalisempi ja muutakin kuin kotona kirjojen kanssa istumista, mutta niin se vain minulla meni ja olen sen hyväksynyt, vaikka joskus on vaikealta tuntunutkin ja siltä, että on jäänyt jostain paitsi. Nykyään menee ihan hyvin: on työpaikka, puoliso, oma talo ja raha-asiat kunnossa.
Minkä väliin nuoruus ja murrosikä jäivät, ellet ole aikuistunut? Oven?
Vierailija kirjoitti:
Minkä väliin nuoruus ja murrosikä jäivät, ellet ole aikuistunut? Oven?
Hoahahahahahaha +1 +1 +1 +1 +1+1 +1 +1
Mulla vanhempi loukkaantui työtapaturmat saa ja sitten masentui vakavasti. Mulla jäi murrosiän normaali kapina aihe täysin, joten en aikuistunut kunnolla.
Olet sentään tietoinen ongelmastasi, etkä lakaissut sitä maton alle menemällä naimisiin isäsi ikäisen miehen kanssa.