Lue keskustelun säännöt.
Asumiskulttuurin muutos vs. syntyvyyden lasku
27.07.2018 |
Mitä mieltä olette, onko näillä asioilla yhteyttä? Omasta mielestä työkulttuurin muutos eli lisääntyneet osapäivä- ja pätkätyöt ja työelämän vaatimusten kasvu ovat iso syy syntyvyyden laskuun Suomessa, mutta onhan siihen muitakin tekijöitä. Mitenkäs asumisen muuttuminen?
Ihanteellinen asumisympäristö lapsiperheelle olisi lähellä vanhempien työpaikkaa, turvallinen, ja ympärillä sopivan välimatkan päässä paljon samanlaisia lapsiperheitä joilta saa apua jos tarvitsee lapsenvahtia hetkeksi. Ympärillä luontoa ja pihaa, jossa isommat lapset voivat liikkua omin päin.
Vielä joskus 50-60-luvulla Suomi oli pullollaan tuollaisia paikkoja. Kaikissa pikkukylissäkin oli asukkaita ja kyläläisillä lapsia, jotka keskenään laumana pyörivät pihalla. Vanhemmat keskittyivät omiin tekemisiinsä samaan aikaan. Pienten lasten äitejä oli paljon ja kaikilla omatkin askareensa. Asunnon tuollaiselta alueelta sai helposti, sellainen oli kenen tahansa työkykyisen saavutettavissa.
Nykyään asuminen on keskittynyt muutamaan kasvukeskukseen, jossa kaikki työpaikat ovat. Siellä toteutuu yhtälöstä työpaikan läheisyys, mutta ei turvallisuus. Lasta on vahdittava 24/7. Ulkoillessa vanhemman on oltava mukana koko ajan liikenteen yms. takia. Vanhemmuus ei näin ollen mene siinä sivussa, vaan muu elämä on laitettava katkolle. Elämästä tulee yksinäistä lastenvideoiden katselua tabletilta kerrostalossa. Jos lapsen haluaa saavan tarpeeksi liikuntaa, se täytyy ilmoittaa johonkin jääkiekkoseuraan minne kuskatessa ja viuluja maksellessa meneekin aikuiselta seuraavat 10 vuotta. Kasvukeskuksissa on joitain vähän helpompia alueita, joihin on valtava ylitunku (Vallilat, Pispalat jne) ja kalliit hinnat.
Jos mennään vähän ulospäin kasvukeskuksista, saadaan ehkä oma piha ja sen myötä vähän lisää vapautta sekä lapsella vielä on jonkin verran autoillen saavutettavia leikkikavereita, mutta talous on tässäkin vaihtoehdossa tiukoilla ja aikaa matkustamiseen menee paljon, mikä väsyttää ennestään. Tämä vaihtoehto ehkä helpoimmasta päästä, mutta ainoastaan hyvin ansaitsevien saavutettavissa.
Haja-asutusalueilla lapsen voi aika usein turvallisesti päästää leikkimään pihalle, mutta kavereita ei ole, ei lapselle eikä aikuisille. Humisevaa metsää ja autioita tai eläkeläisten asuttamia taloja vain. Työtäkään ei ole. Jos yksinäisyydessä ja köyhyydessä elämisen kestää, lapsi ainakin voi saada riittävästi ulkoilua.
Jos vertaa tätä normaaliin elämään sinä aikana kuin vaikka suuret ikäluokat syntyivät, niin onko ihme että nyt syntyy vähemmän lapsia? Lapsensaanti ei ollut silloin tuomio yksinäisyyteen.
Kommentit (8)
Ehkä nykyiset lapsentaikäiset eivät halua niin kovin eri asioita kuin ennenkään, mutta nykyään vain lapset eivät sovi siihen kuvioon jossa omaa elämää voisi elää samaan tyyliin kuin ennenkin. Kaupunkilaisaikuisten tapaamispaikkoja ovat terassit, ravintolat ja harrastukset.
Tuskin suurten ikäluokkienkaan vanhemmat olisivat halunneet lapsia, jos niiden hankkiminen olisi tarkoittanut että on muutettava yksin asumaan neljän seinän sisälle eikä näe enää kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisää vielä se miten pieniksi nykyään kerrostaloasunnot rakennetaan. Makuuhuone on samaa luokkaa kuin vaatehuone vielä muutama kymmen vuotta sitten.
Omat kokemukset maaseutukirkonkylästä. Siellä hyvin yleistä oli, että naiset olivat kotiäitejä siihen asti, kun nuorin lapsi lähti kouluun. Joillakin oli työpaikka jo lasten ollessa pieniä, kuten omalla äidilläni, mutta osa-aikainen. Mummo hoiti. Mummo kuoli jo ollessani kuusi ja sen jälkeen minusta huolehtivat veljet tai vietiin tädille serkun kanssa leikkimään. Veljet olivat tuolloin 9 ja 10. Talon sai helposti ja 70-luku oli aravalainojen kulta-aikaa. Ihan tavalliset ihmiset rakensivat tiilitaloja, duunarit ja monesti vain toinen perheestä oli töissä. Sitten kun nuorin lapsi lähti kouluun, aina joku työpaikka löytyi ja miltei järjestettiin näille äideille osaamisen mukaan. Oma äitini oli talonmies-siivooja, tosin isä teki käytännössä ne talkkarin hommat.
Siellä oli voimakas yhteisöllisyys, mutta silti lapsia ei hoidatettu kavereilla, sukulaisilla kyllä.
Taitaa taas olla enemmän tunnetta kuin tietoa.
Tuolloin 50- ja 60-luvuilla asuttiin toki laajemmin pitkin Suomea ja lapsia oli enemmän kuin nyt, mutta en todellakaan muista mitään sellaista aikaa, jolloin lapset liesusi keskenään tavallisella kylällä ja vanhemmat teki omiaan. Kyllä ne lapset oli suurimmaksi osaksi mukana töissä! Eikä äideillä käynyt edes mielessä pyytää naapuria lapsenvahdiksi, koska oli aika vähän niitä asioita, joihin lasta ei tuohon aikaan voinut ottaa mukaan.
Kaupungeissa taas oli sellainen ihme kuin kotiäitiys, jossa keskiluokkainen perhe asui omakotitalossa, isä kävi töissä ja äiti huolehti lapsista. Mutta ei silloinkaan katseltu hyvällä naapurin lapsia, jos nämä joka päivä omaan pihaan tulivat. Omia lapsia vanhdittiin 24/7, koska vaikka autoja ja liikennettä oli vähemmän, niin vaaroja oli silti paljon. Vain kaupunkien köyhimmillä alueilla lapset oli täysin vailla aikuista.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä nykyiset lapsentaikäiset eivät halua niin kovin eri asioita kuin ennenkään, mutta nykyään vain lapset eivät sovi siihen kuvioon jossa omaa elämää voisi elää samaan tyyliin kuin ennenkin. Kaupunkilaisaikuisten tapaamispaikkoja ovat terassit, ravintolat ja harrastukset.
Tuskin suurten ikäluokkienkaan vanhemmat olisivat halunneet lapsia, jos niiden hankkiminen olisi tarkoittanut että on muutettava yksin asumaan neljän seinän sisälle eikä näe enää kavereita.
Näin stadilaisena tapaamispaikat on kodit jossa voidaan kokata jotain yhdessä tai etukäteen. Baarit, baarit ja baarit ei kelpaa tapaamispaikaksi yli 25v vanhoille. Silloin on joko juopposetä tai pubiruusu jos moisissa viihtyy.
Voihan sitä tietty tavata vaikka punttisalilla tai kiipeilyseinän kanssa jossain ruoholahdessa tms paikassa. Joo. Paitsi ettei oikein futaa. Harrastuksissa harrastetaan. Ostoskeskukseen hengailemaan? Juuei, jos on 14v ja hylätty ja eitoivottu pikkulapsi ehkä joo. Ei aikuiselle mikään ajanvietto ja tapaaminen. Kahvila... no ei nyt ihan nekään.
Palveluja on muttei ne palvele pätkääkään muita ku alle 25v sinkkuja. Sen jälkeen harrastukseksi riittänee salatut eläimet ja lasten elämän rahoittaminen. Niijoo ja siihen mennessä ois pitäny saada ne pari skidiä ja olla muutenkin ikisuhteessa josta kumpikaan ei koskaan eroa. Hahhahaha!!
Lystikkäitä nämä suunnitelmayhteiskunnan suunnittelijat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taitaa taas olla enemmän tunnetta kuin tietoa.
Tuolloin 50- ja 60-luvuilla asuttiin toki laajemmin pitkin Suomea ja lapsia oli enemmän kuin nyt, mutta en todellakaan muista mitään sellaista aikaa, jolloin lapset liesusi keskenään tavallisella kylällä ja vanhemmat teki omiaan. Kyllä ne lapset oli suurimmaksi osaksi mukana töissä! Eikä äideillä käynyt edes mielessä pyytää naapuria lapsenvahdiksi, koska oli aika vähän niitä asioita, joihin lasta ei tuohon aikaan voinut ottaa mukaan.
Kaupungeissa taas oli sellainen ihme kuin kotiäitiys, jossa keskiluokkainen perhe asui omakotitalossa, isä kävi töissä ja äiti huolehti lapsista. Mutta ei silloinkaan katseltu hyvällä naapurin lapsia, jos nämä joka päivä omaan pihaan tulivat. Omia lapsia vanhdittiin 24/7, koska vaikka autoja ja liikennettä oli vähemmän, niin vaaroja oli silti paljon. Vain kaupunkien köyhimmillä alueilla lapset oli täysin vailla aikuista.
Meillä viisivuotiaat ja sitä vanhemmat sai olla isompien lasten kanssa ja koulikäiset täysin keskenään ja ottaa ne viisivuotiaat mukaan. Sisällä ei kenenkään kotona oltu, tiettyinä päivinä ei menty kylään ja ruoka-aika oli kaikilla lähes sama, klo 17 illalla ja päivällä klo 11. Ennen päiväruokaa oli lupa käydä kymmeneltä uimassa, yksin uimassa käymiseen oli ikäraja 7 vuotta. Asuin kivenheiton päässä yleisestä uimarannasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa taas olla enemmän tunnetta kuin tietoa.
Tuolloin 50- ja 60-luvuilla asuttiin toki laajemmin pitkin Suomea ja lapsia oli enemmän kuin nyt, mutta en todellakaan muista mitään sellaista aikaa, jolloin lapset liesusi keskenään tavallisella kylällä ja vanhemmat teki omiaan. Kyllä ne lapset oli suurimmaksi osaksi mukana töissä! Eikä äideillä käynyt edes mielessä pyytää naapuria lapsenvahdiksi, koska oli aika vähän niitä asioita, joihin lasta ei tuohon aikaan voinut ottaa mukaan.
Kaupungeissa taas oli sellainen ihme kuin kotiäitiys, jossa keskiluokkainen perhe asui omakotitalossa, isä kävi töissä ja äiti huolehti lapsista. Mutta ei silloinkaan katseltu hyvällä naapurin lapsia, jos nämä joka päivä omaan pihaan tulivat. Omia lapsia vanhdittiin 24/7, koska vaikka autoja ja liikennettä oli vähemmän, niin vaaroja oli silti paljon. Vain kaupunkien köyhimmillä alueilla lapset oli täysin vailla aikuista.
Meillä viisivuotiaat ja sitä vanhemmat sai olla isompien lasten kanssa ja koulikäiset täysin keskenään ja ottaa ne viisivuotiaat mukaan. Sisällä ei kenenkään kotona oltu, tiettyinä päivinä ei menty kylään ja ruoka-aika oli kaikilla lähes sama, klo 17 illalla ja päivällä klo 11. Ennen päiväruokaa oli lupa käydä kymmeneltä uimassa, yksin uimassa käymiseen oli ikäraja 7 vuotta. Asuin kivenheiton päässä yleisestä uimarannasta.
Meillä ei vielä 7-vuotiaana saantu mennä itsekseen uimaan, mutta muuten aika samanlaista. Ei lapsena vietetty sisällä aikaa paljon ollenkaan. Sadekelillä lähinnä.
Toki sosiaaliturva on tänä päivänä parempi. Mutta nykyäänkin turvaverkko tulee vastaan silloin kun on jo lähes pohjalla, ja asumisen kannalta turvaverkon kannattelemana päätyy juurikin kaupunkiin vuokra-asuntoon. Inhimilliseltä kannalta yksinäisyys ja eristäytyneisyys on vielä rankempaa kuin köyhyys. Se varmasti vaikuttaa halukkuuteen lisääntyä yhtään epävarmassa elämäntilanteessa.