Miehen poika aikoo muuttaa meille - katastrofi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n näkökulmasta suhteen "ehdot" ovat muuttuneet yllättäen. Ap ryhtyi suhteeseen, jossa asutaan kaksistaan, ja miehen lapset vain käyvät välillä. Ikävää tilanteessa on se, että mies ei tullut ajatelleeksi, että ap:lle pitäisi kertoa ajoissa, että suhteen ehdot ovat nyt muuttumassa. Mies vain oletti, että ap:lle käy kaikki.

Mikä kaikki? Sekö, että miehen poika muuttaa isän luokse asumaan? Tämä "kaikki", koko paketti, on morsiamelle kelvattava. Ikäänkuin YH:n  uudelle siipalle.

Höpöhöpö kenellekään tarvitse kelvata mikään. Kuka vaan voi erota ihan ilman syytäkin nykypäivänä, siinä sinulle yllättävä tieto!

Vierailija kirjoitti:

Tilannepäivitys! 

Miehen kanssa oli asiasta kunnon riita viime yönä. Ei todellakaan ollut ajatellut mitä kaikki tulee maksamaan ja miten se maksetaan, ei ollut ajatellut miten voin jatkossa tehdä töitä kotona eikä ollut ajatellut miten itseäni muutenkin voisi pojan jatkuva läsnäolo haitata. Ei ollut miettinyt kuka hoitaa kuljetukset jne. Lista on loputon!!! 

Ilmoitin (suutuspäissäni) että lähden, johon mies parahti että kuinka hän sitten pärjää pojan kanssa taloudellisesti ja muuten!!! Ei ole todellista!! Se oli tosiaan ensimmäinen ja ainoa asia mikä miestä lähdössäni vaivasi! Onnistuin pitämään pokan ja ilmoitin vain ettei ole minun ongelmani kuinka pärjäävät.

Tosiaan kun aloin miettiä, kuka on pojan vierailujen aikana kokannut, huolehtinut, laittanut huoneen valmiiksi, pyykännyt, hoitanut jos on tullut kipeäksi... minä. Miehelle ei esim. ole tullut mieleenkään koskaan että poika on tarvinut säännölliset ruoka-ajat (meillä ei sellaisia ole) eikä "kaiva kaapista mitä haluat jos tulee nälkä" toimi. En pidä lapsista, en pahemmin välitä tai ole koskaan välittänyt pojasta mutta totta helvetissä olen huolehtinut että isällään käydessä kaikki on ok ja että hänen on mukava käydä täällä, ei niin että jos poika on käyntinsä aikana sairastunut elellään vain normaalisti kiinnittämättä ylimääräistä huomiota. 

Raastaa ja v***ttaa ihan helvetisti mutta eipä auta. 

Ei yllätä mua yhtään.

Valopilkkuna on se, että sinulle paljastui näin nopeasti ja kätevästi miehen todellinen sisin. Tämä oli oikeastaan onni onnettomuudessa. Ehkä mieskin saa vihdoin mahdollisuuden kasvaa aikuiseksi, kun joutuu ensimmäistä kertaa elämässään vastaamaan itsestään ja lapsestaan, eikä ole 'äitiä', joka hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Tilannepäivitys! 

Miehen kanssa oli asiasta kunnon riita viime yönä. Ei todellakaan ollut ajatellut mitä kaikki tulee maksamaan ja miten se maksetaan, ei ollut ajatellut miten voin jatkossa tehdä töitä kotona eikä ollut ajatellut miten itseäni muutenkin voisi pojan jatkuva läsnäolo haitata. Ei ollut miettinyt kuka hoitaa kuljetukset jne. Lista on loputon!!! 

Ilmoitin (suutuspäissäni) että lähden, johon mies parahti että kuinka hän sitten pärjää pojan kanssa taloudellisesti ja muuten!!! Ei ole todellista!! Se oli tosiaan ensimmäinen ja ainoa asia mikä miestä lähdössäni vaivasi! Onnistuin pitämään pokan ja ilmoitin vain ettei ole minun ongelmani kuinka pärjäävät.

Tosiaan kun aloin miettiä, kuka on pojan vierailujen aikana kokannut, huolehtinut, laittanut huoneen valmiiksi, pyykännyt, hoitanut jos on tullut kipeäksi... minä. Miehelle ei esim. ole tullut mieleenkään koskaan että poika on tarvinut säännölliset ruoka-ajat (meillä ei sellaisia ole) eikä "kaiva kaapista mitä haluat jos tulee nälkä" toimi. En pidä lapsista, en pahemmin välitä tai ole koskaan välittänyt pojasta mutta totta helvetissä olen huolehtinut että isällään käydessä kaikki on ok ja että hänen on mukava käydä täällä, ei niin että jos poika on käyntinsä aikana sairastunut elellään vain normaalisti kiinnittämättä ylimääräistä huomiota. 

Raastaa ja v***ttaa ihan helvetisti mutta eipä auta. 

Tsemppiä siihen mitä ikinä päätätkin, tilanne ei varmasti ole helppo. Kannattaa puntaroida vielä sitä mikä on edessä, koska jos mies on noin jääräpäänä voi vaan valmistautua siihen, että tulet jäämään kyllä jalkoihin, jos on kyseessä sinun tai pojan etu (mielestäni pojan etua pitää kyllä miettiä, MUTTA hän on jo lähes aikuinen lapsi ja tulee ymmärtää myös että sinäkin olet osa perhettä etkä vain piika).

Toivottavasti saatte keskusteltua. Kusessahan miehes on joka tapauksessa, lähdit tai et. :/

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Meilläkin joitain vuosia sitten miehen tyttären äiti päätti yhtäkkiä muuttaa jonnekin hevonkukkuun, kun teini oli 14v. Täysin ilmoitusasiana minulle kerrottiin, että tyttö asuu jatkossa meillä. Meillä ei tilojen puolesta ollut ongelmaa, ja kemiatkin ihan semi okei, mutta olihan se silti ihan kamala paikka. Kun ei homma koskettanut vain meitä aikuisia ja teiniä vaan kolme pikkusisarusta myös kuvioissa.

No, ei siinä mitään, 2 vuotta asuttiin näin ja perhedynamiikka ei toiminut ollenkaan. Tytär oli tottunut elämään ainoana lapsena äidin luona ja meillä oli sitten yksi "laumasta". Sai hirveitä kateusraivareita kaikesta, halusi isänsä huomion kokonaan itselleen, oli ilkeä ja väkivaltainenkin, koko perhe kulki varpaillaan yhden vuoksi jne. Lopulta ainoa vaihtoehto oli lukioon mennessä vuokrata tytölle oma asunto. Nyt on 17 ja pärjäilee siinä ihan kivasti, toki isänsä joutuu paljon tukemaan ja rahallisesti meillä on ihan älyttömän tiukkaa rahoittaa kahta kämppää. Toivomme hartaasti, että kun tulee täysi-ikäiseksi saisi jotain osa-aikatyötä ja silloin onneksi alkaa saada täyttä opintotukea.

Tsemppiä. Eivät nämä ole niin mustavalkoisia asioita, että lapset ensin ja muusta viis. Neuvoa en osaa, mutta vastoin tahtoasi sinun ei pidä ryhtyä miksikään äitipuoleksi. Tuon ikäiseltä voi myös jo selkeästi vaatia, että tekee osuutensa kodin töistä, vaikka jos ei ole tähän mennessä tehnyt, ei se taistelutta tule onnistumaan.

Lapsen äiti siis päätti muuttaa hevonkukkuun ja lapsen isä oli jo perustanut uuden perheen. Lapsen äiti ei siis olisi saanut tehdä elämässään mitään muutoksia mutta lapsen isä kyllä sai. Vastuu lapsesta oli aiemmin ollut äidillä, mutta kun isän vastuu lisääntyikin, se ei sopinutkaan tuli ongelmia.

On perin kummallista, että lapsen isän puoliso suhtautuu noin jyrkästi puolisonsa lapseen, ikään kuin lapsi olisi täysin irrallinen henkilö isästään ja vähemmän arvokas kuin nämä uudet lapset. Ja sitten vielä tuokin, että lapselle hankittiin oma asunto lukion alkaessa, niin sekin oli sitten niin kauheaa, koska siitä tuli kuluja. Lapsen olisi ilmeisesti pitänyt olla täysin äitinsä vastuulla aina, koska isän uuteen elämään hän ei sovi millään. Lapsen äidillä ei näköjään myöskään olisi saanut olla uutta elämää mutta lapsen isällä kyllä, uusine perheineen ja lapsineen.

Voi tyttöparkaa, isään hänellä ei näytä olevan oikeutta lainkaan.

Tsemppiä äitipuolet. Itselläkin on kaksi teini-ikäistä lapsipuolta, ja vaikka välit heihin ovat kunnossa ja ovat tärkeitä minulle, huokaisen helpotuksesta aina kun lähtevät äidilleen (asuvat nykyään meillä pääsääntöisesti, ennen olivat viikko-viikko). Kyllä se vaan on kummallinen, uusperheen dynamiikka, enkä suosittele kenellekään ja meillä varmastikin melko kivuton ja kitkaton uusperhe, koska miehen ex on ihan okei ja mies kunnioittaa ja kuuntelee minun mielipidettäni myös lapsiin liittyvissä asioissa. En voi kuvitellakaan, että olisin tässä hetkeäkään, jos roolini olisi vain mukisematta niellä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Meilläkin joitain vuosia sitten miehen tyttären äiti päätti yhtäkkiä muuttaa jonnekin hevonkukkuun, kun teini oli 14v. Täysin ilmoitusasiana minulle kerrottiin, että tyttö asuu jatkossa meillä. Meillä ei tilojen puolesta ollut ongelmaa, ja kemiatkin ihan semi okei, mutta olihan se silti ihan kamala paikka. Kun ei homma koskettanut vain meitä aikuisia ja teiniä vaan kolme pikkusisarusta myös kuvioissa.

No, ei siinä mitään, 2 vuotta asuttiin näin ja perhedynamiikka ei toiminut ollenkaan. Tytär oli tottunut elämään ainoana lapsena äidin luona ja meillä oli sitten yksi "laumasta". Sai hirveitä kateusraivareita kaikesta, halusi isänsä huomion kokonaan itselleen, oli ilkeä ja väkivaltainenkin, koko perhe kulki varpaillaan yhden vuoksi jne. Lopulta ainoa vaihtoehto oli lukioon mennessä vuokrata tytölle oma asunto. Nyt on 17 ja pärjäilee siinä ihan kivasti, toki isänsä joutuu paljon tukemaan ja rahallisesti meillä on ihan älyttömän tiukkaa rahoittaa kahta kämppää. Toivomme hartaasti, että kun tulee täysi-ikäiseksi saisi jotain osa-aikatyötä ja silloin onneksi alkaa saada täyttä opintotukea.

Tsemppiä. Eivät nämä ole niin mustavalkoisia asioita, että lapset ensin ja muusta viis. Neuvoa en osaa, mutta vastoin tahtoasi sinun ei pidä ryhtyä miksikään äitipuoleksi. Tuon ikäiseltä voi myös jo selkeästi vaatia, että tekee osuutensa kodin töistä, vaikka jos ei ole tähän mennessä tehnyt, ei se taistelutta tule onnistumaan.

Lapsen äiti siis päätti muuttaa hevonkukkuun ja lapsen isä oli jo perustanut uuden perheen. Lapsen äiti ei siis olisi saanut tehdä elämässään mitään muutoksia mutta lapsen isä kyllä sai. Vastuu lapsesta oli aiemmin ollut äidillä, mutta kun isän vastuu lisääntyikin, se ei sopinutkaan tuli ongelmia.

On perin kummallista, että lapsen isän puoliso suhtautuu noin jyrkästi puolisonsa lapseen, ikään kuin lapsi olisi täysin irrallinen henkilö isästään ja vähemmän arvokas kuin nämä uudet lapset. Ja sitten vielä tuokin, että lapselle hankittiin oma asunto lukion alkaessa, niin sekin oli sitten niin kauheaa, koska siitä tuli kuluja. Lapsen olisi ilmeisesti pitänyt olla täysin äitinsä vastuulla aina, koska isän uuteen elämään hän ei sovi millään. Lapsen äidillä ei näköjään myöskään olisi saanut olla uutta elämää mutta lapsen isällä kyllä, uusine perheineen ja lapsineen.

Voi tyttöparkaa, isään hänellä ei näytä olevan oikeutta lainkaan.

Näin ohiksena totean, että tuo äitipuoli oli kirjoituksessaan oikein rehellinen ja neutraali. Ihmettelen vain sitä, miten onnistutkin yrittämään hänen syyllistämistä? Mistä ihmeestä sen repäsit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Meilläkin joitain vuosia sitten miehen tyttären äiti päätti yhtäkkiä muuttaa jonnekin hevonkukkuun, kun teini oli 14v. Täysin ilmoitusasiana minulle kerrottiin, että tyttö asuu jatkossa meillä. Meillä ei tilojen puolesta ollut ongelmaa, ja kemiatkin ihan semi okei, mutta olihan se silti ihan kamala paikka. Kun ei homma koskettanut vain meitä aikuisia ja teiniä vaan kolme pikkusisarusta myös kuvioissa.

No, ei siinä mitään, 2 vuotta asuttiin näin ja perhedynamiikka ei toiminut ollenkaan. Tytär oli tottunut elämään ainoana lapsena äidin luona ja meillä oli sitten yksi "laumasta". Sai hirveitä kateusraivareita kaikesta, halusi isänsä huomion kokonaan itselleen, oli ilkeä ja väkivaltainenkin, koko perhe kulki varpaillaan yhden vuoksi jne. Lopulta ainoa vaihtoehto oli lukioon mennessä vuokrata tytölle oma asunto. Nyt on 17 ja pärjäilee siinä ihan kivasti, toki isänsä joutuu paljon tukemaan ja rahallisesti meillä on ihan älyttömän tiukkaa rahoittaa kahta kämppää. Toivomme hartaasti, että kun tulee täysi-ikäiseksi saisi jotain osa-aikatyötä ja silloin onneksi alkaa saada täyttä opintotukea.

Tsemppiä. Eivät nämä ole niin mustavalkoisia asioita, että lapset ensin ja muusta viis. Neuvoa en osaa, mutta vastoin tahtoasi sinun ei pidä ryhtyä miksikään äitipuoleksi. Tuon ikäiseltä voi myös jo selkeästi vaatia, että tekee osuutensa kodin töistä, vaikka jos ei ole tähän mennessä tehnyt, ei se taistelutta tule onnistumaan.

Lapsen äiti siis päätti muuttaa hevonkukkuun ja lapsen isä oli jo perustanut uuden perheen. Lapsen äiti ei siis olisi saanut tehdä elämässään mitään muutoksia mutta lapsen isä kyllä sai. Vastuu lapsesta oli aiemmin ollut äidillä, mutta kun isän vastuu lisääntyikin, se ei sopinutkaan tuli ongelmia.

On perin kummallista, että lapsen isän puoliso suhtautuu noin jyrkästi puolisonsa lapseen, ikään kuin lapsi olisi täysin irrallinen henkilö isästään ja vähemmän arvokas kuin nämä uudet lapset. Ja sitten vielä tuokin, että lapselle hankittiin oma asunto lukion alkaessa, niin sekin oli sitten niin kauheaa, koska siitä tuli kuluja. Lapsen olisi ilmeisesti pitänyt olla täysin äitinsä vastuulla aina, koska isän uuteen elämään hän ei sovi millään. Lapsen äidillä ei näköjään myöskään olisi saanut olla uutta elämää mutta lapsen isällä kyllä, uusine perheineen ja lapsineen.

Voi tyttöparkaa, isään hänellä ei näytä olevan oikeutta lainkaan.

Ääliö

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Meilläkin joitain vuosia sitten miehen tyttären äiti päätti yhtäkkiä muuttaa jonnekin hevonkukkuun, kun teini oli 14v. Täysin ilmoitusasiana minulle kerrottiin, että tyttö asuu jatkossa meillä. Meillä ei tilojen puolesta ollut ongelmaa, ja kemiatkin ihan semi okei, mutta olihan se silti ihan kamala paikka. Kun ei homma koskettanut vain meitä aikuisia ja teiniä vaan kolme pikkusisarusta myös kuvioissa.

No, ei siinä mitään, 2 vuotta asuttiin näin ja perhedynamiikka ei toiminut ollenkaan. Tytär oli tottunut elämään ainoana lapsena äidin luona ja meillä oli sitten yksi "laumasta". Sai hirveitä kateusraivareita kaikesta, halusi isänsä huomion kokonaan itselleen, oli ilkeä ja väkivaltainenkin, koko perhe kulki varpaillaan yhden vuoksi jne. Lopulta ainoa vaihtoehto oli lukioon mennessä vuokrata tytölle oma asunto. Nyt on 17 ja pärjäilee siinä ihan kivasti, toki isänsä joutuu paljon tukemaan ja rahallisesti meillä on ihan älyttömän tiukkaa rahoittaa kahta kämppää. Toivomme hartaasti, että kun tulee täysi-ikäiseksi saisi jotain osa-aikatyötä ja silloin onneksi alkaa saada täyttä opintotukea.

Tsemppiä. Eivät nämä ole niin mustavalkoisia asioita, että lapset ensin ja muusta viis. Neuvoa en osaa, mutta vastoin tahtoasi sinun ei pidä ryhtyä miksikään äitipuoleksi. Tuon ikäiseltä voi myös jo selkeästi vaatia, että tekee osuutensa kodin töistä, vaikka jos ei ole tähän mennessä tehnyt, ei se taistelutta tule onnistumaan.

Lapsen äiti siis päätti muuttaa hevonkukkuun ja lapsen isä oli jo perustanut uuden perheen. Lapsen äiti ei siis olisi saanut tehdä elämässään mitään muutoksia mutta lapsen isä kyllä sai. Vastuu lapsesta oli aiemmin ollut äidillä, mutta kun isän vastuu lisääntyikin, se ei sopinutkaan tuli ongelmia.

On perin kummallista, että lapsen isän puoliso suhtautuu noin jyrkästi puolisonsa lapseen, ikään kuin lapsi olisi täysin irrallinen henkilö isästään ja vähemmän arvokas kuin nämä uudet lapset. Ja sitten vielä tuokin, että lapselle hankittiin oma asunto lukion alkaessa, niin sekin oli sitten niin kauheaa, koska siitä tuli kuluja. Lapsen olisi ilmeisesti pitänyt olla täysin äitinsä vastuulla aina, koska isän uuteen elämään hän ei sovi millään. Lapsen äidillä ei näköjään myöskään olisi saanut olla uutta elämää mutta lapsen isällä kyllä, uusine perheineen ja lapsineen.

Voi tyttöparkaa, isään hänellä ei näytä olevan oikeutta lainkaan.

No jos lapsi on erossa jäänyt äidille, niinkuin äidit usein haluavat, ei äidillä mielestäni ole oikeuksia vain ottaa ja muuttaa miettimättä lapsen asemaa. Onhan se nyt hylkäämiskokemus lapselle, jos vaan todetaan, että nyt muutat pysyvästi isällesi perheeseen, jossa on ihan erilaiset olosuhteet. Tietenkään me emme tiedä mitä tuossa on ollut taustalla, onko vaikka työn takia ollut pakko muuttaa ja tyttären ollut tarkoitus lähteä mukaan tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanneratkaisu olisi että poika muuttaisi opiskelija-asuntoon mutta en ymmärrä miksi pitää tunkea meille! t. ap

Siksi koska miehesi on pojan ISÄ.

Juuri noin.

On aika julmaa, että pojan pitäisi muuuttaa opiskelija-asuntoon vaikka isä asuu lähellä.

Ja se, että kyllä lukion aloittava pärjää jo itsekseen asuen, joo, pärjää varmaan, mutta on se aika yksinäistä ja ankeaa joutua aloittamaan lukio yhtäkkiä yksin asuen. Lukion aloittava on kuitenkin vielä aika lapsi mieleltään ja tunne-elämältään ja kaipaa vanhempiensa tukea ja turvaa ja läsnäoloakin, siis sitä henkistä. On eri silloin, kun on jo aiemmin ollut tiedossa, että tiettyyn lukioon mrneminen tarkoittaa asumista opiskelija-asunnossa, silloin nuori on itse sen niin halunnut ja asiaan varautunut. Joutua nyt noin yhtäkkiä omilleen, ei tuntuisi varmasti ollenkaan hyvältä.

Mee kotiin kasvamaan. Huomaa että sulla ei ole lapsia tai edes kunnon vanhempia jotka olisivat opettaneet tavoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanneratkaisu olisi että poika muuttaisi opiskelija-asuntoon mutta en ymmärrä miksi pitää tunkea meille! t. ap

Siksi koska miehesi on pojan ISÄ.

Juuri noin.

On aika julmaa, että pojan pitäisi muuuttaa opiskelija-asuntoon vaikka isä asuu lähellä.

Ja se, että kyllä lukion aloittava pärjää jo itsekseen asuen, joo, pärjää varmaan, mutta on se aika yksinäistä ja ankeaa joutua aloittamaan lukio yhtäkkiä yksin asuen. Lukion aloittava on kuitenkin vielä aika lapsi mieleltään ja tunne-elämältään ja kaipaa vanhempiensa tukea ja turvaa ja läsnäoloakin, siis sitä henkistä. On eri silloin, kun on jo aiemmin ollut tiedossa, että tiettyyn lukioon mrneminen tarkoittaa asumista opiskelija-asunnossa, silloin nuori on itse sen niin halunnut ja asiaan varautunut. Joutua nyt noin yhtäkkiä omilleen, ei tuntuisi varmasti ollenkaan hyvältä.

Kun kejua on lukenut enemmän, niin en kyllä ymmärrä, mitä turvaa ja tukea tuo poika voi isältään saada...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Meilläkin joitain vuosia sitten miehen tyttären äiti päätti yhtäkkiä muuttaa jonnekin hevonkukkuun, kun teini oli 14v. Täysin ilmoitusasiana minulle kerrottiin, että tyttö asuu jatkossa meillä. Meillä ei tilojen puolesta ollut ongelmaa, ja kemiatkin ihan semi okei, mutta olihan se silti ihan kamala paikka. Kun ei homma koskettanut vain meitä aikuisia ja teiniä vaan kolme pikkusisarusta myös kuvioissa.

No, ei siinä mitään, 2 vuotta asuttiin näin ja perhedynamiikka ei toiminut ollenkaan. Tytär oli tottunut elämään ainoana lapsena äidin luona ja meillä oli sitten yksi "laumasta". Sai hirveitä kateusraivareita kaikesta, halusi isänsä huomion kokonaan itselleen, oli ilkeä ja väkivaltainenkin, koko perhe kulki varpaillaan yhden vuoksi jne. Lopulta ainoa vaihtoehto oli lukioon mennessä vuokrata tytölle oma asunto. Nyt on 17 ja pärjäilee siinä ihan kivasti, toki isänsä joutuu paljon tukemaan ja rahallisesti meillä on ihan älyttömän tiukkaa rahoittaa kahta kämppää. Toivomme hartaasti, että kun tulee täysi-ikäiseksi saisi jotain osa-aikatyötä ja silloin onneksi alkaa saada täyttä opintotukea.

Tsemppiä. Eivät nämä ole niin mustavalkoisia asioita, että lapset ensin ja muusta viis. Neuvoa en osaa, mutta vastoin tahtoasi sinun ei pidä ryhtyä miksikään äitipuoleksi. Tuon ikäiseltä voi myös jo selkeästi vaatia, että tekee osuutensa kodin töistä, vaikka jos ei ole tähän mennessä tehnyt, ei se taistelutta tule onnistumaan.

Lapsen äiti siis päätti muuttaa hevonkukkuun ja lapsen isä oli jo perustanut uuden perheen. Lapsen äiti ei siis olisi saanut tehdä elämässään mitään muutoksia mutta lapsen isä kyllä sai. Vastuu lapsesta oli aiemmin ollut äidillä, mutta kun isän vastuu lisääntyikin, se ei sopinutkaan tuli ongelmia.

On perin kummallista, että lapsen isän puoliso suhtautuu noin jyrkästi puolisonsa lapseen, ikään kuin lapsi olisi täysin irrallinen henkilö isästään ja vähemmän arvokas kuin nämä uudet lapset. Ja sitten vielä tuokin, että lapselle hankittiin oma asunto lukion alkaessa, niin sekin oli sitten niin kauheaa, koska siitä tuli kuluja. Lapsen olisi ilmeisesti pitänyt olla täysin äitinsä vastuulla aina, koska isän uuteen elämään hän ei sovi millään. Lapsen äidillä ei näköjään myöskään olisi saanut olla uutta elämää mutta lapsen isällä kyllä, uusine perheineen ja lapsineen.

Voi tyttöparkaa, isään hänellä ei näytä olevan oikeutta lainkaan.

No jos lapsi on erossa jäänyt äidille, niinkuin äidit usein haluavat, ei äidillä mielestäni ole oikeuksia vain ottaa ja muuttaa miettimättä lapsen asemaa. Onhan se nyt hylkäämiskokemus lapselle, jos vaan todetaan, että nyt muutat pysyvästi isällesi perheeseen, jossa on ihan erilaiset olosuhteet. Tietenkään me emme tiedä mitä tuossa on ollut taustalla, onko vaikka työn takia ollut pakko muuttaa ja tyttären ollut tarkoitus lähteä mukaan tms. 

Niin, emme tiedäkään mitään taustoista, mutta koska kirjoittaja kertoi vain sen, että tytön äiti päätti muuttaa hevonkukkuun, vastasin sen mukaisesti, en lähde pähkäilemään mahdollisia syitä. Olisi hyvä, jos tuollaisia juttuja vähän taustoittaisi tai sitten olisi kertomatta ollenkaan, koska tuo on vain yhden osapuolen näkemys.

Itse en kyllä tajua, että jos eletään vakavassa pitkäaikaisessa parisuhteessa, miten siinä voidaan ilmoitusasiana muutella lasten asumisjärjestelyjä. Kyllä se osoittaa kummallista dynamiikkaa suhteessa siihen omaan kumppaniin. Tottakai tulee tilanteita ja tilanteita, toinen vanhempi sairastuu/kuolee tms jolloin joustoa ja ymmärrystä sietää äkillinen muutos tarvitaan niiltä äiti/isäpuolilta, mutta nyt ei ole kyse sellaisesta tilanteesta ollenkaan. Tässä on ollut puoli vuotta aikaa hoitaa asia tyylikkäästi kuten aikuiset, miettiä isompaa kämppää esimerkiksi, mutta ei, parin viikon varoitusajalla pitäisi vain moinen muutos tyynesti ottaa vastaan. Todella kummallisia parisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Meilläkin joitain vuosia sitten miehen tyttären äiti päätti yhtäkkiä muuttaa jonnekin hevonkukkuun, kun teini oli 14v. Täysin ilmoitusasiana minulle kerrottiin, että tyttö asuu jatkossa meillä. Meillä ei tilojen puolesta ollut ongelmaa, ja kemiatkin ihan semi okei, mutta olihan se silti ihan kamala paikka. Kun ei homma koskettanut vain meitä aikuisia ja teiniä vaan kolme pikkusisarusta myös kuvioissa.

No, ei siinä mitään, 2 vuotta asuttiin näin ja perhedynamiikka ei toiminut ollenkaan. Tytär oli tottunut elämään ainoana lapsena äidin luona ja meillä oli sitten yksi "laumasta". Sai hirveitä kateusraivareita kaikesta, halusi isänsä huomion kokonaan itselleen, oli ilkeä ja väkivaltainenkin, koko perhe kulki varpaillaan yhden vuoksi jne. Lopulta ainoa vaihtoehto oli lukioon mennessä vuokrata tytölle oma asunto. Nyt on 17 ja pärjäilee siinä ihan kivasti, toki isänsä joutuu paljon tukemaan ja rahallisesti meillä on ihan älyttömän tiukkaa rahoittaa kahta kämppää. Toivomme hartaasti, että kun tulee täysi-ikäiseksi saisi jotain osa-aikatyötä ja silloin onneksi alkaa saada täyttä opintotukea.

Tsemppiä. Eivät nämä ole niin mustavalkoisia asioita, että lapset ensin ja muusta viis. Neuvoa en osaa, mutta vastoin tahtoasi sinun ei pidä ryhtyä miksikään äitipuoleksi. Tuon ikäiseltä voi myös jo selkeästi vaatia, että tekee osuutensa kodin töistä, vaikka jos ei ole tähän mennessä tehnyt, ei se taistelutta tule onnistumaan.

Lapsen äiti siis päätti muuttaa hevonkukkuun ja lapsen isä oli jo perustanut uuden perheen. Lapsen äiti ei siis olisi saanut tehdä elämässään mitään muutoksia mutta lapsen isä kyllä sai. Vastuu lapsesta oli aiemmin ollut äidillä, mutta kun isän vastuu lisääntyikin, se ei sopinutkaan tuli ongelmia.

On perin kummallista, että lapsen isän puoliso suhtautuu noin jyrkästi puolisonsa lapseen, ikään kuin lapsi olisi täysin irrallinen henkilö isästään ja vähemmän arvokas kuin nämä uudet lapset. Ja sitten vielä tuokin, että lapselle hankittiin oma asunto lukion alkaessa, niin sekin oli sitten niin kauheaa, koska siitä tuli kuluja. Lapsen olisi ilmeisesti pitänyt olla täysin äitinsä vastuulla aina, koska isän uuteen elämään hän ei sovi millään. Lapsen äidillä ei näköjään myöskään olisi saanut olla uutta elämää mutta lapsen isällä kyllä, uusine perheineen ja lapsineen.

Voi tyttöparkaa, isään hänellä ei näytä olevan oikeutta lainkaan.

No jos lapsi on erossa jäänyt äidille, niinkuin äidit usein haluavat, ei äidillä mielestäni ole oikeuksia vain ottaa ja muuttaa miettimättä lapsen asemaa. Onhan se nyt hylkäämiskokemus lapselle, jos vaan todetaan, että nyt muutat pysyvästi isällesi perheeseen, jossa on ihan erilaiset olosuhteet. Tietenkään me emme tiedä mitä tuossa on ollut taustalla, onko vaikka työn takia ollut pakko muuttaa ja tyttären ollut tarkoitus lähteä mukaan tms. 

Niin, emme tiedäkään mitään taustoista, mutta koska kirjoittaja kertoi vain sen, että tytön äiti päätti muuttaa hevonkukkuun, vastasin sen mukaisesti, en lähde pähkäilemään mahdollisia syitä. Olisi hyvä, jos tuollaisia juttuja vähän taustoittaisi tai sitten olisi kertomatta ollenkaan, koska tuo on vain yhden osapuolen näkemys.

Nomutta jos tilanne on ollut niin, että äiti jonka luona lapsi pysyvästi asuu, päättää vain muuttaa ja jättää lapsen isälleen kummemmin kyselemättä, kyllä se äiti silloin mielestäni on tarinan pahis. Äitipuoli nyt kaikista vähiten, etenkin kun on kuitenkin tytön luokseen asumaan ottanut ja parhaansa yrittänyt. Eihän se ole kellekään kiva tilanne hypätä ainoan lapsen asemasta joukkoon pienempiä sisaruksia vaikka sisarukset ihan mukavia olisivatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Meilläkin joitain vuosia sitten miehen tyttären äiti päätti yhtäkkiä muuttaa jonnekin hevonkukkuun, kun teini oli 14v. Täysin ilmoitusasiana minulle kerrottiin, että tyttö asuu jatkossa meillä. Meillä ei tilojen puolesta ollut ongelmaa, ja kemiatkin ihan semi okei, mutta olihan se silti ihan kamala paikka. Kun ei homma koskettanut vain meitä aikuisia ja teiniä vaan kolme pikkusisarusta myös kuvioissa.

No, ei siinä mitään, 2 vuotta asuttiin näin ja perhedynamiikka ei toiminut ollenkaan. Tytär oli tottunut elämään ainoana lapsena äidin luona ja meillä oli sitten yksi "laumasta". Sai hirveitä kateusraivareita kaikesta, halusi isänsä huomion kokonaan itselleen, oli ilkeä ja väkivaltainenkin, koko perhe kulki varpaillaan yhden vuoksi jne. Lopulta ainoa vaihtoehto oli lukioon mennessä vuokrata tytölle oma asunto. Nyt on 17 ja pärjäilee siinä ihan kivasti, toki isänsä joutuu paljon tukemaan ja rahallisesti meillä on ihan älyttömän tiukkaa rahoittaa kahta kämppää. Toivomme hartaasti, että kun tulee täysi-ikäiseksi saisi jotain osa-aikatyötä ja silloin onneksi alkaa saada täyttä opintotukea.

Tsemppiä. Eivät nämä ole niin mustavalkoisia asioita, että lapset ensin ja muusta viis. Neuvoa en osaa, mutta vastoin tahtoasi sinun ei pidä ryhtyä miksikään äitipuoleksi. Tuon ikäiseltä voi myös jo selkeästi vaatia, että tekee osuutensa kodin töistä, vaikka jos ei ole tähän mennessä tehnyt, ei se taistelutta tule onnistumaan.

Lapsen äiti siis päätti muuttaa hevonkukkuun ja lapsen isä oli jo perustanut uuden perheen. Lapsen äiti ei siis olisi saanut tehdä elämässään mitään muutoksia mutta lapsen isä kyllä sai. Vastuu lapsesta oli aiemmin ollut äidillä, mutta kun isän vastuu lisääntyikin, se ei sopinutkaan tuli ongelmia.

On perin kummallista, että lapsen isän puoliso suhtautuu noin jyrkästi puolisonsa lapseen, ikään kuin lapsi olisi täysin irrallinen henkilö isästään ja vähemmän arvokas kuin nämä uudet lapset. Ja sitten vielä tuokin, että lapselle hankittiin oma asunto lukion alkaessa, niin sekin oli sitten niin kauheaa, koska siitä tuli kuluja. Lapsen olisi ilmeisesti pitänyt olla täysin äitinsä vastuulla aina, koska isän uuteen elämään hän ei sovi millään. Lapsen äidillä ei näköjään myöskään olisi saanut olla uutta elämää mutta lapsen isällä kyllä, uusine perheineen ja lapsineen.

Voi tyttöparkaa, isään hänellä ei näytä olevan oikeutta lainkaan.

Näin ohiksena totean, että tuo äitipuoli oli kirjoituksessaan oikein rehellinen ja neutraali. Ihmettelen vain sitä, miten onnistutkin yrittämään hänen syyllistämistä? Mistä ihmeestä sen repäsit?

Onko rehellistä kertoa asioista vain osa ja omasta näkökulmastaan? Tässä tapauksessa lapsen äidistä ja hänen muutostaan tuo äitipuoli sanoi vain, että lapsen äiti päätti muuttaa johonkin hevonkukkuun. Kyllä siihen varmaan on myös jokin syy, mutta sitä kirjoittaja ei avaa vaan antaa lapsen äidistä sellaisen kuvan, että hän noin vaan päätti muuttaa kauas ihan huvikseen ja ihan vaan huvikseen lapsi joutui muuttamaan isälleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Meilläkin joitain vuosia sitten miehen tyttären äiti päätti yhtäkkiä muuttaa jonnekin hevonkukkuun, kun teini oli 14v. Täysin ilmoitusasiana minulle kerrottiin, että tyttö asuu jatkossa meillä. Meillä ei tilojen puolesta ollut ongelmaa, ja kemiatkin ihan semi okei, mutta olihan se silti ihan kamala paikka. Kun ei homma koskettanut vain meitä aikuisia ja teiniä vaan kolme pikkusisarusta myös kuvioissa.

No, ei siinä mitään, 2 vuotta asuttiin näin ja perhedynamiikka ei toiminut ollenkaan. Tytär oli tottunut elämään ainoana lapsena äidin luona ja meillä oli sitten yksi "laumasta". Sai hirveitä kateusraivareita kaikesta, halusi isänsä huomion kokonaan itselleen, oli ilkeä ja väkivaltainenkin, koko perhe kulki varpaillaan yhden vuoksi jne. Lopulta ainoa vaihtoehto oli lukioon mennessä vuokrata tytölle oma asunto. Nyt on 17 ja pärjäilee siinä ihan kivasti, toki isänsä joutuu paljon tukemaan ja rahallisesti meillä on ihan älyttömän tiukkaa rahoittaa kahta kämppää. Toivomme hartaasti, että kun tulee täysi-ikäiseksi saisi jotain osa-aikatyötä ja silloin onneksi alkaa saada täyttä opintotukea.

Tsemppiä. Eivät nämä ole niin mustavalkoisia asioita, että lapset ensin ja muusta viis. Neuvoa en osaa, mutta vastoin tahtoasi sinun ei pidä ryhtyä miksikään äitipuoleksi. Tuon ikäiseltä voi myös jo selkeästi vaatia, että tekee osuutensa kodin töistä, vaikka jos ei ole tähän mennessä tehnyt, ei se taistelutta tule onnistumaan.

Lapsen äiti siis päätti muuttaa hevonkukkuun ja lapsen isä oli jo perustanut uuden perheen. Lapsen äiti ei siis olisi saanut tehdä elämässään mitään muutoksia mutta lapsen isä kyllä sai. Vastuu lapsesta oli aiemmin ollut äidillä, mutta kun isän vastuu lisääntyikin, se ei sopinutkaan tuli ongelmia.

On perin kummallista, että lapsen isän puoliso suhtautuu noin jyrkästi puolisonsa lapseen, ikään kuin lapsi olisi täysin irrallinen henkilö isästään ja vähemmän arvokas kuin nämä uudet lapset. Ja sitten vielä tuokin, että lapselle hankittiin oma asunto lukion alkaessa, niin sekin oli sitten niin kauheaa, koska siitä tuli kuluja. Lapsen olisi ilmeisesti pitänyt olla täysin äitinsä vastuulla aina, koska isän uuteen elämään hän ei sovi millään. Lapsen äidillä ei näköjään myöskään olisi saanut olla uutta elämää mutta lapsen isällä kyllä, uusine perheineen ja lapsineen.

Voi tyttöparkaa, isään hänellä ei näytä olevan oikeutta lainkaan.

No jos lapsi on erossa jäänyt äidille, niinkuin äidit usein haluavat, ei äidillä mielestäni ole oikeuksia vain ottaa ja muuttaa miettimättä lapsen asemaa. Onhan se nyt hylkäämiskokemus lapselle, jos vaan todetaan, että nyt muutat pysyvästi isällesi perheeseen, jossa on ihan erilaiset olosuhteet. Tietenkään me emme tiedä mitä tuossa on ollut taustalla, onko vaikka työn takia ollut pakko muuttaa ja tyttären ollut tarkoitus lähteä mukaan tms. 

Niin, emme tiedäkään mitään taustoista, mutta koska kirjoittaja kertoi vain sen, että tytön äiti päätti muuttaa hevonkukkuun, vastasin sen mukaisesti, en lähde pähkäilemään mahdollisia syitä. Olisi hyvä, jos tuollaisia juttuja vähän taustoittaisi tai sitten olisi kertomatta ollenkaan, koska tuo on vain yhden osapuolen näkemys.

Nomutta jos tilanne on ollut niin, että äiti jonka luona lapsi pysyvästi asuu, päättää vain muuttaa ja jättää lapsen isälleen kummemmin kyselemättä, kyllä se äiti silloin mielestäni on tarinan pahis. Äitipuoli nyt kaikista vähiten, etenkin kun on kuitenkin tytön luokseen asumaan ottanut ja parhaansa yrittänyt. Eihän se ole kellekään kiva tilanne hypätä ainoan lapsen asemasta joukkoon pienempiä sisaruksia vaikka sisarukset ihan mukavia olisivatkin.

Miten ihmeessä äiti voi olla pahis? Lapsi on asunut vuosia hänen luonaan, ja sitten isän pitäisi kantaa myös vähän vastuuta! Miksi isältä ei voi vaatia samaa kuin äidiltä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä rivarikolmio joten tilaa ei ole todellakaan liiaksi ja nyt mulle kerrotaan ilmoitusasiana, että miehen poika on muuttamassa meille lukio opintojen vuoksi!Mitä h*** teen tai sanon, eihän tämä näin voi käydä! Meillä kolmion ns toinen makuuhuone on mun työhuoneenani, ja täynnä tavaraa. Tämä kuulemma annetaan pojalle. APUA! Vuokrasopimus on molempien nimissä ja maksan puolet vuokrasta.

Ota suoraan ero. Se on kaikille paras ratkaisu loppujen lopuksi. Ei kukaan jaksa noin hankalaa tyyppiä. Sun on parempi olla yksin ja tuijotella omaan napaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Meilläkin joitain vuosia sitten miehen tyttären äiti päätti yhtäkkiä muuttaa jonnekin hevonkukkuun, kun teini oli 14v. Täysin ilmoitusasiana minulle kerrottiin, että tyttö asuu jatkossa meillä. Meillä ei tilojen puolesta ollut ongelmaa, ja kemiatkin ihan semi okei, mutta olihan se silti ihan kamala paikka. Kun ei homma koskettanut vain meitä aikuisia ja teiniä vaan kolme pikkusisarusta myös kuvioissa.

No, ei siinä mitään, 2 vuotta asuttiin näin ja perhedynamiikka ei toiminut ollenkaan. Tytär oli tottunut elämään ainoana lapsena äidin luona ja meillä oli sitten yksi "laumasta". Sai hirveitä kateusraivareita kaikesta, halusi isänsä huomion kokonaan itselleen, oli ilkeä ja väkivaltainenkin, koko perhe kulki varpaillaan yhden vuoksi jne. Lopulta ainoa vaihtoehto oli lukioon mennessä vuokrata tytölle oma asunto. Nyt on 17 ja pärjäilee siinä ihan kivasti, toki isänsä joutuu paljon tukemaan ja rahallisesti meillä on ihan älyttömän tiukkaa rahoittaa kahta kämppää. Toivomme hartaasti, että kun tulee täysi-ikäiseksi saisi jotain osa-aikatyötä ja silloin onneksi alkaa saada täyttä opintotukea.

Tsemppiä. Eivät nämä ole niin mustavalkoisia asioita, että lapset ensin ja muusta viis. Neuvoa en osaa, mutta vastoin tahtoasi sinun ei pidä ryhtyä miksikään äitipuoleksi. Tuon ikäiseltä voi myös jo selkeästi vaatia, että tekee osuutensa kodin töistä, vaikka jos ei ole tähän mennessä tehnyt, ei se taistelutta tule onnistumaan.

Lapsen äiti siis päätti muuttaa hevonkukkuun ja lapsen isä oli jo perustanut uuden perheen. Lapsen äiti ei siis olisi saanut tehdä elämässään mitään muutoksia mutta lapsen isä kyllä sai. Vastuu lapsesta oli aiemmin ollut äidillä, mutta kun isän vastuu lisääntyikin, se ei sopinutkaan tuli ongelmia.

On perin kummallista, että lapsen isän puoliso suhtautuu noin jyrkästi puolisonsa lapseen, ikään kuin lapsi olisi täysin irrallinen henkilö isästään ja vähemmän arvokas kuin nämä uudet lapset. Ja sitten vielä tuokin, että lapselle hankittiin oma asunto lukion alkaessa, niin sekin oli sitten niin kauheaa, koska siitä tuli kuluja. Lapsen olisi ilmeisesti pitänyt olla täysin äitinsä vastuulla aina, koska isän uuteen elämään hän ei sovi millään. Lapsen äidillä ei näköjään myöskään olisi saanut olla uutta elämää mutta lapsen isällä kyllä, uusine perheineen ja lapsineen.

Voi tyttöparkaa, isään hänellä ei näytä olevan oikeutta lainkaan.

Näin ohiksena totean, että tuo äitipuoli oli kirjoituksessaan oikein rehellinen ja neutraali. Ihmettelen vain sitä, miten onnistutkin yrittämään hänen syyllistämistä? Mistä ihmeestä sen repäsit?

Onko rehellistä kertoa asioista vain osa ja omasta näkökulmastaan? Tässä tapauksessa lapsen äidistä ja hänen muutostaan tuo äitipuoli sanoi vain, että lapsen äiti päätti muuttaa johonkin hevonkukkuun. Kyllä siihen varmaan on myös jokin syy, mutta sitä kirjoittaja ei avaa vaan antaa lapsen äidistä sellaisen kuvan, että hän noin vaan päätti muuttaa kauas ihan huvikseen ja ihan vaan huvikseen lapsi joutui muuttamaan isälleen.

Totta kai on. Emme voi kertoa asioista kenenkään muun kuin omasta näkökulmasta. Toisen näkökulman kirjoittaminennon pelkkiä oletuksia.

En minäkään selittäisi äidin taustoja täällä. Mitä ytimekkäämpi teksti, sitä parempi. Äidin tekosilla ei ole merkitystä vaan sillä, miten äitipuoli koki muuton. Siitähän täällä keskustellaan: omista kokemuksista äitipuolina.

Vierailija kirjoitti:

Mee kotiin kasvamaan. Huomaa että sulla ei ole lapsia tai edes kunnon vanhempia jotka olisivat opettaneet tavoille.

Entäs sulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap. Meilläkin joitain vuosia sitten miehen tyttären äiti päätti yhtäkkiä muuttaa jonnekin hevonkukkuun, kun teini oli 14v. Täysin ilmoitusasiana minulle kerrottiin, että tyttö asuu jatkossa meillä. Meillä ei tilojen puolesta ollut ongelmaa, ja kemiatkin ihan semi okei, mutta olihan se silti ihan kamala paikka. Kun ei homma koskettanut vain meitä aikuisia ja teiniä vaan kolme pikkusisarusta myös kuvioissa.

No, ei siinä mitään, 2 vuotta asuttiin näin ja perhedynamiikka ei toiminut ollenkaan. Tytär oli tottunut elämään ainoana lapsena äidin luona ja meillä oli sitten yksi "laumasta". Sai hirveitä kateusraivareita kaikesta, halusi isänsä huomion kokonaan itselleen, oli ilkeä ja väkivaltainenkin, koko perhe kulki varpaillaan yhden vuoksi jne. Lopulta ainoa vaihtoehto oli lukioon mennessä vuokrata tytölle oma asunto. Nyt on 17 ja pärjäilee siinä ihan kivasti, toki isänsä joutuu paljon tukemaan ja rahallisesti meillä on ihan älyttömän tiukkaa rahoittaa kahta kämppää. Toivomme hartaasti, että kun tulee täysi-ikäiseksi saisi jotain osa-aikatyötä ja silloin onneksi alkaa saada täyttä opintotukea.

Tsemppiä. Eivät nämä ole niin mustavalkoisia asioita, että lapset ensin ja muusta viis. Neuvoa en osaa, mutta vastoin tahtoasi sinun ei pidä ryhtyä miksikään äitipuoleksi. Tuon ikäiseltä voi myös jo selkeästi vaatia, että tekee osuutensa kodin töistä, vaikka jos ei ole tähän mennessä tehnyt, ei se taistelutta tule onnistumaan.

Lapsen äiti siis päätti muuttaa hevonkukkuun ja lapsen isä oli jo perustanut uuden perheen. Lapsen äiti ei siis olisi saanut tehdä elämässään mitään muutoksia mutta lapsen isä kyllä sai. Vastuu lapsesta oli aiemmin ollut äidillä, mutta kun isän vastuu lisääntyikin, se ei sopinutkaan tuli ongelmia.

On perin kummallista, että lapsen isän puoliso suhtautuu noin jyrkästi puolisonsa lapseen, ikään kuin lapsi olisi täysin irrallinen henkilö isästään ja vähemmän arvokas kuin nämä uudet lapset. Ja sitten vielä tuokin, että lapselle hankittiin oma asunto lukion alkaessa, niin sekin oli sitten niin kauheaa, koska siitä tuli kuluja. Lapsen olisi ilmeisesti pitänyt olla täysin äitinsä vastuulla aina, koska isän uuteen elämään hän ei sovi millään. Lapsen äidillä ei näköjään myöskään olisi saanut olla uutta elämää mutta lapsen isällä kyllä, uusine perheineen ja lapsineen.

Voi tyttöparkaa, isään hänellä ei näytä olevan oikeutta lainkaan.

Näin ohiksena totean, että tuo äitipuoli oli kirjoituksessaan oikein rehellinen ja neutraali. Ihmettelen vain sitä, miten onnistutkin yrittämään hänen syyllistämistä? Mistä ihmeestä sen repäsit?

Onko rehellistä kertoa asioista vain osa ja omasta näkökulmastaan? Tässä tapauksessa lapsen äidistä ja hänen muutostaan tuo äitipuoli sanoi vain, että lapsen äiti päätti muuttaa johonkin hevonkukkuun. Kyllä siihen varmaan on myös jokin syy, mutta sitä kirjoittaja ei avaa vaan antaa lapsen äidistä sellaisen kuvan, että hän noin vaan päätti muuttaa kauas ihan huvikseen ja ihan vaan huvikseen lapsi joutui muuttamaan isälleen.

Itse en kyllä keksi yhtään syytä miksi olisi hyväksyttävää vaan muuttaa, ja todeta, että lapsi jää nyt isälle. Töiden takia tottakai voi olla "pakko" muuttaa, mutta sittenkin käydään se keskustelu, mikä on parhaaksi lapselle. Itsellä on 12- ja 14-vuotiaat ja jos tulisi pakkotilanne muuttaa, ensisijainen ratkaisu on tietenkin ottaa heidät mukaan - vasta toissijaisesti mietittäisiin, että jäisivät isälleen, vaikka sekin toki on yksi vaihtoehto, mistä sitten keskusteltaisiin sekä lasten että lasten isän että hänen "uuden" vaimonsa kanssa (ovat olleet naimisissa jo lähes 10 vuotta).