Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raskas ystävä ja huono omatunto
21.07.2018 |
Tuntuu, että olen huono ystävä. Minulla on eräs lapsuuden ystävä, joka tahtoo nähdä säännöllisin väliajoin. Hänelle ei riitä pelkkä kahvittelu, ravintolassa tai elokuvissa käynti vaan hän tahtoisi säännöllisesti tehdä yhteisiä useamman päivän kestäviä reissuja. On pettynyt ystäväpiirimme muihin henkilöihin, joilla ei enää erinäisistä syistä (perhe, työt jne.) ole usein mahdollista reissuille lähteä. Minä olen kai jonkinlaisesta velvollisuudentunteesta ja kilttiydestä vielä sinnitellyt ystäväni tahdon mukaan.
Olen kuitenkin huomannut, että ystäväni on alkanut ahdistaa minua. En aina jaksa vastata hänen puheluihin, koska tiedän, että hän haluaa tavata eikä hyväksy kieltävää vastausta.
Jo hyvissä ajoin keväällä ystävä alkoi tiedustella kesälomani ajankohtaa, jotta voidaan suunnitella siihen yhteinen reissu. Yritin jo keväällä sanoa, että lomani ja kesä ylipäätään on kiireinen, sillä jatkokouluttaudun työni ohella ja osa lomasta kuluu opiskeluihin. Lomaa pidän kolme viikkoa, josta ystäväni ehdotti, että mentäisiin ensimmäisen lomaviikkoni ajaksi reissuun. Tästä onnistuin kieltäytymään ja sovittiin, että mennään viikonloppureissulle.
Nyt tilanne on se, että olen ihan loppu. Töissä on tapahtunut paljon muutoksia ja puolison kanssa ei olla ehditty viettää juurikaan yhteistä aikaa. Haluaisin viettää sen osan lomasta, mitä opiskeluilta ehdin olemalla kotona vaan ja suunnittelematta mitään. Viettämällä aikaa puolison kanssa. Ystävä soittelee tuosta viikonloppulomastamme jatkuvasti, yrittää pidentää sitä, muuttaa kohdetta jne. Minä haluaisin perua koko reissun, mutta tuntuu pahalta tehdä se, kun toinen sitä niin kovasti odottaa.
Pidän ystävästäni, mutta tällä hetkellä energiani riittäisi lähinnä noihin kahvitteluihin ym. lyhyempiin tapaamisiin, joita myös järjestämme säännöllisesti (viimeksi eilen). Ystäväni on aina ollut meistä se dominoivampi osapuoli ja minä se hiljaisempi.
Mietin jo miten jatkossa kannattaisi toimia? Miten kieltäytyä näitä useamman yön kestävistä tapaamisista? Sillä ystäväni loukkaantuu pelkästään siitäkin kun sanoo, ettei halua nyt mihinkään matkalle lähteä.
Muiden ystävien kanssa tällaisia ongelmia ei ole, ymmärretään elävämme erilaista elämää kuin parikymppisinä ja kuitenkin tiedostetaan, että ne ystävät ovat olemassa ja juttua jatketaan siitä mihin viimeksi on jääty.
Kommentit (26)
Ota itse ohjat ja buukkaa vain yhden päivän matka. Älä odota että se "roikkuva kaveri" järjestää jotain mihin lopulta jaksat suostua. Ja sano että "seuraavan kerran voitais nähdä tammikuussa ja lentää päiväksi Tukholmaan" tms. Se ehkä rauhottuu kun sillä on kalenterissa varmat treffit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä kyllä sitäkään että parisuhdetta pitäisi niin tolkuttomasti "hoitaa".
Ymmärrän kyllä sen että varsinkin kun lapset ovat pieniä on vaikea jaksaa vapaa-aikana mitään ylimääräisiä reissuja. Seuraavan kerran kun kaveri alkaa ehdottaa jotain viikon matkaa sano että tiedätkö tässä tilanteessa en kyllä voi enkä jaksa, mutta tule illalla meille saunaan niin voidaan jutskailla viinin äärellä. Tai muuta pientä.
Siis minkä ikäisiä te olette? Tuli lähinnä siis mieleen, että onko ihmisten pariutuminen kaveripiirissäsi jotain vastikään tapahtunutta ja tämä tietty kaverisi ei oikein ole sisäistänyt sitä vielä. Olen itse pian 40-vuotias ja en voisi kuvitellakaan, että kavereitteni kanssa tekisimme jotain lomamatkoja. Kaikilla kuitenkin on puoliso ja useimmilla vielä lapsiakin. Tietenkin haluan viettää lomani oman perheeni kanssa, haluan aina nukkuakin vain mieheni vieressä. Ajatus siitä, että jättäisin oman perheeni kotiin ja lähtisin itse humputtelemaan ulkomaille kaverin kanssa on kerrassaan utopistinen. Matkustelu kavereitteni kanssa kuului lähinnä aikaan, kun olin parikymppinen. Toki tapaan kavereitani oikein mielelläni (ehkä pari kaveritapaamista per kuukausi), käymme kahvittelemassa, lenkillä, jossain kulttuuritapahtumassa tms. Jos joku ns. lomamatka pitäisi tehdä, niin se olisi korkeintaan Tallinnan päiväristeily.
Mielestäni sinun ap kannattaa nyt vain sanoa tälle kaverillesi, että olet uupunut työ- ja opintokuvioista, etkä ole nyt yhtään innostunut lähtemään kaverimatkalle (varsinkaan, jos mitään konkreettista ei ollut sovittu), haluat vain rentoutua kotona miehesi kanssa, mutta että voitte muuten vain tavata kaverisi kanssa vaikka työpäivän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Siis minkä ikäisiä te olette? Tuli lähinnä siis mieleen, että onko ihmisten pariutuminen kaveripiirissäsi jotain vastikään tapahtunutta ja tämä tietty kaverisi ei oikein ole sisäistänyt sitä vielä. Olen itse pian 40-vuotias ja en voisi kuvitellakaan, että kavereitteni kanssa tekisimme jotain lomamatkoja. Kaikilla kuitenkin on puoliso ja useimmilla vielä lapsiakin. Tietenkin haluan viettää lomani oman perheeni kanssa, haluan aina nukkuakin vain mieheni vieressä. Ajatus siitä, että jättäisin oman perheeni kotiin ja lähtisin itse humputtelemaan ulkomaille kaverin kanssa on kerrassaan utopistinen. Matkustelu kavereitteni kanssa kuului lähinnä aikaan, kun olin parikymppinen. Toki tapaan kavereitani oikein mielelläni (ehkä pari kaveritapaamista per kuukausi), käymme kahvittelemassa, lenkillä, jossain kulttuuritapahtumassa tms. Jos joku ns. lomamatka pitäisi tehdä, niin se olisi korkeintaan Tallinnan päiväristeily.
Mielestäni sinun ap kannattaa nyt vain sanoa tälle kaverillesi, että olet uupunut työ- ja opintokuvioista, etkä ole nyt yhtään innostunut lähtemään kaverimatkalle (varsinkaan, jos mitään konkreettista ei ollut sovittu), haluat vain rentoutua kotona miehesi kanssa, mutta että voitte muuten vain tavata kaverisi kanssa vaikka työpäivän jälkeen.
Iältämme olemme 30+, siinä alkupuolella. Suurimmalla osalla ystävistämme on tällä hetkellä pieniä lapsia, yhdistettynä kiireisiin työelämiin. Ystäväni on lapseton (kuten myös itse), mutta hän ei tahdo ymmärtää miksi esimerkiksi pienen alle 1-vuotiaan lapsen äiti ei halua lähteä monen päivän reissuun. Itselleni ei tuota vaikeuksia ymmärtää, että tuossa vaiheessa mennään lapsen ehdoilla.
Ystävälläni on ehkä ajoittain hankaluuksia asettua toisen ihmisen asemaan.
Samoin hän tahtoo, että yhteiset reissut tehtäisiin edelleen "tyttöjen reissuina", puolisot eivät ole koskaan tervetulleita. Ollaan välillä esimerkiksi grillattu kaveriporukalla, puolisot ja lapset mukana, mutta ystävän mielestä nämä ovat turhauttavia tapaamisia, hän ei jaksaisi kuunnella yhtään lapsijuttuja. Ei kuitenkaan huomaa sitä, että itsekin keskittyy puhumaan niistä hänelle tärkeistä ja keskeisistä asioista.
Luulen, että olen ollut liian kiltti ja myötäileväinen. Asia on kuitenkin vaivannut itseänikin jo jonkin aikaa. Täytynee keskustella asiasta kunnolla ystävän kanssa, silläkin riskillä että hän pahoittaisi mielensä.
Ja tosiaan, en tahdo katkaista välejä ystävääni kuten jotkut täällä ovat pelänneet. Mutta en jaksa enää reissata kuten parikymppisenä opiskelijana, viikonloppuihini ja lomiini kuuluu muutakin kuin kavereiden kanssa rellestämistä. Tapaan ystäviäni tässä vaiheessa elämää mieluiten päiväseltään ja sen lisäksi viestitellään ja jutellaan puhelimessa. Toki joku satunnainen yhteinen reissukin olisi ok.
Ap
Jessus! En kyllä jaksais joka kuukausi olla reissunpäällä kavereiden kanssa. Johan siitä tulis mieheltäkin sanomista.. Sano suoraan kaverilles, että ajat ovat nyt muuttuneet.
Alue: Aihe vapaa
Eikö jokaisen tervejärkisen ihmisen pitäisi ymmärtää, että rajallinen vapaa-aika halutaan käyttää parisuhteen hoitamiseen. Ystävälläsi on nyt jokinlainen persoonallisuushäiriö tai sitten sinä et ole kertakaikkiaan selittänyt hänelle asiaa. Kerro hänelle rajasi. Nössöttämällä olet itsekin syyllinen siihen, jos alat karttaa ystävääsi ja ystävyyssuhde katkeaa.