Lue keskustelun säännöt.
Taas meni hermot lapsen kanssa, äähhh!
19.07.2018 |
Pakko avautua.
Oon kotiäitinä 2-vuotiaalle ja 2-kuukautiselle vauvalle, ja jessus että mulla palaa välillä käämit tuon taaperon kanssa! Yleensä tää menee tosi jees, mitä nyt on alkavaa uhmaa ja välillä aikamoista sekoilua nämä päivät (tietäjät tietää :D) mutta siinä ne rullaa omalla painollaan.
Mutta nyt, päikkäreille meno! Ihan järkyttävää taistelua. Ollu vaikka mitä mummolareissuja ja muita kesäkyläilyjä mitkä on nyt sekottanu ihan täysin tämän isomman lapsen nukkumaanmenon. Aiemmin se on mennyt niiiin helposti, käynyt tiettyyn aikaan vaan laskemassa omaan sänkyyn ja tuitui laittanut oven kiinni perässä, sinne on samantien nukahtanut. Nyt aivan hirveää karjumista ja eikä kun haluaa vaunuihin ja eikä kun sohvalle ja eikä kun äitin sänkyyn ja siis itkee ja karkuu naama punaisena väsyneenä ja samaan aikaan minä juoksen tämän raivoavan taaperon ja vauvan väliä ja yritän samaan aikaan nukuttaa molempia.
Pikkuisen saa omaa pinnaa venyttää ettei lähe samaan meininkiin mukaan. Ja välillä vähän lähenkin, saatan tiuskia tolle isommalle ja aaarrgghh mikä itseinho siitä seuraa!!!
Miten muilla, oisko ees mitään vertaistukisekoilutarinoita jakaa mulle, tulis nyt tarpeeseen! <3
Kommentit (17)
Tuo ikä on vaikea.
Jokaisella menee joskus hermo lapseen, siitä on turha itseään alkaa syyllistämään.
Päiväkoti 2v.lle voisi olla hyvä apu arkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on lapset nyt 5v ja 7v, eikä mulla juuri muuta lohdullista ole kertoa kuin että nykyään on aika leppoisaa.
Saatko taukoja ja kahdenkeskistä aikaa isomman kanssa? Minulla ne oma parhaita keinoja siihen etten alkanut ajatella lapsestani hyvin, hyvin rumasti.
Joo meillä alkaakin ens kuussa osapäivähoito, pari aamupäivää viikossa pääsee vähän muiden kans leikkimään. Ja ei kai sitä vielä kokopäivähoitoon kantsikaan kun kuitenkin oon päivät kotona.
Sepä se kun hellittäisi vähän nämä helteet niin päästäisi paremmin ulos tolskaamaan ja maailmaa ihmettelemään. Niin ja eikö vielä tee viimeisiä poskihampaita tää isompi paraikaa. Sekin vielä!
Jep, muistuttaa vaan jatkuvasti itseä että äkkiä ne kasvaa ja tää aika on takana mutta tiiättehän, välillä helpompaa ja välillä hankalampaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lapset nyt 5v ja 7v, eikä mulla juuri muuta lohdullista ole kertoa kuin että nykyään on aika leppoisaa.
Saatko taukoja ja kahdenkeskistä aikaa isomman kanssa? Minulla ne oma parhaita keinoja siihen etten alkanut ajatella lapsestani hyvin, hyvin rumasti.
Joo saan niitäkin, pitäis ehkä keskittyä saamaan enempi. Helpommin vaan usutan illalla mieheni tän isomman kanssa vaikka pyörälenkille kun tuntuu että helpompi hengähtää vauvan kanssa kahdestaan.
Ai että, rumat ajatukset. Välillä. Niistäkin tulee ihan jäätävä morkkis.
Uiminen on mulle se juttu, mutta kun ei nyt näillä helteillä tahdo jaksaa kuntoillakaan. Ähh!
Heh, sellaista se elämä on muksujen kanssa! Pitikö vääntää noin lyhyellä ikäerolla?! Meillä oli aikoinaan 4 v ikäeroa ja ei ollut mitään ongelmia. Isommalla oli jo järkeä sen verran päässä että kaikki sujui tosi hyvin ja auttoi vauvan hoidossa. Nyt nämä lapsukaiset aikuisia, luojan kiitos ;) eikä vielä lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, et ole ainut. Mäkin olen ihan rehellisesti sanottuna täysin helisemässä 2v:n ja 6kk vauvan kanssa. Tuntuu, että nyt tämä homma vasta on eskaloitunut. Arjen pyöritys tuntuu hyvin hankalalta. Taapero tekee ihan kaiken mitä päähän pälkähtää ja vauvakin osaa mennä jo eteenpäin varsin lujaa vauhtia ja välillä noiden leikit loppuvat itkuun. Helpompaa oli oikeasti silloin vielä, kun vauva oli vastasyntynyt, kun söi ja nukkui vain ja taaperokaan ei vielä silloin ollut niin uhmakas ja osannut esim. kiipeillä sinne tänne. Nyt tuntuu, että pitäisi olla silmät selässä ja ehkä vielä nilkassakin, kun vauva viistää lattiaa ja kahdeksan kättäkin. En vielä sentään raivoa, mutta silleen hassusti murisen itsekseni ja koitan pitää itseni kasassa tiukoissa paikoissa. Ihanimmillaan iloitsen lapsistani ja kiitän onneani ja välillä tämä onkin yhtä helvettiä pahimmillaan.
Mutta joo, tiedän, kikkelis kokkelis, itsepähän läksit tähän. Aikaa kultaa vielä muistot ja lapsista tulee isoja ja bla blaa. Koitat vain nähdä asioiden positiiviset puolet, vaikka helkkarin vaikeaa se on välillä.
Naisten uhmäikä alkaa olla pahimmoillaa kahdenkympin jälkeen, karjuu vaan ja kaikki veetuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi vuotias ei nukahtanut ennen puolta yötä eilen. Aikani luin kirjoja ja laulelin, mikä yleensä nukuttaa lapsen noin puolessa tunnissa, iltayhdeksän kieppeillä viimeistään. Vaan eipä toiminut nyt... Ajattelin sitten, että ihan sama, en jaksa! Oltiin sitten ulkona vielä kymmenestä yhteentoista. Annoin muksun juosta ja 'sekoilla' kaikessa rauhassa. Tämmöistä tämä nyt vaan on välillä.
Tsempit!
Vierailija kirjoitti:
Tuo ikä on vaikea.
Jokaisella menee joskus hermo lapseen, siitä on turha itseään alkaa syyllistämään.
Päiväkoti 2v.lle voisi olla hyvä apu arkeen.
Komppaan muuten, mutta EI lasta päiväkotiin. Miksi pitäisi? Ellei ole OIKEASTI uupumus kolkuttamassa ovea tai jo tullut, tai masennus. Ei uhmaikään ole ratkaisu päiväkoti. Saattaa jopa pahentaa ku lapsen huomion saaminen ja äidin kanssa olo vaan vähenee.
Ehkä 2v nyt vasta tajunnut, että vauva tosiaan jää myös teille ja ymmärrettävää kyllä, vie nyt aikaasi. Mutta sitä ei 2v ymmärrä miksi joudut olla paljon vauvan kanssa ja ilmaisee tunteensa, on uhmaa ja mustasukkaisuutta.
Jos kaipaat, ennemminki perhetyön tmv kautta tukea arkeen mitä rankaista lasta normaaleista mustasukkaisuus yms tunteista ja lapsen näkökulmasta "hyljeksiä" viemällä päiväkotiin.
Ja iltoisin jos mies pystyy niin mies vauvan kanssa ja äiti isomman knssa käy esim uimassa, ulkoilemassa, jäätelöllä tmv ihan kaksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 jatkaa.
Hyvin elävästi muistan ajat kun meillä oli 2,5v ja vauva joka HYVIN itkuinen ja haastava muutenkin sairaala keikkoineen (2pv viikossa), kipuineen yms.
Ja sitten olinki raskaana, se aika taas oma tarinansa ja sitten oli 3,5v, tasan 1v ja vauva.
Sillon tuntu, että tästä ei selviä ikinä, mutta niin selvittiin ja muksut jo reilu 7v, vajaa 5 ja vajaa 4.❤
Vierailija kirjoitti:
Heh, sellaista se elämä on muksujen kanssa! Pitikö vääntää noin lyhyellä ikäerolla?! Meillä oli aikoinaan 4 v ikäeroa ja ei ollut mitään ongelmia. Isommalla oli jo järkeä sen verran päässä että kaikki sujui tosi hyvin ja auttoi vauvan hoidossa. Nyt nämä lapsukaiset aikuisia, luojan kiitos ;) eikä vielä lapsenlapsia.
Kiva että teillä meni noin, kuulostaa mukavalta!
Meillä meni näin, ja on tääkin mukavaa(kin). Ja kyllä mä nyt pärjään, ja apuja löytyy enemmän kuin monelta muulta, mutta jos ei aaveelle saa käydä välillä avautumassa niin jo on maailmankirjat sekaisin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei muuta kuin sympatiaa. Mulla on 9v ja 4v ja silti hermot meni eilen 4v:n kanssa. Kuumuus tekee olosta vaikean lapsille, mutta ei äitikään ihan mitä tahansa jaksa. Pyysin anteeksi tiuskimistani mutta kurjaltahan se tuntuu. Ota omaa aikaa illalla jos pystyt <3
Vierailija kirjoitti:
10 jatkaa.
Hyvin elävästi muistan ajat kun meillä oli 2,5v ja vauva joka HYVIN itkuinen ja haastava muutenkin sairaala keikkoineen (2pv viikossa), kipuineen yms.
Ja sitten olinki raskaana, se aika taas oma tarinansa ja sitten oli 3,5v, tasan 1v ja vauva.
Sillon tuntu, että tästä ei selviä ikinä, mutta niin selvittiin ja muksut jo reilu 7v, vajaa 5 ja vajaa 4.❤
Kyllä sitten (äiti-)ihminen on uskomattoman sopeutuvainen eläin. Huhhuh! Hatunnosto!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsempit täältäkin! Meillä on vaan 2v uhmis ja ite viimesilläni raskaana, ja on välillä tosi rankkaa..Nää helteet vie omat voimat niin ettei jaksais olla aikuinen jokaisen uhmakohtauksen edessä. Meilläkin nyt pelleilyä nukkumaanmenon kanssa, ja kun oma hermo on muutaman kerran menny niin voi luoja sitä huonoo omaatuntoo. Helpottaa tietää ettei muutkaan oo 24/7 aina superäitejä.
Vierailija kirjoitti:
Helpottaa tietää ettei muutkaan oo 24/7 aina superäitejä.
Niimpä! Tää olikin vähän tällanen symppisketju. :)
Meidän 2v raivostuu ja karjuu jos ei saa mennä ekana ovesta, sulkea ovea, kiivetä itse autoon, laittaa istuimen vyöt kiinni, pukea vaatteita, vaihtaa vaippaa, jos mielilusikka on pesussa, sisko vie just sen lelun, ei saa itse avata telkkaria vaan joku toinen avaa sen, ruokana jotain mukapahaa, ei saa itse kiivetä keinuun, ei saa hypätä yksin uimalan syvään altaaseen, nukkumaan mennessä kun ei huvita käydä nukkumaan, kaupassa kärryn ketju ei ylety kahvan toiselle puolelle, mehu oli väärä.. loppuisipa jo uhma.
2 vuotiaan uhmaikä iskenyt kesähelteellä päälle. Muistan itse ton ajan hyvin kun sai taistella joka asiasta. Vaatteet, ruoka, peseytyminen,nukkuminen, hiukset, lelut ja ylipäätänsä kaikki. Joka asiasta oli taaperolla oma vahva mielipide joka tietysti oli täysin päinvastainen kuin aikuisten. Minulla myös oli nuorempi vauva-ikäinen samaan aikaan. Raskasta kyllä välillä oli. En osaa antaa mitään konkreettisia ohjeita kun itsekin olin aivan hukassa. Voin vain sanoa että aika aikansa kutakin. Yritä jaksaa.