EU on naurettava wannabe-suurvalta
Tänään Helsingissä rapasi kaksi todellista suurvaltojen johtajaa toisensa, oikeita äijiä siis.
Kumpikin luotsaa suurvaltaa, pitelee käsissään ”ydinohjusnappia”, on ensimmäisenä omiensa puolella, kyvykkäitä yhteistyöhön muun maailman kanssa.
EU:sta ei löytyne yhtäkään herraa, jossa olisi lähellekään sitä määrää äijää, mitä Putinissa ja Trumpissa on. EU:n johtajista suurin muna taitaa olla Angela Merkelillä ja hän on nainen.
EU-herrat on pelkkiä eliittisipsuttajia, joilla aina ensimmäisenä tulee oma etu. Ahneuden sokaisemia hölmöläisiä.
EU on maailmankartan häpeätahra.
Kommentit (3)
Näinhän se on. Ja se on ihan EU:n oma syy. EU:sta olisi voinut tulla maailman johtava tekijä niin taloudessa kuin sotilaallisestikin, mutta munattomat johtajamme on syypäitä, että ei edes lähelle ole päästy. On se naurettavaa kun 500Miljoonan henkilön alue ei edes puolustuksessa pärjää 150Miljoonan ihmisen Venäjälle ilman että USA:lta tarvitaan turvatakuut, huh huh. Täällä vaan kinastellaan että miten jaetaan välimemeren yli tulevat roistot, kun ei saada edes tukittua sitä rantaa. Todella naurettavaa porukkaa on EU:n johtajat.
Ei mikään rapasi, kun tapasi.