Kolme haavetta, minkä laittaa etusijalle?
Olen 30v nainen. Minulla on lähitulevaisuudelle kolme haavetta jotka toivoisin voivani toteuttaa, mutta ne hieman riitelee keskenään niin sanotusti.
-> Haluaisin pyrkiä ammattikorkeaan jatko-opintoihin, koska nykyinen työni ei ole tarpeeksi haastavaa ja haluaisin nostaa ansiotasoa. Lisäksi haluaisin kolmannen lapsen ja samaan aikaan meillä alkaa olla huutava pula isommalle asunnolle (esikoinen menee jo kouluun ja kuopus on 3v) mikä taas vaatisi taloudellista panostusta.
Ajatusleikkinä, mitä itse lähtisit ekana toteuttamaan? Luulisi kyllä että suht moni painii samojen kuvioiden kanssa tässä iässä, eli kokemuksiakin saa jakaa.
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin ensimmäiseksi pyrkimään ammattikorkeaan, koulutuksen ja toivottavasti sitä kautta uuden työpaikan löytäminen paremmalla palkalla mahdollistavat osaltaan sen isomman asunnon sekä lapsen hankkimisen.
Näin se kuulostaa järkevältä ja niin itsekkin ajattelen osittain. Mutta toisaalta tuo kuvio tulisi viemään sen 4-5 vuotta... lapsenteon suhteen 35 v. on jo aika myöhään, etenkin meille kun alkaisi ihan alusta kaikki vaipparumbat vaikka isommat olisi jo koululaisia... en oikein innostu niin isoista ikäeroista. Jos nyt edes heti tulisin raskaaksi, kuopusta tehtiin vuosi. 🤔
Lähtisin ensimmäiseksi pyrkimään ammattikorkeaan, koulutuksen ja toivottavasti sitä kautta uuden työpaikan löytäminen paremmalla palkalla mahdollistavat osaltaan sen isomman asunnon sekä lapsen hankkimisen.