Kirjattu kirjelähetys ja postin asiakaspalvelu
Menin eilen noutamaan minulle tullutta kirjattua kirjelähetystä reilun kahden kilometrin päässä kotoani olevasta postin palvelupisteestä. Minulla oli mukanani saapumisilmoitus ja kuvallinen henkilökortti, joka oli mennyt vähän aikaa sitten vanhaksi. Ajattelin naiviisti, että vanhentunut henkilökortti ei aiheuttaisi ongelmia. Toisin kuitenkin kävi. Minua "palvellut" nuori tyttö - ilmeisesti kesätyöntekijä - kieltäytyi luovuttamasta lähetystä minulle, koska minulla ei ollut mukanani voimassaolevaa kuvallista henkilötodistusta. Mihinkään maalaisjärkiperusteisiin seikkoihin (kuten että minulla oli saapumisilmoitus, jonka tiedot vastasivat vanhentunutta henkilökorttia, tai että tiesin lähetyksen sisällön) vetoaminen ei auttanut, vaan tyttö toisteli papukaijan tavoin, että ei voi luovuttaa lähetystä minulle. Sitten hän kertoi, että voisin antaa sukulaiselleni tai tuttavalleni valtakirjan, jonka avulla lähetyksen saisi postista ulos. Tuskastuneena lähdin pois palvelupisteeltä ja kysyin ensimmäiseltä vastaantulijalta, oliko tällä mukanaan kuvallinen henkilötodistus. Kun hän vastasi kyllä, kerroin ongelmastani ja pyysin, että hän noutaisi valtakirjalla minulle tulleen lähetyksen. Hän suostui ja tein hänelle valtakirjan lähetyksen noutamista varten. Hetken päästä sainkin lähetyksen ongelmitta itselleni. Kiitin minua auttanutta henkilöä ja lähdin helpottuneena kotiin.
Jäin illalla miettimään, onko postin kesätyöntekijöiltä kielletty maalaisjärjen käyttö? Ymmärrän toki, että sokea sääntöjen seuraaminen on turvallista, sillä kukaan ei voi syyttää virheistä, kun seuraa annettuja ohjeita kirjaimellisesti, mutta joku kohtuus sentään sääntöjen seuraamisessakin olla pitäisi. Pelkkään muotoseikkaan vetoaminen tuntui tilanteessa tärkeilevältä ja inhottavan pikkumaiselta. Etenkin kun minulle entuudestaan tuntematon henkilö sai lähetykseni haltuunsa hätäisesti kirjoittamallani valtakirjalla. Mietin, miten tyttö olisi suhtautunut, jos olisin mennyt postin palvelupisteeseen yhdessä valtuuttamani henkilön kanssa ja seurannut vierestä asian hoitamista. Luultavasti ei mitenkään, sillä hänelle näytti tärkeintä olevan se, että määräyksiä noudatettiin kirjaimellisesti.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Ap on näitä "mutta kyllä minun pitää saada"-ihmisiä.
Ja sinä olet näitä "minä tykkään nussia pilkkuja" -ihmisiä.
Ymmärrän kantasi täysin ap. Postin lähetyksien noudon ei todellakaan pitäisi olla noin vaivalloista. Kuinka suuri todennäköisyys edes olisi, että joku yrittää noutaa vääriä kirjeitä tai paketteja?
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein teki kun kieltäytyi luovuttamasta pakettia.
Ethän sinä lähde etelän matkalle vanhentuneella passilla -pitiäsikö sun mielestä siinäkin tapauksessa antaa mennä vaan "samannäköinen tyyppi siinä on". Ihan tarkoituksella siinä on voimassaolo olemassa.
Avaisitko hieman, millä tavoin kirjatun kirjelähetyksen nouto ja ulkomaille lähteminen ovat sama asia?
Tai anna olla. Ei taida kiinnostaakaan kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan turha virsuttaa omaa mokaansa.
Päiväysvanha henk.todistus riittää henkilöllisyytensä todistamiseen, eri asia jos asiakirja on niin vanha, ettei kuvasta luotettavasti tunnista. Ei ole mikään velvollisuus uusia henk.todistuksia yhtä usein kuin menevät umpeen. Työntekijä mokasi, kannattaa valittaa.
Juuri näin. Muun muassa Poliisin sivulla sanotaan, että "myös vanhentunut henkilöllisyystodistus käy henkilöllisyyden todistamiseen ellei muuta mainita".
Postin sivulla mainitaan muuta. Lukekaa sieltä.
Eli siis minulta varastettua henkilöllisyystodistusta joku voi käyttää vielä senkin jälkeen, kun se on vanhentunut. Olipa kiva tieto, tämä piina ei lopu koskaan. Onko jollain oikeaa tietoa, postilaiset, vastatkaa, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Määräyksiä on noudatettava kirjallisesti. Vastavanlaisia yrityksiä tekevät myös tarkastajat.
Niin, Suomi on sääntöjen ja säännösten luvattu maa.
Vierailija kirjoitti:
Ap on näitä "mutta kyllä minun pitää saada"-ihmisiä.
Ennemminkin niitä ihmisiä, joiden mielestä aivojen ja järjen käyttö sekä itsenäinen ajattelu on sallittu. Miksi ihmeessä yhden kirjeen tai paketin noutamisesta pitää tehdä jotain rakettitiedettä? Tuossakin tapauksessa myyjä varmasti uskoi, ettei ap yritä huijata, mutta pelkäsi silti, että maailma kaatuu, jos hän tekee sen työn mitä varten hänet on palkattu, eli luovuttaa lähetyksen sen noutajalle. Kyllähän kaikkia voi myös halutessaan alkaa epäillä huijareiksi, mutta mitä ihmettä se tuossakin tapauksessa hyödyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan turha virsuttaa omaa mokaansa.
Päiväysvanha henk.todistus riittää henkilöllisyytensä todistamiseen, eri asia jos asiakirja on niin vanha, ettei kuvasta luotettavasti tunnista. Ei ole mikään velvollisuus uusia henk.todistuksia yhtä usein kuin menevät umpeen. Työntekijä mokasi, kannattaa valittaa.
Juuri näin. Muun muassa Poliisin sivulla sanotaan, että "myös vanhentunut henkilöllisyystodistus käy henkilöllisyyden todistamiseen ellei muuta mainita".
Annapa linkki.
Mun mielestä vain uuden passin/henkkareiden noutoon kelpaa vähän aikaa sitten vanhentunut passi/henkilökortti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan turha virsuttaa omaa mokaansa.
Päiväysvanha henk.todistus riittää henkilöllisyytensä todistamiseen, eri asia jos asiakirja on niin vanha, ettei kuvasta luotettavasti tunnista. Ei ole mikään velvollisuus uusia henk.todistuksia yhtä usein kuin menevät umpeen. Työntekijä mokasi, kannattaa valittaa.
Juuri näin. Muun muassa Poliisin sivulla sanotaan, että "myös vanhentunut henkilöllisyystodistus käy henkilöllisyyden todistamiseen ellei muuta mainita".
Postin sivulla mainitaan muuta. Lukekaa sieltä.
Kiitos tiedosta! Säikähdin niin, etten tajunnut mennä katsomaan itse. Nro 28
Olisitko ap vihainen jos olisit joutunut uusimaan henkilötodistuksesi koska vanha hukkui, ja kun menisit postiin hakemaan pakettia niin se olisikin luovutettu jollekin toiselle joka vanhoilla henkkareillasi kävi sen hakemassa? Olen aika varma että tässä tilanteessa asiakaspalvelijan sooloilu ei miellyttäisi sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on näitä "mutta kyllä minun pitää saada"-ihmisiä.
Ennemminkin niitä ihmisiä, joiden mielestä aivojen ja järjen käyttö sekä itsenäinen ajattelu on sallittu. Miksi ihmeessä yhden kirjeen tai paketin noutamisesta pitää tehdä jotain rakettitiedettä? Tuossakin tapauksessa myyjä varmasti uskoi, ettei ap yritä huijata, mutta pelkäsi silti, että maailma kaatuu, jos hän tekee sen työn mitä varten hänet on palkattu, eli luovuttaa lähetyksen sen noutajalle. Kyllähän kaikkia voi myös halutessaan alkaa epäillä huijareiksi, mutta mitä ihmettä se tuossakin tapauksessa hyödyttää?
Älä nyt jauha soopaa. Saihan ap kirjeensä, jonka joku lunasti oikealla sääntöjen mukaisella henkilötodistuksella.

Tuohan asiassa onkin naurettavinta. Mikäli työntekijä on sitä mieltä, että joku yrittää huijata lähetystä itselleen, miksi ihmeessä hän sallii sen tapahtuvan siten, että tämä henkilö huijaa jonkun toisen noutamaan paketin puolestaan? Mikäli hän taas on varma, että hakija on oikealla asialla, miksi täytyy tehdä asiasta noin hankalaa? Ei se henkilötodistus ole tärkein, vaan se, että lähetys saadaan toimitettua perille. Järjen käyttö sallittu.

Millä todennäköisyydellä hakijalla olisi myös ap:n mainitsema noutoilmoitus mukanaan? Mikäli joku olisi nämä molemmat onnistunut saamaan, kyse olisi kyllä myös ap:n omasta huolimattomuudesta, mihin postissa voidaan vedota. Enemmän olisin myös huolissani siitä, kuka, miksi ja miten näitä papereita nyt hyväksikäyttää ja kiitollinen, että asian tultua ilmi sitä voidaan alkaa selvittää.
Vierailija kirjoitti:
Olisitko ap vihainen jos olisit joutunut uusimaan henkilötodistuksesi koska vanha hukkui, ja kun menisit postiin hakemaan pakettia niin se olisikin luovutettu jollekin toiselle joka vanhoilla henkkareillasi kävi sen hakemassa? Olen aika varma että tässä tilanteessa asiakaspalvelijan sooloilu ei miellyttäisi sinua.
Kerrotko kuinka joku toinen olisi voinut lähetykseni noutaa ilman saapumisilmoitusta?
ap
Tämä on hyvä esimerkki siitä mitä on hyvä asiakaspalvelu ja mitä on huono asiakaspalvelu. Hyvään asiakaspalveluun kuuluu tilannetaju, jousto ja terveen järjen käyttö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on näitä "mutta kyllä minun pitää saada"-ihmisiä.
Ennemminkin niitä ihmisiä, joiden mielestä aivojen ja järjen käyttö sekä itsenäinen ajattelu on sallittu. Miksi ihmeessä yhden kirjeen tai paketin noutamisesta pitää tehdä jotain rakettitiedettä? Tuossakin tapauksessa myyjä varmasti uskoi, ettei ap yritä huijata, mutta pelkäsi silti, että maailma kaatuu, jos hän tekee sen työn mitä varten hänet on palkattu, eli luovuttaa lähetyksen sen noutajalle. Kyllähän kaikkia voi myös halutessaan alkaa epäillä huijareiksi, mutta mitä ihmettä se tuossakin tapauksessa hyödyttää?
Älä nyt jauha soopaa. Saihan ap kirjeensä, jonka joku lunasti oikealla sääntöjen mukaisella henkilötodistuksella.
Tuohan asiassa onkin naurettavinta. Mikäli työntekijä on sitä mieltä, että joku yrittää huijata lähetystä itselleen, miksi ihmeessä hän sallii sen tapahtuvan siten, että tämä henkilö huijaa jonkun toisen noutamaan paketin puolestaan? Mikäli hän taas on varma, että hakija on oikealla asialla, miksi täytyy tehdä asiasta noin hankalaa? Ei se henkilötodistus ole tärkein, vaan se, että lähetys saadaan toimitettua perille. Järjen käyttö sallittu.
JOKU TAKAA SEN VOIMASSAOLEVALLA TODISTUKSELLA. SE JÄÄ TIETOKONEELLE. MIKÄ ON VAIKEA YMMÄRTÄÄ????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on näitä "mutta kyllä minun pitää saada"-ihmisiä.
Ennemminkin niitä ihmisiä, joiden mielestä aivojen ja järjen käyttö sekä itsenäinen ajattelu on sallittu. Miksi ihmeessä yhden kirjeen tai paketin noutamisesta pitää tehdä jotain rakettitiedettä? Tuossakin tapauksessa myyjä varmasti uskoi, ettei ap yritä huijata, mutta pelkäsi silti, että maailma kaatuu, jos hän tekee sen työn mitä varten hänet on palkattu, eli luovuttaa lähetyksen sen noutajalle. Kyllähän kaikkia voi myös halutessaan alkaa epäillä huijareiksi, mutta mitä ihmettä se tuossakin tapauksessa hyödyttää?
Älä nyt jauha soopaa. Saihan ap kirjeensä, jonka joku lunasti oikealla sääntöjen mukaisella henkilötodistuksella.
Tuohan asiassa onkin naurettavinta. Mikäli työntekijä on sitä mieltä, että joku yrittää huijata lähetystä itselleen, miksi ihmeessä hän sallii sen tapahtuvan siten, että tämä henkilö huijaa jonkun toisen noutamaan paketin puolestaan? Mikäli hän taas on varma, että hakija on oikealla asialla, miksi täytyy tehdä asiasta noin hankalaa? Ei se henkilötodistus ole tärkein, vaan se, että lähetys saadaan toimitettua perille. Järjen käyttö sallittu.
JOKU TAKAA SEN VOIMASSAOLEVALLA TODISTUKSELLA. SE JÄÄ TIETOKONEELLE. MIKÄ ON VAIKEA YMMÄRTÄÄ????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan turha virsuttaa omaa mokaansa.
Päiväysvanha henk.todistus riittää henkilöllisyytensä todistamiseen, eri asia jos asiakirja on niin vanha, ettei kuvasta luotettavasti tunnista. Ei ole mikään velvollisuus uusia henk.todistuksia yhtä usein kuin menevät umpeen. Työntekijä mokasi, kannattaa valittaa.
Vai että valittaa 😂😂😂 Jos noutamiseen tarvitsee voimassaolevan henkilöllisyystodistuksen, niin eihän tuossa mitään valittamisen aihetta ole.
Tämä on tonttujen ketju. Henkilöllisyys todistetaan voimassa olevalla todistuksella. Mikä on vaikeaa?
Voin tulla kertomaan sinulle henkilökohtaisesti, jos annat minulle osoitteesi. Toivottavasti ymmärrät viittomakieltä.