Pettäminen pelasti parisuhteensa
Moni on tästä asiasta eri mieltä, mutta haluan silti kertoa oman tarinani, koska koen että siitä voi ehkä jollekin olla hyötyä.
Heti alkuun täytyy myöntää että tässä jutussa on pari lieventävää tekijää, mies petti "vain" juttelemalla ja flirttailemalla toiselle naiselle netissä. Ja mies kertoi tästä asiasta itse minulle. Ja olen varma että osa teistä on sitä mieltä että mieheni ehti myös paneskella häntä ja kiinni jäämisen pelossa kertoi asiasta minulle lievemmän version. Tässä kohtaa kuitenkin pitkän pohdinnan jälkeen päätin uskoa miestäni koska "todisteet" näyttivät hänen sanansa todeksi. Ja toivon että tämä keskustelu ei jää junnaamaan siihen että mitä mies teki vai tekikö mitään.
Olimme olleet silloin yhdessä 8 vuotta, naimisissa 6 vuotta ja lapset olivat 3- ja 5-vuotiaita. Meillä oli silloin ollut jo pidempään vähän vaikeaa, toisen lapsen sairastaminen teki arjesta raskasta ja mies teki pitkää päivää töissä. Täytyy myöntää että olin silloin hyvin väsynyt ja hyvin hankala ja niin oli mieskin. Hän oli sitten alkanut juttelemaan Facebookissa entisen luokkakaverinsa kanssa, aluksi kyseinen luokkakaveri oli kysellyt vain kuulumisia ja sitten juttu oli siitä jatkunut ja jatkunut ja jatkunut. Lopulta keskustelu oli kääntynyt hieman flirttailevaksi, he olivat pystyneet samaistumaan toisiensa arkiin. He olivat jo ehtineet sopia tapaamisesta kun mies kertoi asiasta minulle. Keskustelimme pitkään ja aluksi olin niin vihainen että en oikein tiennyt miten päin olla.
Muutaman viikon pohdimme tilannetta ja kun samasta naapurustosta vapautui vuokra-asunto, päätimme että mies muuttaa siihen ja elämme erillisiä elämiä vähän aikaa. Lapset olivat tasaisesti kummankin luona. Sovimme että pohdimme asioita itseksemme ensin, keskustelemme vain lapsiin liittyvistä asioista ja pohdinnan jälkeen käymme yhdessä terapiassa. Terapiakäynnit jätän ihan meidän välisiksi asioiksi, mutta kerron sen että ne olivat todella raskaita ja tunteellisia, mitään sanoja ei säästelty. Ja lopputuloksena oli että yritämme vielä yhdessä.
Mies ei tietenkään heti muuttanut takaisin, halusimme olla ihan lastenkin vuoksi varmoja asioista ennen loppullisia päätöksiä. Erossa asuminen herätti kummallakin todella kovan ikävän toisen luo ja takaisin siihen meidän yhteiseen, raskaaseen sekä rakkaaseen arkeen. Puoli vuotta tuosta, muutimme takaisin yhteen. Nyt olemme olleet asumuseron jälkeen yhdessä neljä vuotta ja saimme alkuvuodesta vielä yhden lapsen. On raskasta, mutta jollakin tavalla kohtelemme toisiamme niin paljon paremmin. Ja vaikka en olisi sitä aluksi uskonut, minä ihan oikeasti pystyin antamaan anteeksi. Ja pystyn elämään meidän arkea ilman epäluottamusta.
Tiedän että monien kohdalla tämä ei toimi ja jokainen tekee omat päätöksensä. Mutta haluan vaan sanoa että sillä hetkellä kun tästä kuulin, olisin ollut 100% valmis heittämään koko suhteen romukoppaan. Ja jälkeenpäin ajateltuna, olisin missannut niin paljon muun muassa ihanan kuopuksemme. Toipuminen ja luottamuksen rakentaminen vie aikaa ja vaivaa, mutta meidän kohdalla se oli sen arvoista.
Kommentit (17)
EI tuo ole pettämistä vaan hetken hairahdus, pirttihirmu oot.
Ymmärrän pointtisi. Vaikka tuntuu että jos samaan tilanteeseen joudun, en pystyisi samaan.
Vierailija kirjoitti:
EI tuo ole pettämistä vaan hetken hairahdus, pirttihirmu oot.
Jokainen kokee pettämisen rajan eri tavalla. Toiselle suutelu ei ole pettämistä, toiselle pelkkä flirttailu on.
Mitä ihmeen pettämistä tuo muka on???
Minulla vähän samantapainen kokemus. Toinen hairahti, mutta lopulta se oli hyvä juttu suhteen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen pettämistä tuo muka on???
Minä en ainakaan ilahtuisi jos mies olisi jutellut ja flirttaillut toiselle naiselle ja ollut sopimassa tapaamista. Olisi se pettämistä, ei toki niin paha asia kuin seksin harrastaminen toisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen pettämistä tuo muka on???
Kuinka vaikeaa se on ymmärtää että kaikki määrittelevät omassa parisuhteessaan sen pettämisen. Sinun mielipide ei ole kaikkien mielipide.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen pettämistä tuo muka on???
Minä en ainakaan ilahtuisi jos mies olisi jutellut ja flirttaillut toiselle naiselle ja ollut sopimassa tapaamista. Olisi se pettämistä, ei toki niin paha asia kuin seksin harrastaminen toisen kanssa.
No, kukin tyylillään... Minusta tuossa ei ole mitään pahaa.

Sinulle on ok että puolisosi juttelee&flirttailee&sopii tapaamisen toisen kanssa?

Tottakai on, saahan hänellä olla kavereita ja minun puolesta saa tavatakin. Samoinhan teen itsekin.
Odotin, koska päästään pettämis-kohtaan. Minusta tässä ei ollut nyt mitään peruuttamatonta tai mitä en voisi antaa anteeksi.
Todella hienoa, että ETTE tehneet kuten 90% ihmisistä, eroaa helposti ja lapsellisesti kun ylpeyttä on vähänkin loukattu.
Anteeksipyyntö, anteeksianto, keskustelu ja terapia, olen itse kokenut että ne parantaa suhdetta paljon <3
Moni suhde, jossa näennäisesti ei petetä, on huonommalla tolalla kuin suhde, jossa on ollut kriisiä. Pintaliito- hyvin-menee-eikä- edes- oikeasti-jutella- mistään- syvällisemmästä- suhde, liian epäaikuismaista.
Mahdollisuus tulee antaa. Minäkin annoin miehelleni joka meni ja harrasti seksiä baarista löytäneen naisen muijan kanssa. En kyllä heittänyt ulos talosta vaan annoin uuden mahdollisuuden ihan noin vain. Mulle olisi ollut pahempi jos olisi alkanut pitkään suhteeseen jonkun kanssa kuin vaan tää yhden illan juttu. Sillä tavalla kyllä sovittiin, että jos toisen kerran tapahtuu niin joudutaan eroamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen pettämistä tuo muka on???
Minä en ainakaan ilahtuisi jos mies olisi jutellut ja flirttaillut toiselle naiselle ja ollut sopimassa tapaamista. Olisi se pettämistä, ei toki niin paha asia kuin seksin harrastaminen toisen kanssa.
No, kukin tyylillään... Minusta tuossa ei ole mitään pahaa.
Sinulle on ok että puolisosi juttelee&flirttailee&sopii tapaamisen toisen kanssa?
Tottakai on, saahan hänellä olla kavereita ja minun puolesta saa tavatakin. Samoinhan teen itsekin.
Miksi heittäydyt ymmärtämättömäksi? Aloittajahan kertoi, että miehen ja naisen välisessä viestittelyssä oli flirttaileva sävy. Sehän on oman kumppanin ja suhteen hylkäämistä, jos ongelmien edessä päätyy hakemaan lohtua toisilta, sen sijaan että yrittää ratkoa ne oman suhteen ongelmat. Flirttailu vieraiden kanssa ei kaiketa ratkaise oman parisuhteen ongelmia, vaan lähinnä helpottaa tämän flirttailijan omaa oloa.
Olisiko Ap pettäminen pelastanut parisuhteesi, jos sinulle olisi paljastunut, että miehelläsi on ollut useita seksisuhteita. Hän on käynyt kymmeniä kertoja maksullisten tyttöjen luona. Jotka ovat vain muutamia vuosia vanhempia, kuin oma tytär. Hän yrittäsi iskeä ystäviäsi ja ostelisi heille "ihan vaan joululahjaksi" seksikkäitä alusvaatteita. Kiinni jäätyään hän vielä kieltäisi kaiken. Ai että mikä pelastus. Sori vaan Ap. Sun tarina on niin kevyttä settiä ja miehesi vielä itse kertoi asiasta.

No ei tietenkään olisi. Mutta eihän tuommoisesta nyt tässä ollutkaan kysymys?
Ap
Oho, siis pelasti parisuhteeni. Pahoittelut!