Trumputin-tapaamisen kustannukset maksavat suomalaiset
Jee, saadaan huippukokous. Jee, saadaan huomiota. Jee, ihmiset huomaavat taas Suomen. Jee, we are doing it for exposure. Missä kaikki 'minun verorahoillani tämmöistä!' -valittajat ovat..?
"Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin huipputapaamisen kustannukset selviävät vasta vierailun jälkeen. Yle kysyi useilta eri tahoilta arviota kuluista, joita Helsingissä 16. heinäkuuta tapahtuvasta huipputapaamisesta aiheutuu. Arvioita tuli niukasti.
Vertailukohtaa kustannusten kokoluokkaan voi mahdollisesti hakea vuoden 2006 Asem-kokouksesta, joka pidettiin Helsingissä. Helsingin kaupungilta on kerrottu aiemmin Lännen Medialle, että 38 valtionpäämiestä paikalle tuonut kokous maksoi 11,8 miljoonaa euroa.
Kun Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapasivat kesäkuussa, tapaamista isännöinyt Singapore varasi BBC:n mukaan kuluihin noin 12,5 miljoonaa euroa."
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa näiden r*sistien kommentit. Kun rahaa tuhlataan kahden r*sistin tapaamisen järjestämiseen, jossa kaksi koijaria ei ainakaan mitään hyvää Suomen kannalta kieroile, niin se onkin ihan ok.
Suomi ei saa kyseisestä häppeningistä pätkääkään mainosta, eikä Suomella ole kuin pöytäliinan suoristajan rooli, eli rahaa tuhlataan parissa päivässä toistakymmentä miljoonaa saamatta itse yhtään mitään. Tuo vastaa siis vuositasolla yli kahden miljardin tuhlausta.
Höpöhöpö ja sehän kaikki kiertävä raha työllistää suomalaisia ja tulevat toimittajat ym ostavat varmasti muutakin kuin hampurilaiset käydessään eli raha kiertää joka tapauksessa
Boney M kirjoitti:
Trum-Trum-Trumputin
Russia's greatest love machine...
Mun mielestä on ihanaa kun kaksi machoa tulee kaapista ulos ja näyttää avoimesti tunteitaan toisia kohtaan. Käsi kädessä kävellään ja pussaillaan.
Make Love, not War.
Vierailija kirjoitti:
IDGAF
*IDGAF DUA LIPA
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka ne rahat saa?
Yksi suurimmista menoeristä on poliisien palkat.
Eivätkö he muuten saisi palkkaa? Olisivatko vaarassa saada potkut?
Eiväthän he tietenkään mitään normaalissa vuorossaan olevia poliiseja ole. Ne vuorossa olevat poliisit tekevät tietenkin normaaliin työvuoroonsa kuuluvia tehtäviä. Nämä kokousta varten palkatut ylimääräiset poliisit tulevat vapailtaan ja lomiltaan tekemään ylimääräisiä vuoroja ja saavat siitä sen mukaiset ylityökorvaukset päivärahoineen.
T<3P kirjoitti:
Boney M kirjoitti:
Trum-Trum-Trumputin
Russia's greatest love machine...
Mun mielestä on ihanaa kun kaksi machoa tulee kaapista ulos ja näyttää avoimesti tunteitaan toisia kohtaan. Käsi kädessä kävellään ja pussaillaan.
Make Love, not War.
👎👉👌👏

*🙊*
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten? Suomalaiset maksavat myös t p -hakijoiden vuosien mittaiset oikeusprosessit.
Eli sitten voi tuhlata muuhunkin holtittomasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa näiden r*sistien kommentit. Kun rahaa tuhlataan kahden r*sistin tapaamisen järjestämiseen, jossa kaksi koijaria ei ainakaan mitään hyvää Suomen kannalta kieroile, niin se onkin ihan ok.
Suomi ei saa kyseisestä häppeningistä pätkääkään mainosta, eikä Suomella ole kuin pöytäliinan suoristajan rooli, eli rahaa tuhlataan parissa päivässä toistakymmentä miljoonaa saamatta itse yhtään mitään. Tuo vastaa siis vuositasolla yli kahden miljardin tuhlausta.
Höpöhöpö ja sehän kaikki kiertävä raha työllistää suomalaisia ja tulevat toimittajat ym ostavat varmasti muutakin kuin hampurilaiset käydessään eli raha kiertää joka tapauksessa
Niin, rahahan kiertää silloinkin, kun p*kolaiset tulevat tänne, mutta sitä sinä et jostain kumman syystä muista koskaan mainita, vaan mainitset ainoastaan ne kustannukset ;)
Vierailija kirjoitti:
Suomi pääsee koko maailman otsikoihin näyttävästi. Meinaakohan Yle laskea, kuinka paljon hyötyä, rahallista sellaista, tuosta mainoksesta maallemme on. En usko, että laskevat tai ainakaan päästävät julkisuuteen. Yle on Yle.
Kerrotko miten Singapore hyötyi trump-kim tapaamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Hotellien ja ravintoloiden kautta tulee kyllä paljon verotuloja. Nettokustannaksia ei tule välttämättä ollenkaan.
Eli veronmaksajien taskuista rahaa yrityksille?
Onpas fiksua taas.
Vierailija kirjoitti:
Eikö täällä juuri perusteltu sosiaaliturvaa sillä, että rahaa jakamalla liike-elämä piristyy ja siten se on kaikille hyödyksi. Nyt ilmeisesti on huono asia, että hotellit, ravintolat yms. saa asiakkaita.
Yritykset saavat jo yritystukensa.
Tolla rahalla elättää tusinan turpapikanhakkaajaa vuoden verran eli pikkusumma. Meillä on varaa heittää rahaa vaikka mihin kankkulan kaivoon.
Vierailija kirjoitti:
Hotellit täynnä, taksit saa ajaa täyttä häkää, ravintolat täynnä jne
Kaipa tuo satapäinen toimittajalauma saattaa myös piipahtaa shoppailemassa.
Maksaako yritykset ne kulungit?
Ei vaan kerää voitot.
Valtio tekee tappiota taas.
Täytyy työttömiltä leikata enemmän rahaa. Pääasia, että on hienot pirskeet ja junteille viihdettä.
Vierailija kirjoitti:
Hotellit täynnä, taksit saa ajaa täyttä häkää, ravintolat täynnä jne
Kaipa tuo satapäinen toimittajalauma saattaa myös piipahtaa shoppailemassa.
Miksi sinä näin päin alat huomioimaan tulijoiden rahan käyttöä, mutta p*kolaisten osalta et huomioi sitä ollenkaan? Myös tänne tulevat p*kolaiset käyttävät rahaa. Lähes kaikki saamansa tuet p*kolaiset käyttävät elämiseen ja siten se raha palaa yhteiskunnalle. Kuitenkin p*kolaisten osalta sinä puhut aina pelkästään menoista, et koskaan tuloista.
Vierailija kirjoitti:
Älä välitä. Ruotsin Maahanmuuttoviraston kulut oli 76 miljardia kruunua vuonna 2016 ja mitä sillä sai? Terrorismia ja no go alueita ja jengiväkivaltaa sekä joukkoraiskauksia.
Niilläkin saa tosin mainetta. Se on vaan huonoa.
Täällähän eilisiltana harjoitteli Hornetit Helsingin keskustan yllä erilaisia lentokuvioita.
Varmaankin showta vierailijoille.
- helsinkiläinen -