Raskaus ja miehen alkoholinkäyttö
En jaksa tätä enää. Odotan toista lastamme, ja tuntuu, ettei mies kunnioita minua. Esikoista odottaessa mies joi aina, kun oli vapaa-aikaa töiltä. Sain olla aina yksin kotona, kun mies paineli ryyppyreissuillaan, vaikka yhdessä oltaisiin voitu tehdä jotain. Tai vähintään saunoessa hänen oli pakko saada juoda ja joka kerta varmaan 10 kaljaa, joka ei mun mielestä ole mitään normaalia, kun joka kerta sama homma (saunottiin usein). Mies vähensi juomista vasta, kun sairastuin vakavaan masennukseen, mutta eipä kunnolla silloinkaan. Vielä synnäriltä lähti ryypiskelemään, vaikka ei ollu puhetta mistään varpajaisista ym. Täysin yllätyksenä siis ja menin täysin pois tolaltani. Mies tiesi, että tarvitsin häntä kovasti.
Itsekin oon ollu menevä ja juonut (en raskausaikana tietenkään), mutta tosissani haluan tehdä elämänmuutoksen, josta oon puhunut miehen kanssa.
Nyt kun toisen lapsen hankkimista alettiin miettiä, sanoin miehelle, että pystyn tähän ainoastaan, jos hän ei anna mulle samanlaisia stressin aiheita kun viimeksi ja vähentää juomista. Mies lupasi, että lähtee vaan sovitusti ja "normaaleista syistä" juomaan, esim. viikonloppu/kaverit, synttärit, tapahtumat ym., eikä extempore ja katoile minne sattuu. Tämä sopi molemmille. No nyt hän on pettäny monta kertaa tuon lupauksen ja entistä pahemmin, eikä näytä muutosta tulevan vaikka lupailee joka kerta. Lupaa tulla yöski kotiin, sit aamulla ei näy missään. Miehellä on vaikeuksia lopettaa juominen. Tahtoisi jatkaa seuraavana päivänäkin. Lapsetkin joutuneet kärsimään.
Tuntuu, että oon raskauden kanssa yksin ja itseasiassa yksin olis ainakin siltä osin helpompaa, ettei jatkuvasti tarvi stressata missä toinen menee (putkassa?), pystyykö luottaa että pitää kiinni sovitusta ym.
Menin luottamaan, että kaikki muuttuisi, mutta pahalta näyttää.. Onko muita samankaltasta kokeneita...
Kommentit (16)
Olet suhteessa päihderiippuvaisen kanssa. Luultavasti mitä tahansa hän sinulle juomisestaan lupaa, ei tule koskaan pitämään paikkaansa.
Mieti, miksi olet jatkanut suhdetta ja miksi sinä ja vauva ette ole etusijalla teidän molempien elämässä?
Mies on käytöksellään osoittanut valintansa.
Keskustele miehen kanssa näistä kun hän on selvin päin.
Ikävä sanoa, mutta itse tuskin jaksaisin katsella tuollaista menoa pitkään. Ehkä asumusero näin alkuun voisi olla paikallaan? Tee selväksi että mies lähtee ja sinä ja lapset jäätte.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet tuollaisen kanssa? Miksi uskoit häntä, vaikka ei ollut yhtään syytä?
Lähde nyt hyvä nainen. Sinä ja lapset ansaitsette parempaa. Mies on alkoholisti ja sellaisena pysyy.
En vaan voi uskoa, että alkoholi voi mennä perheen edelle. Tai tiedän, et joillain ongelmat on niin suuria, että näin voi käydä. Mutta kun on se toinen puoli kuitenkin, että mies kuitenkin hoitaa työasioita, osaa olla lasten kanssa. Eniten satuttaa se, ettei voi luottaa. En todellakaan muuten vaan haluaisi "määräillä" millon saa juoda, mutta ku tuntuu, ettei hän itse sitä ymmärrä ja aina lähtee lapasesta.. Ei se ymmärrä, et hänellä on alkoholiongelma.
Kyllä ero on joka ryyppysekoilun ja luottamuksen pettämisen jälkeen pyörinyt enemmän ja enemmän mielessä.
Kerro ap yksikin hyvä syy, miksi siedät miestä. Miksi et ole jo eronnut?
Sun miehelle se alkoholi vaan on se tärkein. Vaikka se osaa olla lasten kanssa, hoitaa duunit jne.
Eli miehen alkoholinkäyttö on koko ajan ollut poissa hallinnasta. Miksi sinun on vaikeaa uskoa sitä, vaikka tilanne on ollut sama jo pitkään? Miksi mies muuttaisi tapojaan? Voit toki olla kynnysmatto edelleen, mutta ei todellakaan kannata. Ammut vain itseäsi jalkaan.
Vierailija kirjoitti:
Olet suhteessa päihderiippuvaisen kanssa. Luultavasti mitä tahansa hän sinulle juomisestaan lupaa, ei tule koskaan pitämään paikkaansa.
Mieti, miksi olet jatkanut suhdetta ja miksi sinä ja vauva ette ole etusijalla teidän molempien elämässä?
Mies on käytöksellään osoittanut valintansa.
Keskustele miehen kanssa näistä kun hän on selvin päin.
Ikävä sanoa, mutta itse tuskin jaksaisin katsella tuollaista menoa pitkään. Ehkä asumusero näin alkuun voisi olla paikallaan? Tee selväksi että mies lähtee ja sinä ja lapset jäätte.
En tiedä mistä saan tarpeeksi sitte rohkeutta erota. Ei oo edes montaa kuukautta kun ollaan nykyiseen asuntoon muutettu, tuntuu niin raskaalta ajatukselta miettiä edes muuttamista. Pelkään, et masennun, kun nyt jo ollut mieliala maassa välillä. Miten sitä sitten jaksaa lapsien kans. Hirveä ajatus, että perhe hajoaa ja ennen kun edes yks on edes syntynyt. Mä oon niin paljon miehelle jauhanut viime raskauden jälkeen siitä kuinka sen ryyppäys muhun vaikutti ja samalla vauvaan tietysti. Luulin, että asia on menny perille ja niin hän sen mulle sanoki, että haluaa mulle hyvän odotusajan.
Kaikki on ihan umpisolmussa..
Vierailija kirjoitti:
Kerro ap yksikin hyvä syy, miksi siedät miestä. Miksi et ole jo eronnut?
Se, että meillä on myös hyvät hetket. Ja periaatteessa suurin osa ajasta on ihan normaalia. Ei juopottelu kuitenkaan mitään kokoaikasta ole, sen haluan selventää. Mutta häiritsevää mulle ja varsinkin lupausten pettäminen. :/
Puhu ystäville ja perheelle, tarvittaessa myös ammattiauttajalle. Ei sinun tarvitse kestää tuollaista.
Kesän tapauksia joissa asumusero tai avioeron hakeminen on herättänyt alkoholistin ja kaikki on lopulta päättynyt hyvin.
Nyt pitää kuitenkin tehdä selväksi että ensimmäinen prioriteetti teidän elämässä olette sinä ja lapset, eikä siihen kuvioon sovi viinalla läträävät miehet.
Toi alkoholismi-keskustelu on absurdia. Kaikki ei-alkoholistit yrittää asiaa järkeillä, mutta se sama järkeily ei alkoholistiin tahdo upota.
Vierailija kirjoitti:
Sun miehelle se alkoholi vaan on se tärkein. Vaikka se osaa olla lasten kanssa, hoitaa duunit jne.
Siltä tuntuu ja näin onkin. Hän ei ite vaan pidä sitä kovin vakavana asiana. Ihmettelee enemmän mun reagointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro ap yksikin hyvä syy, miksi siedät miestä. Miksi et ole jo eronnut?
Se, että meillä on myös hyvät hetket. Ja periaatteessa suurin osa ajasta on ihan normaalia. Ei juopottelu kuitenkaan mitään kokoaikasta ole, sen haluan selventää. Mutta häiritsevää mulle ja varsinkin lupausten pettäminen. :/
Vaikka juominen ei olisikaan kokoaikaista, ei se silti sulje pois alkoholiongelmaa. Silloin se on ongelma, jos ei pysty olemaan juomatta, eli juuri teidän tapauksessa myös - mies lupaa vähentää ja olla ilman, mutta ei pysty. Ei kaikki alkkikset ole katuojakamaa, suurimmalla osalla heistä, jotka ovat sinne päätyneet, on joskus ollut perhe, työpaikka ja "alkoholin käyttö hallinnassa".
Odotat toista lastasi, mutta lapsenne (monikossa) ovat joutuneet kärsimään.
Muutenkin trollitutkani piippaa kovasti. Miesvihan lietsominen on näköjään joillekin ihan oikea harrastus?
Alkoholismi on sairaus, miehelläsi on kaikki oireet. Tämä ei ole ongelma, joka pikkuhiljaa hiipuu pois, ja kaikki muuttuu paremmaksi. Sinä voit sanoa mitä vain, mies voi luvata mitä vain, mutta viina vie voiton. Nyt hankit ammattiapua, jonka avulla hyppäät lapsinesi pois uppoavasta laivasta! Ehkä se herättää miehen, tai sitten ei.
Voimia sinulle irtiottoon ja kaikkea hyvää elämääsi!
Vierailija kirjoitti:
Odotat toista lastasi, mutta lapsenne (monikossa) ovat joutuneet kärsimään.
Muutenkin trollitutkani piippaa kovasti. Miesvihan lietsominen on näköjään joillekin ihan oikea harrastus?
Just joo. Miehellä lapsia edellisestä suhteesta. Mikä tässä on niin trollimaista
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro ap yksikin hyvä syy, miksi siedät miestä. Miksi et ole jo eronnut?
Se, että meillä on myös hyvät hetket. Ja periaatteessa suurin osa ajasta on ihan normaalia. Ei juopottelu kuitenkaan mitään kokoaikasta ole, sen haluan selventää. Mutta häiritsevää mulle ja varsinkin lupausten pettäminen. :/
Vaikka juominen ei olisikaan kokoaikaista, ei se silti sulje pois alkoholiongelmaa. Silloin se on ongelma, jos ei pysty olemaan juomatta, eli juuri teidän tapauksessa myös - mies lupaa vähentää ja olla ilman, mutta ei pysty. Ei kaikki alkkikset ole katuojakamaa, suurimmalla osalla heistä, jotka ovat sinne päätyneet, on joskus ollut perhe, työpaikka ja "alkoholin käyttö hallinnassa".
Oon kyllä samaa mieltä. En tiedä onko mulla vaikeuksia sitten hahmottaa, että mikä menee oikeasti alkoholismiksi, kun on niin paljon tuttuja, jotka juo vielä enemmän. Kai sitä vertaa, että ei tää nyt niin paha tilanne oo. Mutta ei tää normaaliakaan ole, ei kai tästä muuten kukaan kärsisikään.
Miksi olet tuollaisen kanssa? Miksi uskoit häntä, vaikka ei ollut yhtään syytä?
Lähde nyt hyvä nainen. Sinä ja lapset ansaitsette parempaa. Mies on alkoholisti ja sellaisena pysyy.