Naapurin uskovaiset, helvettiin omaa lastani toivottavat lapset
Miten toimitte näiden kanssa? Lapset leikkivät pihalla keskenään yhteisiä leikkejä naapuruston lasten kanssa, mutta nyt on alkanut eräiltä jumalaan uskomisen kysely ja helvettiin toivottaminen, kun lapseni sanoo, ettei tiedä uskooko. Olemme itse opettaneet, että ihmiset uskovat eri tavoin ja eri asioihin, mutta me emme usko sinänsä jumalaan vaan tieteellisesti todistettuihin seikkoihin ja toiset voivat uskoa eri lailla ja se on ok. Ärsyttää, kun itse koettaa opettaa omaa lastaan suvaitsevaiseksi.
Kommentit (3)
Olen vastaavassa tilanteessa jutellut näiden huonosti käyttäytyvien lasten vanhempien kanssa. Kertonut suoraan mitä on tapahtunut ja esittänyt toiveen ettei toistuisi, että ohjeistaisivat lapsiaan olemaan tuomitsematta muita. Aina on auttanut.
Kannattaa keskustella vanhempien kanssa. Meillä eräät pelottelivat helvetin tuleen joutumisesta unen aikana. Eskarissa tapahtui. Olis jo voinut tehdä vaikka lasun tuollaisesta järjettömästä tavasta pelotella lapsiaan.
Loppuu joko puheet tai leikit. Ottaisin lasten kanssa asian esille, että ihmiset uskovat eri asioihin jne. Ja jos vanhemmilta tulisi noottia, päästäisin helvetin irti.