Miehen naispuoleinen kaveripiiri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaveripiiri koostuu pääosin naisista, hännpitåä vain varamateriaalia lähellä. Ei miehellä ole mitään tarvetta luoda sihdetta muutoin naiseen , saatika moniin naisiin.

Toinen ajateltava asia on se, kuin moni niistä on joku ex, tai joku jota on joskus yritetty jne, ja ne roikkuu mukana.

Olen tapaillut tälläistä miestä. Ei ollu muutaku ongelmia.

Eivätkö naiset siis mielestäsi ole ihmisiä joista voisi olla kiinnostunut ihan omana itsenään eikä vain pillunkannattimena? Vai pidätkö vain miehiä kyvyttöminä kiinnostumaan naisesta ihmisenä eikä vain reikänä? Jokatapauksessa aika ankealta vaikuttaa maailmankuvasi, en ihmettele että on ongelmia.

Miehenä olen ollut ystävä useammallekin naiselle. Nuorena se meni niin, että kaveriporukassa oli sekä tyttöjä että poikia, jotka pariutuivat sitten toistensa kanssa, ja välillä vaihtelivat kavereiden kesken. Itse en ollut tyttöjen keskuudessa suosittu kuin kaverina, vaikka itse olisin muutamankin kerran ollut kiinnostunut jostain tytöstä. Myöhemmin opiskellessa, ja sitten työelämässä naisia tuli edelleen kavereiksi, olin silloin sitten jo naimisissa, enkä ollut heistä kiinnostunut kuin kaverina. Heille taas olin olkapää ja turvallinen mies joka ei yritä mitään ja minulle on helppo kertoa vaikeat asiat, ja itkeä kaulusta vasten. Pikkuhiljaa hekin pariutuivat ja yhteydenpito loppui, sillä ilmeisesti en ollut kiinnostava "ihan omana itsenäni", vaan minulle soitettiin kun haluttiin tukea tai kyytiä tai kun ei ollut muuta (mies)seuraa tarjolla. 

Sittemmin erosin vaimostani, ja yllätyin miten järjetön määrä naisia olikin yhtäkkiä minusta kiinnostunut kun kuljin aikani ravinteleissa ja muissa hipoissa. Aina löytyi seuraa, ja olisi haluttu kanssani kaikenlaista. Ihan eri hommaa kuin silloin teininä ja nuorena kun olin se kiltti ujopoika(jota olen toki vieläkin). Sitten tapasin nykyisen naiseni, ja kaikki yhteydenpito muihin naisiin jäi. En todellakaan halua parisuhteeseeni mitään painolastia sellaisten "kavereiden" muodossa, jotka ovat joko entisiä virityksiäni, olkapääni kaipailijoita, tai muuten vain minua yrittäneitä. Kyllä tämä suhde on niin tärkeä, että en tähän toisi roikottamaan mitään naiskaverilaumaa. Aina välillä joku aktivoituu ottamaan yhteyttä, kun itkettää ja parisuhteessakin menee huonosti, mutta en ole enää olkapäänä kuin omalle naiselleni, ja sitten niille ihan oikeille kavereille, joiden kanssa sitä aikaa viettään omasta halusta, ja muistetaan silloinkin kun ei ole välitön paha mieli.

Nykyiselläni oli myös monia kaverimiehiä ennen kuin aloimme seurustelemaan, mutta niinpä vain jännästi hekin jäivät. Taisivat olla muun kuin kaveruuden perässä sitten kuitenkin, kun hyljättiin heti kun suhteemme näyttikin kestävän.

Niin. Nuo naiset ovat olleet miesystäväsi elämässä ja kavereita ennen sinua, hän rakastui sinuun ja seurustelee sinun kanssasi. Niin mistä sinä olet nyt huolissasi? Minä en ihan vilpittömästi sanoen ymmärrä tuota asioiden yliseksualisointia - miten niin mies ja nainen eivät voisi olla vain kavereita tai jopa ystäviä ilman, että siihen pitää heti sotkea joku kipinä ja seksi? TOKI on niitäkin, joille se ei onnistu, vaan heti ollaan panemassa kaikkia, mutta toisaalta, jos miesystävälläsi olisi tällainen suhde noihin naisiin, miksi hän olisi alkanut seurustella kanssasi? Se voisi olla epäilyttävämpää, jos hän alkaisi suhteenne aikana yhtäkkiä keräillä naisia ympärilleen, ja selittäisi heidän olevan vaan kavereita.

Miehellä on varsinkin opiskeluajoilta paljon naispuolisia kavereita, olen tavannut kaikki ja ovat tosi mukavia. Mies ei juuri someta, eli en osaa sanoa mitä mieltä olisin jos ylettömästi tykkäilisi naisten kuvista. Siis mietin hermostuisinko jos olisi just jotain rantakuvia mistä tykkää, mutten oikein osaa edes kuvitella tällaista tilannetta. Itselläni on vielä enemmän miespuolisia kavereita, eikä se miestänikään näytä haittaavan. Meillä on kyllä suurimmasta osasta kavereita tullut jo meidän kavereita, eli ollaan tutustuttu "ristiin".

Tunnen yhden tuollaisen ja eiköhän se ole vain egon pönkitystä ja mahdollisuutta, jos joskus pääsisi sänkyy :/ näin mä ajattelen.

Tiedän yhden jolla naispuolisia kavereita useita ja pitää yhteyttä vaimoltaan salaa. Miehellä pelko yksinjäämisestä, jos vaimo jättää ja pitää naisia varalla, jos niin käy.

Olet varmaan tavannut mun ex miehen. Teron.

Yksi miesystäväni läheisimmistä ystävistä on nainen. Tykkäilevät toistensa somepäivityksistä ja viestittelevät keskenään. En koe asiaa häiritsevänä. Toisaalta en myöskään pidä tätä naista mieheni tyylisenä "romanttisessa mielessä".

Mielenkiintoisia näkökulmia, kiitos näistä! Tuolla ylempänä tulikin pointti tuosta yliseksualisoimisesta ja sitä olen kovasti myös pohtinut. Nykymaailmassa tuntuu vain se seksi olevan niin äärimmäisen keskeinen homma. Ja ihmettelen, miksei tämä mies tykkäile siinä määrin esim. "vähemmän viehättävien" ystäviensä kuvista. No, mene ja tiedä.

Itselläni on myös tämä kokemus, kun Instagramin kautta eräs (varattu) mies halusi ystävystyä kanssani. Hyvin mukavan ja vilpittömän oloinen noin alkuun. Hän kertoi, että haluaa tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin ja hyvin kaveripohjaisesti nytkin jutustelee. Mutta ei kauaakaan, kun alkoi tulla paljon kaksimielistä vitsintynkää, ja lopulta vihjailevia puheita kikkelikuvista. Hyi olkoon, porsas. Ja kumppaniltaan salaa, toki. Nämä tällaiset kokemukset vain värittävät ikävästi sitä suhtautumista muihin, vaikka kuinka tietoisesti sitä pyrkisikin ajattelemaan eri tavalla.. Ap

On riski, mutta voi olla että ne jäävät pois kun suhde vakavoituu. Huoli kannattaa tuoda itsekin esiin jos joskus ootte sillä tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaveripiiri koostuu pääosin naisista, hännpitåä vain varamateriaalia lähellä. Ei miehellä ole mitään tarvetta luoda sihdetta muutoin naiseen , saatika moniin naisiin.

Toinen ajateltava asia on se, kuin moni niistä on joku ex, tai joku jota on joskus yritetty jne, ja ne roikkuu mukana.

Olen tapaillut tälläistä miestä. Ei ollu muutaku ongelmia.

Eivätkö naiset siis mielestäsi ole ihmisiä joista voisi olla kiinnostunut ihan omana itsenään eikä vain pillunkannattimena? Vai pidätkö vain miehiä kyvyttöminä kiinnostumaan naisesta ihmisenä eikä vain reikänä? Jokatapauksessa aika ankealta vaikuttaa maailmankuvasi, en ihmettele että on ongelmia.

Miehenä olen ollut ystävä useammallekin naiselle. Nuorena se meni niin, että kaveriporukassa oli sekä tyttöjä että poikia, jotka pariutuivat sitten toistensa kanssa, ja välillä vaihtelivat kavereiden kesken. Itse en ollut tyttöjen keskuudessa suosittu kuin kaverina, vaikka itse olisin muutamankin kerran ollut kiinnostunut jostain tytöstä. Myöhemmin opiskellessa, ja sitten työelämässä naisia tuli edelleen kavereiksi, olin silloin sitten jo naimisissa, enkä ollut heistä kiinnostunut kuin kaverina. Heille taas olin olkapää ja turvallinen mies joka ei yritä mitään ja minulle on helppo kertoa vaikeat asiat, ja itkeä kaulusta vasten. Pikkuhiljaa hekin pariutuivat ja yhteydenpito loppui, sillä ilmeisesti en ollut kiinnostava "ihan omana itsenäni", vaan minulle soitettiin kun haluttiin tukea tai kyytiä tai kun ei ollut muuta (mies)seuraa tarjolla. 

Sittemmin erosin vaimostani, ja yllätyin miten järjetön määrä naisia olikin yhtäkkiä minusta kiinnostunut kun kuljin aikani ravinteleissa ja muissa hipoissa. Aina löytyi seuraa, ja olisi haluttu kanssani kaikenlaista. Ihan eri hommaa kuin silloin teininä ja nuorena kun olin se kiltti ujopoika(jota olen toki vieläkin). Sitten tapasin nykyisen naiseni, ja kaikki yhteydenpito muihin naisiin jäi. En todellakaan halua parisuhteeseeni mitään painolastia sellaisten "kavereiden" muodossa, jotka ovat joko entisiä virityksiäni, olkapääni kaipailijoita, tai muuten vain minua yrittäneitä. Kyllä tämä suhde on niin tärkeä, että en tähän toisi roikottamaan mitään naiskaverilaumaa. Aina välillä joku aktivoituu ottamaan yhteyttä, kun itkettää ja parisuhteessakin menee huonosti, mutta en ole enää olkapäänä kuin omalle naiselleni, ja sitten niille ihan oikeille kavereille, joiden kanssa sitä aikaa viettään omasta halusta, ja muistetaan silloinkin kun ei ole välitön paha mieli.

Nykyiselläni oli myös monia kaverimiehiä ennen kuin aloimme seurustelemaan, mutta niinpä vain jännästi hekin jäivät. Taisivat olla muun kuin kaveruuden perässä sitten kuitenkin, kun hyljättiin heti kun suhteemme näyttikin kestävän.

Yritäkö nyt siis sanoa että nainen ei voi olla "oikea kaveri" miehelle ja toisinpäin vai mikä tämän pitkän ja sekavan selostuksen tarkoitus oli?

Itse en maskuliinisena miehenä oikein ymmärrä, että mies kaveeraa naisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olen hyvin sosiaalinen, nainen.

Riippuu tietenkin mitä "ystävyydellä" tarkoitetaan. Jos nyt otetaan pois työjutut, naapurit jne, niin täytyy sanoa ettei kukaan mies koskaan ole ollut yrittämättä jotain, jossain vaiheessa, vaikka on sitä kaveruudeksi kutsunut.

Että..tulkitsee miten haluaa.

Mitäpä sitten, jos joku on joskus jotain yrittänyt? On minullakin kaveripiirissä ihmisiä, joiden kanssa on joskus ollut jotain, mutta nykyisin ei eikä luultavimmin tulevaisuudessakaan. Ei ne ihmiset ole mitenkään "varalla", mutta kai sitä seksiäkin harrastaa mieluiten miellyttävän ihmisen kanssa. Meneekö se ihminen siitä sitten pilalle?

Vierailija kirjoitti:

Itse en maskuliinisena miehenä oikein ymmärrä, että mies kaveeraa naisten kanssa.

Kyllähän miesten kesken puuhaillessa on naiset vain tiellä.

Kaveripiirissäni on suhteessa elävä mies, jolla on paljon naispuolisia kavereita ja ystäviä. Miehellä on joku kaveri aina panokaverina, tai useampikin välillä. Puolisonsa on vähän mustasukkainen naiskavereista, mutta ei tiedä totuutta ja uskoo kaiken mitä mies hänelle puhuu.

Kaikki mun tuntemat miehet, joilla on paljon naiskavereita, on homoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tein aikoinaan päätöksen tuollaisen miehen kohdalta että ei ole minun mieheni. Silloin se kirpaisi, mutta nyt kun on samanlainen jöröttäjä miehenä, kuin itse olen, niin huomaan miten ikävä minun olisi ollut jäädä miettimään ex-ehdokkaan kaverikuvioita. Sinänsä sukupuoli ystävyysasioissa ei ole merkityksellinen, mutta tässä viimeisen viiden vuoden aikana on käynyt selväksi että ne naispuoleiset kaverit ovat pysyneet kavereinani, kun taas miespuoleiset kaverit ovat vähin äänin kaikonneet, kun aloin olemaan mieheni kanssa yhdessä, vaikka heidät on tervetulleeksi toivotettu, eivätkä miestäni mitenkään haittaa. Tässä iässä ei myöskään vietetä enää aikaa puolituttujen "kavereiden" kanssa kaljalla tai kahviloissa, (koska on työt ja lapset ja ok-talot, ja yhteiset jutut)joten ne kaverit joita meillä molemmilla on, ovat kavereita jotka kutsutaan kotiin, joiden kanssa mökkeillään, joiden lasten synttäreillä käydään, eli ei ole enää näitä "kevytkavereita" ollenkaan. Miehelläni ei ole yhtään naispuolista hengailukaveria, ja itsellänikin on enää yksi miespuolinen kaveri, joka on kaveri siis myös mieheni kanssa.

Ap on ehkä aika nuori vielä kun on kaikenlaisia kaverikuvioita, mutta siis joo, itse en enää ottaisi miestä jolla on kaverinaisia pilvin pimein, enkä tosiaan ottaisi miestä joka tykkäilee yhtään kenenkään selfieistä yhtään missään :D

Kiitos tästä kommentista! On totta, että ikää ei ole vielä niin suuria määriä mittarissa, mutta kuitenkin sen verran, että haluaisi jo pysähtyä ja asettua aloilleen. Uskon, että itsellenikin sopisi kuvailemasi "jöröttäjä", koska en selkeästi täysin ymmärrä ekstroverttien maailmaa. Näitä asioita mietin kovasti myös syystä, kun olin nuorempi, ja omasin enemmän miespuolisia ystäviä, nämä tuppasivat ihastumaan hirvittävän helposti. Tuolloin sain itse olla antamassa pakkeja ja turhauduin useaan otteeseen, etteivät miehet vain osanneet olla kavereita. Takaraivossa on siis omaan kokemukseen pohjautuva pelko, joka ei toki tässä tapauksessa olisi välttämättä realistinen, muttei toki mahdotonkaan.

Minä ymmärän sun pelkoa todella hyvin. Nyt olen löydänyt yhen hyvän miespuolisen kaverin kenestä oikeesti tuntuu että se on vaan kaveri ja käyttäytyy näin. Mutta aikasemmin minä vaan en uskonut naisen ja miehen kaveruuden koska omat kokemukset kertoivat ihan muuta. Siis aina kun mä olen pitänyt jonkun miehen kaverina se on rakastunut tai ainakin yrittänyt jotain jossain vaiheessa. Jopa yksi mies kenen kaa oli yhteinen ystäväpiiri ja hengailtiin paljon porrukassa mutta monen vuodeen tuntemisen jälkeen kun menin sen luokse hyväuskoisena ja ihan kaverimielessä niin kyllä siinä tilanteessa hän yritti ja oikeesti säikähtin. Jos miehellä esimerkiks on kauniita naispuolisia kavereita niin ainakin minä en pysty vertamaan sitä nainen-nainen ja mies-mies kaveruuden. Mutta tosiaan kivalta tuntuu kun viihdoin on mies joka on ihan vaan kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Itse tein aikoinaan päätöksen tuollaisen miehen kohdalta että ei ole minun mieheni. Silloin se kirpaisi, mutta nyt kun on samanlainen jöröttäjä miehenä, kuin itse olen, niin huomaan miten ikävä minun olisi ollut jäädä miettimään ex-ehdokkaan kaverikuvioita. Sinänsä sukupuoli ystävyysasioissa ei ole merkityksellinen, mutta tässä viimeisen viiden vuoden aikana on käynyt selväksi että ne naispuoleiset kaverit ovat pysyneet kavereinani, kun taas miespuoleiset kaverit ovat vähin äänin kaikonneet, kun aloin olemaan mieheni kanssa yhdessä, vaikka heidät on tervetulleeksi toivotettu, eivätkä miestäni mitenkään haittaa. Tässä iässä ei myöskään vietetä enää aikaa puolituttujen "kavereiden" kanssa kaljalla tai kahviloissa, (koska on työt ja lapset ja ok-talot, ja yhteiset jutut)joten ne kaverit joita meillä molemmilla on, ovat kavereita jotka kutsutaan kotiin, joiden kanssa mökkeillään, joiden lasten synttäreillä käydään, eli ei ole enää näitä "kevytkavereita" ollenkaan. Miehelläni ei ole yhtään naispuolista hengailukaveria, ja itsellänikin on enää yksi miespuolinen kaveri, joka on kaveri siis myös mieheni kanssa.

Ap on ehkä aika nuori vielä kun on kaikenlaisia kaverikuvioita, mutta siis joo, itse en enää ottaisi miestä jolla on kaverinaisia pilvin pimein, enkä tosiaan ottaisi miestä joka tykkäilee yhtään kenenkään selfieistä yhtään missään :D

Mielenkiintoinen näkökulma. Oma sekalainen kaveriporukka on pysynyt koossa opiskeluajoista lähtien ja kyläillään toistemme luona ja järjestetään tapaamisia, vaikka perhettä on siunaantunut itse kullekkin ja osa on vielä lapsettomia tai jopa sinkkuja. Olen itse nainen ja osa kavereistani on miehiä. Olen kokenut olevani tervetullut kylään myös miespuolisten kavereideni kotiin ja juttua riittää heidän vaimojen ja jopa lapsien kanssa. Toisinaan nähdää ihan kahdestaan vaikka kahvilla tai koko porukalla ilman puolisoita tai puolisoiden kera.

Ystävät on itselleni ystäviä, oli sukupuoli mikä tahansa. Ihmsiä, joiden kanssa on kiva olla ja vaihtaa ajatuksia, ihmisiä, jotka tuntee minut. Tyyppejä, jotka kertoo hyviä vitsejä tai joilta saa uutta näkökulmaa asioihin, jotka surettaa tai painaa. Jos mun ystävyys vastakkaista sukupuolta olevan kanssa olisi miesehdokkaalle kynnyskysymys, mies jäisi rannalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tein aikoinaan päätöksen tuollaisen miehen kohdalta että ei ole minun mieheni. Silloin se kirpaisi, mutta nyt kun on samanlainen jöröttäjä miehenä, kuin itse olen, niin huomaan miten ikävä minun olisi ollut jäädä miettimään ex-ehdokkaan kaverikuvioita. Sinänsä sukupuoli ystävyysasioissa ei ole merkityksellinen, mutta tässä viimeisen viiden vuoden aikana on käynyt selväksi että ne naispuoleiset kaverit ovat pysyneet kavereinani, kun taas miespuoleiset kaverit ovat vähin äänin kaikonneet, kun aloin olemaan mieheni kanssa yhdessä, vaikka heidät on tervetulleeksi toivotettu, eivätkä miestäni mitenkään haittaa. Tässä iässä ei myöskään vietetä enää aikaa puolituttujen "kavereiden" kanssa kaljalla tai kahviloissa, (koska on työt ja lapset ja ok-talot, ja yhteiset jutut)joten ne kaverit joita meillä molemmilla on, ovat kavereita jotka kutsutaan kotiin, joiden kanssa mökkeillään, joiden lasten synttäreillä käydään, eli ei ole enää näitä "kevytkavereita" ollenkaan. Miehelläni ei ole yhtään naispuolista hengailukaveria, ja itsellänikin on enää yksi miespuolinen kaveri, joka on kaveri siis myös mieheni kanssa.

Ap on ehkä aika nuori vielä kun on kaikenlaisia kaverikuvioita, mutta siis joo, itse en enää ottaisi miestä jolla on kaverinaisia pilvin pimein, enkä tosiaan ottaisi miestä joka tykkäilee yhtään kenenkään selfieistä yhtään missään :D

Mielenkiintoinen näkökulma. Oma sekalainen kaveriporukka on pysynyt koossa opiskeluajoista lähtien ja kyläillään toistemme luona ja järjestetään tapaamisia, vaikka perhettä on siunaantunut itse kullekkin ja osa on vielä lapsettomia tai jopa sinkkuja. Olen itse nainen ja osa kavereistani on miehiä. Olen kokenut olevani tervetullut kylään myös miespuolisten kavereideni kotiin ja juttua riittää heidän vaimojen ja jopa lapsien kanssa. Toisinaan nähdää ihan kahdestaan vaikka kahvilla tai koko porukalla ilman puolisoita tai puolisoiden kera.

Ystävät on itselleni ystäviä, oli sukupuoli mikä tahansa. Ihmsiä, joiden kanssa on kiva olla ja vaihtaa ajatuksia, ihmisiä, jotka tuntee minut. Tyyppejä, jotka kertoo hyviä vitsejä tai joilta saa uutta näkökulmaa asioihin, jotka surettaa tai painaa. Jos mun ystävyys vastakkaista sukupuolta olevan kanssa olisi miesehdokkaalle kynnyskysymys, mies jäisi rannalle.

E tää niinkään ole mikään näkökulma sinänsä, vaan ihan omaa kokemusta. Porukkoita ja ihmisiä on kuitenkin erilaisia, ja elämäntilanteita myös. Itselläni oli mm. 20 vuotta miespuolinen hyvä kaveri, jonka kanssa ei ollut mitään ollut koskaan muuta kuin kaveruutta, hän ei kuitenkaan kestänyt sitä että aloin seurustelemaan, vaan katkaisi välit ensin kiukutellen, lopulta feidaten. Myös eräs kaveriporukan mies jonka kanssa oli ollut kaveri jo 5 vuotta, alkoi yhtäkkiä lähentelemään, ja sanoi olleensa kiinnostunutt minusta jo pitkään. Kyllä nämä tällaiset vain jäävät, kun ei oikein voi omassa parisuhteessa roikottaa tuollaisia. Ennen näitä ja useita muita vastaavantyyppisiä juttuja olin itsekin sitä mieltä että minulla on hyviä miespuolisia kavereita. Miehelleni eivät nämä miespuoliset kaverit olleet koskaan mikään kynnyskysymys, ja itse nyt vain satuin ihastumaan mieheen jolla ei ole mitään säätöjoukkoa mukana kannettavana, ja jos hän nyt yhtäkkiä 37-vuotiaana alkaisi pyörimään uusien naiskavereiden kanssa, niin TODELLAKIN olisi minulle kynnyskysymys. Satuin nyt vain pitämään siitä että miehellä ei ole painolastia, ei salaisuuksia, eikä epäselviä kaverijuttuja. Ihanan helppoa kun ei ole tarvinnut miettiä kertaakaan hänen kanssaan mitään kavereita tai "kavereita". Meillä menee muutenkin aika harrastuksissa, töissä, talonpidossa, ja sen pikkurempoissa, läheisten näkemisessä, kavereiden kanssa illanvietoissa, lasten kanssa, toistemme kanssa. Ei tähän sovi mikään tyttökaverilauma jolle pitäisi koko ajan olla antamassa huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tein aikoinaan päätöksen tuollaisen miehen kohdalta että ei ole minun mieheni. Silloin se kirpaisi, mutta nyt kun on samanlainen jöröttäjä miehenä, kuin itse olen, niin huomaan miten ikävä minun olisi ollut jäädä miettimään ex-ehdokkaan kaverikuvioita. Sinänsä sukupuoli ystävyysasioissa ei ole merkityksellinen, mutta tässä viimeisen viiden vuoden aikana on käynyt selväksi että ne naispuoleiset kaverit ovat pysyneet kavereinani, kun taas miespuoleiset kaverit ovat vähin äänin kaikonneet, kun aloin olemaan mieheni kanssa yhdessä, vaikka heidät on tervetulleeksi toivotettu, eivätkä miestäni mitenkään haittaa. Tässä iässä ei myöskään vietetä enää aikaa puolituttujen "kavereiden" kanssa kaljalla tai kahviloissa, (koska on työt ja lapset ja ok-talot, ja yhteiset jutut)joten ne kaverit joita meillä molemmilla on, ovat kavereita jotka kutsutaan kotiin, joiden kanssa mökkeillään, joiden lasten synttäreillä käydään, eli ei ole enää näitä "kevytkavereita" ollenkaan. Miehelläni ei ole yhtään naispuolista hengailukaveria, ja itsellänikin on enää yksi miespuolinen kaveri, joka on kaveri siis myös mieheni kanssa.

Ap on ehkä aika nuori vielä kun on kaikenlaisia kaverikuvioita, mutta siis joo, itse en enää ottaisi miestä jolla on kaverinaisia pilvin pimein, enkä tosiaan ottaisi miestä joka tykkäilee yhtään kenenkään selfieistä yhtään missään :D

Mielenkiintoinen näkökulma. Oma sekalainen kaveriporukka on pysynyt koossa opiskeluajoista lähtien ja kyläillään toistemme luona ja järjestetään tapaamisia, vaikka perhettä on siunaantunut itse kullekkin ja osa on vielä lapsettomia tai jopa sinkkuja. Olen itse nainen ja osa kavereistani on miehiä. Olen kokenut olevani tervetullut kylään myös miespuolisten kavereideni kotiin ja juttua riittää heidän vaimojen ja jopa lapsien kanssa. Toisinaan nähdää ihan kahdestaan vaikka kahvilla tai koko porukalla ilman puolisoita tai puolisoiden kera.

Ystävät on itselleni ystäviä, oli sukupuoli mikä tahansa. Ihmsiä, joiden kanssa on kiva olla ja vaihtaa ajatuksia, ihmisiä, jotka tuntee minut. Tyyppejä, jotka kertoo hyviä vitsejä tai joilta saa uutta näkökulmaa asioihin, jotka surettaa tai painaa. Jos mun ystävyys vastakkaista sukupuolta olevan kanssa olisi miesehdokkaalle kynnyskysymys, mies jäisi rannalle.

E tää niinkään ole mikään näkökulma sinänsä, vaan ihan omaa kokemusta. Porukkoita ja ihmisiä on kuitenkin erilaisia, ja elämäntilanteita myös. Itselläni oli mm. 20 vuotta miespuolinen hyvä kaveri, jonka kanssa ei ollut mitään ollut koskaan muuta kuin kaveruutta, hän ei kuitenkaan kestänyt sitä että aloin seurustelemaan, vaan katkaisi välit ensin kiukutellen, lopulta feidaten. Myös eräs kaveriporukan mies jonka kanssa oli ollut kaveri jo 5 vuotta, alkoi yhtäkkiä lähentelemään, ja sanoi olleensa kiinnostunutt minusta jo pitkään. Kyllä nämä tällaiset vain jäävät, kun ei oikein voi omassa parisuhteessa roikottaa tuollaisia. Ennen näitä ja useita muita vastaavantyyppisiä juttuja olin itsekin sitä mieltä että minulla on hyviä miespuolisia kavereita. Miehelleni eivät nämä miespuoliset kaverit olleet koskaan mikään kynnyskysymys, ja itse nyt vain satuin ihastumaan mieheen jolla ei ole mitään säätöjoukkoa mukana kannettavana, ja jos hän nyt yhtäkkiä 37-vuotiaana alkaisi pyörimään uusien naiskavereiden kanssa, niin TODELLAKIN olisi minulle kynnyskysymys. Satuin nyt vain pitämään siitä että miehellä ei ole painolastia, ei salaisuuksia, eikä epäselviä kaverijuttuja. Ihanan helppoa kun ei ole tarvinnut miettiä kertaakaan hänen kanssaan mitään kavereita tai "kavereita". Meillä menee muutenkin aika harrastuksissa, töissä, talonpidossa, ja sen pikkurempoissa, läheisten näkemisessä, kavereiden kanssa illanvietoissa, lasten kanssa, toistemme kanssa. Ei tähän sovi mikään tyttökaverilauma jolle pitäisi koko ajan olla antamassa huomiota.

No, nämä minun ystävät ei ole mitään entisiä säätöjä. Ollaan oltu vaan ystäviä ihan alusta asti, eikä tässä ole mitään epäselviä virityksiä. Huomiota annetaan, niinkuin ystävälle kuuluukin. Jos joku soittaa, kun elämässä on tapahtunut jotain mullistavaa, siinä kuunnellaan ja iloitaan tai surraan, niinkuin kaverin kanssa normaalisti tehdään? Tai tykätään facessa.

Eksälläni on useita naispuoleisia ystäviä. Tutustuimmekin yhden yheisen naispuolisen kaverin kautta. Eikä minulla ole epäilystäkään, ettäkö hähellä mitään juttua näiden naisten kanssa olisi koskaan ollutkaan. Osa heistä on myös ulkonäöllisesti sellaisia, että mies tuskin pitää heitä viehättävinä.

He eivät myöskään vaikuttaneet mitenkään eroomme.