Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikä vaivaa aikuista ihmistä, joka käyttäytyy alkoholin vaikutuksen alaisena näin:

Vierailija
23.06.2018 |

- Pitää pitkiä monologeja omista kiinnostuksen kohteistaan ja elämästään, minkäänlainen vuorovaikutteinen keskustelu ei onnistu. Jos kysyykin muilta jotain, alkaa kuitenkin puhua päälle ennen kuin toiset ovat vastanneet loppuun. Ilman alkoholia on yleensä vähäpuheinen.

- Muuttuu humalassa toisia, erityisesti naisia, passauttavaksi. Normaalisti ihan aikaansaava ihminen, mutta alkoholin astuessa mukaan taantuu ihan pikkulapseksi eikä saa suunnilleen edes sipsipussia avattua itse.

- Vetää aina pään niin sekaisin, kuin mahdollista. Siinäkin vaiheessa kun alkaa jo hyytyä ja sammua, kiskoo lisää juotavaa jos sitä on ulottuvilla. Ei omaa minkäänlaista itsekontrollia vaan sama kaatokänni sopii niin koti-iltaan, kesähäihin kuin kolmen ruokalajin illalliselle.

- Käyttäytyy eri tavoin urposti eikä lainkaan kunnioita muita (varsinkaan seurassa olevia naisia). Ei kykene yhtään hillitsemään käytöstään eikä oikeastaan tunnu välittävän muiden ihmisten läsnäolosta. Ei tilannetajua. Tästä ei saa hänelle kuitenkaan mainita, koska loukkaantuu verisesti.

- Kyselee kuitenkin jatkuvasti muilta, että onko heilläkin kivaa ja hakee positiivista vahvistusta itselleen/humalatilalleen muilta. Huomauttelee ikävästi muille (erityisesti seurueen naisille), jos nämä alkavat humaltua ja esim. jutut alkavat käydä lennokkaiksi.

Tässä nyt vain osa asioista, jotka olen erään satunnaisesti tapaamani tutun käytöksestä pistänyt merkille. Jatkossa teen parhaani, etten joudu enää samaan illanviettoon kyseisen ihmisen kanssa. Mielestäni hänen käytöksensä ei ole aivan tervettä ja olen miettinyt esim. olisiko Aspergeria tai alkoholismia taustalla.

Mitä palstalaiset sanotte? Kyseessä on 40 v. mies.

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea kuvitella, että noin käyttäytyvä ihminen olisi edes selvänä hyvä tyyppi

Vierailija
2/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkoholismiin on taipumus, jos ei osaa lopettaa juomista.

Ehkä hän on urpo tomppeli, oikea luonne tulee humalassa esille, selvänä osaa piilottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heikko itsetunto, huonot sosiaaliset taidot, päihdeongelma?

Vierailija
4/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa vaan siltä että alkoholi ei vaan sovi kys. ihmiselle...

Aspergeri"oireet" kyllä näkyy ihan selvinkin päin eivätkä edes ilmene kyseisinä asioina.

Vierailija
5/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkoholiongelma. Monet alkoholistit ovat kertoneet, että tulevat jo ensimmäisestä annoksesta kovaan humalaan. Selittäisi sen, miksi tuttusi ei osaa juoda hillitysti. Hän hakee myös muilta hyväksyntää ongelmajuomiselleen kyselemällä kuvaamallasi tavoin, ja projisoi omat ongelmansa muihin, jos nämä ovat humalassa. (Eli huomaa ärsyttävän humalakäytöksen muissa, mutta ei itsessään.)

Vierailija
6/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa ihan normaalilta urpolta alkoholsmiin taipuvaiselta sovinistilta. Näitä löytyy 12 tusinasta jokaisen räkälän terdeltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kuvitella, että noin käyttäytyvä ihminen olisi edes selvänä hyvä tyyppi

Alkoholi vaikuttaa eri tavoin eri ihmisiin.

Vierailija
8/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kuvitella, että noin käyttäytyvä ihminen olisi edes selvänä hyvä tyyppi

Alkoholi vaikuttaa eri tavoin eri ihmisiin.

Mutta selvinpäin hyvä tyyppi varmaan ymmärtää olla juomatta, jos alkoholi vaikuttaa noin voimakkaasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alkkis. Toisin kuin monet luulevat, alkoholistia ei voi tunnistaa pelkästään sen perusteella, kuinka usein tämä juo. Olennaisempaa on se, miten juo ja miten juodessaan käyttäytyy.

Vierailija
10/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitkähkölle kehittyneestä alkoholiriippuvuudesta tuossa on kyse. Lyö välit poikki jos mahdollista, jos ei niin koita minimoida yhteydenpito.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse käyttäydyn noin kun olen kännissä. Syy ei ole se että olisin alkkis koska juon todella harvoin. Syy on se että saan kerrankin huomiota jota en selvinpäin saa. Ympärilläni olevat ihmiset valikoin myös seurueeseen niin ettei ole väliä vaikken niitä enää koskaan näe koska en pidä heitä erityisen kiinnostavina. Illan tarkoitus on siis saada kaikki huomio josta jään normaalisti paitsi. Liittyy varmasti siihen etten uskalla olla niin avoin ja iloinen kuin haluaisin koska se olisi outoa suomessa. Siksi tunnenkin syntyneeni väärään maahan jossa en voi olla oma itseni.

Vierailija
12/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

kesä kirjoitti:

Itse käyttäydyn noin kun olen kännissä. Syy ei ole se että olisin alkkis koska juon todella harvoin. Syy on se että saan kerrankin huomiota jota en selvinpäin saa. Ympärilläni olevat ihmiset valikoin myös seurueeseen niin ettei ole väliä vaikken niitä enää koskaan näe koska en pidä heitä erityisen kiinnostavina. Illan tarkoitus on siis saada kaikki huomio josta jään normaalisti paitsi. Liittyy varmasti siihen etten uskalla olla niin avoin ja iloinen kuin haluaisin koska se olisi outoa suomessa. Siksi tunnenkin syntyneeni väärään maahan jossa en voi olla oma itseni.

Anteeksi, mutta onko sinulta poissuljettu persoonallisuushäiriön mahdollisuus- vaikka et alkkis olekaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua on alkanut ärsyttää että nykyään ihan kaikelle huonolle käytökselle annetaan asperger selitykseksi tai ainakin esitetään syyksi. Toki aspergerihminen voi käyttäytyä huonosti myös tahallaan tai sitten hänen ihan hyvää tarkoittava käytöksensä voi loukata muita, mutta todellakaan kaikki maailman pöntöt ei ole aspergereita. Heitä on väestöstä kuitenkin aika pieni osa, mänttejä on paljon enemmän. Joten please, lopettakaa vetämästä aina asperger mukaan, kun puhutaan mäntistä käytöksestä.

Vierailija
14/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elänyt vaitonaisena vanhempiensa vallan alla. Viina vapauttaa hänet ja hän matkii isänsä asenteita, jotka ovat häneen iskostuneet. Orastava sovinisti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |
23.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minustakin käytös liittyy jotenkin huomioon, jota ei ole saanut. Voiko olla että henkilö olisi jostain syystä kaapissa ja katkeruus ettei voi olla selvitetään päin oma itsensä tulee esiin sitten humalassa kun kontrolli vähenee?

Vierailija
16/24 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
17/24 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen aika lailla tuollainen kännissä, miinus sovinismi ja oikeutuksen hakeminen omalle juomiselle. Taidan olla ns. tuurijuoppo. Juomista on vaikea lopettaa, varsinkin kun menee tietyn pisteen yli niin että järki on mennyt ulos ikkunasta, omaa känniä ja käytöstä ei tajua, eikä sitä että kannattaisi lopettaa.

Vierailija
18/24 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttää väärin alkoholia, eli juo humalahakuisesti. Kännissä örveltäminen on aina alkoholin väärinkäyttöä.

Tullut myös omalta kohdalta useasti huomattua, että viina ei sovi.

Korkeintaan se muutama annos illanistujaisissa ja that's it.

Vierailija
19/24 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastaus on alkoholi. Tuliko tämä ap:lle yllätyksenä?

Vierailija
20/24 |
24.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vastaus on alkoholi. Tuliko tämä ap:lle yllätyksenä?

Ohis, mutta omissa piireissäni ei käyttäydytä ap:n kuvaamalla tavalla, vaikka alkoholia usein käytetäänkin. Alkoholi on urpoilulle pelkkä tekosyy, ja jos ei osaa olla kännissä urpoilematta, niin parempi sitten olla juomatta.