Rauhoittavat? Kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti saisit kokeiluun mielialalääkkeen, koska rauhoittavia ei suositella käytettäväksi pitkään. Joskin ymmärsin, että ap:n ongelma ei ole jokapäiväinen, mutta jos se on edes pari kertaa viikossa, rauhoittavat ovat luultavasti väärä lääke asiaan. Ehkä aikaisemmin niitä aloitettiin herkemmin, mutta nykyään aloitettaisiin tosiaan kokeiluun varmaan esim. venlafaxiini, voxra tms.

Minulla nuo pahensi oireita ja lisäsi paniikkikohtauksia, siihen päälle unihäiriöt ja muut mukavat sivuvaikutukset, mitä ei taas opamoxista tule. Taitaa vain olla niin, että opamoxista ei samoja palkkioita lääkärit saa niin niitä ei määrätä. Ainiin ja ovat muutenkin huomattavasti halvempia kuin kalliit masennuslääkkeet niin eihän lääkefirmat hyödy joita moni lääkäri eli/ja [käypähoito suositus raati] tukee. Harmittaa ettei asiaan Suomessa puututa. Opamoxit ovat todellakin pelastaneet oman henkeni, jonka masennuslääkkeet ja niiden sivuoireet meinasivat viedä! Aikaisemmin en voinut edes kaupassa käydä ja nykyään otan vain tarvittaessa ja todella stressaavissa tilanteissa.

Kauanko käytit mielialalääkettä? Musta tuntuu että täälläkin oireet vaan pahentuneet, ja sivuvaikutuksia on. Mietin lopetusta...

Ota ennen sosiaalista kontaktointia Sisu salmiakkipastilli. Purista taskussa kättäsi nyrkkiin. Kukaan ei huomaa, että sinua jännittää.

Mitä useammin pakottaudut pieniin sosiaalisiin tilanteisiin, sitä enemmän kestät. Sietokyky kasvaa, usko pois.

t. Ahdistuksesta kärsivä

Kaikki mielialalääkkeet aiheuttaa aluksi oireiden pahenemista, se on todella tärkeää tietää, ettei tule tehtyä typeryyksiä. Itselläni tosin ei ssri:stä tullut kovin pahoja, mutta voxran aloitus oli niin rankka että olin viittä vaille kirjautumassa mielisairaalaan, etten vahingossakaan menisi ottamaan itseltäni henkeä pois.. onneksi sinnittelin ja viikossa helpotti. Mutta olipahan vaan muuten pitkä viikko.

Vierailija kirjoitti:

Miksi itkukohtauksiin tarvitaan rauhoittavaa lääkettä? Eikö se ole merkki siitä, että elämässä on jotain käsiteltävää tai korjattavaa tai hormonitasapaino persiillään?

Sitä minäkin. Mitä pahaa on tunteissa tai niiden ilmentämisessä?

Jos jännittää ja ahdistaa, niin sitten niin. On jännittynyt, hikoilee, punastelee ja tärisee, so what? Kaikilla on tuollaista välillä.

Katse pois omasta navasta ja muuta ajateltavaa, niin hyvin pärjää. Jos on yksin, sitä mietiskelee vain itseään ja suhdetta muuhun maailmaan. Pitää keskittyä aivan muuhun. Ja ilmaista tunteitaan, ei ne lähimmäiset sinua syö.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mielialalääkkeet aiheuttaa aluksi oireiden pahenemista, se on todella tärkeää tietää, ettei tule tehtyä typeryyksiä. Itselläni tosin ei ssri:stä tullut kovin pahoja, mutta voxran aloitus oli niin rankka että olin viittä vaille kirjautumassa mielisairaalaan, etten vahingossakaan menisi ottamaan itseltäni henkeä pois.. onneksi sinnittelin ja viikossa helpotti. Mutta olipahan vaan muuten pitkä viikko.

6 viikkoa käyttänyt ssri lääkettä, alku oli järkyttävä. Ilman opamoxia olisin joutunut varmaan osastolle. Mutta nyt olo on kumma. Joka aamu ahdistaa ja mieli täynnä negatiivisia ajatuksia mitä ei ennen ollut, vain ahdistus. En tunne oloani paremmaksi kuin ennen aloitusta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi itkukohtauksiin tarvitaan rauhoittavaa lääkettä? Eikö se ole merkki siitä, että elämässä on jotain käsiteltävää tai korjattavaa tai hormonitasapaino persiillään?

Toisaalta totta ja toisaalta ei. Itse yritän antaa usein tunteiden tulla ja mennä, mutta nyt kun diagnoosina on ptsd ja välillä siihen liittyviä itkukohtauksia ei vaan pysty hallitsemaan. Tai jos se tulee, ja sinun pitäisikin olla jo jossain muualla? Olen itse esim. saanut itkukohtauksen töissä tai kun pitäisi lähteä jonnekkin sovittuun menoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi itkukohtauksiin tarvitaan rauhoittavaa lääkettä? Eikö se ole merkki siitä, että elämässä on jotain käsiteltävää tai korjattavaa tai hormonitasapaino persiillään?

Toisaalta totta ja toisaalta ei. Itse yritän antaa usein tunteiden tulla ja mennä, mutta nyt kun diagnoosina on ptsd ja välillä siihen liittyviä itkukohtauksia ei vaan pysty hallitsemaan. Tai jos se tulee, ja sinun pitäisikin olla jo jossain muualla? Olen itse esim. saanut itkukohtauksen töissä tai kun pitäisi lähteä jonnekkin sovittuun menoon.

Kyllä, noinkin, etenkin jos ei voi järjestellä itse elämäänsä. 

Minulla on myös trauman käsittely ollut meneillään ja olen vähentänyt menot minimiin (ihmisen luotainen tarve toipua yksin "luolassaan") ja työt joustavat melko hyvin. Parissa paikassa olisi pitänyt olla, mutta en vaan ollut ja joskus joku työ on myöhästynyt vähän. 

Olen kuitenkin yrittänyt pärjätä ilman lääkkeitä, jotta ne eivät vaikuttaisi asioiden käsittelyyn. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mielialalääkkeet aiheuttaa aluksi oireiden pahenemista, se on todella tärkeää tietää, ettei tule tehtyä typeryyksiä. Itselläni tosin ei ssri:stä tullut kovin pahoja, mutta voxran aloitus oli niin rankka että olin viittä vaille kirjautumassa mielisairaalaan, etten vahingossakaan menisi ottamaan itseltäni henkeä pois.. onneksi sinnittelin ja viikossa helpotti. Mutta olipahan vaan muuten pitkä viikko.

6 viikkoa käyttänyt ssri lääkettä, alku oli järkyttävä. Ilman opamoxia olisin joutunut varmaan osastolle. Mutta nyt olo on kumma. Joka aamu ahdistaa ja mieli täynnä negatiivisia ajatuksia mitä ei ennen ollut, vain ahdistus. En tunne oloani paremmaksi kuin ennen aloitusta.

Onko niille joku järjellinen syy? Itse kävin kuukausien negatiivisten tunteiden tulvan läpi toipuessani. 

Vierailija kirjoitti:

Ota ennen sosiaalista kontaktointia Sisu salmiakkipastilli. Purista taskussa kättäsi nyrkkiin. Kukaan ei huomaa, että sinua jännittää.

Mitä useammin pakottaudut pieniin sosiaalisiin tilanteisiin, sitä enemmän kestät. Sietokyky kasvaa, usko pois.

t. Ahdistuksesta kärsivä

Ei toimi kaikilla. Itse hakeuduin jopa opetustehtäviin siinä toivossa, että sosiaalinen fobia helpottaisi kun on ihan joka päivä pakko pakottautua yleisön eteen pelosta huolimatta. Mutta pelko kasvoi entistä kauheammaksi ajan myötä niin että pian en pystynyt ilman alkoholiryyppyä menemään ollenkaan luentosalin eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mielialalääkkeet aiheuttaa aluksi oireiden pahenemista, se on todella tärkeää tietää, ettei tule tehtyä typeryyksiä. Itselläni tosin ei ssri:stä tullut kovin pahoja, mutta voxran aloitus oli niin rankka että olin viittä vaille kirjautumassa mielisairaalaan, etten vahingossakaan menisi ottamaan itseltäni henkeä pois.. onneksi sinnittelin ja viikossa helpotti. Mutta olipahan vaan muuten pitkä viikko.

6 viikkoa käyttänyt ssri lääkettä, alku oli järkyttävä. Ilman opamoxia olisin joutunut varmaan osastolle. Mutta nyt olo on kumma. Joka aamu ahdistaa ja mieli täynnä negatiivisia ajatuksia mitä ei ennen ollut, vain ahdistus. En tunne oloani paremmaksi kuin ennen aloitusta.

Onko niille joku järjellinen syy? Itse kävin kuukausien negatiivisten tunteiden tulvan läpi toipuessani. 

Jotenkin näen kaikki elämäni asiat negatiivisuuden kautta. Ei ollut ennen moista. Ja tulevat ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi itkukohtauksiin tarvitaan rauhoittavaa lääkettä? Eikö se ole merkki siitä, että elämässä on jotain käsiteltävää tai korjattavaa tai hormonitasapaino persiillään?

Sitä minäkin. Mitä pahaa on tunteissa tai niiden ilmentämisessä?

Jos jännittää ja ahdistaa, niin sitten niin. On jännittynyt, hikoilee, punastelee ja tärisee, so what? Kaikilla on tuollaista välillä.

Katse pois omasta navasta ja muuta ajateltavaa, niin hyvin pärjää. Jos on yksin, sitä mietiskelee vain itseään ja suhdetta muuhun maailmaan. Pitää keskittyä aivan muuhun. Ja ilmaista tunteitaan, ei ne lähimmäiset sinua syö.

Tämä nyt on vähän samantapainen lausunto kuin sen Susanna Kosken "kaikilla meillä on rajoitteita". Joo, kaikkia varmaan itkettä tai pelottaa tai jännittää joskus. Mutta se on täysin eri asia kun noita on niin usen tai hallitsemattomina ja ilman jopa mitään ulkoista syytä, että esim. opiskelu tai työelämä käy mahdottomaksi.

Missä työpaikalla esimerkiksi katsellaan ihmistä, joka purskahtelee itkuun milloin sattuu ilman syytä, esim. asiakkaiden edessä? Tai joka käyttäytyy omituisen epävarmasti, tärisee, änkyttää, jne kun pitäisi hoitaa työasioita ihmisten kanssa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mielialalääkkeet aiheuttaa aluksi oireiden pahenemista, se on todella tärkeää tietää, ettei tule tehtyä typeryyksiä. Itselläni tosin ei ssri:stä tullut kovin pahoja, mutta voxran aloitus oli niin rankka että olin viittä vaille kirjautumassa mielisairaalaan, etten vahingossakaan menisi ottamaan itseltäni henkeä pois.. onneksi sinnittelin ja viikossa helpotti. Mutta olipahan vaan muuten pitkä viikko.

6 viikkoa käyttänyt ssri lääkettä, alku oli järkyttävä. Ilman opamoxia olisin joutunut varmaan osastolle. Mutta nyt olo on kumma. Joka aamu ahdistaa ja mieli täynnä negatiivisia ajatuksia mitä ei ennen ollut, vain ahdistus. En tunne oloani paremmaksi kuin ennen aloitusta.

Jos 6 viikkoa jo olet käyttänyt vaikuttaa aika selvältä ettei ko. lääke toimi sulle. Kannattaisi ottaa yhteys lääkäriin, lääkettä voidaan vaihtaa erityyppiseen hyvinkin. Esim. itselleni ssrit ei ole toiminut ollenkaan, mutta snri kuten mirtatsapiini hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Ota ennen sosiaalista kontaktointia Sisu salmiakkipastilli. Purista taskussa kättäsi nyrkkiin. Kukaan ei huomaa, että sinua jännittää.

Mitä useammin pakottaudut pieniin sosiaalisiin tilanteisiin, sitä enemmän kestät. Sietokyky kasvaa, usko pois.

t. Ahdistuksesta kärsivä

Mulla ei toiminut ihan noin. Autolla ajamisen pelko paheni vuosien varrella, vaikka ajoin suht aktiivisesti kaupungissa. Lopulta ahdistus kasvoi niin suureksi, että oli pakko myydä auto. En edes pystynyt katsomaan siihen ilman, että aloin tärisemään

Jäin fysiologisesti riippuvaiseksi rauhoittaviin unen lääkitsemisessä ja suosittelen todenteolla miettimään kannattaako rauhoittavia käyttää, ahdistukseen tai unettomuuteen. Joillakin voi käydä niiden kanssa huonosti ja niitä kannattaa käyttää vain äärimmäisessä hädässä ja harvoin, jos ollenkaan. Mielummin jälkikäteen olisin kokeillut vaikka jotain kamomillaa, teaniinia tai yrttejä unettomuuden hoidossa tai ottanut saikkua työuupumuksesta seuranneen unettomuuden takia kuin alkanut käyttämään unilääkkeitä sillä ne ovat voimakkaita lääkkeitä. Lääkäri ei mistään muistakaan unettomuuden lääkkeettömistä hoitokeinoista ja elämäntapakeinoista maininnut sanallakaan antaessaan nämä ja työuupumuksesta potevana ne oli kyllä aluksi kuin taivaanlahja, mutta riippuvuus tuli säännöllisessä käytössä nopeaa. Lääkäri ei myöskään varoitellut mitä säännöllisestä päivittäisestä käytöstä voi seurata.

Ja riippuvuus ei meinaa sitä että haluaa viihdekäyttää niitä.  Itsellä riippuvuus tuli sillä tavalla, että edellinen annos ei tehonnut viemään uneen. Niihin jää myös fysiologisesti koukkuun, jäin nopeammassa ajassa mitä paketti mainitsi. Jos yritin lopettaa, iski saatanallinen ahdistus ja en nukkunut koko yönä jos en ottanut pilleriä. Kun yritin hölmönä lopettaa suorilta (toisaalta lääkärikään ei vähennyksestä infonnut) ja lääkäri määräsi heti seuraavana päivänä uuden "turvallisemman" unilääkerohdon eli masennuslääkkeen, niin en edes osaa selittää millainen olo minulla oli  kun podin rauhoittavien vieroitusoireita ja uuden lääkkeen aiheuttamia oireita samaan aikaan. Olin niin ahdistunut, etten eläissäni ole sellaista kokenut.

Sittemmin jatkettiin sen unilääkkeen, rauhoittavapohjaisen käyttöä, ja olen yrittänyt vieroittautua siitä monta kertaa, mutta se tuntuu miltei mahdottomalta, koska unet menee. Toleranssin tulon jälkeen olen kärsinyt mitä kummallisimmista oloista lääkkeen takia. Vieroitusoireet ovat aivan hirveitä ja vaikein on unettomuus, ja se ettei nukahda millään muulla kuin lääkkeellä enää. Lievempi unettomuus muuttui todella vaikeaksi rauhoittavien myötä. Ilmeisesti niistä voikin seurata, että jos niitä käyttää säännöllisesti, kun yrittää lopettaa, kärsii paljon pahemmista oireista mihin niitä alkoi syömään. Eli jos on ollut ahdistusta, se ahdistuskin muuttuu vaikeammaksi. Joudun murustelemaan tabletista pieniä palasia että totun vähenevään annokseen ja tämä vähennysprojekti on ottanut paljon aikaa.

Vieroitusoireet on ihan kamalia ja kidutusta:

https://www.benzo.org.uk/slistz.htm

Vierailija kirjoitti:

Jäin fysiologisesti riippuvaiseksi rauhoittaviin unen lääkitsemisessä ja suosittelen todenteolla miettimään kannattaako rauhoittavia käyttää, ahdistukseen tai unettomuuteen. Joillakin voi käydä niiden kanssa huonosti ja niitä kannattaa käyttää vain äärimmäisessä hädässä ja harvoin, jos ollenkaan. Mielummin jälkikäteen olisin kokeillut vaikka jotain kamomillaa, teaniinia tai yrttejä unettomuuden hoidossa tai ottanut saikkua työuupumuksesta seuranneen unettomuuden takia kuin alkanut käyttämään unilääkkeitä sillä ne ovat voimakkaita lääkkeitä. Lääkäri ei mistään muistakaan unettomuuden lääkkeettömistä hoitokeinoista ja elämäntapakeinoista maininnut sanallakaan antaessaan nämä ja työuupumuksesta potevana ne oli kyllä aluksi kuin taivaanlahja, mutta riippuvuus tuli säännöllisessä käytössä nopeaa. Lääkäri ei myöskään varoitellut mitä säännöllisestä päivittäisestä käytöstä voi seurata.

Ja riippuvuus ei meinaa sitä että haluaa viihdekäyttää niitä.  Itsellä riippuvuus tuli sillä tavalla, että edellinen annos ei tehonnut viemään uneen. Niihin jää myös fysiologisesti koukkuun, jäin nopeammassa ajassa mitä paketti mainitsi. Jos yritin lopettaa, iski saatanallinen ahdistus ja en nukkunut koko yönä jos en ottanut pilleriä. Kun yritin hölmönä lopettaa suorilta (toisaalta lääkärikään ei vähennyksestä infonnut) ja lääkäri määräsi heti seuraavana päivänä uuden "turvallisemman" unilääkerohdon eli masennuslääkkeen, niin en edes osaa selittää millainen olo minulla oli  kun podin rauhoittavien vieroitusoireita ja uuden lääkkeen aiheuttamia oireita samaan aikaan. Olin niin ahdistunut, etten eläissäni ole sellaista kokenut.

Sittemmin jatkettiin sen unilääkkeen, rauhoittavapohjaisen käyttöä, ja olen yrittänyt vieroittautua siitä monta kertaa, mutta se tuntuu miltei mahdottomalta, koska unet menee. Toleranssin tulon jälkeen olen kärsinyt mitä kummallisimmista oloista lääkkeen takia. Vieroitusoireet ovat aivan hirveitä ja vaikein on unettomuus, ja se ettei nukahda millään muulla kuin lääkkeellä enää. Lievempi unettomuus muuttui todella vaikeaksi rauhoittavien myötä. Ilmeisesti niistä voikin seurata, että jos niitä käyttää säännöllisesti, kun yrittää lopettaa, kärsii paljon pahemmista oireista mihin niitä alkoi syömään. Eli jos on ollut ahdistusta, se ahdistuskin muuttuu vaikeammaksi. Joudun murustelemaan tabletista pieniä palasia että totun vähenevään annokseen ja tämä vähennysprojekti on ottanut paljon aikaa.

Vieroitusoireet on ihan kamalia ja kidutusta:

https://www.benzo.org.uk/slistz.htm

Itselläni bentsovieroitus oli ihan harmiton, ilman ihmeempiä oireita, mutta olen kuullut että juuri tuo että jos alkaa tulla toleranssi ja että annosta pitää kasvattaa että saisi vaikutusta  on merkki, että tällä ihmisellä on riski hankalampaan riippuvuuteen. Siksi jos mahdollista, varmaan olisi hyvä vaihtaa lääketyyyppiä jos menee siihen että tarvisi jatkuvasti kasvavan määrän rauhoittavaa. Minä söin pari vuotta päivittäin, sitten vielä muutaman vuoden satunnaisesti, eikä mulle tullut mitään toleranssia: en tarvinnut isompaa annosta, päinvastoin ekan puolen vuoden jälkeen puolitin annoksen ja se toimi.

Mutta valitettavasti nuo kamomillat, teaniinit ja yrtit ei useimmille rauhoittavia "kaipaaville" toimi. Luulen että lähes jokainen on kokeillut näitä lääkkeettömiä keinoja ennen lääkkeisiin turvautumista. Itse ainakin olin kokeillut lääkäriaseman unihygieniakurssit, meditaation, yrtit, melatoniinin, ilman apua. Ikävä kyllä aika usein on niin että vaihtoehto rauhoittavalle on esim. Ketipinor tyyppinen neurolepti, jonka sivuvaikutukset on myös varsin ikävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota ennen sosiaalista kontaktointia Sisu salmiakkipastilli. Purista taskussa kättäsi nyrkkiin. Kukaan ei huomaa, että sinua jännittää.

Mitä useammin pakottaudut pieniin sosiaalisiin tilanteisiin, sitä enemmän kestät. Sietokyky kasvaa, usko pois.

t. Ahdistuksesta kärsivä

Mulla ei toiminut ihan noin. Autolla ajamisen pelko paheni vuosien varrella, vaikka ajoin suht aktiivisesti kaupungissa. Lopulta ahdistus kasvoi niin suureksi, että oli pakko myydä auto. En edes pystynyt katsomaan siihen ilman, että aloin tärisemään

Minulla on sama. Tietyssä määrin altistus helpottaa, mutta se pitää tapahtua tosi hallitusti (tai sitten sellaisen osaavan terapeutin käsissä, jota en ole vielä löytänyt). Minullakin se pelko paheni ja paheni ja jouduin myymään asuntoni, koska en enää uskaltanut mennä sinne (korkeapaikka). 

Mä olen saanut buspironista paremman avun ahdistuneisuuteen kuin mistään kokeilemastani bentsosta tai mielialalääkkeestä (ja niitä on kokeiltu monia). Kallishan tuo on, mutta olen ollut tyytyväinen.

Akuutissa mutta jonkin ajan päästä helpottavassa ahdistuksessa on aivan turha lähteä heti mielialalääkkeitä testaamaan, koska niitten hoitovaste tulee vadta jonkkn viikon päästä aloituksesta, ja raskaassa ahdistuksessa, siinä kamalimmassa vaiheessa ne eivät siis auta. Tuon pelkän mielialalääkityksen antaminen on suorastaan potilaan vähättelyä, ja sitä tekevät valitettavasti useat tk-lääkärit.

Itse olin hyvin tuskainen ja ahdistunut tässä keväällä johtuen eräästä ihmissuhdetilanteestani, en voinut oikein olla mitenkään, en mennä mihinkään, en edes töihin, itketti yhtenään, en pystynyt nukkumaan, mieli alkoi mennä jopa niin matalalle, että mietin vakavasti lopullista ratkaisua elämäni suhteen. Tiesin kuitenkin, että kun pääsen vähän yli akuutista vaiheesta, elämä jatkuu kuitenkin.

Koetin hakea apua terveysasemalta mutta suhtautuminen oli hyvin yliolkaista, vähättelevää ja jopa epäilevää, että olin vain ruinaamassa lääkkeitä. Ahdistuin tuostakin entisestään. Onneksi ystäväni auttoi, itse en enää pystynyt, ja vei mut yksityiselle lääkäriasemalle. Siellä ihan vaan yleislääkäri kuunteli mua, tajusi tilanteen täysin, kurjoitti pienen määrän diatsepamia, jonka avulla sain akuutin ahdistuksen ja nukkumattomuuteni katki ja pystyin alkaa rauhassa käymään tapahtunutta läpi. Mielialalääkkeen (venlafaksiinin) kirjoitti myös, hyvin pienellä annostuksella aluksi ja kokeeksi. Aloitin sen ja se varmaan auttaa, mutta oleellista oli se, että tämä lääkäri tajusi, että pahaan ahdistukseen tarvitaan heti tehoava lääkitys, ei viikkojen päästä tehoava mielialalääke sillä hetkellä ole oleellinen, ja myös se, että kyseinen lääkäri kuunteli, ymmärsi ja oli läsnä, ja oli suomenkielinen (mielen asioita pitäisi saada käsitellä oman kielisen lääkärin kanssa, ihmisen ona äidinkieli on tunnekieli, eikä huonosti kieltä ymmärtävästä lääkäristä ole muuta kuin harmia).

Bentsot ovat hyviä lääkkeitä kun tarvitsee nopean avun, vähän niin kuin kipulääke kovaan kipuun, eli vain akuuttiin käyttöön, ei pitkäaikaisesti. Osa lääkäreistä ei vaan niitä määrää, koska on näköjään oletuksena, että niitä ei käytetä oikein, mikä on suorastaan viheliäinen oletus.

"Itselläni bentsovieroitus oli ihan harmiton, ilman ihmeempiä oireita, mutta olen kuullut että juuri tuo että jos alkaa tulla toleranssi ja että annosta pitää kasvattaa että saisi vaikutusta  on merkki, että tällä ihmisellä on riski hankalampaan riippuvuuteen. Siksi jos mahdollista, varmaan olisi hyvä vaihtaa lääketyyyppiä jos menee siihen että tarvisi jatkuvasti kasvavan määrän rauhoittavaa. Minä söin pari vuotta päivittäin, sitten vielä muutaman vuoden satunnaisesti, eikä mulle tullut mitään toleranssia: en tarvinnut isompaa annosta, päinvastoin ekan puolen vuoden jälkeen puolitin annoksen ja se toimi.

Mutta valitettavasti nuo kamomillat, teaniinit ja yrtit ei useimmille rauhoittavia "kaipaaville" toimi. Luulen että lähes jokainen on kokeillut näitä lääkkeettömiä keinoja ennen lääkkeisiin turvautumista. Itse ainakin olin kokeillut lääkäriaseman unihygieniakurssit, meditaation, yrtit, melatoniinin, ilman apua. Ikävä kyllä aika usein on niin että vaihtoehto rauhoittavalle on esim. Ketipinor tyyppinen neurolepti, jonka sivuvaikutukset on myös varsin ikävät."

Minä otin rauhoittavat käyttöön aivan liian heppoisin perustein, vain kun lääkäri tarjosi niitä. En ollut kokeillut luontaisrohtoja ja niitä unihygienioita yms sen kummemmin (melatoniinia lukuunottamatta), mutta tässä vähennyksessä olen oikeasti saanut edes jonkin verran apua mm siitä melatoniinistakin ja unihygienian tarkasta noudattamisesta. En jotenkin osannut pelätä niitä tai en tiennyt niiden vaaroista mitään (juu hölmöä käyttää lääkkeitä niin). Olin ehkä "vähän" hölmö, kun en harkinnut mielummin saikkua, vaan yritin rutistaa töissä työuupuneena rauhoittavien voimin ja ehkä lääkärilläkin olisi pitänyt hälytyskellot hiukan soida, kun valitin työväsymyksestä, hajamielisyydestä ja univaikeuksista.  Minulle ei mikään muu unirohto toiminut, vaan vaan tämä. Ketipinorit, Mirtazapiinit ym eivät edes laittaneet minua uneen ja niistä tuli tosi kummallinen olo ja jalkojen levottomuutta. Niitä kokeilin kun olin ensimmäisenä käyttänyt rauhoittavia säännöllisesti. Olin niin koukussa rauhoittaviin, että lääkäri määräsi Opamoxia lääkekokeilujen sivuun, koska sain lääkkeistä voimakasta ahdistusta ja ei ollut ihme, kun se lääkkeeni lopetettiin suorilta ja suoraan vaan vaihdettiin toisiin. Mutta rauhoittavapohjainen unilääke ei ole mikään optimi. Unen laatuni on heikkoa, ja ne heikentää unen laatua, mutta saanpa edes jotenkin nukuttua, vaikkakin heräillen. Tämän takia lääkäri on jatkanut määräystä. Haaveilen paluusta "luomu-uneen." Ehkäpä jonkun ajan päästä pääsen tästä eroon.

Mutta hienoa, että sinulle ei käynyt ikävästi rauhoittavien kanssa. Itselläni niistä meni täysin teho ja ilmeisesti niiden vaikutus voi muuttuakin niin, ettei niistä juurikaan saa muuta hyötyä kuin vieroitusoireiden poiston pitemmässä käytössä. Mikä hirveintä, voi potea silti kummallisia oireita niitä käyttäessä ja minulla on ollutkin tosi kummallinen olo niitä käyttäessä. Esimerkiksi muisti reistailee tai on muuten kummallisia ahdistavia oloja. Ne on tulleet tutuksi.

Haluan vain varoittaa, että näissä rauhoittavissa on riskejä. Kannattaa lukea esimerkiksi tämä mitä voi olla odotettavissa jos jää bentsoihin riippuvaiseksi (Ja se riippuvuus ei ole vain henkistä, se on fysiologista, kun kehon kemiat jää fysiologisesti riippuvaiseksi lääkkeeseen ja tämän tähden purku voi olla tuskaa):

http://www.sosiaalisairaala.fi/koulutusmateriaalia/bentsodiatsepiini_ho…

http://benzoinfo.com/

Vieroitusoireet voi olla aika jäätäviä ja kestää kuukausia tai jopa pitempään. Minulla nämä ovat varastaneet paljon elämästä nämä rauhoittavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mielialalääkkeet aiheuttaa aluksi oireiden pahenemista, se on todella tärkeää tietää, ettei tule tehtyä typeryyksiä. Itselläni tosin ei ssri:stä tullut kovin pahoja, mutta voxran aloitus oli niin rankka että olin viittä vaille kirjautumassa mielisairaalaan, etten vahingossakaan menisi ottamaan itseltäni henkeä pois.. onneksi sinnittelin ja viikossa helpotti. Mutta olipahan vaan muuten pitkä viikko.

6 viikkoa käyttänyt ssri lääkettä, alku oli järkyttävä. Ilman opamoxia olisin joutunut varmaan osastolle. Mutta nyt olo on kumma. Joka aamu ahdistaa ja mieli täynnä negatiivisia ajatuksia mitä ei ennen ollut, vain ahdistus. En tunne oloani paremmaksi kuin ennen aloitusta.

En ole lääkäri, mutta yleensä 6 viikossa olisi pitänyt kyllä jo lähes kaikkien lääkkeiden alkaa helpottaa. Ota yhteyttä terveydenhuoltoon, omin päin ei kannata lääkettä kerrasta lopettaakkaan.