väsyykö kukaan muu oman lapsensa pulputukseen?
Olen itse hyvin puhelias ihminen, mutta poikani 4 vee on minä potenssiin 40. Hän pulputtaa tauotta, lähinnä kysymyksiä, joista joka toinen on "miksi?" Välillä haluaisin vain istua hiljaa rauhassa ja ajatella oman ajatuksen loppuun asti.
En haluaisi latistaa lasta ja haluaisin tukea häntä ja vastata kaikkiin kysymyksiin parhaani mukaan. Mutta välillä väsyy mieli, korvat ja leukaluu kaikkeen tähän vastailuun.
Tuntuuko kenestäkään muusta tältä?
Kommentit (6)
Mä olen aivan uupunut välillä. Ja tunnen syyllisyyttä siitä.
Ihanaa, jos muutkin kokevat samaa! (Tai siis ei ihanaa, mutta mukavaa, etten ole hirviö äiti :)
En jaksa edes selvittää enenpää kun koko päivän olen kuunnellut 1-vuotiaani poikani ja lähinnä hänen ystävänsä pulputusta.
En jaksa edes selvittää enenpää kun koko päivän olen kuunnellut 1-vuotiaani poikani ja lähinnä hänen ystävänsä pulputusta.
Nyt sitä on kestänyt lähes tauotta 6 vuotta. Kyllä välillä vähän väsyttää.
Ekasta todistuksestaankin poika kertoi isovanhemmille, että muuten oli hyvä todistus, mutta hiljaa olemista pitäis opetella ; )
Tuntuu, että heti kun silmänsä aamulla saa auki, tai itse asiassa jo ennen heräämistä, alkaa se kysely- ja puhetulva. Huh.
kyselyikäisen vanhemmasta tuntuu aika ajoin tuolta.