Mies petti, otin takaisin, teinkö väärin?

Eräänä arkiaamuna 1,5 vuotta sitten, kun olimme juomassa aamukahvia kahden, mieheni pudotti pommin: hänellä on toinen nainen, on ollut jo vuoden, hän on rakastunut eikä voi lopettaa suhdetta. Sydämeni särkyi niin, että fyysinen kipu oli lähes sietämätön, hirveä repivä tuska, joka tuntui koko kehossa. En ollut osannut aavistaa mitään, mies oli ollut kaikkeni: koko elämäni, paras ystäväni, ainoa rakkauteni. Minulla on ollut vaikea lapsuus ja särkynyt lapsuudenperhe, joten en ole voinut luottaa keneenkään, tuntui, että koko maailma musertui silmieni edessä, kun ainoa ihminen, jota olin koskaan rakastanut, petti minut.
Olimme tuolloin olleet yhdessä 12 vuotta, josta 11 vuotta naimisissa. Meillä on kaksi kouluikäistä lasta.
Toinen nainen oli tuttavani, olin ollut hänen kanssaan jonkun verran tekemisissä ja tiesin hyvin, että hän on myös naimisissa. Soitin hänelle. Pyysin aikaa, jotta voisin selvittää asiat mieheni kanssa ja järjestää kaiken niin, että meidän ja hänen kahdella kouluikäisellä lapsellaan olisi aikaa sopeutua asiaan. Hän lupasi, mutta ei pitänyt lupaustaan.
Vuoden katsoin vierestä, kun he jatkoivat enemmän tai vähemmän avoimesti seurusteluaan. Toisen naisen aviomies ilmeisesti hyväksyi suhteen. Minä tein selväksi, että en hyväksynyt. Vuoden jälkeen riidat alkoivat olla sitä luokkaa, että pyysin miestäni muuttamaan, vaikka hyviäkin hetkiä oli.
En missään vaiheessa lakannut rakastamasta miestäni. Kun hän muutti, yritin päästä eteenpäin, suostuin ystävän järjestämille sokkotreffeille ja olin muutenkin avoimin mielin. Mutta koskaan en nähnyt ketään tai mitään muuta kuin mieheni. Painoin hänen paitojaan kasvoilleni ja ikävöin häntä niin, että mahassa sattui. Mieheni muutti omaan asuntoon suurin toivein, sisusti sen mieleisekseen kahden ihmisen asunnoksi, mutta taaskaan hänen rakastamansa nainen ei sinne muuttanut.
Kolmen kuukauden jälkeen mieheni alkoi käydä tapaamassa minua ja lapsia, vaikka ei ollut pitänyt yhteyttä siinä välissä joulua lukuun ottamatta. Kaipasin häntä niin. Pyysin häntä palaamaan ja hän tuli. Siitä on nyt viisi kuukautta ja hän on asunut koko ajan meidän kanssamme. Hän on ollut ystävällinen minua kohtaan ja kerran, humalassa, sanonut, että rakastaa minua. En tiedä, jatkuuko hänen suhteensa toiseen naiseen vai ei. Arkemme on samaa kuin ennen, mies on aina pois työnsä vuoksi ja minä olen yksin lasten kanssa. Kuitenkin hän osoittaa haluavansa olla kanssamme, sopii lomamatkoja ja muita suunnitelmia, joissa olemme mukana lasten kanssa.

Vihaan rakkautta. Se on epäreilua ja katalaa, kohdistuu väärään ihmiseen, joka ei ansaitse sitä. Mutta ajatus elämästä ilman ihmistä, jota rakastan yli kaiken, on musertava. Toisaalta elämä ihmisen kanssa, joka ei rakasta ja arvosta minua, tuntuu väärältä. En tiedä mitä tehdä. En tiedä voinko saada koskaan sitä rakkautta, mitä odotan tai saada vastarakkautta samalla tavalla, miten rakastan itse. Oma rakkauteni on kuitenkin totta. Mitä tekisit, jos olisit minun tilanteessani?