Keskustellaan vaikeasta erosta
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
on, ikävä koko ajan
En mä sitä vaan esim talousasiat. Kun kaikki jopa työpaikka on yhteistä. Kun erossa menetät kodin, työpaikan yms.
En ole ollut parisuhteessa, eikä minulla siksi vielä ole kokemusta erosta. Voin kyllä lukea ja koittaa kommentoida, jos joku haluaa kertoa jotain omasta erostaan.
Eli kukaan ei ole taloudellisesti ollut tällaisessa tilanteessa!?
Talousasiatko vaan mielessä ap:lla? Kyllä se ero on kuule kaikista vaikein, jos toisella on tunteita ja toinen jättää tuosta noin vaan pitkän ajan ja lasten jälkeen esim. Raha on kuitenkin vain materiaa. Nih!
Vierailija kirjoitti:
Talousasiatko vaan mielessä ap:lla? Kyllä se ero on kuule kaikista vaikein, jos toisella on tunteita ja toinen jättää tuosta noin vaan pitkän ajan ja lasten jälkeen esim. Raha on kuitenkin vain materiaa. Nih!
Onhan ne tunne asiatkin mielessä mutta on kurjaa tippua toimeentulotuella.
Ja en varmaan enää ikinä saa töitä.
Vierailija kirjoitti:
Ja en varmaan enää ikinä saa töitä.
Miten niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja en varmaan enää ikinä saa töitä.
Miten niin?
Kun olin vuosikymmenet työtön ennenkuin ostin osakkuuden tästä yrityksestä.
Minulla ainakin nuo talousasiat ovat ainoat syyt, miksi en ole jo lähtenyt.
Ei tokikaan sillä, että eläisin miehen tuloilla. Olen työssäkäyvä ja pystyisin elättämään itseni ja lapset eron jälkeenkin. En kuitenkaan ole niin suurituloinen, että pystyisin maksamaan asuntomme lainaa yksin. Varsinkaan kun minä en ole ollut se, joka omistusasuntoa olisi halunnut, en silloin enkä nyt. Asunto on nimissäni "pakotettuna". Ostohetkellä mies oli yli 40v ja minä alle, ja olimme ensiasunnonostajia. Talo on minun, vaikka sitä en haluaisi. Se pitäisi miehelle myydä tai lahjoittaa, kummassakin tapauksessa menisi veroa ja siihen mies ei lähtisi. Tällä seudulla asuntojen myyntiajat ovat useita vuosia.
Tätä yhtälöä en vaan osaa ratkaista.
Vierailija kirjoitti:
Ja en varmaan enää ikinä saa töitä.
Tuttavani erosi juuri tilanteessa, jossa pyörittivät vuosia yritystä yhdessä. Firma jäi miehelle, vaimo jäi työttömäksi. Hän aloitt uuden alan opiskelun jne On nyt sitten tuolla uudell alalla töissä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ainakin nuo talousasiat ovat ainoat syyt, miksi en ole jo lähtenyt.
Ei tokikaan sillä, että eläisin miehen tuloilla. Olen työssäkäyvä ja pystyisin elättämään itseni ja lapset eron jälkeenkin. En kuitenkaan ole niin suurituloinen, että pystyisin maksamaan asuntomme lainaa yksin. Varsinkaan kun minä en ole ollut se, joka omistusasuntoa olisi halunnut, en silloin enkä nyt. Asunto on nimissäni "pakotettuna". Ostohetkellä mies oli yli 40v ja minä alle, ja olimme ensiasunnonostajia. Talo on minun, vaikka sitä en haluaisi. Se pitäisi miehelle myydä tai lahjoittaa, kummassakin tapauksessa menisi veroa ja siihen mies ei lähtisi. Tällä seudulla asuntojen myyntiajat ovat useita vuosia.
Tätä yhtälöä en vaan osaa ratkaista.
Minulla on tuo työasia mikä tuntuu aivan kamalan vaikealta.
Noh säästin muutaman vuoden, ennen kuin erosin. Tiesin, että joudun muuttamaan kodistamme, jossa 20 vuotta asuimme. Rakensin elämän alusta uudelleen lasten kanssa. Hyvin olen selvinnyt.
Työpaikka minulla oli ja on edelleen. Taloudellisestiei ole ollut vaikeaa.
Vaikeinta oli muuttaa vuokra-asuntoon ja tottua nukkumaan uudessa sängyssä, vieraassa asunnossa. Tuoksut, äänet ja kaikki tuntui oudolta aluksi. Ja se, etten ajanut enää töistä kotiin. Exää en kaivannut yhtään ja keveä painostamaton ilmapiiri tuntui ihanan vapauttavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja en varmaan enää ikinä saa töitä.
Tuttavani erosi juuri tilanteessa, jossa pyörittivät vuosia yritystä yhdessä. Firma jäi miehelle, vaimo jäi työttömäksi. Hän aloitt uuden alan opiskelun jne On nyt sitten tuolla uudell alalla töissä.
Mulla ei ole mahdollisuutta opiskella oppimisvaikeuksien takia. Se on poissuljettu vaihtoehto.
Ai tämä oli ammattivalittajan aloitus. Koska kohdallasi on kaikki aina mahdotonta, niin sitten vain tyydyt siihen, että yhteiskunta antaa sen minimitoimeentulon ja sen turvin elelet. Pääsisitkö johonkin kuntouttavaan työtoimintaan? Vaikka jonnekin käsityöpajaan, jossa oppisit vaikkapa kutomaan mattoja tai muuta hyödyllistä?
Mun työpaikalle ainakin pääsee ihan kuka vaan töihin. Aivan sama millainen koulutus on. Ja onhan se vuosien yrittäminenkin mainitsemisen arvoista. Joku pomo varmasti arvostaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun työpaikalle ainakin pääsee ihan kuka vaan töihin. Aivan sama millainen koulutus on. Ja onhan se vuosien yrittäminenkin mainitsemisen arvoista. Joku pomo varmasti arvostaa.
En mä ole vuosia yrittänyt. Mies on yrittänyt mutta minä vain hyvin lyhyen aikaa.
Olet elämästäsi ollut työssä (tai "työssä") muutaman kuukauden.
Sen sijaan työttömänä olet ollut koko ikäsi, kohta 45 vuotta. Siis kymmeniä ja kymmeniä vuosia.
Joten olet tottunut työttömyyteen huomattavasti paremmin kuin työn tekemiseen. Se ei siis voi olla minkäänlainen tekosyy sille, että et ota sitä eroa.
Vierailija kirjoitti:
Olet elämästäsi ollut työssä (tai "työssä") muutaman kuukauden.
Sen sijaan työttömänä olet ollut koko ikäsi, kohta 45 vuotta. Siis kymmeniä ja kymmeniä vuosia.
Joten olet tottunut työttömyyteen huomattavasti paremmin kuin työn tekemiseen. Se ei siis voi olla minkäänlainen tekosyy sille, että et ota sitä eroa.
Mutta en ole tottunut työttömän niukkaan toimeentuloon.
--