Lue keskustelun säännöt.
Miten saisi toisen isovanhemmista hyväksymään sen, että hänen lapsenlapsi on erityislapsi?
11.06.2018 |
Me emme voi sulkea elämästämme tai puheistamme erityislasta pois, koska hänen vammansa vaikuttaa lähes kaikkeen meidän arkeen ja tekemiseen niin vapaa-ajasta työhön,joten neuvo välteltkää erityislapsesta puhumista ei toimi.
Isovanhempi mitätöi melkein kaiken ja toitottaa minulle, että ei lapsi tarvitse terapiaa eikä tukea. Oppii omalla ajallaan. Näihin olenkin vastannut, että se "oma" aika on mennyt jo ja terapian avulla yritetään auttaa lasta pärjäämään ja selviämään. Eivät edes ymmärrä kaikkea mitä lapsi puhuu jne. Vältellään mahdollisuuksien mukaan näistä asioista puhumista, mutta sitten päädytään taas umpikujaan ja pitää yrittää selittää miksi näin on. Isovanhempi ei ota kuuleviin korviinkaan näitä lapsen vammaan liittyviä asioita (lapsen voinnista johtuvia) vaan alkaa kääntää asiat joksikin muuksi esim. jos lapsella olisi ollut vaikka sairaskohtauksen vuoksi sairaalareissu tai voi muuten huonosti ja sovittu vierailu olisi jäänyt väliin niin tämä isovanhempi puhuu koko ajan siitä kuinka töidemme takia olemme niin kiireisiä, että emme pääse käymään. Kun olen usean kuukauden tai vuoden ajan tehnyt töitä jonkin asian eteen, että lapsi saa tarvitsemansa terapian tai apuvälineen ja iloitsen siitä (ihan iloitsen helpotuksesta ja unohdan isovanhemman asenteellisuuden) ja kerron, että ihanaa, että nyt saatiin tämä asia kuntoon, niin hän heti mitätöi, että "ei noin iso lapsi tuollaista tarvitse" tai "ei puhuta ikäviä, minun ystäväni puhuvat aina iloisia"
En usko, että olisi enää mikään alkushokki kun vuosia tilanne on ollut tiedossa. Enemmänkin tuntuu asennevammalta tai haluttomuudelta hyväksyä ja ehkä häpeältä. Hänelle on tärkeää, että muut eivät tiedä mitään. Toimin lapsen omaishoitajana ja teen lyhennettyä työviikkoa ja saan kuulla kuukaudesta toiseen kuinka muut tekevät kovasti töitä eikä hän jäänyt lasta hoitamaan kotiin.
Eli toivoisi joskus jotain tukea ja rohkaisevaa sanaa tai edes hyväksyntää. Ei enää ymmärtämättömyyttä kun arki on muutenkin haastavaa.
Kommentit (7)
Kuulostaa rankalta. Onko mahdollista että tuota isovanhempaa nähdään jatkossa vähemmän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä se tietää terapiat ja sairaalareissut tai ylipäätään mitään? Älä vuodata!
Meillä sama tilanne. Isovanhemmat häpeävät erityislasta. Ei saanut tulla 70-vuotis juhliin ym. Eri aikaan olisi pitänyt tulla. Jätettiin muutenkin lapsi huomiotta ja puhuttiin ikävään sävyyn lapsen kuullen. Nyt välit poikki, kun emme voi tollasta hyväksyä. Puhe ei auttanut, koska eivät kokeneet tehneensä mitään väärää, vaan oli kuulema meidän vika.
Taitaa olla niin, että erityislasta hävetään. Isovanhemmat ovat oikein kilpakehujia, mitä lastenlapsiin tulee. Omia lapsia ei ehkä ole kehdattu kehua aikoinaan, ettei vaan saa leuhkan mainetta, mutta sitten lapsenlapsia kehutaan surutta maasta taivaisiin. Voi että se on joskus rasittavaa kuunnella, kuinka ihmeellisiä ja täydellisiä nämä lapsukaiset ovat. Kuka on nero matematiikassa, kuka musiikissa, kenestä tulee NHl-pelaaja sun muuta. Jonkun lapsenlapsi on kävellyt jo 6 kuukauden ikäisenä ja lukenut 2-vuotiaana.
Paras vaan viilentää välejä isovanhempiin. Ei nuo taida muuksi muuttua.
Isovanhempi on varmaan sitä sukupolvea, että hänen omat tunteensa on lapsena mitätöity. Ja on pitänyt olla reipas ja pärjäävä, ei avuton. Sellaiselta ei todella saa mitään, joka ei ole itsekään saanut lapsena mitään, vaan on vain pitänyt olla joustava ja mukautuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos minä olisin sinä, niin pitäisin tähän isovanhempaan mahdollisimman vähän yhteyttä. Tarvitset tukea ja kannustusta, ja tuolta et sitä tule saamaan. Oli syy mikä hyvänsä, siedättämällä tuon päätä ei käännetä.
Sen sijaan, se mitä minä tekisin sinuna on että sukujuhlissa ym. kokoontumisissa puhuisin mahdollisimman kovaan ääneen erityislapsesta, etenkin silloin kun isovanhempi varmasti kuulee. Jos hän on niin idiootti että häpeää omaa lapsenlastaan, niin siitäs saa. Ei ehkä ylevää, mutta voi olla hyvinkin tyydyttävää sen jälkeen mitä olette joutuneet sietämään.
terveisin,
entinen erityislapsi, nykyinen aikuinen joka pärjää ihan ok
Ja oikeasti on ihan pakko olla paljon tekemisissä tuollaisen kanssa, miksi? Et sinä toista saa muuttumaan.