Lue keskustelun säännöt.
Miten ero puheeksi?
Te, jotka olette eronneet! Miten otitte eron puheeksi? Oliko uusi asunto ja käytännön asiat jo valmiiksi katsottuna? Oliko ero jälkikäteen ajateltunakin oikea päätös?
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 15 vuotta. Meillä on yksi kouluikäinen lapsi. Olemme kasvaneet täysin erillemme, minusta tuntuu ettei meillä ole lasta ja asuntolainaa lukuun ottamatta mitään yhteistä, ei harrastuksia, ei läheisyyttä, ei keskusteluyhteyttä, ei ystäviä, ei arvoja, ei tulevaisuudensuunnitelmia... Olen tehnyt eroa mielessäni varmaan kolmisen vuotta, mutta en vain saa sanottua asiaa ääneen miehelle, en löydä oikeaa hetkeä. Mitä teen? Tilanne on tosi kuluttava.
Kommentit (109)
Heräsin aamulla ja aamiaispöydässä ilmoitin että haluan erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt järkytyksekseni kuullut, että tämänkin asian voi hoitaa sähköpostilla. Ei haittaa, että yhteistä taivalta on takana lähes 20 vuotta ja naimisissakin on oltu reilut 10 vuotta. Vaimolle vaan karusti sähköpostia. Näin ne jotkut miehet asian hoitaa.
Mitä sillä kertomistavalla on väliä, ero on ero, vaikka kuinka pehmeästi yrittäisi sanoa. Ei ole mitään satuttamatonta tapaa, jos toinen ei halua erota. Jos toinen haluaa erota, niin sähköposti ei haittaa yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Kun kuviossa on mukana yksi pieni koululainen ja mm. yhteinen isohko asuntolaina ja muuta omaisuutta, niin tällaiset "pakkasin laukkuni ja häivyin" tai "mitä sitä turhaa keskustelemaan" -tyyppiset ratkaisut eivät ole nyt vaihtoehto.
Se puheeksiottaminen tuntuu niin vaikealta. Edelleen kaipaan kokemuksia ja vinkkejä.
Miten ei ole vaihtoehto? Jos suhteessa on tarpeeksi paha olla, siitä lähtee vaikka noin. Meillä oli alaikäinen koululainen, talo ja paljon irtainta. Koska keskustelu miehen kanssa ei auttanut ja yhteen jääminen oli sietämätöntä, lähdin, lapsen kanssa, tyhjin käsin. Nukuttiin viikonloppu ystävän vierashuoneessa ennen kuin sain kaupungin vuokra-asunnon. Viikolla saatiin kavereilta, vanhemmilta ja kaupasta sen verran kalusteita että pystyi asumaan.
Keskustelu lähti käyntiin siitä, omista asunnoista käsin. Puoli vuotta siinä meni että oli päästy neuvottelutulokseen tavaroista, talon myynnistä, tapaamisista, ja tehty ositus ja laitettu vireille avioero.
Harrastatteko vielä seksiä? Kuinka usein? Jos harrastatte ja suht usein, saattaa mies ajatella, että kaikki on ihan hyvin. Jos taas harvoin tai ei lainkaan, miehellä saattaa olla samoja ajatuksia, mutta ei kehtaa ottaa asiaa esille, kuten et sinäkään. Lapsi ja laina painavat mielessä, eivätkä kaikki ole vielä ihan niin itsekeskeisiä, että ajattelisivat vain ja ainoastaan itseään, vaan ovat jopa valmiita uhraamaan jonkun vuoden - joko ihmettä odotellen tai vain "kunniallisen lopun" vuoksi, eli että esim. lapsi "aikuistuu" tai lainat on hoidettu jne...
On jokatapauksessa mahdollista, että miehesikin pohtii samoja asioita - eikä halua loukata, hyvä ihminen kun vaikuttaisit kuitenkin olevan - ja ehkäpä hänkin on, kun haluat itse erota mahdollisimman "sivistyneesti".
Näitä pikaeroja harrastavat inhoavat exiään niin, että pikaero on silloin mahdollista - ja melkeinpä pakkokin - mutta joskus rakkaus vain hiipuu, vaikka kunnioitus säilyykin.
Ei muuta kuin voimia ja ennenkaikkea rohkeutta puhua - asioilla on tapana järjestyä.
Terv. mies, hieman vastaavassa tilanteessa - 25 yhdessä olon jälkeen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt järkytyksekseni kuullut, että tämänkin asian voi hoitaa sähköpostilla. Ei haittaa, että yhteistä taivalta on takana lähes 20 vuotta ja naimisissakin on oltu reilut 10 vuotta. Vaimolle vaan karusti sähköpostia. Näin ne jotkut miehet asian hoitaa.
Mitä sillä kertomistavalla on väliä, ero on ero, vaikka kuinka pehmeästi yrittäisi sanoa. Ei ole mitään satuttamatonta tapaa, jos toinen ei halua erota. Jos toinen haluaa erota, niin sähköposti ei haittaa yhtään.
Kuulostaa ap siltä mo´delta, joka peräänkuulutti "kivoja keskusteluja, vaikka vaippakakuista". Ei auta vaikka viulut soisivat ja pöydässä olisi parhaat sapuskat, jos viesti on se ero. Vaikka p'skan käärisi ruusupaperiin, se on yhä p*skaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ehdotin, että mennään pariterapiaan. Tuon aikana mieskin kasvoi ajatukseen erosta. Kun lapsia on suhteessa tuo voi olla hyvä: käytte läpi erikseen ja yhdessä itsenne ja suhteenne, olette valmiita eroamaan - tai yrittämään yhdessä. Tajuat myös mikä osa pahasta olostasi tulee parisuhteesta mikä seuraa itseäsi tulevaisuuteen, ja mitä voisit tuolle osalle tehdä. Opit myös katsomaan omaa osuuttasi parisuhteessa, jos yrität uutta suhdetta tuo tärkeää. Ja tuon prosessin aikana pystyt realistisesti ajattelemaan sitä tulevaa: miltä osin elälämä muuttuu paremmaksi erottuasi, miltä huomommaksi? Miten raha-asiat, mihin sinulla on varaa? Miten lapsen huoltajuus ym. Ero on iso juttu, siinä laittaa usean ihmisen elämät aivan toiseen kuosiin. Sihen pitää valmistautua muutenkin kuin unelmoimalla epärealistisesti. Pitää olla voimia tukea lasta, keskittyä häneen kun hänen elämänsä myllääntyy. Ja kannattaa varmistaa tulevan ex-puolison jaksaminen, hän on lapsen toinen vanhempi ja hänen kehnosta olostaan kärsii lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Kun kuviossa on mukana yksi pieni koululainen ja mm. yhteinen isohko asuntolaina ja muuta omaisuutta, niin tällaiset "pakkasin laukkuni ja häivyin" tai "mitä sitä turhaa keskustelemaan" -tyyppiset ratkaisut eivät ole nyt vaihtoehto.
Tottakai teillä on yhteistä omaisuutta ja muuta, kun olette perhe!
Sitähän se eroaminen on, että jaetaan lusikat, velat ja varat, sovitaan huoltajuudesta.
Et ole vieläkään kertpnut mikä on suhteenne ongelma ja miten liittoa on hoidettu.
Erotakaan ei muka voi, kun se on niin vaikeeta ja ikävää.
Veikkaan että kärvistelette kuolleessa suhteessanne lopun ikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet voinut monta vuotta hautoa eroa, teillä ei juuri ole aitoa kommunikointia. Aloita viemällä mies pariterapiaan kommunikoimaan keskenänne. Voi olla että saat siellä sanottua että haluat eron, tai voi olla että löydätte taas puheyhteyden.
Ei kuulosta että vihaisit häntä vaan että olette vieraantuneet.
Että sanoo että haluaa eron, pitää ottaa itse vastuu siitä mitä haluaa, ja siitä että sen tekemällä luopuu jostain muusta ja voi loukata ja suututtaa ihmisiä, jotka haluavat muuta.
Kuulostat ihmiseltä joka välttää konfliktia, päätöksentekoa ja vastuuta viimeiseen asti.
Jos et niihin pysty, ole varautunut että kirjoitat tänne samoja aloituksia joka vuosi tekemättä mitään.
Et tee mitään eron hyväksi, etkä myöskään teidän suhteen hyväksi. Roikut löysässä hirressä kunnes elämä on kulunut ja lapset lähteneet kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuullostaa siltä, että saavutetuista eduista ei haluta luopua: talo, omaisuutta. Sehän menee ikävästi puoliksi erossa.
Elintaso laskee.
Lapsi voi voida paremmin, kun pääsee kodista, jossa vanhemmat ovat toisilleen ilmaa.
En oikein jaksa sympata näitä "kuluttavaa kun ei puhuta eikä ole mitään yhteistä" ruikutuksia. Se kun on itsestä kiinni miten avioliittonsa hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Roikut löysässä hirressä kunnes elämä on kulunut ja lapset lähteneet kotoa.
Ja susta tulee katkera vanha akka, joka itkee hautaan asti omaa typeryyttään. Vaikka eroasit kun lapset on lähteneet, niin silti et anna itsellesi koskaan anteeksi miksi jäit surkeaan suhteeseen, ja annoit vuosien valua ohitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ja laina painavat mielessä, eivätkä kaikki ole vielä ihan niin itsekeskeisiä, että ajattelisivat vain ja ainoastaan itseään, vaan ovat jopa valmiita uhraamaan jonkun vuoden - joko ihmettä odotellen tai vain "kunniallisen lopun" vuoksi, eli että esim. lapsi "aikuistuu" tai lainat on hoidettu jne.
Me melkein tehtiin tuo "kunniallisen lopun" virhe, ja oli todella suuri virhe pitkittää väistämätöntä. Pienin oli jo kahdeksan kun erottiin, ja isommat jo isompia, mutta onneksi uskallettiin vihdoin puhaltaa peli poikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ja laina painavat mielessä, eivätkä kaikki ole vielä ihan niin itsekeskeisiä, että ajattelisivat vain ja ainoastaan itseään, vaan ovat jopa valmiita uhraamaan jonkun vuoden - joko ihmettä odotellen tai vain "kunniallisen lopun" vuoksi, eli että esim. lapsi "aikuistuu" tai lainat on hoidettu jne.
Me melkein tehtiin tuo "kunniallisen lopun" virhe, ja oli todella suuri virhe pitkittää väistämätöntä. Pienin oli jo kahdeksan kun erottiin, ja isommat jo isompia, mutta onneksi uskallettiin vihdoin puhaltaa peli poikki.
Mä kans mietin, pitkitinkö väistämätöntä liikaa. Ainokainen oli jo kymmenen kun lopulta tein päätöksen.
Sen ikäisen kanssa ei enää kovin helposti voi perustaa uusperhettä uuden hyvänkään miehen kanssa. Ehkä olisi ollut viisaampaa erota paljon aiemmin, kun näin että se on väistämätöntä. Lapsi olisi saanut uuden hyvän isäpuolen ja varmaan sisaruksia. Nyt on yksinäinen lapsi, vain minä tukena, ja joutuu vielä jossain vaiheessa huolehtimaan alkoholisti-isästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt järkytyksekseni kuullut, että tämänkin asian voi hoitaa sähköpostilla. Ei haittaa, että yhteistä taivalta on takana lähes 20 vuotta ja naimisissakin on oltu reilut 10 vuotta. Vaimolle vaan karusti sähköpostia. Näin ne jotkut miehet asian hoitaa.
Ero on asia joka ei siitä sanomistavasta kaunistu eikä helpotu. Sinulleko näin tapahtui? Mitä hyvää ajattelit että saat siitä että hän täräyttää saman kasvotusten? Ja todennäköisesti te keskustelitte eri asioista monet kerrat vielä sen jälkeenkin.
Jos sitä ei pysty sanomaan kasvotusten, tarkoittaa että tiedetään että vastaanottaja ei ole kauhean hyvä ottamaan vastaan asioita joita ei itse ole halunnut.
Siinä, että "monta vuotta haudotaan eroa", ei ole mitään poikkeuksellista tai outoa, kuten monet täällä aika ikävään sävyyn äimistelevät. Suurin osa ihmisistä miettii eroamista monta vuotta tai jopa vuosikymmenen ennen kuin toimivat. En tiedä aloittajan tilanteesta, mutta tavallista on, että asia on välillä enemmän ja välillä vähemmän pinnalla: Saattaa olla jokin kiva viikonloppu, jonka jälkeen tuntuu hetken, että ehkä kaikki on ok ja yritetään vielä, mutta sitten taas jonkin ajan päästä tapahtuukin jotakin/riidellään tms, ja ero on taas koko ajan mielessä. Elämässä tapahtuu muutakin: uusia työpaikkoja, sairastumisia, kuolemantapauksia jne, jotka saattavat joko toimia viimeisenä sysäyksenä erolle tai sitten siirtää sen ö-mappiin, johon palataan joskus myöhemmin kun on voimia tai aikaa. Asia kypsyy pikkuhiljaa kohti lopullista päätöstä.
Pariterapiaa suosittelen minäkin. Se on hyväksi, olipa ratkaisu sitten mikä hyvänsä. Itselle voi olla myös tärkeää ajatella, että suhteen eteen tehtiin kaikkensa, vaikka ero olisikin lopputulos.
Voimaa!
Terv. perhetyötä tekevä psykologi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ja laina painavat mielessä, eivätkä kaikki ole vielä ihan niin itsekeskeisiä, että ajattelisivat vain ja ainoastaan itseään, vaan ovat jopa valmiita uhraamaan jonkun vuoden - joko ihmettä odotellen tai vain "kunniallisen lopun" vuoksi, eli että esim. lapsi "aikuistuu" tai lainat on hoidettu jne.
Me melkein tehtiin tuo "kunniallisen lopun" virhe, ja oli todella suuri virhe pitkittää väistämätöntä. Pienin oli jo kahdeksan kun erottiin, ja isommat jo isompia, mutta onneksi uskallettiin vihdoin puhaltaa peli poikki.
Mä kans mietin, pitkitinkö väistämätöntä liikaa. Ainokainen oli jo kymmenen kun lopulta tein päätöksen.
Sen ikäisen kanssa ei enää kovin helposti voi perustaa uusperhettä uuden hyvänkään miehen kanssa. Ehkä olisi ollut viisaampaa erota paljon aiemmin, kun näin että se on väistämätöntä. Lapsi olisi saanut uuden hyvän isäpuolen ja varmaan sisaruksia. Nyt on yksinäinen lapsi, vain minä tukena, ja joutuu vielä jossain vaiheessa huolehtimaan alkoholisti-isästään.
No minä löysin hyvän (naisen) jolla myös teini-ikäinen kotonaan. Asutaan edelleen omien lastemme kanssa, mutta vuoroviikoin on yhteistä aikaa ja joka toinen viikonloppu. Molemmat ollaan myös puuhattu lastemme kanssa ristiin, tehty yhteisiä reissuja sekä normaalia arkea => esim. reeneihin kuskausta. Yhteen muutetaan sitten kun lapset molemmilla on hävinneet maailmalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ja laina painavat mielessä, eivätkä kaikki ole vielä ihan niin itsekeskeisiä, että ajattelisivat vain ja ainoastaan itseään, vaan ovat jopa valmiita uhraamaan jonkun vuoden - joko ihmettä odotellen tai vain "kunniallisen lopun" vuoksi, eli että esim. lapsi "aikuistuu" tai lainat on hoidettu jne.
Me melkein tehtiin tuo "kunniallisen lopun" virhe, ja oli todella suuri virhe pitkittää väistämätöntä. Pienin oli jo kahdeksan kun erottiin, ja isommat jo isompia, mutta onneksi uskallettiin vihdoin puhaltaa peli poikki.
Mä kans mietin, pitkitinkö väistämätöntä liikaa. Ainokainen oli jo kymmenen kun lopulta tein päätöksen.
Sen ikäisen kanssa ei enää kovin helposti voi perustaa uusperhettä uuden hyvänkään miehen kanssa. Ehkä olisi ollut viisaampaa erota paljon aiemmin, kun näin että se on väistämätöntä. Lapsi olisi saanut uuden hyvän isäpuolen ja varmaan sisaruksia. Nyt on yksinäinen lapsi, vain minä tukena, ja joutuu vielä jossain vaiheessa huolehtimaan alkoholisti-isästään.No minä löysin hyvän (naisen) jolla myös teini-ikäinen kotonaan. Asutaan edelleen omien lastemme kanssa, mutta vuoroviikoin on yhteistä aikaa ja joka toinen viikonloppu. Molemmat ollaan myös puuhattu lastemme kanssa ristiin, tehty yhteisiä reissuja sekä normaalia arkea => esim. reeneihin kuskausta. Yhteen muutetaan sitten kun lapset molemmilla on hävinneet maailmalle.
Meillä sama, yhteen muutetaan vasta kun viimeinen lapsi on lähtenyt kotoa, kaikki ovat jo täysi-ikäisiä mutta mikä kiire? Hyvän parisuhteen voi saada etänäkin ja parempikin ettei heti ala liian tiiviisti kotia leikkimään ja totuttamaan lapsia taas seuraavaan suureen muutokseen uusperheen myötä.
Mä nostan hattua teille oikeesti fiksuille ja aikuisille, jotka elävät etänä hyvää parisuhdetta ilman mitään uusperhekoukeroita! Aina jaksan ihmetellä niitä, jotka rupeavat usein hyvin lyhyenkin tuttavuuden jälkeen asumaan yhdessä ja sovittamaan yhteen kahden eri perheen ja toisilleen vieraiden, eri ikäisten lasten elämää. Miksi?! Kun voisi elää arkea omien lastensa kanssa ja viettää sitten sitä aikuisten laatuaikaa lomilla ja viikonloppuisin kuin nuoret parit ikään.
Mä kyllästyin paskaan liittooni aikoinaan ja kova oli halu erota ja lähteä, mutta kun vertailin muuta maailmaa ja muita miehiä omaan mieheen, niin enpä halunnutkaan erota vaan otin elämän paremmin haltuuni ja lakkasin odottamasta. Nyt menee hyvin ja mieskin huomaa enemmän ja kaikki vaan sujuu paremmin. Mieheni pitää siitä, että en ole niin läheisriippuvainen.
Olen nyt järkytyksekseni kuullut, että tämänkin asian voi hoitaa sähköpostilla. Ei haittaa, että yhteistä taivalta on takana lähes 20 vuotta ja naimisissakin on oltu reilut 10 vuotta. Vaimolle vaan karusti sähköpostia. Näin ne jotkut miehet asian hoitaa.