Harmittaa, en tänäkään vuonna pysty viemään lasta lomamatkalle
Tiedän että monella muulla on asiat huonommin ja lapset pärjäävät vähemmälläkin mutta silti harmittaa!
Haaveena oli että tänä vuonna olisimme päässeet lyhyelle reissulle edes johonkin mutta yllättävien menojen takia se jää taas haaveeksi. Lapsi pääsee kyllä mummolaan ja huvipuistoon mutta kyllä esiteini kaipaa jo vähän muutakin. Tuntuu että kaikki muut pääsevät ulkomaille useamman kerran vuodessa, lisäksi kotimaan laskettelu- ja kylpyläreissut.
Me ei päästä koskaan mihinkään. Kaikki raha menee elämiseen! Käyn kokopäivätyössä, autoa ei ole eikä enää mitään mistä voisi säästää.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meidän tuttavapiirissä suurin osa todellakin matkustaa! Lähiössä asutaan ja duunareiden kanssa pyöritään.
-ap
Luotolla. Käsittelen työssäni mm. ihmisten velkaantumistietoja ja aika moni ylivelkaantuu, koska piti saada uusia huonekaluja, talvilomareissu, kesälomareissu, syyslomareissu, urheiluvarusteita, kodin sisustusta, uudempi auto jne. Kaikkea oli siis jo ennestään, mutta kun piti suht. pienipalkkaisena esittää niille naapureille olevansa jotenkin varakkaampi ja käyvänsä vaikka missä lomareissuilla, niin siitä se kulutusluottokierre sitten lähti. PS. näitä tarinoita olen siis lukenut esim. velkajärjestelyhakemuksista ihmisten ihan itsensä kirjoittamina, eli ei ole mutuilua laisinkaan.
Meitä on kaksi työssäkäyvää ihmistä ja pari lasta. Ei olla käyty ulkomailla lasten aikana kertaakaan, koska ei ole ollut varaa. Kesälomareissutkin on "loisittu" vanhempien pyynnöstä heidän mökillään, ei mennyt kuin bensarahat. Nyt alkaa olla palkat jo vähän korkeammalla tasolla eikä tarvitse ihan kädestä suuhun elää. Silti meiltä jää ulkomaanreissut tekemättä vielä toistaiseksi, kunnes on saatu yksi laina kokonaan maksettua (alle vuoden päästä). Sitten alkaa jäädä rahaa enemmän säästöön ja voidaan tehdä reissuja n. kerta vuoteen ilman että se kaataa koko systeemin tai menee velaksi.
Säästä nyt loppukesä ihan kaikesta ja ota vaikka vähän ylimääräistä remonttisäästöistä. Jos on jotain mitä myydä niin laita nettiin tai varaa kirppispöytä. Lähtekää reissuun vasta syksymmällä. Syyskuu on hyvä aika matkustaa. Hinnat laskevat heti kun koulut alkavat ja etelässä on vielä lämmintä mutta ei enää sietämättömän kuumaa. Tyttäresi saa varmasti viikon vapaata koulusta lomareissua varten. Katso vaikka rantapallo.fi tai napsu.fi sivustoilta äkkilähtö pari viikkoa ennen kuin alkaa olla ajankohtaista (kannattaa kyllä seurata matkojen hintoja jatkuvasti ja heti kun sopiva sattuu kohdalle iske kiinni). Halvimmalla (jos siis etelään haluatte) pääsette todennäköisesti turkkiin. Ottakaa halpa huoneistohotelli niin säästätte kun voitte itse kokkailla. Muutaman kerran loman aikana käytte vaikka pizzalla. Se on yleensä halpaa joka paikassa. Joskus voi myös löytyä hotelli jossa olisi tarjolla halvalla puolihoito tai all inclusive. Bulgariassa varsinkin. Jos otatte puolihoidon niin muista varautua siihen että juomat ei kuulu hintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pietariin pääsee halvalla, sen kun hyppää junaan ja koisaa pari yötä jossain Sokos Hotelissa. Tai menee laivalla ja nukkuu laivassa (silloin ei kai tarvitse sitä viisumiakaan).
Tai sitten voi mennä laivalla Tukholmaan ja olla siellä pari yötä jossain halpishotellissa. Tai vaikka ihan vain semmoinen päivä Tukholmassa -tyyppinen reissu.
Voithan sinä mennä sen teinin kanssa kaksistaan reissuun. Pienemmän lapsen kanssa sitten kaksistaan johonkin kotieläinpuistoon.
Pietariin pääsee halvalla vain, jos passi, viisumi ja matkavakuutus ovat jo hankittuina. Ja senkin jälkeen lähinnä (mini)bussikyydillä, eikä junalla.
Oletan, että jos ulkomaille hinkuu, on jo passi hankittuna. Matkavakuutus kuuluu useimmilla ihmisillä työn puolesta saatuun vakuutukseen tai kotivakuutuksen yhteyteen. Jos menee laivalla, ei tarvitse viisumia.
En ole ikinä kuullut kotivakuutuksesta johon sisältyisi matkavakuutus, tai siitä että työnataja tarjoaisi matkavakuutuksen omille lomille.
Koska on tullut itseisarvoksi ja pakolliseksi, että kaikki on saatava mitä muillakin on?
Jos säästää remonttiin, niin säästää ja toteuttaa. Jos säästää lasten lukioon, niin säästää ja toteuttaa. Itse valitsee kohteet oman varallisuuden rajoissa. Kaikkea ei voi saada.
Nykyään vaan on sellainen suuntaus, että jos ei pysty toteuttamaan kaikkia omia ja lastensa haluja, siitä seuraa välittömästi ja aina ahdistusta, mielenterveysongelmia ja ennenpitkään rikollisuutta myöhemmin elämässä.
Ei se noin mene. Suhteuttakaa elämänne vallitseviin olosuhteisiin.
Ei ole koskaan tullut tietooni yhtään tapausta, että jonkun ajautuminen rikollisuuteen tai myöhemmin ilmenneet mielenterveysongelmat olisivat tulleet siitä ettei saanut lapsena matkustaa.
Kuuntelepa tarkemmin. Ainakin minun kotivakuutuksessani on myös matkavakuutus. Lähi-Tapiola on vakuutusyhtiö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pietariin pääsee halvalla, sen kun hyppää junaan ja koisaa pari yötä jossain Sokos Hotelissa. Tai menee laivalla ja nukkuu laivassa (silloin ei kai tarvitse sitä viisumiakaan).
Tai sitten voi mennä laivalla Tukholmaan ja olla siellä pari yötä jossain halpishotellissa. Tai vaikka ihan vain semmoinen päivä Tukholmassa -tyyppinen reissu.
Voithan sinä mennä sen teinin kanssa kaksistaan reissuun. Pienemmän lapsen kanssa sitten kaksistaan johonkin kotieläinpuistoon.
Pietariin pääsee halvalla vain, jos passi, viisumi ja matkavakuutus ovat jo hankittuina. Ja senkin jälkeen lähinnä (mini)bussikyydillä, eikä junalla.
Oletan, että jos ulkomaille hinkuu, on jo passi hankittuna. Matkavakuutus kuuluu useimmilla ihmisillä työn puolesta saatuun vakuutukseen tai kotivakuutuksen yhteyteen. Jos menee laivalla, ei tarvitse viisumia.
En ole ikinä kuullut kotivakuutuksesta johon sisältyisi matkavakuutus, tai siitä että työnataja tarjoaisi matkavakuutuksen omille lomille.
Ai? No mulla ainakin liiton kautta on myös matkavakuutus (itselle ja lapsille, ei matkatavaroille) ja meidän kotivakuutukseen olisi myös saanut matkavakuutuksen halutessaan.
Lennot ajoissa, kannattaa katsoa ihan Finnairinkin tarjoukset. Liity kentoyhtiöiden kanta-asiakasohjelmiin. Majoituksessa voi säästää paljon jos vuokraa airbnb:n tai Homeawayn kautta. Jos on keittiö käytössä, ei tarvitse syödä kaikkia aterioita ravintolassa. Ota omat mausteet ja kahvit mukaan, ei tartte ostaa periltä isoja pakkauksia. Jos haluaa yöpyä hotellissa -> kanta-asiakkaaksi. Saat paremman huoneen samalla hinnalla kuin vataussivuston kautta. Esim Ibis-ketjun hotellit on siistejä perushotelleja hyvillä paikoilla ja hintaan kuuluu yleensä aamiainen.
Käyttörahaksi varaat lomarahasi, jos kerran kokopäivätöissä olet.
Pohjolan Mittarurva-kotivakuutuksessa on myös matkavakuutus mukana. Voimassa aina kun poistut kotipaikkakunnalta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meidän tuttavapiirissä suurin osa todellakin matkustaa! Lähiössä asutaan ja duunareiden kanssa pyöritään.
-ap
Ehkä sen takia lähiössä pyöritäänkin kun raha-asiat on sössitty matkustamalla. Luulet nyt vain, että se olisi kovin yleistä tai edes kovin haluttu asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pietariin pääsee halvalla, sen kun hyppää junaan ja koisaa pari yötä jossain Sokos Hotelissa. Tai menee laivalla ja nukkuu laivassa (silloin ei kai tarvitse sitä viisumiakaan).
Tai sitten voi mennä laivalla Tukholmaan ja olla siellä pari yötä jossain halpishotellissa. Tai vaikka ihan vain semmoinen päivä Tukholmassa -tyyppinen reissu.
Voithan sinä mennä sen teinin kanssa kaksistaan reissuun. Pienemmän lapsen kanssa sitten kaksistaan johonkin kotieläinpuistoon.
Pietariin pääsee halvalla vain, jos passi, viisumi ja matkavakuutus ovat jo hankittuina. Ja senkin jälkeen lähinnä (mini)bussikyydillä, eikä junalla.
Oletan, että jos ulkomaille hinkuu, on jo passi hankittuna. Matkavakuutus kuuluu useimmilla ihmisillä työn puolesta saatuun vakuutukseen tai kotivakuutuksen yhteyteen. Jos menee laivalla, ei tarvitse viisumia.
En ole ikinä kuullut kotivakuutuksesta johon sisältyisi matkavakuutus, tai siitä että työnataja tarjoaisi matkavakuutuksen omille lomille.
Ai? No mulla ainakin liiton kautta on myös matkavakuutus (itselle ja lapsille, ei matkatavaroille) ja meidän kotivakuutukseen olisi myös saanut matkavakuutuksen halutessaan.
Liiton vakuutus ei ole työnantajan maksama. Täytyy kuulua liittoon ja maksaa jäsenmaksu. Kotivakuutukseen ei yleensä kuulu matkavakuutus, vaan se on erikseen.
Ymmärrän ap tuskasi. Näköjään olen ainoa.
Teinit voi olla todella julmia toisilleen ja juurikin vertailevat, ei vain vaatteita tai puhelimia , vaan myös lomamatkoja.
Näitä sitten vertaillaan somessa ja helposti joutuu kiusatuksi ja kaveriporukan ulkopuolelle. Ja te kaikki vanhemmat kyllä tiedätte tämän. Turha jeesustella.
Sori ap, en osaa neuvoa, tulin vain komppaamaan.
Täällä sama juttu. Onnistuisi meillekin Tallinnaan päivän reissu, mutta kun asutaan pohjoisessa minä ja lapsi... Täälläpä se on erityisen onnetonta olla köyhä, ei juuri mitään aktiviteetteja lapsille, ainakaan ilmaisia. Todella kurjaa, lomalla korostuu tämä kaikki. Olisi eri asia, jos oltaisi päästy viime kesänä jonnekin. Moni ei näytä ymmärtävän mitä pitkällinen köyhyys tuottaa. Ei ehkä enää osaa eikä uskalla niitä vähiä sillinkejä laittaa matkoihin. Kaikesta on krooninen pula, jopa ruoasta välillä, ja velkaakin kertyy pakollisten sairasmenojen takia.
Se tekee aika näköalattomaksi elämän, ei siinä kykene suunnittelemaan eteenpäin vuoden päähän, ei välttämättä usko edes että elämä kantaa sinne asti.
Tämän päivän HS : Toimittaja matkusti Helsingistä Tallinnan kautta Berliiniin bussilla. Matka maksoi 100e.
Se on pitkä matka, mutta eräänlainen seikkailu. Itse olen matkustanut Tallinnasta Prahaan ja oli todellakin puoli-ilmainen. Oisko tässä ideaa?
Bussissa näytetään leffoja ja on pistokkeet latureille.
Tuossa Hesarin jutussa oli vielä ruokatarjoilu pilkkahintaan bussissa.

Sairastuminen tietää helposti lähes konkurssia, tätä on monen terveen vaikea ymmärtää, saati sitä epävarmuutta mihin ei vain itse voi vaikuttaa. Kokeilkaa hakua jonnekin tuetulle lomalle, tietty nekään ei ilmaisia ole. Voimia, myös ap:lle!
Vierailija kirjoitti:
Pohjolan Mittarurva-kotivakuutuksessa on myös matkavakuutus mukana. Voimassa aina kun poistut kotipaikkakunnalta.
.
Meillä on myös mittaturvassa, matkustetaan usein ja vakuutusmaksu kuittautuu jo yhdellä kahden viikon matkalla, lopuille matkoille on sitten "ilmainen" vakuutus.
Lähiöt ovat lapsille parhaita paikkoja. Meillä on ainakin jotain tapahtumia jatkuvasti lähellä (järjestäkää jos teillä ei ole), lisäksi luontoa kun vähän jaksaa mennä eteenpäin. Kavereita joiden kanssa leikkiä päivät pitkät.
Vierailija kirjoitti:
Pietariin pääsee halvalla, sen kun hyppää junaan ja koisaa pari yötä jossain Sokos Hotelissa. Tai menee laivalla ja nukkuu laivassa (silloin ei kai tarvitse sitä viisumiakaan).
Tai sitten voi mennä laivalla Tukholmaan ja olla siellä pari yötä jossain halpishotellissa. Tai vaikka ihan vain semmoinen päivä Tukholmassa -tyyppinen reissu.
Voithan sinä mennä sen teinin kanssa kaksistaan reissuun. Pienemmän lapsen kanssa sitten kaksistaan johonkin kotieläinpuistoon.
Juna ei ole halpa vaan halvimmilaankin noin 60 €/menopaluu. Linja-autolla (kunnon autolla, ei minibussilla) maksaa yhteen suuntaan noin 15 €, tarjoushinnalla saa halvemmallakin.
Laivat on törkyhintaisia, esimerkiksi sen Helsingistä menevän laivan (St. Peter Line) hinnalla saa jo viisumin, hotellimajoituksen ja linja-automatkat.
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän HS : Toimittaja matkusti Helsingistä Tallinnan kautta Berliiniin bussilla. Matka maksoi 100e.
Se on pitkä matka, mutta eräänlainen seikkailu. Itse olen matkustanut Tallinnasta Prahaan ja oli todellakin puoli-ilmainen. Oisko tässä ideaa?
Bussissa näytetään leffoja ja on pistokkeet latureille.
Tuossa Hesarin jutussa oli vielä ruokatarjoilu pilkkahintaan bussissa.
Berliiniin saa menopaluulentoja halvimmillaan 50 eurolla/hlö.
Meillä ei aikoinaan ollut koskaan mahdollisuutta matkustaa lomille lasten kanssa. Ihan normaaleja niistä tuli, vaikka näin kävi. Ei kaikkien ole pakko tehdä kaikkea just nyt tällä hetkellä, jos se ei ole vain mahdollista.
Nyt toinen opiskelee ulkomailla ja tod.näk. jääkin sinne. Toinen reissaillut omien lastensa kanssa vaikka ja kuinka. Eli ennemmin tai myöhemmin pääsee, jos sinne haluaa.
Itseä ei ole koskaan kiinnostanut matkustaa matkustamisen vuoksi nykyään, kun on mahdollista, vaan sen vuoksi että kohdemaassa on jokin kiinnostava juttu, mitä haluaa mennä erityisesti katsomaan ja tutustumaan. Harvoin kiinnostuksen kohde on ns. lomakohteissa.