En pysty olemaan yksin itsetuhoisten ajatusten vuoksi

Heippa, aikalailla samoissa fiiliksissä oon itsekin kyntänyt koko kevään. Mulla on piiitkä historia masennuksen kanssa ihan lapsuudesta asti ja parempiakin jaksoja mahtuu väliin. Nyt hakeuduin ekaa kertaa al-anoniin, sillä terapiaan minulla ei ole varaa. Se vaikuttaa minulle hyvältä paikalta, saan puhua vaikeista asioista ilman että minut torjutaan tai minua arvostellaan. Olen myös vasta nyt päälle 30-vuotiaana ymmrätänyt, että omat vaikeuteni mitä luultavammin kumpuavat äitini alkoholismista. Toivon saavani apua näin. Suosittelen sinullekin pikaista keskusteluapua, esim. terveyskeskuksen kautta psykiatrinen sairaanhoitaja tai jokin auttava/kriisipuhelin, numeroita löydät googlaamalla. Voimia! <3

Lääkkeitä on muutama, annostuksia on juuri muutettu ja aloitettu uusia lääkkeitä, joten sekin varmasti auttaa vointiin mutta vaste tulee vasta myöhemmin.

Psykoterapia on menossa, mutta ollaan vasta hyvin alussa ja se auttaa vasta pidemmällä tähtäimellä

Ap

Minä olen käynyt terapiassa ja saan jatkuvasti keskusteluapua, olen ollut osastollakin hoidettavana. Lääkkeitäkin syön. Mikään ei auta.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen käynyt terapiassa ja saan jatkuvasti keskusteluapua, olen ollut osastollakin hoidettavana. Lääkkeitäkin syön. Mikään ei auta.

Samat ajatukset. Siksi mietinkin itsemurhaa.

Onko oikeasti ainut vaihtoehto olla kellon ympäri toisen seurassa. En tahtoisi olla toisten riesana.

Mulla sama, mutta jos hirveö elämäntilanne muuttuisi pääsisin tästä kyllä yli, luulen. tällä hetkellä 2 pilleriä päivässö pitää hengissä

Itse olen asunut 10 vuotta yksin ja tässä ajassa menettänyt kaikki läheiset. Kyllähän sitä pitää  yksin pärjätä. Ei ole oikein rasittaa muita ihmisiä itsemurhapuheilla. Aamulla mietin olisiko parempi mennä junan alle vai hirttäytyä. Nyt illalla otin opamoxin ja imeskelen minttusuklaata ja on jo parempi fiilis.