Mistä tunnistaa maalaisen Helsingissä? Siitä, että...
Metroasemalla se juoksee hiki hatussa hätäisesti kuin henkihieverissä portaita alas ehtiäkseen metroon, joka on vasta ylipäätään _saapumassa asemalle_ ja pysähtynee vasta noin 10 sekunnin kuluttua. Moisen hysterian ymmärtäisi vasta silloin kun _ovien piippausääneen_ on aikaa 5 sekuntia.
Kommentit (153)
Maalaisen tunnistaa kaulatatskoista, nypityistä kulmista, räikeistä hiuksista, syljeskelystä, kiroilusta ja moukkamaisesta huutamisesta. Tällaisia on esim koko Tampere täynnä. Viina virtaa ja ajellaan polkupyörillä jalkakäytävillä.
Ajaa Helsingin keskustassa polkupyörällä pitkin jalkakäytävää. Kuten kotona Nurmijärvellä.
Muutin maalta Helsinkiin tasan 20 vuotta sitten, kesällä 1998. Olen asunut Kallion kulmilla tuon ajan. Kaipa olen jo stadilainen?
Mutta persereikähän stadi on verrattuna oikeisiin suurkaupunkeihin: Lontoo, New York, Tokio, Pariisi. Me eletään vieläkin kuin jossain neukkulassa, saa tana.
Minut varmaan tunnistaa siitä, että olen pottunokkainen ja persjalkainen itäsuomalainen. Mutta tiiättekö: minua ei kiinnosta eikä liikuta pätkääkään se, mitä joku helsinkiläinen tai jopa stadilainen minusta Helsingissä käydessäni miettii. Käydäänpähän lapsen (7-v, Adidas-verkkarit ja Niken lenkkarit) kanssa Linnanmäellä, jossain museossa, uimastadionilla ym. (paikoissa, jollaisia täällä pohjoisen pienemmissä kaupungeissa ei ole) ja ennen kaikkea tavataan sukulaisia ja ystäviä. Tehdään tänä vuonna kaupunkireissu omaan pääkaupunkiin, edelliskesinä ollaan käyty tutustumassa Lontooseen, Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. Sukuloimassa käydään kuitenkin joka vuosi Tampereella tai Helsingissä, mutta nyt tullaan oikein turisteina.
Mä oon maalta, mitä siitä pitäisi ajatella? Käytiin lapsen kanssa äsken ruokkiin lampaita. Oli ihan kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kotoisin maalta, mutta asunut U.S.A.:ssa ja U.K.:ssa suurissa kaupungeissa. Kun aikoinaan palasin Helsinkiin, se tuntui pikkukaupungilta... Moni muu kaupunki Suomessa on huomattavasti viihtyisämpi, kuin Helsinki. Mikä Helsingissä on hyvää... ekana tulee mieleen erinomainen lentokenttä.
Eikä sekään ole Helsingissä, se on Vantaalla :D
Vierailija kirjoitti:
Tyylikkäästi ja arvokkaasti käyttäytyvä ja liikkuva hlö ilman tatuointeja ja lävistyksiä on todennäköisesti maalta.
Päinvastoin keskustassa.
Vierailija kirjoitti:
Maalaisen tunnistaa kaulatatskoista, nypityistä kulmista, räikeistä hiuksista, syljeskelystä, kiroilusta ja moukkamaisesta huutamisesta. Tällaisia on esim koko Tampere täynnä. Viina virtaa ja ajellaan polkupyörillä jalkakäytävillä.
Kuvailit juuri kaupunkilaisen.
Ei nykyään kovin helposti erota kuka on maalainen. Samat kaupat, joista ostetaan samanlaisia vaatteita.
Meinaavat aina kaatua kun spora lähtee liikkeelle. Eivät osaa varautua pitämällä kiinni.
Yleensä kai siitä, että yrittävät tunkea oravannahkoja kolikoilla toimiviin automaatteihin.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa maalaista ovat yksinkertaisesti noloja. Pukeutuminen on usein erittäin huonoa, käytetään vaatteita, jotka ovat menneet muodista jo 10 vuotta sitten. Ja todella epäsiistejä ja epätyylikkäitä. Ei osata sosialisoida vieraiden kanssa eikä keskustella. Englannin kielen taito on heikko, ei osata puhua sujuvaa englantia. Lista on loputon... usein myös jutut ovat hirveän kliseisiä ja maailmankatsomus tismalleen sama kuin mullakin seudun ihmisillä.[/quote
Tuus kattomaan näitä paikallisia asukkaita Kallioon ja Sörnäisiin esim. En usko että maalaiset on sen huonompia :)
Jäävät liukuportaiden päähän ja oviaukkoihin tukkeeksi.