Miksi melkein kaikki lehmät ovat tyttöjä?
Kommentit (46)
Lajin naaraat ovat lehmiä ja urokset sonneja. Ihan näin yksinkertaista. Ja tämän tietääkseen ie tarvitse olla kotoisin maalta.
Sonnivasikat tapetaan tai käytetään lihateollisuudessa
Sonnivasikat ovat hyödyttömiä maitoteollisuudelle, joten monissa maissa ne yleensä tapetaan heti syntymänsä jälkeen tai myydään lihateollisuudelle. Monet vasikanlihateollisuudessa käytettävät vasikat joutuvat kestämään erittäin raskaita ja pitkiä, usein muihin maihin kohdistuvia kuljetuksia. Vasikoita pidetään yleensä yksittäiskarsinoissa, jotka ovat niin pieniä etteivät eläimet juuri pysty liikkumaan. Liikunnan puute estää lihasten normaalin kehityksen, jolloin vasikan liha pysyy mureana.
Vasikoille annetaan maidonkorviketta, joka on tarkoituksella vähärautainen aiheuttaen vasikoille anemiaa. Anemian ansioista vasikan liha on vaaleata, joka on kuluttajien mieleen. Vasikat juotetaan esimerkiksi tuttiämpärillä kaksi kertaan päivässä, kun normaalioloissa vasikka imisi äitiään 4-10 kertaa päivässä. Imemisvaisto on niin voimakas, että vasikat yrittävät turhautuneina imeä toisiaan tai työntekijöitä. Usein vasikat ovat niin heikkoja etteivät jaksa kävellä tai edes seistä, mikä helposti johtaa vasikoiden pahoinpitelyyn työntekijöien taholta. Vasikat teurastetaan yleensä 4-6 kuukauden ikäisinä, jolloin ne vielä ovat pieniä vauvoja.
Suomessa ja Ruotsissa sonnivasikat saavat yleensä varttua 18 kuukauden ikäisiksi, jolloin ne teurastetaan ja niistä tehdään kaupoissamme myytäviä naudanlihatuotteita. Monissa muissa maissa naudanliha on peräisin liharotuisista lehmistä.
Myös maitoteollisuuden käyttöön tulevat naaraspuoliset vasikat viettävät elämänsä ensimmäiset kuukaudet eristettyinä pieniin karsinoihin.
Niinpä. Mietipä noita asioita seuraavan kerran, kun juot maitoa tai syöt juustoa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki tammat on naaraita?
Taisit olla eka joka ymmärsi pointin :D
Vasikat erotetaan äideistään pian syntymänsä jälkeen
Pian syntymänsä jälkeen vasikka erotetaan väkivalloin äidistään, jotta ihmiset voivat juoda sille tarkoitettua maitoa. Äitilehmällä on erittäin voimakas tarve hoivata ja suojella vasikkaansa ja kärsii erittäin paljon kun siltä riistetään lapsi. Myös vasikka tuntee suurta tuskaa ja ahdistusta joutuessaan eroon emostaan. Usein lehmät kutsuvat ja etsivät vasikoitaan useita päiviä, ja ne voivat kävellä kilometrejä toivossa, että löytäisivät lapsensa. Normaaliolosuhteissa lehmät imettäisivät vasikoitaan 9-12 kuukauden ajan.
Onko kukaan nähnyt tyttösonnia? Minä en.
Vierailija kirjoitti:
Kun ottaa huomioon, että lehmän kantoaika on keskimäärin 282 vuorokautta, niin pienellä tilalla sitä sonnia ei tarvita kuin muutaman kerran vuodessa. Harvalla karjatilallisella on varaa varata noin tilaa ja ruokaa jollekin, mitä käytetään alle 10 kertaa vuodessa.
Kantoaika ja naisen raskaus, taitavat olla pääpiirteissään yhtä pitkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vasikat erotetaan äideistään pian syntymänsä jälkeen
Pian syntymänsä jälkeen vasikka erotetaan väkivalloin äidistään, jotta ihmiset voivat juoda sille tarkoitettua maitoa. Äitilehmällä on erittäin voimakas tarve hoivata ja suojella vasikkaansa ja kärsii erittäin paljon kun siltä riistetään lapsi. Myös vasikka tuntee suurta tuskaa ja ahdistusta joutuessaan eroon emostaan. Usein lehmät kutsuvat ja etsivät vasikoitaan useita päiviä, ja ne voivat kävellä kilometrejä toivossa, että löytäisivät lapsensa. Normaaliolosuhteissa lehmät imettäisivät vasikoitaan 9-12 kuukauden ajan.
Joku oli käynyt maitotilalla silloin, kun niissä sai vielä käydä. Oli aivan järkyttynyt. Vasikat huusivat ja itkivät yms. Lopetti maitotuotteet.
Nykyään noissa ei kai saa käydä hygienian vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Maitoteollisuus minuutissa...
En uskalla katsoa.
Vierailija kirjoitti:
Poor Lonesome Cowboy kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maidontuotannossa tilalla on yleensä korkeintaan yksi täysikasvuinen sonni, jos edes sitä. Lihantuotannossa koko tila voi olla erikoistunut sonnien kasvattamiseen. Nautojen jalostamista ohjaavat tietyt kriteerit, joiden perusteella laumoissa liikuskelevat sonnit ohjataan jalostuksen kannalta sopiviin laumoihin. Useampi sonni samassa lehmälaumassa tarkoittaa sonnien keskinäistä nahistelua plus epätietoisuutta vasikoiden sukulinjoista.
Sonnit ovat myös jossakin määrin vaarallinen kasvatuskohde, ja silloin tällöin maataloustuottajia on vammautunut tai jopa kuollut sonnien vuoksi. Toki lehmät voivat olla myös vaarallisia, mutta lehmiä isommat, painavammat ja tapauskohtaisesti myös aggressiivisemmat sonnit tuntuvat eri tavoin vaarallisimmilta.
Tyypillisesti maitotiloilla ei ole sonneja, vaan siellä käy siementäjä. Syntyneet vasikat jäävät tilalle jos ovat tuyttöjä, mullivasikat viedään muualle kasvamaan lihaksi.
Onko sinulla maitotila? Tunnen parikymmentä lypsykarjatilallista ja yli puolella on oma sonni. Toki siementäjäkin tilalla käy.
Täälläpäin tuntemillani maitotiloilla ei ole kellään sonneja. Ehkä tässä on alueellisia eroja?
Iso tila (etelä/länsi): siementäjä
Pieni tila: (itä/pohjoinen): oma sonn
No, sellaane akaateeminen arvaus vain...
MIHIN sitä sonnia siellä pohjoisen pientilalla tarvitaan? Vai pidetäänkö sitä hengissä ja ruokitaan ihan noin muuten vaan, huvin vuoksi ja kun se on söpö?
Ookko sä ihan oikeesti kiinnostunut tietämään?! Voi ziisus mihin tää maailma on menos...
Suomi on näitä harvoja maita joissa vanhasta lehmästä tulee härkä, kun saapuu ravintolassa lautaselle.
Kunnon pihvimaissa tämä olisi huijaus.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Mietipä noita asioita seuraavan kerran, kun juot maitoa tai syöt juustoa.
Aivan. Ihmetyttää ihmisten välinpitämättömyys. "Miksköhän ei ole poikalehmiä, ai jaa niin tietty ku niillä ei tee oikein mitään ku ne ei tuota maitoa ni ne tapetaan, ok" (keskimääräinen teurastusikä on 18 kk, kun luontainen elinikä olisi pitkälle toistakymmentä vuotta; maitoa tuottavat lehmät puolestaan teurastetaan keskimäärin n. 4-5-vuotiaana kun "tuottavuus laskee", vaikka elämä itsessään on vasta alkutekijöissään).
Missään kohtaa ei syty lamppu siitä, kuinka epäinhimillistä koko maitobisnes on. Vastasyntyneet lapset erotetaan äideistään ja niille varattu maito viedään aikuisten ihmisten laseihin ja kaikkien mielestä tämä on erittäin ok, ettei se vasikka VAAN juo sille kuuluvaa maitoa, kun ihmiset haluavat omia sen. Sitten perustellaan, että "lehmät nyt vaan täytyy lypsää", no daa, siksi se lehmä tuotetaan tiineeksi jatkuvasti, että se tuottaisi maitoa. Samalla lailla kuin ihminenkään, eihän se maitoa ilman vasikan olemassa oloa tuota. Ja tämä kierros aina uudestaan, vit tu mitä elämän tuhlaamista. Ihan vaan kun aikuiset ei osaa vierottautua tissimaidosta.
Miks härkä = vanha lehmä, mutta lehmä = tyttö?
maitseena kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki tammat on naaraita?
Taisit olla eka joka ymmärsi pointin :D
Mut eikös pointti olekaan, että kaikki naiset on lehmiä...? (humööriä, humööriä huom. ei pidä loikkaantua; minä oikeasti rakastan naisia; can't live with them, can't live without them, and all that pori jazz... )
👍🤠🤞
Aloittajalle: Kysyit, miksi MELKEIN kaikki lehmät ovat tyttöjä.
Itse asiassa KAIKKI lehmät ovat tyttöjä. Poikalehmiä ei ole olemassakaan.
On olemassa lehmiä, jotka ovat naaraspuolisia nautoja. Ne ovat siis niitä tyttöjä. Ja on olemassa sonneja (tai härkiä), jotka ovat urospuolisia nautoja. Ne ovat sitten niitä poikia.
Tämä siis näistä käsitteistä, jotka tuntuivat sinulla olevan hukassa.
Tarkoitat kysymykselläsi ilm. sitä, että miksi on niin paljon lehmiä, eikä niinkään paljon sonneja. Tähän olet jo vastauksia täällä saanut.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle: Kysyit, miksi MELKEIN kaikki lehmät ovat tyttöjä.
Itse asiassa KAIKKI lehmät ovat tyttöjä. Poikalehmiä ei ole olemassakaan.
On olemassa lehmiä, jotka ovat naaraspuolisia nautoja. Ne ovat siis niitä tyttöjä. Ja on olemassa sonneja (tai härkiä), jotka ovat urospuolisia nautoja. Ne ovat sitten niitä poikia.
Tämä siis näistä käsitteistä, jotka tuntuivat sinulla olevan hukassa.
Tarkoitat kysymykselläsi ilm. sitä, että miksi on niin paljon lehmiä, eikä niinkään paljon sonneja. Tähän olet jo vastauksia täällä saanut.
Öö mitäköhän selität? 😂 Ei eläin voi lisääntyä ilman kahta sukupuolta.
Olet varmaan yksi näistä ihmisistä jotka luulee kissojen olevan tyttöjä ja koirien poikia! 😂
Härkä ja lehmä ovat ihan eri lajeja!
Tänäkin kesänä, joka kerta, kun syöt maidosta valmistettua jäätelöä, olet tahtomattasi osallisena eläinrääkkäyksessä.
Sitä harjoitetaan myös maitotetollisuudessa, ei pelkästään lihateollisuudessa.
Nykyään Suomessakin on saatavilla jo kymmeniä jäätelöitä, joiden valmistukseen ei ole käytetty maitoa.
Ei toki huvin vuoksi. Pikkutilan sonni syödään talvella kun syyskynnöt on hoidettu. Seuraaja kasvaa jo parressa.