Olen eronnut, inhoan työpaikkaani ja sukuni on kalsea. Ystäviäkään ei käy
Elämäni on murentunut tyystin viimeisen 5 vuoden aikana. Erosin kun mies petti ja liitosta jäi 2 lasta. Jo tuolloin vihasin työyhteisöäni ja hain jatkuvasti uutta työtä/koulupaikkaa. En tokikaan joka hetki vasn muutamia kertoja vuodessa. Mikään työpaikka ei ole tärpännyt, joku muu on valittu. Nyt eronneena yritin opiskelemaan, en päässyt.
Hiukan alkaa jo ottaa itsetunnon päälle.
Pitkään olen potkinut sillä, että olen uskonut omaan osaamiseen; olen fiksu ja mukava.
Parisuhteen löytymistäkin pidin helpompana, olen kaunis ja ystävällinen..
Mutta mikään ei onnistu!
Elämässäni ei tapahdu mitään positiivista. Siksi ystävätkin ovat kaikonneet; minulla ei ole kuin tylsiä juttuja harmaasta arjesta. En saa kutsuja pariskuntien luo eikä minulla ole sinkkukavereita...
Pitäskö kaivaa kuoppa ja mennä sinne?
Kommentit (9)
Laitoit miehesi ykköseksi ja unohdit kaiken muun?
Kiitos tämän muistuttamisesta! Useimmiten sen muistankin. Nyt vain sekin tuntui omassa päässä valheelta.
Vierailija kirjoitti:
Laitoit miehesi ykköseksi ja unohdit kaiken muun?
Varmaankaan en kun petti. -ap
Samassa veneessä ollaan. Onneksi sentäs terveys tallella. Mutta raskasta on.
Vierailija kirjoitti:
Mihin ne lapsesi ovat kadonneet?
Ne ovatkin ainoa ihana asia. Mutta sitäkään ei voi jakaa kenenkään kanssa.
Ei voi soittaa kaverille, että arvaa mitä hauskaa tapahtui jne...
Minä eronnut löysin netistä ystävän, toisen eronneen. Hän on mies ja minä nainen. Samanlaiset elämänkokemukset yhdistävät, molemmilla uskottomat exät.
Vierailija kirjoitti:
Minä eronnut löysin netistä ystävän, toisen eronneen. Hän on mies ja minä nainen. Samanlaiset elämänkokemukset yhdistävät, molemmilla uskottomat exät.
Miltä sivustolta?
Joskus elämä on vain sinnittelyä päivästä toiseen, eikä tanssimista ruusunlehdillä. Silloin joutuu miettimään mikä kaikki on hyvin, ja mikä kaikki voisi olla pahemmin. Meillä Suomessa on asiat oikeastaan aika hyvin.