Exän kanssa takaisin yhteen - uusi epäonnistuminen ja särjetty sydän

Mies on niitä jotka ahdistuvat tai tylsistyvät parisuhteessa ja purkavat pahan olon kumppaniinsa. Pahimmillaan tuo paha olo voi tulla siitä, että pyörittää muitakin naisia samaan aikaan ja omatunto kolkuttaa.

Tällä hetkellä olet miehelle pelkkä panosuhde kun ette asu edes yhdessä. Voi tuntua aluksi pahalta, mutta eroa miehestä. Hän ei ole sinun arvoisesi. Kuulostaa vähän siirappiselta, mutta olen itse mies ja voin sanoa ettei rakastunut ja puolisoaan arvostava mies kohtele naistaan kuten tapauksen mies.

snind kirjoitti:

Seurustelin kyseisen miehen kanssa 2v sitten. Mies oli kunnollinen, toimeentuleva, täydellisen hyväkäytöksinen ja älykäs. Kunnes muuttui alkuhuuman ohituttua ilkeäksi, tylyksi, arvostelevaksi ja kiukkuiseksi. Kaikki minussa oli vialla. Sairastuin suhteemme aikana vaikeaan masennukseen ja jouduin käymään pitkän tien toipuakseni. Kotona piti olla varpaillaan, tavaroita ei saanut laittaa vääriin paikkoihin, tai tuli huuto. Pukeuduin väärin, olin vääränlainen, halusin liikaa huomiota, jopa kahvia keitin väärin. Pyytelin anteeksi kaikkea itsessäni, hyväksyin kaiken olevan minun vikani ja olin ansainnut tuon poljennan ja ilkeät sanat. Lopulta ero oli ainoa mahdollisuus ja teki todella kipeää. Rakastin häntä.

Tänä talvena aloimme yllättäen taas pyöriä yhdessä. Mies oli herttainen, ihana, tuntui niin hiton hyvälle. Olin varma, että nyt onnistumme. "Tällä kertaa tehdään asiat oikein", hänkin sanoi. Mutta 2kk jälkeen hän alkoi olla etäinen, pahantuulinen, tiuski minulle kaikesta. Läheisyyttä ei saanut enää seksiä lukuun ottamatta vaikka kuinka yritin olla ihana, ystävällinen, antaa etäisyyttä, tehdä hitto kaikkeni että tällä kertaa kelpaisin. Yritin puhua asioista, mutta minun käskettiin vain olla hiljaa. Koitin niellä pahan oloni ja ahdistukseni. Mies alkoi ottaa yhteyttä n. 1x/viikko, kun häntä kiinnosti. En uskaltanut edes vaatia enempää, tähänhän olisi tyydyttävä, että miellyttäisin? Koitin taas pyydellä anteeksi ja kysellä, mitä voisin tehdä toisin, mutta taaa vastaus "ei sun kanssa voi puhua, ole hiljaa." Nyt en ole kuullut hänestä kahteen viikkoon, homma on viimein tullut päätökseen. Mies on ystävieni puheiden mukaan ladannut tinderin. Jatkanut elämäänsä.

Mutta miksi on niin hiton ikävä ja tekee niin kipeää, vaikka yhdessäolo oli minulle ahdistavaa ja itkin miehen takia lähes päivittäin? En saanut arvostusta, en läheisyyttä, koin olevani arvoton. Tuntuu niin typerältä, että tekisin mitä vain kelvatakseni, vaikka tiedän jonkun toisen arvostavan minua pyyteettä, kohtelevan kauniisti. Mitä tässä pitäisi ajatella ja kuinka päästä eteenpäin?

Nuo on ikään kuin vieroitusoireita. Tuo on läheisriippuvuutta, ja sinun elämä on pyörinyt tuon miehen miellyttämisen ympärillä. Sinun itsetunto on läheisriippuvuudesta johtuen ollut täysin riippuvainen miehen hyväksynnästä, ja nyt olet tyhjän päällä.

Kirjoita paljon, esim päiväkirjaa tai tähän ketjuun, millaista siinä suhteessa oli. Lue sitä aina välillä jos kaipaus iskee. Koska läheisriippuvan mieli on outo, se aktiivisesti pyrkii väistään ja unohtaan kaiken negatiivisen, ja takertuu pienen pieniin hyviin juttuihin ja paisuttelee niitä. Varmaan suojatakseen itseä henkiseltä väkivallalta.

Ehkä siksi läheisriippuvat on ihmisiä jotka on kotona kokeneet henkistä ja muuta väkivaltaa, koska on kehittynyt tuollainen unohtamisen ja välttelyn suojamekamismi, joka sitten estää aikuisenakin terveen pakoreaktion ja vastarinnan. Kun lapsena ei voinut paeta eikä vastustaa, niin kaiken sellaisen normaalin on joutunut itsestään tukahduttaan tosi syvälle.

Voi tuossa olla perää. Tosin lapsuus oli maailman onnellisin, varmaan vähän liiankin onnellinen kun karu maailma iski sitten kotoa 19v. poismuuttaessa päin kasvoja.

Ei tunnu lainkaan loogiselta haikailla miehen perään, jolta ei saa kunnioitusta tippaakaan. Eikä oikeastaan mitään niitä elementtejä,  mitä parisuhteelta kaipaisi, vakaata taloutta ja yhteisiä urheiluhetkiä lukuun ottamatta.

ap

No luulitko tosiaan että mies olisi muuttunut? Naiset haksahtaa aina näihin...

Olet elänyt unelmissa ja nyt huomaat, että ne eivät toteudu. Olet siis tyhjän päällä ja huomaat, että niin on ollut oikeastaan jo aiemmin. Tottakai se kirpaisee.

Tee lista suhteen hyvistä ja huonoista puolista. Ihan paperille.

Vierailija kirjoitti:

No luulitko tosiaan että mies olisi muuttunut? Naiset haksahtaa aina näihin...

Kyllä. Tai sitten oletin olevani tarvittaessa itse kykenevä muuttumaan niin, että kelpaisi...

ap

Nyt nainen otat ittestä niskasta kiinni ja kasvata se hiton itsetunto, eikö sulla ole yhtää selkä rankaa ja itsekunnioitusta. Mitä sie tuollasen kans olet, hei haloo. Maaailmassa on 6 miljardia ihmistä ja just tuollasen sian takia itket.

Mulla ollut täysin samanlainen mies. Valitettavasti vaan tämä mies muuttui kuvaamasi laiseksi, lapsen syntymän jälkeen. 8vuottaoltiin yhdessä ja viimein vuosi sitten ymmärsin erota. Itsetunto ja oma mielenterveyskin aika romuna. Pitkin vuotta ollaan oltu yhdessä ja koitettu, mut viimusellä kertaa huomasin, että miehellä on tinderi. Vaikka samalla lässytti mulle ja suunniteltiin jopa matkaa perheen kanssa. Nyt olen vihdoinkin tajunnut, että mulla on asiat paremmin ilman häntä. Enkä enää lasten takia yritä, jos "mies muuttaisi itseään". Mun on hyvä olla yksin. Vihdoin on enemmän aikaa ja energiaa panostaa lapsiin. Eikä jatkuvasti oo paska olo itsellä ja energia vähissä, kun se 8vuotta oli kaiken pyöriessä miehen navan ja oikkujen ympärillä. Toivottavasti löytää sieltä tinderistä naisen, ettei ala minua enää yrittämään. Ikävä huomata sekin, että lapset ei juuri ikävöi edes isäänsä. Meillä on ilo ja nauru palannut arkeen. Ainoa mitä miehessä ikävöin on yhdessä urheilu ja matkustelu, mutta ehkä on aika minun kasvaa aikuiseksi, hankkia itsetunto ja itsevarmuus takaisin ja uskaltaa matkustelka lasten kanssa yksin.

Vierailija kirjoitti:

snind kirjoitti:

Seurustelin kyseisen miehen kanssa 2v sitten. Mies oli kunnollinen, toimeentuleva, täydellisen hyväkäytöksinen ja älykäs. Kunnes muuttui alkuhuuman ohituttua ilkeäksi, tylyksi, arvostelevaksi ja kiukkuiseksi. Kaikki minussa oli vialla. Sairastuin suhteemme aikana vaikeaan masennukseen ja jouduin käymään pitkän tien toipuakseni. Kotona piti olla varpaillaan, tavaroita ei saanut laittaa vääriin paikkoihin, tai tuli huuto. Pukeuduin väärin, olin vääränlainen, halusin liikaa huomiota, jopa kahvia keitin väärin. Pyytelin anteeksi kaikkea itsessäni, hyväksyin kaiken olevan minun vikani ja olin ansainnut tuon poljennan ja ilkeät sanat. Lopulta ero oli ainoa mahdollisuus ja teki todella kipeää. Rakastin häntä.

Tänä talvena aloimme yllättäen taas pyöriä yhdessä. Mies oli herttainen, ihana, tuntui niin hiton hyvälle. Olin varma, että nyt onnistumme. "Tällä kertaa tehdään asiat oikein", hänkin sanoi. Mutta 2kk jälkeen hän alkoi olla etäinen, pahantuulinen, tiuski minulle kaikesta. Läheisyyttä ei saanut enää seksiä lukuun ottamatta vaikka kuinka yritin olla ihana, ystävällinen, antaa etäisyyttä, tehdä hitto kaikkeni että tällä kertaa kelpaisin. Yritin puhua asioista, mutta minun käskettiin vain olla hiljaa. Koitin niellä pahan oloni ja ahdistukseni. Mies alkoi ottaa yhteyttä n. 1x/viikko, kun häntä kiinnosti. En uskaltanut edes vaatia enempää, tähänhän olisi tyydyttävä, että miellyttäisin? Koitin taas pyydellä anteeksi ja kysellä, mitä voisin tehdä toisin, mutta taaa vastaus "ei sun kanssa voi puhua, ole hiljaa." Nyt en ole kuullut hänestä kahteen viikkoon, homma on viimein tullut päätökseen. Mies on ystävieni puheiden mukaan ladannut tinderin. Jatkanut elämäänsä.

Mutta miksi on niin hiton ikävä ja tekee niin kipeää, vaikka yhdessäolo oli minulle ahdistavaa ja itkin miehen takia lähes päivittäin? En saanut arvostusta, en läheisyyttä, koin olevani arvoton. Tuntuu niin typerältä, että tekisin mitä vain kelvatakseni, vaikka tiedän jonkun toisen arvostavan minua pyyteettä, kohtelevan kauniisti. Mitä tässä pitäisi ajatella ja kuinka päästä eteenpäin?

Nuo on ikään kuin vieroitusoireita. Tuo on läheisriippuvuutta, ja sinun elämä on pyörinyt tuon miehen miellyttämisen ympärillä. Sinun itsetunto on läheisriippuvuudesta johtuen ollut täysin riippuvainen miehen hyväksynnästä, ja nyt olet tyhjän päällä.

Kirjoita paljon, esim päiväkirjaa tai tähän ketjuun, millaista siinä suhteessa oli. Lue sitä aina välillä jos kaipaus iskee. Koska läheisriippuvan mieli on outo, se aktiivisesti pyrkii väistään ja unohtaan kaiken negatiivisen, ja takertuu pienen pieniin hyviin juttuihin ja paisuttelee niitä. Varmaan suojatakseen itseä henkiseltä väkivallalta.

Ehkä siksi läheisriippuvat on ihmisiä jotka on kotona kokeneet henkistä ja muuta väkivaltaa, koska on kehittynyt tuollainen unohtamisen ja välttelyn suojamekamismi, joka sitten estää aikuisenakin terveen pakoreaktion ja vastarinnan. Kun lapsena ei voinut paeta eikä vastustaa, niin kaiken sellaisen normaalin on joutunut itsestään tukahduttaan tosi syvälle.

Huoh. Miksi v*tussa kopioit koko aloituksen ennen omaa vastaustasi? :DDDD

Vierailija kirjoitti:

Voi tuossa olla perää. Tosin lapsuus oli maailman onnellisin, varmaan vähän liiankin onnellinen kun karu maailma iski sitten kotoa 19v. poismuuttaessa päin kasvoja.

Ei tunnu lainkaan loogiselta haikailla miehen perään, jolta ei saa kunnioitusta tippaakaan. Eikä oikeastaan mitään niitä elementtejä,  mitä parisuhteelta kaipaisi, vakaata taloutta ja yhteisiä urheiluhetkiä lukuun ottamatta.

ap

Sä olet nyt jyvällä jostain olennaisesta tuossa, älä päästä siitä irti vaan tutki ja maistele sitä. Siinä ei todellakaan ole mitään logiikkaa, että kaipaat ja tarvitset jotakuta joka vähättelee ja kohtelee sinua huonosti, ja saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi ja riittämättömäksi.

Voiko olla että olet ollut helppo uhri hänelle sitten koska olet ollut ehkä viaton, naiivi ja vailla puolustusta. Hän on saanut sinuun vallan saamalla sinut varpaillesi, heikoksi, alakynteen. Ja jostain syystä se on antanut hänelle jotain mitä hän tarvitsee, ehkä hänellä itsellä on huono itsetunto, ehkä se onkin hän jota on vähätelty, ja nyt hän laittaa sen kiertoon.

Mutta miksi sinä sekoitat sen rakkauteen, sitä en edelleenkään ymmärrä. Onko varma ettei elämässäsi ole joku jonka pitäisi rakastaa sinua mutta jolle et koskaan tunnu riittävän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

snind kirjoitti:

Seurustelin kyseisen miehen kanssa 2v sitten. Mies oli kunnollinen, toimeentuleva, täydellisen hyväkäytöksinen ja älykäs. Kunnes muuttui alkuhuuman ohituttua ilkeäksi, tylyksi, arvostelevaksi ja kiukkuiseksi. Kaikki minussa oli vialla. Sairastuin suhteemme aikana vaikeaan masennukseen ja jouduin käymään pitkän tien toipuakseni. Kotona piti olla varpaillaan, tavaroita ei saanut laittaa vääriin paikkoihin, tai tuli huuto. Pukeuduin väärin, olin vääränlainen, halusin liikaa huomiota, jopa kahvia keitin väärin. Pyytelin anteeksi kaikkea itsessäni, hyväksyin kaiken olevan minun vikani ja olin ansainnut tuon poljennan ja ilkeät sanat. Lopulta ero oli ainoa mahdollisuus ja teki todella kipeää. Rakastin häntä.

Tänä talvena aloimme yllättäen taas pyöriä yhdessä. Mies oli herttainen, ihana, tuntui niin hiton hyvälle. Olin varma, että nyt onnistumme. "Tällä kertaa tehdään asiat oikein", hänkin sanoi. Mutta 2kk jälkeen hän alkoi olla etäinen, pahantuulinen, tiuski minulle kaikesta. Läheisyyttä ei saanut enää seksiä lukuun ottamatta vaikka kuinka yritin olla ihana, ystävällinen, antaa etäisyyttä, tehdä hitto kaikkeni että tällä kertaa kelpaisin. Yritin puhua asioista, mutta minun käskettiin vain olla hiljaa. Koitin niellä pahan oloni ja ahdistukseni. Mies alkoi ottaa yhteyttä n. 1x/viikko, kun häntä kiinnosti. En uskaltanut edes vaatia enempää, tähänhän olisi tyydyttävä, että miellyttäisin? Koitin taas pyydellä anteeksi ja kysellä, mitä voisin tehdä toisin, mutta taaa vastaus "ei sun kanssa voi puhua, ole hiljaa." Nyt en ole kuullut hänestä kahteen viikkoon, homma on viimein tullut päätökseen. Mies on ystävieni puheiden mukaan ladannut tinderin. Jatkanut elämäänsä.

Mutta miksi on niin hiton ikävä ja tekee niin kipeää, vaikka yhdessäolo oli minulle ahdistavaa ja itkin miehen takia lähes päivittäin? En saanut arvostusta, en läheisyyttä, koin olevani arvoton. Tuntuu niin typerältä, että tekisin mitä vain kelvatakseni, vaikka tiedän jonkun toisen arvostavan minua pyyteettä, kohtelevan kauniisti. Mitä tässä pitäisi ajatella ja kuinka päästä eteenpäin?

Nuo on ikään kuin vieroitusoireita. Tuo on läheisriippuvuutta, ja sinun elämä on pyörinyt tuon miehen miellyttämisen ympärillä. Sinun itsetunto on läheisriippuvuudesta johtuen ollut täysin riippuvainen miehen hyväksynnästä, ja nyt olet tyhjän päällä.

Kirjoita paljon, esim päiväkirjaa tai tähän ketjuun, millaista siinä suhteessa oli. Lue sitä aina välillä jos kaipaus iskee. Koska läheisriippuvan mieli on outo, se aktiivisesti pyrkii väistään ja unohtaan kaiken negatiivisen, ja takertuu pienen pieniin hyviin juttuihin ja paisuttelee niitä. Varmaan suojatakseen itseä henkiseltä väkivallalta.

Ehkä siksi läheisriippuvat on ihmisiä jotka on kotona kokeneet henkistä ja muuta väkivaltaa, koska on kehittynyt tuollainen unohtamisen ja välttelyn suojamekamismi, joka sitten estää aikuisenakin terveen pakoreaktion ja vastarinnan. Kun lapsena ei voinut paeta eikä vastustaa, niin kaiken sellaisen normaalin on joutunut itsestään tukahduttaan tosi syvälle.

Huoh. Miksi v*tussa kopioit koko aloituksen ennen omaa vastaustasi? :DDDD

Jotta sinä voisit näyttää todellisen karvasi.

Mutta jos joku muu kysyy, ei ollut ruudulla vastaa-nappia, vain lainaa-nappi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No luulitko tosiaan että mies olisi muuttunut? Naiset haksahtaa aina näihin...

Kyllä. Tai sitten oletin olevani tarvittaessa itse kykenevä muuttumaan niin, että kelpaisi...

ap

Etkö ole jo tajunnut, ettei kyse ollut siitä ettet kelpaisi. Ethän "kelvannut" vaikka teit mitä. Ei miehen käytös johtunut sinusta vaan häntä itsestä.

Tuo on aika perusnarsisti, nimimerkillä seurustelin samanlaisen naisen kanssa. Alku oli täydellistä, elokuvameininkiä kunnes sitten todellinen luonne tuli mukaan kuvioihin. Mun piti miettiä 3 kertaa ennen kun uskalsin avata suutani, aina piti olla varpailla ettei neiti suuttunut.

Mäkin kaipasin aika kauan, vaikka järki sanoi että tulevaisuutta tämän kanssa ei ole mahdollinen, ja ne hyvät hetket oli vaan feikkiä.