Meneekö tuo auringon vaaroista varoittaminen jo liian pitkälle? Jotkut ihmiset ei uskalla enää
päivällä mennä ulos, kun aurinko paistaa? Eipä joskus 20-30 vuotta sitten asiasta vouhkattu ja etelänlomillakin suojakertoimia käytettiin lähinnä ekoina päivinä. Noita yli 10 kertoimia sai ehkä jostain apteekeista, mutta ei muualta. Onhan se ihan hyvä suojata ihoaan, mutta eihän sekään nyt normaalia ole, että Suomen kaltaisessa maassa ei voi mennä koko päivänä ulos ettei vaan saa yhtään säteilyä. Ei ihan normaalia mielestäni sekään. Eräs työkamu ei voinut osallistua virkistyspäivän lounaalle, kun se oli ulkoterassilla, söi sisätiloissa tuon tunnin kestävän lounaan. Ja kyseisellä ihmisellä ei ole ihosyöpää ja ei ole edes erityisen vaalea iholtaan. Thaimaan reissuja ei kuitenkaan estä...hiukan siis ristiriitaista
Kommentit (21)
Auringossa on ihana lenkkeillä. Jos laittaa aurinkorasvaa ja lenkkeilee kaksi tuntia siten ettei pala, niin uskon kokonaisterveysvaikutusten olevan suuremmat kuin se, että makaisi suojassa täällä vapaapäivänään kaksi tuntia sisällä ja söisi. Kaikki on niin suhteellista.
Ihanko että terassilla söivät? Meillä oli tyhypäivänä piknik ja idea oli se että kaikki tuovat omat eväät ja huovat. Silti kaikki eivät tuoneet.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mennyt ja enemmän saisi varoitella. Auringonpalvonta ei ole normaalia ja sitä ei pitäisi tehdä. Ruskettuminen on merkki ihovauriosta, joka johtuu auringosta. Iho kärsii toisin sanoen. Sukulainen menehtyi melanoomaan ja sen jälkeen olen itse ollut entistä varovaisempi. Eli aurinkorasvaa käytän ja kesällä suosin varjoa. Mua ei saa rannalle lojumaan koko päiväksi aurinkoon.
Jos ukkona paistaa aurinko (kuten tänäänkin) niin mua ei saa edes ovesta ulos. Nytkin on pimen ysverhot alhaalle ettei aurinko paista sisään. Onneksi on muonaa kaapissa, niin ei joudu lähteä kaupassa käymään. En ummärrä ihmisiä jotka uskaltavat kulkea UV säteilyssä ja auringonvalossa ilman suojaa ja kerrospukeutumista...
Ylipaino ja sen liitännäissairaudet tappaa huomattavan paljon varmemmin joten kannatan lenkkeilyä. Iho kannattaa suojata, mutta ei nyt hysteerinen kannata olla, mutta palaa ei kannata. Esim. eräs ihotautilääkäri, joka kertoi auringosta ruotsalaisella TV-kanavalla oli itse aivan papu, siis niin ruskea että sellaiseen vaaditaan jo todella pitkällistä auringon ottoa. ….Tämä nyt ei siis mikään ihanne tietty ole, mutta itse suhteutan hyödyt ja haitat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mennyt ja enemmän saisi varoitella. Auringonpalvonta ei ole normaalia ja sitä ei pitäisi tehdä. Ruskettuminen on merkki ihovauriosta, joka johtuu auringosta. Iho kärsii toisin sanoen. Sukulainen menehtyi melanoomaan ja sen jälkeen olen itse ollut entistä varovaisempi. Eli aurinkorasvaa käytän ja kesällä suosin varjoa. Mua ei saa rannalle lojumaan koko päiväksi aurinkoon.
Jos ukkona paistaa aurinko (kuten tänäänkin) niin mua ei saa edes ovesta ulos. Nytkin on pimen ysverhot alhaalle ettei aurinko paista sisään. Onneksi on muonaa kaapissa, niin ei joudu lähteä kaupassa käymään. En ummärrä ihmisiä jotka uskaltavat kulkea UV säteilyssä ja auringonvalossa ilman suojaa ja kerrospukeutumista...
Juu, se on vaikeaa vampyyrille ymmärtää, miksi ihmiset uskaltavat kulkea auringon valossa...
Nykyään on uv säteily voimakkaampaa mitä ennen, eikä se ole hyväksi ihmisille. Mutta jokanen tallaa tavallaan, toiset paistuu toiset ei. Mutta omalla rahalla hoitakaa maholliset syövät.
Jotkut lääkkeet esimerkiksi herkistävät ihoa UV-säteilylle, jolloin iho kärähtää kertoimista huolimatta. Tai jos saa aurinkoihottumaa.
Oliko terassilla edes mitään varjoisaa nurkkaa? Täydessä paahteessa ei ole mukava istua tuntia.
En ole ikinä käyttänyt aurinkovoidetta. Aurinkovoide on ussiavuttomille epäkehittyneille ihmisille.
No se 20-30 vuotta sitten tapahtunut auringossa löhöily alkaa nyt näkyä ihon ryppyyntymisenä ja mahdollisesti syöpänä. Ei se heti tapahdu. Mutta joo, olen mielelläni auringossa, kun sitä kerrankin on tarjolla.
Pelotellaan. Ihminen on elänyt kymmeniä tuhansia vuosia auringon alla. Kyllä, säteily aiheuttaa minuuteissa muutoksia soluissa. Kaikki ne eivät kuitenkaan kehity syöväksi. Kun kehoa kohtelee ja ravitsee kunnolla, sillä on aineita taistella syöpäsoluja vastaan, joita btw on meissä jokaisessa koko ajan.
Paskaruualla ja stressillä saa aivan varmasti syövän.
Ja tämän kerron syöpään menehtyneen jälkeläisenä ihan hyvällä omalla tunnolla. Stressi se söi hänet, huono ruoka ei yhtään auttanut.
Ihmiset pelkää nykyään ihan kaikkea. Aurinkoa, punkkeja, ruoan lisäaineita, kaikkea ihan outoa.
Itse en ole koskaan välittänyt tähän mennä vaan elän vailla huolta huomisesta. Aurinkovoiteita en ole lapsuuden jälkeen käyttänyt ikinä. Punkeista en stressaa, vaikka koiranomistajana niitä on vähän väliä säärissä kiinni. Syön mitä haluan miettimättä terveellisyyttä.
Mitä suojakerroin tarkoittaa? Monesti olen tämän termin jostain kuullut, mutta en silti tiedä, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Onko se sinun Ap vaikea ymmärtää, että jotkut ihan oikeasti palavat myös Suomessa? Ihosyöpäriskin ja ihon vanhenemisen kasvattaminen ja kivuliaat polttamat eivät kiinnosta. Siksi käytän 50 suojakerrointa, hattua ja kevyttä jakkua ulkona ja välttelen keskipäivän aurinkoa. Asioiden hoitamista tai normaalia elämää tämä ei mitenkään estä, ainoa vaikutus on n. 15 min aurinkorasvaaminen aamulla ja rasvan lisäily päivän mittaan.
Rannalla tosin en ole viihtynyt koskaan. Kuumuudessa lojumisesta tulee huono olo. Uimaan voin mennä ilman mitään ongelmaa.
Minulla palaa iho lähes poikkeuksetta joka kesä, vaikka rasvaan. Teen töitä ulkona ja muutenkin viihdyn ulkona, enkä auringon vuoksi ala lukittautumaan sisään. Ihotyyppini vain on sellainen lakanan valkoinen vähän punertava, joka kärähtää sekunneissa. Ei voi mitään, syöpää ei ole vielä kuulunut enkä jaksa stressata
Noh keskipäivän aurinkoa on syytä vältellä. Jos ulkoilee 11-17 välillä niin on hyvä suojutua rasvalla, vaatteilla, varjossa olemalla.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on uv säteily voimakkaampaa mitä ennen, eikä se ole hyväksi ihmisille. Mutta jokanen tallaa tavallaan, toiset paistuu toiset ei. Mutta omalla rahalla hoitakaa maholliset syövät.
Yhteiskunnalle olisi kannattavaa, jos jokainen juntti hoitaisi kaikki sairautensa omalla rahalla. UV-indeksi on muuttunut ~40 vuodessa ~+14% Jos UV on tapissa Helsingissä 6 (perähikiällä 5) yksikköä, niin muutos on ~0,84 yksikköä. Eli jos uv-ideksi oli 80-luvun alussa Helsingissä ~6 on se nyt ~6,85. Sen verran on säteily noussut, että taidan vetää foliohatun päähän ja siirtyä perunakellariin. Enemmän huolestuttaa pääkaupunkiseudulla autojen pienhiukkaspäästöt. Ne eivät häviä talveksi mihinkään, kuten auringon uv-säteily. ~2000 kuolee vuosittain näihin pieniin hiukkasiin. Pahoittelen, jos laskutoimituksissa tuli virheitä. Ostin kaupasta keskioluen tilalla a-olutta, joka vaarantaa terveyteni, koska se on voimakkaampaa ja pää meni sekaisin.
Niissä maissa jossa sitä aurinkoa on yllin kyllin, ei paikalliset yleensä vartavasten auringossa ole enempää kuin mitä on pakko ja pitävät usein pitkiä vaatteita. Luulisi heidän tietävän vuosien kokemuksella. Ei sinne aurinkoon ole tarkoitettu mennä itseään grillaamaan.
Kohtuudella voi kyllä olla ulkona, mutta rannalla makaaminen on turhaa käristämistä. Työpaikalla olen kuullut myös seuraavat hulluudet: ei uskalla mennä marjaan, koska siellä on kyitä/karhuja, ei voi mennä nurmikolle koska saattaa olla punkkeja.