miniä ei ota poikaani synnytykseen
Poikani kävi vaimonsa kanssa tänään kylässä, laskuttu aika heillä on muutaman viikon kuluttua. Tuli synnytys puheeksi, ja sain kuulla miniän haluavan poikani pysyvän poissa synnytyksestä. Kertoi myös, että sairaalaan eivät ole isovanhemmat tervetulleita kyläilemään. Olen pöyristynyt!
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Älä sekaannu, tuon saa jokainen synnyttäjä päättää.
Minusta olisi ollut kurjaa kieltää mieheltä se, että saa olla läsnä oman lapsensa syntyessä. En pysry kuvittelemaan yhtään HYVÄÄ syytä tuollaiselle, mutta kai siihen jollain jokin peruste on. Ehkä kuvittelevat, että mieheltä menee halut, jos näkee homman, mutta pakkokos siellä on naama haarovälissä tuijotella. Pysyy pääpuolessa sitten.
Ja synnärillä ollana nykyään ensisynnytyksen yhteydessä pari päivää, yleensä neljän äidin salissa. Ei siellä isoja vierasjoukkoja vastaanoteta, huonekumppanitkin siinä jo häiriintyy, jos koko suku alkaa rampata. Kunnioita siis äidin pyyntöä ja malta antaa perheelle tilaa. He tarvitsevat rauhaa, pieni vauva valvottaa ja imetyksen käynnistäminen voi olla aika sotkuinen ja uuvuttava prosessi.
Synnytys etenee paremmin kun stressaantunut isä ei ole löyhyttelemässä stressihormoneita. Äidin täytyy voida keskittyä synnytykseen rauhassa.
Nämä ihmetyttää. Itse synnytin ulkomailla ja oli surullista ettei kukaan voinut tulla minua ja vauvaa katsomaan sairaalaan.
Kuinka moni mies oikeasti haluaa synnytykseen? Valtaosa taitaa mennä sinne vain siksi että nykyään on pakko... Kaikkien tuttujen miehet on ainakin vaimojensa kertoman mukaan olleet nenänpää valkoisena siellä. Lankoni on vieläkin traumatisoitunut kun vaimonsa oli niin kiukkuinen synnyttäessään.
Minä en huolinut miestä synnytykseen eikä se sinne niin kovin halunnutkaan. Jos minun täytyy tehdä ankara fyysinen ponnistus, teen sen mieluummin rauhassa itsekseni, kiitos vain paljon.
Anoppi ei tietenkään ole synnärille tervetullut eikä kyllä kukaan muukaan lapsen isää lukuun ottamatta. Eikä meille kotiinkaan ensimmäiseen kahteen viikkoon. Täytyyhän sitä ihmisen saada olla vauvansa kanssa rauhassa edes hetki!
No voi voi. Ehkä miniäsi tuntee poikasi paremmin kuin sinä? Mun mieheni on niin nippelivammainen insinööri, että sitä olisi synnytyssalissa kiinnostanut enemmän kaikki härvelit kuin itse synnytys. Siksi en ottanut esikoisen synnytykseen mukaan. No se veti siitä niin herneen nenään, että kuopuksen syntyessä suostuin, että tulee synnytyssalin ulkopuolelle odottamaan ja kätilöt kutsuvat sisään sitten, kun jotain oikeasti alkaa tapahtua. Eihän se ehtinyt olla edes kymmentä minuuttia salissa kun jo pyörtyä kupsahti ja kätilö joutui hälyttämään muuta henkilökuntaa hoitamaan mun miestä ja viemään sen salista pois.
Saa jokainen halutessaan synnyttää yksin. Vaikka kyseessä on miehenkin lapsi, niin se kenen alapäästä se vauva tulee ulos, päättää kuitenkin ketä siellä synnytyshuoneessa on.
Minä en ilman omaa miestäni synnyttäisi, mutta toiset voivat haluta synnyttää yksin ja se pitää heille suoda. Ehkä poikasi heittelee jotain ihme kommentteja, että vaimoa on alkanut ahdistamaan miten mies käyttäytyisi tositilanteessa. Heittäisi vaikka mauttomia vitsejä.
Joissain synnytyssairaaloissa ei tosiaankaan ole kuin puolisolla/tukihenkilöllä ja perheen lapsilla oikeus tulla katsomaan synnyttänyttä ja vauvaa. Siihen ei anopin kiukuttelu auta. Hyvä vain. Saa rauhassa toipua muutkin äidit, eikä tarvitse koko ajan olla varuillaan millon jonkun vieraita puskee sisään huoneeseen.
Ei se sinne voi tunkea, henkilökunta "heittää" pihalle jos äiti niin pyytää. Kyllä se on synnyttäjä joka päättää ketkä (ei-henkilökunta) saa olla paikalla salissa. Ikävä tietty miehelle, mutta näin se menee. Synnyttäjän sana on painavampi.