Lue keskustelun säännöt.
Ulkoinen kauneus on katoavaista, sisäinen säilyy ikuisesti.
24.05.2018 |
Monille nykyajan ihmisille (ei onneksi ihan kaikille) ulkonäkö tuntuu olevan rahan ohella se elämän tärkein asia, johon saatetaan uhrata paljon rahaa ja jopa oma mielenterveys. Itsekin olen törmännyt mm. hysteerisiin himotreenaajiin, jotka vahtaavat kaikkea syömistään ja punnitsevat gramman tarkkuudella ruokansa. Ja kyseessä ei ole mitään keskenkasvuisia teinejä/parikymppisiä nuoria aikuisia, vaan ihan 3-4-kymppisiä työssäkäyviä aikuisia. Ja sitten on tietysti vielä nämä julkkikset, jotka ovat ottaneet jos jonkilaista täytettä eri puolille kroppaansa.
No, jokainen saa tietysti tehdä elämällään mitä haluaa. Itse näen asian kuitenkin niin, että kaikki me vanhenemme, vaikka kuinka yrittäisimme taistella aikaa vastaan. Paikat alkavat jokaisella ennemmin tai myöhemmin roikkua sieltä sun täältä. Eihän sille mitään voi.
Onhan ulkonäkö itsellenikin siinä mielessä tärkeää, että en nyt tietenkään haluaisi ihan ämpärirumaltakaan näyttää ja toivottavasti en näytäkään. Ikää kun on jo mittarissa hiukan reilut 40, on pakko myöntää, että en nyt ihan lähtisi kroppaani bikinikuvauksiin esittelemään, mutta onneksi normikokoisiin vaatteisiin mahdun ja voin siinä mielessä olla ihan suht tyytyväinen.
Kun törmään kauniiseen ihmiseen, on oikeasti kiva katsella ulkoista kauneutta, olipa sitten kyseessä mies tai nainen. Vielä hienompaa (ja ulkoista kauneutta harvinaisempaa) on se, että tapaa ihmisen, joka on oikeasti sisältä kaunis: ystävällinen, lempeä, huumorintajuinen, ylipäätään ihminen, joka kohtelee muita kunnioittavasti ja lämpimästi. Tällaisia ihmisiä olen tavannut elämässäni vain muutaman, ulkoisesti kauniita näen päivittäin.
Halusin puheenvuorollani muistuttaa tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa eläviä nuoria/nuoria aikuisia siitä, että vaikka ulkoinen kauneus onkin ainakin jossain määrin tärkeää, vielä tärkeämpää on kehittää omaa itseään, omaa sisäistä kauneuttaan. Vain se säilyy läpi elämän, vaikka ulkoinen kauneus katoaisikin.
Kommentit (11)
Ihana kirjoitus!
Mutta ikävä kyllä raskaat vastoinkäymiset ja sairaudet tekevät hallaa ulkonäölle, vaikka sydän olisi puhdasta kultaa.
Se on epäreilua, mutta niin elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kaunis sisäisesti enkä ulkoisesti. Olenko näiden puutteideni kanssa edes ihminen?
Höpöhöpö. Yleensä nuoret, raikkaat naiset ovat myös iloisia ja auttavaisia, kun taas tupsahtaneet vanhat eurot kitkeriä ja pahansuopia. Paha olla ”sisäisesti kaunis”, kun kilot painaa, hiukset lähtee, hampaat kellastuu ja iho rypistyy.
Juu ja on poikkeuksia (kuten minä), mutta joka tapauksessa yks maailman typerimpiä sanontoja.
Ei toki säily. Me kuollaan kaikki - ihan jokainem. Joka toinen saa syövän, ja niissä kärsimyksissä ei sisäinen
kauneuskaan säily. Summa summarum: kumpikin häviää viimeistään maatuessa.
Täällä marttyyrit taas kokoontuu. On kiva ajatella, että on parempi edes jollain tasolla kuin muut ihmiset. Totuus kuitenkin on se, että kaikki ei mene tasan tässä maailmassa. Joistain ihmisistä tulee rumia jo syntyessään eivätkä he ole välttämättä todellakaan mitään mukavia ohmisiä.
Joistaintaas saattaa tulla erittäin kauniita ja erittäin mukavia ja kilttejä ihmisoä.
On vähän typerää yksinkertaostaa asiat niin, että kaikkia kauniita ja kauneatta hakevia ihmisoä podetään ilkeinä ja epämukavina ihmisinä ja samalla pidetään itseään hyvätahtoisena ja hurskaana ruman ankanpoilasena.
Ei todellakaan pidä paikkaansa tuo lokerointi ja usein menee jopa toisin päin eli rumemmat ovat hyvin ilkeitä, koska ovat katkeroituneet geeniloton häviöstä ja haluavat kauniimmille pelkkää pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se sisäinen kauneuskin katoaa viimeistään kun kuolet. Ja voi se kadota jo eläessäkin, jos tulee kovasti vastoinkäymisiä ja katkeroituu, tai muista syistä. Mikään ei ole ikuista, joten miksi ei saisi yrittää vähän fiksailla ulkonäköä, jos se tuo hyvän mielen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näen samoin kuin ap., todellinen kauneus on sydämen ominaisuus.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Jos ihminen on vanhana katkeroitunut joko synnynnäisen rumuutensa tai jonkin muun elämän vastoinkäymisen takia, ei hän ole silloin löytänyt sisäistä kauneuttaan. Jos on ns. syntynyt rumaksi ja on siksi katkera, pitää löytää elämästä muita syitä olla onnellinen: miksi yrittää turhaan saavuttaa sitä, mitä ei voi ikinä saada? Miksi ei voi hyväksyä itseään sellaisena kuin on?
Sitäpaitsi, kuka tahansa meistä voi menettää ulkoisen kauneutensa koska tahansa, myös nuorena, jos joutuu esim. johonkin onnettomuuteen, joka tuhoaa oman ulkonäön. Tarkoittaako tämä sitten sitä, ettei elämällä ole enää mitään tarkoitusta, kun on yhtäkkiä muuttunut rumaksi? No siinä tilanteessa se sitä voi merkitäkin, jos ulkonäkö on ollut se tärkein asia elämässä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole kaunis sisäisesti enkä ulkoisesti. Olenko näiden puutteideni kanssa edes ihminen?
Olet!
Niinhän se klassinen sanontakin menee: kauneus on katoavaista mutta rumuus sen kun lisääntyy.