Omituisin asia, minkä halusit lapsena (tai mitä joku tuntemasi lapsi on halunnut yms.)
Lapsethan saavat aina outoja päähänpistoja, muistatko omasta lapsuudestasi että halusit jotain outoa? Tai mitä oma lapsesi tai joku tuntemasi lapsi on halunnut?
Itse halusin joskus ala-asteikäisenä kopiokoneen. Joskus harvoin koulussa sitä pääsi käyttämään ja kirjastossakin sellainen oli. Minusta se oli aivan mahtava laite ja olisin halunnut sellaisen itsellenikin. Tätä kesti vuosia ja haaveilin, että aikuisena sitten ostan itselleni kopiokoneen. Kaikista parasta on, että tajusin itsekin etten sillä mitään tee, koska todella harvoin tuli kopioitua mitään. Mutta sellaisen olisin halunnut. :D
Kertokaa lisää!
Kommentit (1192)
Halusin, että vanhempani olisivat eronneet kuten joillakin kavereilla vanhemmat erosivat. Eivät sitten vanhemmat suostuneet eroamaan, vaikka pyysin heitä tekeemään niin :-( .
Tulvaa, että saisi uida pihalla. Kun sähköt meni toivoin ettei ne tulisi takasin koska oli kiva olla kynttilänvalossa. Toivoin myös että olisin mykkä. Monesti toivoin että voisin olla näkymätön.
Syödå tuoreita auton renkaita se uuden renkaan tuoksu oli huumaavaa, ja se että halusin olla poika mut onneksi vanhemmat niinkuin nykyään eivät kiikuttaneet hormoni hoitoihin, tämä ikä vuodet 5-9 onneks järkiinnyin ja tajusin että tyttö olen ja haluan ollakin.
Vierailija kirjoitti:
Halusin, että vanhempani olisivat eronneet kuten joillakin kavereilla vanhemmat erosivat. Eivät sitten vanhemmat suostuneet eroamaan, vaikka pyysin heitä tekeemään niin :-( .
Mä taas pienempänä rukoilin ja toivoin samaa.. Monta kertaa iskä tiuskas meille lapsille että nyt me erotaan äitis kans,, oli tosi kidutusta lapsille ja henkistä väkivaltaa kuulla samoja asioita vuodesta toiseen, en tajua vieläkään miksi eivät eroa: isä alistava röyhkeä julkinarsisti jolle mikään ei riitä eikä mikään koskaan hyvä ja joka onnistuu pilaamaan toisten hyvän fiiliksen, äiti alistuva isää myötäilevä lammas joka ei koskaan sano ei.
Vierailija kirjoitti:
Jossain vaiheessa toivoin kovasti, että olisi selvinnyt, että syntyessäni vauvat olisivat vaihtuneet sairaalassa ja että "oikeat vanhempani" tulevat hakemaan minut luokseen. He olisivat ottaneet siis minut ja minun vanhempani olisivat saaneet heille kuuluvan lapsen.
Mä taas haaveilin että "oikea" Isä tulee hakemaan mut, en ajatellut että sehän ois tarkoittanut sitä että piti "pettänyt" Isää:D mut aina se haave murskaantui kun moni sanoi että ootpas isäs näköinen, pienempänä etsin aina samoja kasvonpiirteitä miehistä kuin omastani sit olin "toi vois olla mun isä koska samanlainen nenä/korvat, silmät". Viel 19 vuotiaana ajattelin myyjänä ollessa ett myymälä päälliköllä samanlaiset kasvonpiirteet/silmät että voispa tuo olla mun " Biologinen isä".
halusin kolmionmalliset rinnat eikä semmosia roikkuvia kun äidillä.
lisäksi olisin halunnut isosiskon.
Luin hiawatha sarjakuvia (nykyään ei niitä ilmeisesti saa edes kirjastosta koska intiaani) ja muistan eräässä kuvassa hiawathan äiti leipoi hunajapullia, olisin halunnut niitä🥹 en saanut koska äiti ei ymmärtänyt mitä on hunajapullat:D sit pannukakku pino jossa valtava määrä siirappia, kokeilin teininä ja oli ylimakeaa:D ei niin herkkua siis:D
En muista mistä kirjasta tai sarjasta idea lähti, ei Harry Pottereista ainakaan koska olen 45v mutta toivoin että ovellemme jätettäisiin vauva jonka huovassa olisi kiinni viesti,että hän on siskoni tai veljeni ja että meidän pitäsi huolehtia hänestä.
Arvasiko joku että olen ainoa lapsi? .D
Vierailija kirjoitti:
En muista mistä kirjasta tai sarjasta idea lähti, ei Harry Pottereista ainakaan koska olen 45v mutta toivoin että ovellemme jätettäisiin vauva jonka huovassa olisi kiinni viesti,että hän on siskoni tai veljeni ja että meidän pitäsi huolehtia hänestä.
Arvasiko joku että olen ainoa lapsi? .D
Mä taas lapsuudessa toivoin että olisin ollut ainoa lapsi. Meitä oli 6 ja oltiin niiiin hlvetin köyhiä, eikä mihinkään koskaan varaa. Haaveilin että olisin ollut ainoa lapsi ja mulle ois ostettua kaikkea mahdollista, herkkuja, olisi oma huone jossa uusimmat huonekalut, lelut, PlayStation peli , oma telkkari jne. Olin kateellinen ystvälleni jota lellittiin piloille ja sai aina kaiken mitä pyysi, oli ainoa lapsi. En saanut edes koiraa vaikka sellaista pyysin edes sen kerran:(
Olisin halunnut nähdä Jeesuksen. Tai saada jonkin vahvan uskonnollisen kokemuksen. Muistan, kuinka jätin huoneeseeni sängylle ystäväkirjani ja kynän esille, sammutin valot ja menin ulos huoneesta, ja rukoilin, että Jeesus kirjoittaisi mun ystäväkirjaan.
Olin hiukan pettynyt, kun ei kirjoittanut.
En ollut edes enää ihan pikkutyttö, ehkä joku 9-11-vuotias.
Perheeni ei ollut millään tavalla erityisen uskonnollinen.
:-D
Pikkutyttönä halusin muuttaa Kongoon ja elää kuin Tarzan.
Minä halusin pingviinin - oikean pingviinin.
Vierailija kirjoitti:
Minä halusin pingviinin - oikean pingviinin.
Meillä kinuttiin hevosta takapihalle.
Olisin halunnut jo lapsena silmälasit.
Olisin halunnut YLÄKERRAN. Meidän koti oli 1-kerroksinen ja olisin halunnut kiivetä portaita pitkin yläkertaan, omaan huoneeseen. Maalla sitten kolusinkin aina kaikki mahdolliset vintit, mitä kartanolta löytyi😄
Vierailija kirjoitti:
Minä halusin lampaan. Oli kyllä pettymys kun en saanut kuin koiran.
Mulla oli oma lammas mummolassa. Sitten se hävisi ja tuli säilykepurkissa takaisin.
Halusin lapsena oman virsikirjan, sain sen ja lauloin siitä "Anna mulle tähtitaivas"
Pyörätuolin ehdottomasti. Siinä olisin istunut ja äiti olisi minua palvellut, enkä koskaan enää olisi tarvinnut auttaa äitiä kotitöissä tai pihatöissä ja kerätä marjoja (Minua jopa kutsuttiin äidin pikku apulaiseksi.Sellaista se oli 60-luvulla)
Kuvittelin että siinä istuessa vain lukisin kirjoja ja järjestelisin postimerkkikokoelmaani. Ah autuus!
Myös olisin tahtonut olla Englannissa sisäoppilaitoksessa ja tietenkin Viisikon maisemissa missä oli nummi ja majakka ja se mahtava ruokavarasto.
Kultapandakennelin meidän takapihalle en saanut..
Punaisen puutalon tietyltä alueelta ja toive on toteutunut. Alle kouluikäinen olin