Kertokaa synnytyksistänne. Siitä asti kun lähditte sairaalaan. Mistä tiesitte, että piti lähteä? Mitä tapahtui?

Kyllä supistukset kertoivat, milloin oli aika lähteä.

Supistukset alkoivat siinä viiden maissa aamulla, kuudelta herätin miehen, joka sanoi syövänsä ensin aamiaisen ja lukevansa Hesarin, koska ei meillä nyt niin kiire kuitenkaan ole. Itse kävin suihkussa.

Vähän seitsemän jälkeen olimme sairaalassa, kätilönä oli Suomen ensimmäinen mieskätilö. (Eli tästä on jo aikaa). Yhdeksältä kävi lääkäri moikkaamassa ja totesi, ettei enää ehditä epiduraalia antamaan, liian paljon auki. Totesin, ettei vielä ole käynyt edes Panadol mielessä. 10:22 syntyi terve poikavauva ja vähän sen jälkeen kävin suihkussa, sitten osastolle.

Helppoa kuin heinänteko. Sen jälkeen saimme vielä pari lasta.

Ekalla kerralla piti mennä sairaalaan, kun vedet menivät. Ei ollut supistuksia. Tokalla kerralla vedet menivät ja supistukset alkoivat heti rajuina. Tiesin, että nyt on parempi pitää kiirettä. Avauduin alle kolmessa tunnissa täysin auki. En nyt jaksa tällä kertaa tämän enempää kirjoittaa.

Ekan lapsen kanssa menin rv 42+0 liikkeiden vähyyden vuoksi käyrille ja kalvot päätettiin suurien viikkojen vuoksi puhkoa ja synnytys käynnistyi ja vauva syntyi rv 42+1. Toisesta sovittiin käynnistysaika rv 42+0 ja silloin taas puhkotyiin kalvot ja laitettiin vielä oksitosiinitippa. Eli kumpikaan synnytys ei alkanut spontaanisti. Näinkin voi käydä.

Siit tiesin, kun lääkärit passittivat minut osastolle käynnistyksiä varten.

Tiesin siitä kun miehellä oli kamala kiire lähteä. Vauva syntyi sairaalaan tulosta noin 15 tunnin kuluttua.

Lapsivedet menivät ja supistukset käynnistyivät hitaasti. Tahdoin lapsen turvallisuuden vuoksi käyrille, vaikka muuten ei kiire ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsivedet menivät ja supistukset käynnistyivät hitaasti. Tahdoin lapsen turvallisuuden vuoksi käyrille, vaikka muuten ei kiire ollutkaan.

Mitä tuo edes tarkoittaa?

Jotain napsahti mahassa ja sitten alkoivat järjettömät supistukset. Siitä tiesin😛

Vierailija kirjoitti:

Kyllä supistukset kertoivat, milloin oli aika lähteä.

Supistukset alkoivat siinä viiden maissa aamulla, kuudelta herätin miehen, joka sanoi syövänsä ensin aamiaisen ja lukevansa Hesarin, koska ei meillä nyt niin kiire kuitenkaan ole. Itse kävin suihkussa.

Vähän seitsemän jälkeen olimme sairaalassa, kätilönä oli Suomen ensimmäinen mieskätilö. (Eli tästä on jo aikaa). Yhdeksältä kävi lääkäri moikkaamassa ja totesi, ettei enää ehditä epiduraalia antamaan, liian paljon auki. Totesin, ettei vielä ole käynyt edes Panadol mielessä. 10:22 syntyi terve poikavauva ja vähän sen jälkeen kävin suihkussa, sitten osastolle.

Helppoa kuin heinänteko. Sen jälkeen saimme vielä pari lasta.

Melkein sama täällä. Heräsin supistuksiin. Kävin suihkussa. Herätin miehen. Mummo haettiin hpitamaan esikoista. Seitsemältä sairaalaan ja 12.30 poika synty.

Ekan kanssa tosin omin supistusten kanssa kotona ilta kuudesta aamu seitsemään. Ei ollut vielä riittävän tiheät. Silloinkin lapsi omi syntynyt klo 13.

Menin kuitenkin vasta aamuvuoron aikaan sairaalaan

Ekasta kerrasta en oikein muista, menin kuitenkin tarkastukseen jostain syystä (vähäistä veristä vuotoa yms.) ja ehdotettiin että jäisin sinne, kun matkakin on pitkä, seuraavana päivänä jouduin käynnistystippaan.

Toisella kertaa olinkin yli viikon käynnistyksissä, joita oli jo aiemminkin tehty, ensin kun käännettiin perätilasta ja myöhemmin kun menin uuteen kääntöyritykseen (kun siis oli kääntynyt takaisin perätilaan seuraavana päivänä) ja tuolloin huomattiin että onkin jossain vaiheessa kääntynyt oikein päin.

Olisiko ollut 7. tai jotain käynnistys, kun sanottiin että tänään se lähtee, tavalla tai toisella. Lopulta voitiin puhkaista kalvot ja tuli lopulta valmista. Sitä ennen supistukset vain loppuivat aina jossain vaiheessa käynnistystä.

Tarkoittaa, että sairaalassa tarkastettiin kohdunsuun tilanne tekemällä sisätutkimus, varmistettiin lapsen asento, ettei napanuora pääsisi luiskahtamaan puristuksiin, todettiin lapsiveden väri (oli oikea, ei saa olla vihreä tai liian verinen tai ollenkaan haiseva), mitattiin verenpaine, kysyttiin tahdonko peräruiskeen, että ei sitten synnytyksessä kakata (tahdoin),  ja mitattiin lapsen sykettä vyöllä vatsan päältä, ultrattiin. Näiden jälkeen annettiin lupa kävellä sairaalan käytävillä ja uusi kontrolli tietyin väliajoin synnyttämättömien osaston kanslian kautta, kunnes avauduttuani vähän ja supistusten muututtua kivuliaammiksi, pääsin synnytyssaliin.

6.

Ekan syntyessä olin valmiiksi sairaalassa raskaustesti sen takia ja homma alkoi lapsiveteen menolla.

Toka käynnistettiin.

Kolmannessa heräsin supistuksiin puoli seiskan. Lähdettiin samantien sairaalaan koska 45 min matka. Kuopus syntyi klo 9.

Minulla oli yöllä ikkuna auki ja ajattelin, että olen saanut vetoa selkään. Sidoin ristiselän päälle villatakin ja lähdin käymään kaupassa. Lapsivesi valui pitkin kinttuja kun pääsin ovesta ulos. Käännyin kannoillani ja menin hakemaan sairaalalaukun ja tilasin sitten taksin, jolla menin synnytyslaitokselle. Siellä vielä halusivat varmistaa etten ollut päästänyt pissaa housuihini vahingossa (onneksi tajusin ottaa märät alkkarit mukaan) ja sitten vaihdoin vaatteet, tekstasin miehelleni olevani laitoksella.

Jouduin osastolle,jossa synnytys käynnistettiin. Olin suurimman osan synnytyksestä yksin,koska miehen piti poistua yöksi kotiin. En päässyt saliin ja miehen luo kuin vasta aivan loppuvaiheessa,vaikka olin jo tosi kipeä. Eivät uskoneet että synnytys olisi kunnolla käynnissä,hokivat vaan että supistukset saattavat kohta loppua. No eivät loppuneet,pahenivat vaan kokoajan. Ei käynyt mielessäkään että pitäisi yksin synnyttää ja sellaiset traumat jäi,ettei lapsia enempää tule. Olen kateellinen heille jotka saivat lähteä synnytysosastolle kumppanin kanssa, kun tuntui ettei enää kestä supistuksia.