Lue keskustelun säännöt.
Et saa olla köyhä, mutta et saa kuollakaan.
Nyt se loppu
20.05.2018 |
Olen viimeisen vuoden aikana pudonnut täydelliseen köyhyysloukkuun, karenssien takia kertaalleen vuokra-asunnosta häädetty, toimeentulotuen kanssa vaikeuksia. Töitä en saa, työkokeiluun en pääse, ikää on yli 50. Tietokone, joka vetelee viimeisiään, on ainoa kaveri. En juo, en käytä huumeita, en elä muutenkaan mitenkään "huonoa" elämää. Olen lapseton nainen.
Sukulaisten mielestä olen saamaton, laiska ja ties mitä. Masentunut olen ollut, mutta lääkkeisiin tai terapiaan ei ole varaa, enkä niitä haluakaan. Haluaisin oikeastaan vain pois täältä. Eiköhän tämä ole jo nähty.
Mutta kun menin siskolleni mainitsemaan, että minusta saisi jo aika jättää, sisko sai hirveän raivarin, että en saa edes ajatella sellaista, kun se on väärin sukulaisia kohtaan ja kaikille tulee paha mieli!
No voi he*vetti, eikö kellään sitten ole paha mieli siitä, että minulla menee niin huonosti, että edes ruokaa ei tahdo olla joka päivä pöydässä!? Pitääkö minun tosiaan kituuttaa vielä ties kuinka monta kymmentä vuotta, että kaikki olisivat tyytyväisiä?
Eutanasiakeskustelua seurattuani tulin siihen tulokseen, että minusta terveillekin ihmisille pitäisi tarjota keino päästä pois elämästä, jos toivoa paremmasta ei ole (köyhyys, terveyden pettäminen, ikääntyminen). Jokainen meistä kuolee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, ja yhteiskunnallekin minusta on ollut tämän puolen vuosisadan ajan lähinnä pelkkiä kuluja.
Minusta on epäreilua, että kärsivä eläinkin pääsee piikille, mutta minun pitäisi tehdä itsemurha, jonka onnistumisesta ei ole takeita ja joka todennäköisesti on tuskallinen ja inhottava. Vai mitä mieltä olette?!
Kommentit (10)
Kuoleminen maksaa aina tässä yhteiskunnassa. Ehkäpä siskosi on oikeasti huolissaan sinusta ja hyvinvoinnista, mutta kyynisesti ajateltuna hän voi olla huolissaan siitä, että hänestä tulee yksinäisempi poismenosi johdosta tai sitten tosiaan hän on vaan huolissaan siitä, että hautajaiskulut kohdistuvat ensi sijassa lähiomaisiin eli varmaankin häneen...
Kuoleminen on vaan syystä tai toisesta hiton kallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon 34v. töissä käyvä, päälipuolin kelpokansalainen ja ajattelen ihan samoin. On tää orjuus ja kärsimys jo nähty.
Te, jotka alapeukutitte aloitusviestin, miksi alapeukutitte sen?
Olen 33, äiti, vakituisessa hyvätuloisessa työssä, parisuhteessa... eli kaikinpuolin elämässä pitäisi kaikki olla täydellisesti. Kuitenkin olen lapsesta asti halunnut kuolla. En ole koskaan nauttinut elämästä. Joka päivä mietin itsemurhaa. Olen samaa mieltä että ihmisen kuuluisi saada päättää omasta kuolemastaan ilman että sen joutuu tehdä epätoivoisesti tavalla, joka ei varmuudella edes onnistu. Miksi toiset ihmiset saavat päättää että minä en saa lopetuspiikkiä?!
Hyvä aloitus ja keskustelunaihe. Miten muuten yhteiskunta hyötyy kansalaisen pompottelusta luukulta luukulle? Onko siinä juuri se käsien levittelyn paikka: "Kun en minä tiedä tästä asiasta, mene tuonne!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On todella outoa. Ensin yhteiskunta sysää henkilön syrjään. Sitten yhteiskunta syyllistää tämän itse syrjäyttämänsä henkilön. Yhteiskunta ei kuitenkaan suostu päästämään irti tästä itse syrjäyttäneestään henkilöstä.
Vierailija kirjoitti:
On todella outoa. Ensin yhteiskunta sysää henkilön syrjään. Sitten yhteiskunta syyllistää tämän itse syrjäyttämänsä henkilön. Yhteiskunta ei kuitenkaan suostu päästämään irti tästä itse syrjäyttäneestään henkilöstä.
Olisiko kyseessä suomalaiseen mielenlaatuun tuttu passion eli kärsimysnäytelmän eetos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen miettinyt ihan samaa kuin aloittajakin, ja kaikki nämä alla olevat väitteet olen kuullut jossain vaiheessa, joskus useampaankin kertaan.
"No kun elämä kuitenkin saattaa muuttua vielä paremmaksi!"
- Anna tarkka todennäköisyys ja listaa konkreettisia keinoja, miten se voi muuttua paremmaksi, niin sitten voidaan keskustella asiasta. Jos et keksi mitään, ole hiljaa.
"No kun elämä muuttuu vielä paremmaksi!"
- Ks. yllä
"Minäkin olin masentunut, mutta nyt olen onnellisesti naimisissa ja on lapsikin ja...! "
- Good for you. Minä olen sosiaalisesti täysin lahjaton ihminen, joka ei ole koskaan ole edes seurustellut eikä oikeastaan haluakaan. En myöskään kaipaa lapsia, terveys reistaa pahasti ja tulot ovat mitättömät. Tasan ei käy onnenlahjat.
"Sukulaisille tulee paha mieli!"
- En ole tavannut sukulaisiani yli kymmeneen vuoteen. Ketään heistä ei ole kiinnostanut lähettää edes joulukorttia, eikä kiinnosta minuakaan. Vanhempani olivat juoppoja, toinen väkivaltainenkin. Ei ole ikävä.
"Vanhemmillesi ja yhteiskunnalle on ollut suuri ponnistus kasvattaa ja kouluttaa sinut!"
- Kukaan ei kysynyt minulta, haluanko syntyä tai haluanko edes mennä kouluun. Vanhempani hankkivat minut täysin itsekkäästi tai vain huolimattomuuttaan ja kohtelivat vieläpä kaltoin lapsena.
"Jumala/Jeesus rakastaa sinua!"
- No kiva. Voisko se joskus järkätä minulle sitten vaikka lottovoiton? Rahalla elämään saisi kummasti sisältöä, vaikkei se onnea välttämättä toisikaan. Ai ei voi? No ei sitten.
"Jokainen ihminen on arvokas ja tärkeä!"
- Olen solumassaa siinä missä ameebakin. Se, että aivoni ovat hiukan tikapuuhermostoa kehittyneemmät, ei tarkoita, että olisin sen arvokkaampi kuin mikä muu tahansa eliö tällä planeetalla. Toisekseen voisit mennä kertomaan tuon saman vaikkapa Syyrian pommituksen keskellä itkeville lapsille (auttamatta heitä kuitenkaan millään tavoin). Varmasti lohduttaa.
"Suomessa on loistava sosiaaliturva ja asiat ovat periaatteessa hyvin moneen muuhun maahan verrattuna!"
- Minulle jää kaikkien menojen jälkeen rahaa käteen n. 200 euroa, jolla pitäisi ostaa vaatteet, syödä, maksaa bussilippu jne. Tätä on jatkunut jo kolmatta vuotta ilman toivoa paremmasta. Minusta kituuttaminen ei ole millään tasolla hyvä asia, loistavasta puhumattakaan.
"Katuisit kuitenkin myöhemmin."
- Anteeksi mitä? Harva haudasta on tullut valittelemaan, että kyllä nyt kaduttaa, kun menin kuolemaan.
Näin se menee kirjoitti:
Itse olen miettinyt ihan samaa kuin aloittajakin, ja kaikki nämä alla olevat väitteet olen kuullut jossain vaiheessa, joskus useampaankin kertaan.
"No kun elämä kuitenkin saattaa muuttua vielä paremmaksi!"
- Anna tarkka todennäköisyys ja listaa konkreettisia keinoja, miten se voi muuttua paremmaksi, niin sitten voidaan keskustella asiasta. Jos et keksi mitään, ole hiljaa.
"No kun elämä muuttuu vielä paremmaksi!"
- Ks. yllä
"Minäkin olin masentunut, mutta nyt olen onnellisesti naimisissa ja on lapsikin ja...! "
- Good for you. Minä olen sosiaalisesti täysin lahjaton ihminen, joka ei ole koskaan ole edes seurustellut eikä oikeastaan haluakaan. En myöskään kaipaa lapsia, terveys reistaa pahasti ja tulot ovat mitättömät. Tasan ei käy onnenlahjat.
"Sukulaisille tulee paha mieli!"
- En ole tavannut sukulaisiani yli kymmeneen vuoteen. Ketään heistä ei ole kiinnostanut lähettää edes joulukorttia, eikä kiinnosta minuakaan. Vanhempani olivat juoppoja, toinen väkivaltainenkin. Ei ole ikävä.
"Vanhemmillesi ja yhteiskunnalle on ollut suuri ponnistus kasvattaa ja kouluttaa sinut!"
- Kukaan ei kysynyt minulta, haluanko syntyä tai haluanko edes mennä kouluun. Vanhempani hankkivat minut täysin itsekkäästi tai vain huolimattomuuttaan ja kohtelivat vieläpä kaltoin lapsena.
"Jumala/Jeesus rakastaa sinua!"
- No kiva. Voisko se joskus järkätä minulle sitten vaikka lottovoiton? Rahalla elämään saisi kummasti sisältöä, vaikkei se onnea välttämättä toisikaan. Ai ei voi? No ei sitten.
"Jokainen ihminen on arvokas ja tärkeä!"
- Olen solumassaa siinä missä ameebakin. Se, että aivoni ovat hiukan tikapuuhermostoa kehittyneemmät, ei tarkoita, että olisin sen arvokkaampi kuin mikä muu tahansa eliö tällä planeetalla. Toisekseen voisit mennä kertomaan tuon saman vaikkapa Syyrian pommituksen keskellä itkeville lapsille (auttamatta heitä kuitenkaan millään tavoin). Varmasti lohduttaa.
"Suomessa on loistava sosiaaliturva ja asiat ovat periaatteessa hyvin moneen muuhun maahan verrattuna!"- Minulle jää kaikkien menojen jälkeen rahaa käteen n. 200 euroa, jolla pitäisi ostaa vaatteet, syödä, maksaa bussilippu jne. Tätä on jatkunut jo kolmatta vuotta ilman toivoa paremmasta. Minusta kituuttaminen ei ole millään tasolla hyvä asia, loistavasta puhumattakaan.
"Katuisit kuitenkin myöhemmin."
- Anteeksi mitä? Harva haudasta on tullut valittelemaan, että kyllä nyt kaduttaa, kun menin kuolemaan.
No hei...piristyhän nyt vähän ja ulos ja lenkille, niin paistaa se päivä risukasaankin!!!
Oikeassa olet