Lue keskustelun säännöt.
10 v pojan epäsosiaalisuus, kun ei osaa mennä juttelemaan muille
18.05.2018 |
Poika tykkää kovasti olla kaveriporukoissa, mutta hänen aloitekyvyttömyys kavereiden hankkimiseksi on onnetonta. Jos olemme tilanteessa, missä on muita samanikäisiä tuttuja lapsia, poika ei tervehdi tuttujaan, pälyilee maahan nyrpeä ilme naamalla , sen näköisenä ettei tutut lapsetkaan tule pojalle puhumaan yhtään mitään, koska on sen näköinen ja oloinen, että kukaan tuskin haluaa lähestyä. Hänellä on kyllä kavereita, mutta ei ovikello soi jatkuvasti, eikä kavereita ole jonoksi asti, vaikka asumme paikassa, joka on täynnä lapsiperheitä. Hän harrastaa joukkueurheilua, mutta sielläkin on jäänyt vähän porukan ulkopuolelle, koska ei nene muiden mukaan juttelemaan.
Olen selittänyt niin monesti, että pitää tervehtiä ja olla reippaan ja iloisen näköinen, jotta saisi seuraa ja pitää itse mennä myös muiden seuraan juttelemaan. Ei auta. Seisoo vaan sivussa hiljaa, jos paras kaveri ei ole vieressä.
Lapsi itse haluaa kavereita, mutta ihmettelen, miksei sitten tee asian hyväksi mitään. Jos seisoo syrjässä naama nutturalla, on ennemminkin luontaan työntävä, kuin helposti lähestyttävä.
Onko muilla ollut tällaista ja miten olette saneet lapsista avolmempia ja reippaampia?
Kommentit (8)
Olisiko käynyt niin, että lapselle on tullut liian isot paineet kavereiden saamisesta, eikä halua epäonnistumisen pelossa edes yrittää ottaa kontaktia muihin lapsiin. Ehkä teidän pitäisi hyväksyä ettei lapsenne ole kovin sosiaalisesti lahjakas yksilö. Ei kaikilla tarvitse olla isoa kaveripiiriä. Lapsellanne on kuitenkin kavereita, joten kovin huono tilanne ei voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä poika itse sanoo asiaan? Eikö uskalla lähestyä toisia, eikö keksi sanottavaa? Sujuuko leikit hyvin kun pääsee alkuun? Vai onko sosiaalista kömpelyyttä? Millainen on muuten luonteeltaan?
En tiedä taustoja, mutta aloitusviestistä sain sellaisen kuvan että poikaa taitaa nolottaa lähestyä kavereita kun äiti on vieressä.
Joukkueeseen ei ole helppo sujahtaa sisään. Mieti vaikka omia työpaikkojasi, ei sitä aina vaan natsaa kaikkien kanssa. Kyse on kuitenkin vielä lapsesta, joka vasta harjoittelee. Onhan lapsen kanssa juteltu, että joukkueen sisällä on kaikki ok, eli ei kiusausta tms.? Sekin voi riittää, että joku vaikka näyttää pukuhuoneessa kännykältä por-noa ja lastasi ahdistaa tilanne. Täysin hatusta revitty esimerkki, mutta jotain tän tyyppistäkin voi olla taustalla.
Onko lapsi kovinkin itsenäinen vai ujo, arka ja vetäytyvä? Reippauskehotukset eivät taida ujolle oikein tepsiä. Miettisin, miten saisin tuettua lapsen itsenäistä toimintaa lisää, ja näin tuettua itsetuntoa ja -varmuutta, ja kerryttää positiivisia kokemuksia itsestä. Siis muissa kuin kavereihin liittyvissä asioissa. Jospa se sieltä ajallaan sitten.
Ap:n aloitus äitinä on karmeaa luettavaa. En minäkään hänen 10-v. poikanaan lähestyisi ketään, jos mamma on kyttäämässä ja kuulisi koko ajan, että "pitää olla reipas ja sosiaalinen, ulospäin suuntautuva jne.". Todella raivostuttavaa ja 10-v. poika voi olla hyvinkin antisosiaalinen (epäsosiaalinen on jotakin aivan muuta...). Meidän poikamme on itseni tapaan melko antisosiaalinen, mutta meillä on silti muutama hyvä kaveri kummallakin. Tuo pakkososiaalisuus ja sen loputon vaatiminen on järkyttävää!
Ja täytyy myös muistaa se, että sellainen iloinen, sosiaalinen reippaus ei ole mikään ideaalimuotti johon jokaisen ihmisen lapsesta asti pyrittävä. Introverttius näkyy jo lapsena, tällöin on tosi vaikea jutella porukassa, tehdä aloitteita, ja "mennä vaan juttelemaan", niin helpolta kuin se onnistuu kuulostamaankin. Introvertti painii samojen asioiden kanssa myöhemmin elämässään, koulussa, töissä, harrastusporukoissa, baareissa jne. Voi mennä vuosikymmeniä ennenkuin introvertti oppii hyväksymään, ettei ole mitenkään väärä tai rikki, on vain sosiaalisesti estoinen, empivä ja harkitseva ihminen. joka on varustettu muita huomattavasti rikkaammalla sisäisellä maailmalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin ujo lapsi ja tuo patistelu ja käskyt reipastua olivat pahimpia. Kun ei sille vaan voi mitään, jos ei ole sosiaalista rohkeutta. Minullakin oli ne omat kaverit joihin olin koulussa tutustunut mutta harrastusporukoissa en kyennyt tutustumaan kehenkään.
Aloitekyvyttömyys on onnetonta? Ehkä kuitenkin aloitekyky.
Up