Miten te äidit jaksatte?

Hyvin kiitos jaksan, en unelmoi. Miksikäs tämä asia sinua huolettaa? Onko itselläsi ongelmia jaksamisen kanssa?

Pääosin hyvin. Meidän elämä on rennon puoleista, kaksi koulussa ja kaksi kotona. Lapsettomasta ajasta kaipaan vain pitkiä aamu-unia ja hyviä keskusteluja mieheni kanssa. Usein yötämyöten juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Nykyisessä elämäntilanteessa sellaiselle aukeaa tilaisuus vain harvakseltaan.

Hyvin, tässä makoilen yläosattomissa auringossa ja nautin päivästä.

En unelmoi lapsettomasta elämästä, elämässäni on aina ollut paljon lapsia ja pidän lapsista hyvin hyvin paljon.

90% lapsista on enemmän mieleeni kuin 90% nuorista aikuisista.

Lapset, teinit, keski-ikäiset ja vanhukset on parasta seuraa!

No mikäs tässä, ihan hyvin jaksan :) Elämää tämä vaan on, ihan tavallista elämää.

Rehellisesti sanottuna: jaksan kohtuullisen hyvin, mutta aina joskus tulee mieleen, että kyllä sitä ihmisen täytyy olla kohtalaisen hullu kun tekee lapsia. Tai ainakin se on avuksi. Rakastan lapsiani valtavasti, mutta rehellisesti sanottuna joskus tulee mieleen miten elämä oli paljon helpompaa ennen lapsia. Reissasin pitkin maailmaa, minulla oli omia harrastuksia ja pääsin kulkemaan just niin kun huvitti. 

Jokainen äiti varmasti lapsiaan rakastaa. Niin minäkin aivan suunnattomasti. Mutta tein toisen lapsen mieheni toiveesta, koska hän halusi pojallemme veljen. Saimme (ihme kyllä) toisen pojan, mutta itse olisin pärjännyt yhdelläkin. Kuulostaa kamalalta, sillä molemmat todella ihania rakkaita mussukoita. Kaksi vaan todellakin on yhden enemmän kuin yksi.