Lue keskustelun säännöt.
Masennuksen myötä on kaikki kunnianhimo hävinnyt
16.05.2018 |
Aiemmin olin hyvinkin kunnianhimoinen ihminen, yliopistoon hakeminen tuntui itsestäänselvältä asialta. Jopa lääkärin ammatti tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Nyt ei jaksa ponnistella yhtään ylimääräistä. Kaikkihan on loppupeleissä turhaa. Ei ole enää suuria suunnitelmia, pelkkä halu kuolla jäi jäljelle.
Kommentit (16)
Kunnianhimo ei ole elämä itse - gloryhunting on täysin turhaa ja kaiken lisäksi se 'kunnia' siinä himossa on kontrollia ja äärimmilleen vietynä totaalista kontrollia, koska yksilö ei enää sen jälkeen keksi muuta selitystä olemassaololleen. P**ka arvonakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kunnianhimossa (ts. ahneudessa, vallanhalussa sekä ihailun ja paremmuudentunteen tarpeessa) ole mitään hyvää. Eli tilanne on hyvä sinulla.
Mun mielestä oli kivaa, kun oli aina joku asia, jota tosissaan halusi tavoitella. Nyt kaikki tuntuu merkityksettömältä ja samantekevältä. En halua enää mitään elämältä.
Ap
Määrittelet arvosi ja elämän mielekkyyden sen mukaan, missä ammatissa tulet toimimaan? No ei ihme että masentaa.
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin olin hyvinkin kunnianhimoinen ihminen, yliopistoon hakeminen tuntui itsestäänselvältä asialta. Jopa lääkärin ammatti tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Nyt ei jaksa ponnistella yhtään ylimääräistä. Kaikkihan on loppupeleissä turhaa. Ei ole enää suuria suunnitelmia, pelkkä halu kuolla jäi jäljelle.
Hyvinkin kunnianhimoinen = opiskelu tavisammattiin.
En aivan näe, että miten tuo olisi sinun elämänhalusi perusta?
Oletko mies vai nainen?
Jos olet nainen, niin elämässäsi on loputtomasti nautittavaa! Laitat vähän mekkoa ylle ja lähdet kaupungille, niin saat nauttia cristianoronaldomaisesta elämästä, kun seuraa löytyy ja miehet tulevat mielistelemään. Et sinä tarvitse kunnianhimoa saadaksesi elää kuin kuningatar.
Jos olet mies, niin olet kyllä elämän planktonia. Ymmärrän, ettei tunnu elämisen arvoiselta olla halveksittu turhake.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin olin hyvinkin kunnianhimoinen ihminen, yliopistoon hakeminen tuntui itsestäänselvältä asialta. Jopa lääkärin ammatti tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Nyt ei jaksa ponnistella yhtään ylimääräistä. Kaikkihan on loppupeleissä turhaa. Ei ole enää suuria suunnitelmia, pelkkä halu kuolla jäi jäljelle.
Hyvinkin kunnianhimoinen = opiskelu tavisammattiin.
En aivan näe, että miten tuo olisi sinun elämänhalusi perusta?
Tuo oli vain esimerkki. Tarkoitan, että aikaisemmin elämälläni oli jonkinlainen päämäärä, suunta. Halusin tehdä asiat hyvin ja oikein. Elämä ei ole kovinkaan nautittavaa, kun ei huvita tavoitella mitään eikä mikään ylipäätään tunnu miltään.
Ap
Minultakin se hävisi, kuten myös kilpailuvietti ja tavoitehakuisuus. Oli erittäin outoa, etenkin näin useamman tutkinnon suorittaneena, akateemisena ihmisenä. Masennusta nyt jo parikymmentä vuotta takana. Enää en näitä piirteitä kaihoa - en tarvitse niitä mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin olin hyvinkin kunnianhimoinen ihminen, yliopistoon hakeminen tuntui itsestäänselvältä asialta. Jopa lääkärin ammatti tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Nyt ei jaksa ponnistella yhtään ylimääräistä. Kaikkihan on loppupeleissä turhaa. Ei ole enää suuria suunnitelmia, pelkkä halu kuolla jäi jäljelle.
Hyvinkin kunnianhimoinen = opiskelu tavisammattiin.
En aivan näe, että miten tuo olisi sinun elämänhalusi perusta?
Tuo oli vain esimerkki. Tarkoitan, että aikaisemmin elämälläni oli jonkinlainen päämäärä, suunta. Halusin tehdä asiat hyvin ja oikein. Elämä ei ole kovinkaan nautittavaa, kun ei huvita tavoitella mitään eikä mikään ylipäätään tunnu miltään.
Ap
Tuttua. Kaiken tuon ”tunteen” alla elämä kuitenkin on. Totuttelua se toki tarvitsee.
Se, että on suunta masennuksen vuoksi tällä hetkellä hukassa, ei meinaa mitään. Elämässä on erilaisia vaiheita, hyväksy se äläkä taistele vastaan niin pääset helpommalla. Se, mitä sulla on tänään, ei ole samaa mitä sulla on vaikka kymmenen vuoden päästä. Älä jumahda siihen, että tämänhetkinen elämäntilanne on joku kiveen hakattu lopullinen totuus, kaikki muuttuu kuitenkin eikä mikään ole pysyvää. Mitä tiukemmin pidät kiinni mielikuvista, sitä enemmän kärsit. Päivä kerrallaan nyt pahimman yli ja sitten kun on parempi vaihe elämässä, niin uusia suunnanvetoja kehiin vaan. Ei se ole niin vakavaa, äläkä tee siitä sellaista. Tilanteen hyväksyminen on kaiken a ja o.
Terveisin 20 vuotta masennuksesta kärsinyt 34-vuotias, joka ei usko että koko loppuelämä on pelkkää pas-kaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuitenkaan kannata uskoa siihen tunteeseen. Tunteita tulee ja menee. Käännä asia vaikka niin, että kun selviät masennuksestasi, voit lääkärinä auttaa muita.
Musta millään ei ole mitään väliä.
Ihmetyttää, että vielä vuosi sitten moni asia innosti.
Nyt ei mikään.
Maailmanloppu saisi tulla jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katson päivittäin toiveikkaana, että joko kohta alkaa isot pommit räjähdellä.
Mutta ei!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopulta kuollaan kuitenkin. Meitä juuri ketään ei kukaan muista sadan vuoden päästä. Nautitaan vain pienistä asioista ja onnen hetkistä.
Ei kunnianhimossa (ts. ahneudessa, vallanhalussa sekä ihailun ja paremmuudentunteen tarpeessa) ole mitään hyvää. Eli tilanne on hyvä sinulla.