Parempi itsetunto kouluunmenijälle?

Vielä huutelem neuvojen perään. Tänäkin aamuna poika selvästi jännitti eskariin menoa ja hupparikin piti vaihtaa toiseen kun kuulemma aiitä toisesta olisi tullut pojilta sanomista. Eskarissa kyllä puututaan kiusaamiseen, mutta tämä poikani kaveri on vain niin ovela piikittelemään ja oma poika ottaa kaiken niin tosissaan. Miten saisin pojalleni paksumman nahan ja itsevarmuutta olla välittämättä jokaisesta ikävästä kommentista? Oikeasti alkaa jo ärsyttää tämä kaveri, osaa olla tosi ilkeä ja verbaalisesti niin kyvykäs että ei kyllä ikinä jää toiseksi - eikä kyllä ikinä haluakaan jäädä, niin kauan jankkaa ja ilkeilee että toinen luovuttaa. Ei tietääkseni kiusaa muita, mutta oma poikani on aika hyväuskoinen ja helposti loukkaantuva joten otollinen kohde tällaiselle tyypille.

Hmm, voisikohan pojat ottaa sinun kanssa yhteisen pöydän ääreen juttelemaan? Rakentavassa ja kunnioittavassa hengessä tietenkin, niin, että miettisitte yhdessä, mitä tilanteelle voisi tehdä? Joskus on niin, ettei tuontyyppiset, voimakastahtoiset lapset oikeasti ymmärrä jyräävänsä toisten yli ja aiheuttavansa todellista mielipahaa, koska heidän nahkaansa ei mikään piikki läpäise. Ja silloinkin jos ymmärtää aiheuttavansa harmia, voi se, että asian joutuu kohtaamaan silmästä silmään muuttaa suhtautumista.

Mielestäni ongelma ei kuitenkaan ole sinun lapsessasi, hän on herkkä ja mielestäni herkkiksen ei kannata opetella pärjäämään "kovistumalla" sillä se aiheuttaa helposti uusia ja jopa pahempia ongelmia. Tukisin ehkä lapsen vahvuuksia ennemmin kuin puuttuisin "heikkoihin kohtiin" sillä lapsi herkästi vaistoaa, että vanhemmatkin huomaavat hänen arkuutensa, eivätkä "hyväksy" sitä, jos koittavat liikaa muuttaa. Tärkeintä, mitä voi kotoa saada, on vanhempien tuki ja varmuus siitä, että on hyvä ja kelpaava juuri sellaisena kuin on. Vahva itsetunto rakentuu herkkiksellekin mielestäni parhaiten sellaisessa ympäristössä. Toivottavasti tästä oli edes jotain apua!

Kiitos kauniista sanoista! Täytyy ottaa poikien kanssa puheeksi, ongelmana lähinnä tänä paras kaveri joka saa yllytettyä toiset mukaan. Näemme tätä kaveria usein joten otetaan pieni neuvonpito joku päivä ja vaikka kaverin äitikin mukaan. En itsekään halua että oma poikani kokisi että hänen on muututtava ja tultava kovanahkaisemmaksi - me vanhemmatkin ollaan aika herkkiksiä ja siksi itsellänikin usein tuntosarvet pystyssä kun seuraan poikien leikkejä. Lähinnä sellaista itsetuntoa pojalleni haluaisin että kokisi olevansa hyvä ja mukava kaveri huolimatta siitä mitä toiset sanovat. Tämänikäisillä lapsilla tuntuu olevan monenlaista vertailua ja kilpailuakin eri asioista.

Onpas kurja tilanne. Eskari loppuu ihan kohta, ja yleensä eskariaikaiset klikit pyritään hajottamaan kouluun mennessä. Joten jospa teilläkin "kaveri" päätyisi eri luokalle ja tulisi tilaa toisille kavereille.

Minunkin eskarilaisellani on bestis, josta en ole varma, onko tiivis kaveruus aina hyvästä. Yritän ajatella, että ei ystävyyskään onnistu harjoittelematta. Ja meidän tapauksessamme tiedämme jo, että lapset menevät eri luokille. Itsetunnon korottamiseksi ollaan vietetty tosi paljon aikaa perheenä treenaten esim. futista. Lapsemme siis haluaisi pelata toisten poikien kanssa, mutta epäilee omia kykyjään, ja bestiksen mielestä joukkueurheilu on tyhmää.

Oma poikani osaa olla halutessaan melkoinen draama king. Velloo oikean tunteen iskiessä loputtomassa "olen surkea" mantrassa ja koittaa hakea vääränlaista kannustusta ja boostausta osaamiselleen minulta. Äitinä olen sitä mieltä, että lapsi on juuri hyvä sellaisena kun on, mutta ei hän silti ole edes luokkansa nopein, vahvin, paras ja taitavin monessakaan asiassa, joka tuntuu olevan kova  pala.

Itse koitan tähdätä siihen, että lapsi ymmärtäisi että vähempikin riittää. On lahjakas liikunnallisesti (ja todellakin nopea jne) ja fiksukin. Mutta ei sitä tarvitse olla paras minun mielestäni missään jos se lähtee vertailun kautta.

Ryhmäpaineelle olen koittanut opettaa lapsen välinpitämättömäksi. Esimerkiksi hiuksiaan tahtoi kasvattaa tuossa pari vuotta. Sai kasvattaa. Loppuvaiheessa luonnollisesti ekaluokkalaista poikaa etenkin moni vanhempi ihminen luuli tytöksi tukan vuoksi. En tiedä tuliko kavereilta mitään noottia hiuksista.

Hiukset kuitenkin leikattiin ihan lyhyeksi taas, kun saatiin viimein parturiin lähdettyä. Ihan vain siksi, kun ei tykännyt miten ne oli aina takussa, roikkui lautasella  jne. Aikansa kutakin ja tulipa kokeiltua.

Jokaisen lapsen pitäisi oppia, että aina on joku joka ei tykkää ja aina on sellaisia tyyppejä, jotka ihan tahallaan tahtovat toisille pahaa mieltä. Sille ei voi mitään. Sille sen sijaan voi, miten siihen itse suhtautuu. Antaako olla vai jääkö miettimään asiaa. Antaako samalla hetkellä verbaalisesti takaisin. Jos kaveri morkkaa pyörää, niin sanoo että "Miksi sulla mun pyörä/huppari kiinnostaa? Anna olla. Mulla ei ainakaan kiinnosta sun pyörä/huppari paskan vertaa". Tai sitten vaan sanoo morkkaajalle takasin, että "Oot nolo, äitiski varmaan häpeäisi.". Tai klassinen "Äitis oli kun sua teki ---- Ja isäs on vieläkin". Auttaa moneen tilanteeseen. Kyllä ilkiöille saa napauttaa heti takaisin jos ovat aloittaneet.

Itsevarmuuskin on taito, jota voi opetella.

Vierailija kirjoitti:

Onpas kurja tilanne. Eskari loppuu ihan kohta, ja yleensä eskariaikaiset klikit pyritään hajottamaan kouluun mennessä. Joten jospa teilläkin "kaveri" päätyisi eri luokalle ja tulisi tilaa toisille kavereille.

Minunkin eskarilaisellani on bestis, josta en ole varma, onko tiivis kaveruus aina hyvästä. Yritän ajatella, että ei ystävyyskään onnistu harjoittelematta. Ja meidän tapauksessamme tiedämme jo, että lapset menevät eri luokille. Itsetunnon korottamiseksi ollaan vietetty tosi paljon aikaa perheenä treenaten esim. futista. Lapsemme siis haluaisi pelata toisten poikien kanssa, mutta epäilee omia kykyjään, ja bestiksen mielestä joukkueurheilu on tyhmää.

Meillä kaverukset menevät samalle luokalle, mutta toisaalta ajattelen että sinne tulee myös paljon uusia poikia ja mahdollisia kavereita. Onpas hassua, meidänkin pojan kaverin mielestä jalkapallo on typerää :) Siksi ajattelinkin että voitaisiin mennä mukaan joukkueeseen jolloin harjoituksissa tulisi vietettyä aikaa muidenkin kavereiden kuin tämän bestiksen kanssa. Meilläkin tuntuu että kun ovat niin läheisiä ja ovat olleet niin paljon tekemisissä niin tämän bestiksen on jotenkin helpompi ilkeillä minun pojalleni kuin niille joiden kanssa ei välttämättä vapaa-ajalla olla niin paljoa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas kurja tilanne. Eskari loppuu ihan kohta, ja yleensä eskariaikaiset klikit pyritään hajottamaan kouluun mennessä. Joten jospa teilläkin "kaveri" päätyisi eri luokalle ja tulisi tilaa toisille kavereille.

Minunkin eskarilaisellani on bestis, josta en ole varma, onko tiivis kaveruus aina hyvästä. Yritän ajatella, että ei ystävyyskään onnistu harjoittelematta. Ja meidän tapauksessamme tiedämme jo, että lapset menevät eri luokille. Itsetunnon korottamiseksi ollaan vietetty tosi paljon aikaa perheenä treenaten esim. futista. Lapsemme siis haluaisi pelata toisten poikien kanssa, mutta epäilee omia kykyjään, ja bestiksen mielestä joukkueurheilu on tyhmää.

Meillä kaverukset menevät samalle luokalle, mutta toisaalta ajattelen että sinne tulee myös paljon uusia poikia ja mahdollisia kavereita. Onpas hassua, meidänkin pojan kaverin mielestä jalkapallo on typerää :) Siksi ajattelinkin että voitaisiin mennä mukaan joukkueeseen jolloin harjoituksissa tulisi vietettyä aikaa muidenkin kavereiden kuin tämän bestiksen kanssa. Meilläkin tuntuu että kun ovat niin läheisiä ja ovat olleet niin paljon tekemisissä niin tämän bestiksen on jotenkin helpompi ilkeillä minun pojalleni kuin niille joiden kanssa ei välttämättä vapaa-ajalla olla niin paljoa tekemisissä.

Ja tämä siis ap:ltä.