Lue keskustelun säännöt.
Onko vauvan tasa-arvoinen vanhemmuus mahdollista?
11.05.2018 |
Minulla on kaksi lasta. Vanhempi eskarissa ja nuorempi 8 kk. Olen imettänyt kumpaakin. Mies on käynyt töissä. Mies on ihan osallistuva isä, pärjännyt kyllä kummankin kanssa alusta alkaen. Kumpikin lapsi on hyväksynyt tuttipullon ja korvikkeen tarvittaessa.
Kuitenkin ihan minussahan tuo vauva on kiinni ja niin oli esikoinenkin. Olen ensijainen hoitaja ja paras rauhoittaja. No, imetän, mies käy töissä ja hoidan pääasiassa yöt, joten ei mikään ihme.
Olen kuitenkin miettinyt kun nykyään niin halutaan ajatella, että isä on tasa-arvoinen hoitaja vauvalle alusta asti, että onko se oikeasti mahdollista? Siis niin, että isä on myös vauvan mielestä yhtä hyvä hoitaja? Joka kelpaa rauhoittamaan öisin?
Riittääkö jos äiti ei imetä? Vai pitääkö kummankin myös ajallisesti hoitaa lasta yhtä paljon?
Kommentit (5)
Kolmen vauvan kokemuksella sanoisin, että mahdollista varmaan on, muttei vauvan edun mukaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miten sen nyt ottaa, ei minusta tasa-arvo ole sitä että molemmat ruokkivat lasta, vaan että molemmat ottavat vastuuta lapsesta. Jos mies käy töissä hän osallistuu enemmän taloudellisesti lapsen elämään, jolloin on aivan selvää, että kotona oleva äiti hoitaa lasta enemmän, voihan isäkin jäädä kotiin vauvaa hoitamaan. (nämä ovat jokaisen perheen omia arvoja, asiat tulee toteuttaa niin että kaikki perheenjäsenet voivat hyvin. Jos äiti kammoaa perinteistä kotiäitiyttä, niin tuskin lapsikaan nauttii viettää päiviään hänen seurassaan).
Voi. Meillä ollaan ihan kirjaimellisesti aina hoidettu 50/50 suhteessa. Järjestimme asiat niin että olimme molemmat kotona ensimmäisen vuoden, sen jälkeen molemmat osa-aikaisesti töissä siten että kun toisella oli aamuvuoro toisella oli ilta. Mahdoton sanoa että lapsi olisi missään vaiheessa ollut enemmän kiintynyt kumpaankaan meistä. Nyt on jo 5-v, päiväkodissa päivät ja molemmat vanhemmat töissä. Edelleen hoidetaan samassa suhteessa. Ero näkyy ehkä lähinnä siinä että ajan kuluessa tekemiset ovat muodostuneet erilaisiksi. Isän kanssa lapsi esim pelaa pallopelejä, leikkii autoilla jne, mun kanssa leipoo, askartelee ja lukee kirjoja. Paljon tehdään asioita kaikki yhdessä. Varmaan aika harvoin on kuitenkaan mahdollista järjestää asiat näin tasapuolisesti. Vaatii joustoa ja järjestelyitä moneen suuntaan. Mutta on siis mahdollista täysin tasa-arvoinen vanhemmuus ja tasa-arvoinen kiintymyssuhde lapsen ja molempien vanhempien välillä.
Mun kokemus on se, että se vanhemmista, joka on kotona ekat 9-12kk, muodostuu *joksikin aikaa* lapselle ensisijaiseksi kiintymyshahmoksi, jota lapsi kaipaa ja tarvitsee enemmän lähelleen. Tämä on ihan luonnollista, koska pieni vauva ei ymmärrä aikaa samalla tavalla kuin isompi lapsi, eikä muisti myöskään toimi kuin isommilla. Jos äiti on lähes koko ajan lähellä, niin äiti on se jonka ympärille vauvan olemassaolo kietoutuu. Mä olen kyllä täysimettänyt 6kk molempia, ja enimmäkseen hoitanut yösyötöt joten en pysty arvioimaan miten imetys vs. pulloruokinta vaikuttaa. Mutta uskon, että pieni vauva tarvitsee yhden ihmisen, joka ei juuri katoa, ja yleensä äiti muodostuu täksi ihmiseksi. Jos isä jää heti syntymästä kotiin, isä voi myös olla tämä henkilö.
Mun mies on todella osallistuva isä, ja ollut molempien lasten kanssa kotona vuoden, mutta vauva-ajan jälkeen. Molemmat lapset ovat "suosineet" minua taaperovuodet, ja osittain jopa 3-4v ikään saakka, sitten tilanne on tasoittunut.
Mutta monilla perheillä on varmaan erilaisia kokemuksia. Meillä asiaan voi myös vaikuttaa se, että olen ehkä luonteeltani hieman herkempi lasten tarpeille ja minulle hellyys on luontevampaa kuin miehelle.