Olen ihastunut varattuun työkaveriin
Olen itsekin varattu. Kumpikaan ei naimisissa, ei lapsia. Olemme olleet 2v samassa vuorotyössä. Vuoden aikana olen ihastunut häneen ja mietin onko hän minuun. Hän katsoo pitkään, hakeutuu seuraani, on sanonut että olen aivan ihana ihminen, yksi parhaista jonka tietää. Työmatkalla missä olimme yhdessä, hän halasi humalassa. Sitten kuitenkin joinakin päivinä tuntuu välttelevän mua. Laittanut vapaa-ajallaan viestiä. Mitään en aio ihastumisen suhteen tehdä. Onkohan hänkin minuun ihastunut? Olemme molemmat noin 40v.
Kommentit (17)
Tekisit ne työsi. Siitä palkka maksetaan.
Antakaa oikeasti työrauha ihmisille , edes työpaikalla pitää saada olla rauhassa , jukolauta.
Vaikka olisi selkeästi varattu, niin sekään ei suatana himmaa. Aikuiset ihmiset.
Keskittykää niihin töihinne.
Kummallakinhan on indikaattori housuissa, eli mistä kiikastaa?!
Kyllähän sitä saa ja voi ihastua työtoveriinsa. - Kyllä minä (mies) olen kerran,- no okei useammankin kerran ihastunut työkaveriini. Kertaakaan tilanteen (ihastumisen) ei ole ollut tarve johtaa sen pidemmälle ja ihailuni muuttua muuksi, kuten himoksi tai kiimaksi.
Ihailen ja kunnioitan naispuolisia työtovereitani monin tavoin. Jos he ovat parisuteessa, niin ei minulla ole tarvetta, eikä isompaa halua lähteä haastamaan tai kokeilemaan, miten lujaa ja vankkaa laatua heidän parisuhteensa on. Itsekseni saatan joskus toki ihmetellä. Mutta, eikö sitä sanota, että kahden kauppa kolmannen korvapuusti. Vaan Itseppä ovat kumppaninsa valinneet ja hyväksyneet.
Niinpä sitten vain iloitsen, että minulla on ja on ollut mahdollisuus työskennellä monin tavoin ihailtavien ja arvostettavien naisten kanssa.
Minäkin olen ihastunut työtoveriini. Ei siinä mitään, flirttailemme joskus ja ajattelen häntä toisinaan myös kotona. Siinä se. Ihastumiset kuuluvat elämään.
Joo sitä sattuu.
Biologiaahan se vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Ootko henkisesti jälkeenjäänyt, luin aloitusta, ja luulin, että se on max. 22v. ihmisen tekemä, sitten "olemme molemmat 40-vuotiaita".
Sulle saattaa tulla yllätyksenä, mutta kaiken ikäiset ihmiset ihastuvat, ja samanlainen aivokemiaruljanssi se on kypsemmälläkin iällä. Kyllä sitä ihastuneena miettii ja arvuuttelee kaikenlaista, kuuluu asiaan. Moukkamaista tuollainen perusteeton jälkeenjääneeksi parjaaminen.
Eikö kenelläkään ole neuvoa? Pitäisikö mun puhua asiasta työkaverin kanssa, onkohan hänellä samanlaisia tunteita käytöksen perusteella? Ap
Vierailija kirjoitti:
Eikö kenelläkään ole neuvoa? Pitäisikö mun puhua asiasta työkaverin kanssa, onkohan hänellä samanlaisia tunteita käytöksen perusteella? Ap
Pikkujouluissa sitten.

Miten? Ap

Muutaman drinksun jälkeen hame korviin hieman syrjempänä katseilta.
Sama mulla, enkä myöskään aio ikinä miehelle mitenkään ihastustani ilmaista, koska hän on varattu ja on 3 lasta. Itse olen sinkku. Aion vaan hiljaa salaisesti fantasioida hänestä ja antaa fantasioiden piristää työpäiviäkin. Ulospäin olen hänelle aina kylmän korrekti, niin ettei vahingossakaan hän epäile että olen kiinnostunut. (En usko että hän kiinnostuisi minusta vaikka olisi vapaakin, hän on oikeasti tosi hyvän näköinen mies ja minä olen vähän pullukka tavis)
Vierailija kirjoitti:
Eikö kenelläkään ole neuvoa? Pitäisikö mun puhua asiasta työkaverin kanssa, onkohan hänellä samanlaisia tunteita käytöksen perusteella? Ap
Ei pitäisi. Ei, koska hän on varattu. Pidät nyt vaan pään kylmänä asian kanssa.
Älä ikinä - siis IKINÄ - ala vehtaamaan työkaverin kanssa. Luultavasti homma päättyy huonosti, ja sen jälkeen joko kyräillään tai vaihdetaan työpaikkaa.
Ootko henkisesti jälkeenjäänyt, luin aloitusta, ja luulin, että se on max. 22v. ihmisen tekemä, sitten "olemme molemmat 40-vuotiaita".