Missä määrin masennusta olisi hyvä näyttää/piilottaa kumppanilta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No oliskohan tuollainen ajattelu yksi iso osatekijä siihen, miksi olet masentunut?

Kuka tahansa masentuu vielä entistäkin pahemmin, jos kääntää koko elämänsä niin, että yrittää olla mahdollisimman vähän vaivaksi ja teeskentelee olevansa iloinen.

Niinpä. Ei ihme, jos masentuu, kun ei ikinä uskalla olla oma itsensä. Kuulostaa niin rankalta elämältä, ettei kukaan sellaista jaksaisi. Ja ihan itse aiheutettua tuo.

Suoraa tekstiä, tiedetään. Mutta mulla on tuttu, joka on juuri tuollainen. Esittää normaalia ja haluaa itse kuvitella olevansa normaali. Mutta ei ole lähellekään normaali. Mielenterveysongelmansa loistavat kauas ja kaikki kyselevät mikä häntä vaivaa. Hän vain esittää normaalia ja samaan aikaan voi huonosti.

Onko tutullasi oikeus olla kertomatta teille pahasta olostaan? Ja silti yrittää parhaansa mukaan nauttia seurassanne olemisesta. Vai onko hänellä velvollisuus kertoa teille, mikä häntä vaivaa? Olisiko teillä valmiuksia auttaa häntä? Millä tavalla? Entä jos häntä jo autetaan ammattilaisten taholta, saako se riittää?

Parhaiten hänen laistaan auttaa, jos antaa olla - ei välttele häntä, mutta ei tungettelekaan. Kyllä hän lopulta puhuu, jos tahtoo - sen verran kuin pystyy ja haluaa. Hänelle on voinut vaikka hoitava taho kertoakin, että ainakaan vielä ei kannata kertoa muille ihmisille asiasta. Kuvittele vaikkapa, että hänet on raiskattu tai hakattu, tai hänelle on nyt vasta noussut lapsuudesta mieleen sellaiset tapahtumat. Lievimmilläänkin kyse voi olla jostakin hänelle traumaattisesta ja häveliäästä asiasta, ihan vaan vaikka niinkin pienestä kuin että on jokin pakkoneuroosi.

Mitä te siiten tekisitte? Kauhistelisitte, voivottelisitte? Ehkä ahdistuisitte mukana? Auttaisiko se? Joku kiistää että ei ole totta tuollaista ei oikeasti tapahdu kenellekään. Suurentelevat tapahtunutta, ”muistat/käsität ihan varmasti vaan väärin”. Ihmiset kertovat herkästi eteenpäin, ja sensatisoivat asiaa. Tulos: tuon ihmisparan viimeinenkin yritys elää edes jokseenkin tavallista elämää on torpedoitu. Kuntoutumisesta tulee vielä jyrkempi ja pitempi ylämäki.

Kiitos huolenpidostasi. Ja ehkä vastauksestasi onkin hyötyä jollekin googlettajalle joskus.

Meillä kaikki nämä kysymykset ja moni muukin on vuosien mittaan ehditty käydä perusteellisesti läpi. Joten hyvin on tiedossa hoitotahojen sanomiset ja sanomattomuudet, omat reaktiot ja toisen puhehalut.

Hyvä kuulla, sittenhän tilaanteessa ei pitäisi olla mitään epäselvää. :)