Kohdunkaulan sähkösilmukkahoito edessä. Kokemuksia?
Kaikki mahdollinen kokemus toimenpiteesta ja sen onnistumisesta kiinnostaa, sekä siitä toipumisesta.
Kommentit (7)
Ei kovin mukavaa, mutta puudutuksen vuoksi kivutonta. Mulla ei puudutus toiminut heti, joten sanoin siitä ja sitten odoteltiin hetki kunnes alkoi toimia. Toimenpiteen ei siis kuulu sattua, joten ilmoita heti jos tunnet kipua! Vuoto ja kipu kesti muistaakseni vain päivän verran ja mitään traumoja ei jäänyt. Tsemppiä!
Hei, kaikilla ei puudutus sinne tehoa ja minulla ainakin tehtiin vaikka sattui. Sattui enemmän kuin kierukan asennus, mutta uskon että on hyvin yksilöllistä. Mutta asiassa hyvää on se, että nopeasti ohi.
Itse toivuin nopeasti, eikä ongelmiakaan tullut jälkikäteen. Noudatin myös jälkihoito-ohjeita.
Olisi pitänyt ottaa ennalta kipulääkettä, joten suosittelen sinullekin sitä.
Minulle tehtiin pari vuotta sitten, ei ollut yhtään paha, pelkkä papakin tuntuu inhottavammalta omasta mielestä.
Jälkivuotokin oli nopeasti ohi, ei jäänyt mitään traumoja ja yksi kerta riitti minulle, kontrolleja tosin kerran joka vuosi nyt.
Multa poistettiin noin kohdunkaulan syövän esiaste (=kudosmuutokset) vuonna 2003. Kivutonta, hyvin meni. Jälkivuotoa oli, mutta muuten ok. Ei vaikuttanut tuleviin raskauksien eikä synnytyksiin ja tuon jälkeen sain ”terveen paperit” ja papa normaali. Seurantalot tulleissa piti toki käydä naistentautien polilla jonkun aikaa. Mutta ei siis huonoja muistoja. Voimia ja tsemppiä ap!
Minulle tehtiin jokunen vuosi sitten. Puudutus toimi hyvin eikä toimenpide sattunut ollenkaan. Myöskään jälkivuotoa ei ollut, eli mitään traumoja ei jäänyt.
Mulle tehtiin syksyllä. Epämiellyttäväähän se on mutta ei muistaakseni mitenkään erityisen kivuliasta. Viikko hoidon jälkeen lähti paljon arpia ja verta tuli niin että pelotti, säikähdin ihan tosissani, mutta se vuoto ei kestänyt kuin muutaman tunnin. Nyt keväällä otettiin uudet koepalat ja vaikuttaa olevan kaikki kunnossa, ensi keväänä uusi kontrolli vielä.