Poikani sanoi äsken että kaipaa sitä aikaa kun asuttiin vielä kaikki yhdessä

Niimpä. Särkyneitä sydämiä ja elämää, joka ei ole entisensä.

Kaipa se mies on onnellinen kun sai uuden elämän. Samaa ei voi sanoa minusta ja pojasta. Mutta hyväksyttävä tämä asia vaan ja pidettävä entistä paremmin huoli pojasta.

Mä olen surrut samaa.

Pakko se on hyväksyä, ettei pysty virheetöntä maailmaa tarjoamaan lapselleen, on se liikaa vaadittu yhdeltä ihmiseltä. Muistan sitten, että olen raitis ja luotettava, hänellä on turvallinen koti ja luvassa tylsän turvallinen nuoruus ja opiskeluaika. Se on kumminkin niin paljon enemmän kuin minulla ja monella ketä tiedän, että voin kai laskea silti itseni voittajaksi.

Ole sinäkin itsellesi armollinen, ja sen sijaan että mietit mihin et pysynyt, ole onnellinen kaikesta siitä mihin olet pysynyt.

Sanot lapselle että hän on erittäin tärkeä molemmille ja teidän virheet ei saisi vaikuttaa häneen. Lisäksi voisit kysyä mitä muuta kivaa poika haluaisi muutettavan. Hän varmasti kerkeää miettimään tuollaisia asioita aivan turhaan. Kaikki järjestyy ja varsinkin oma vahvuus kannattaa tartuttaa poikaan. Myös voisitte käydä pojan mieliksi vaikka yhdessä syömässä jos se vaikka olisi mahdollista. Muistella vanhoja. Tietysti rajoissa. :) Toki se ei varmasti ole mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Sanot lapselle että hän on erittäin tärkeä molemmille ja teidän virheet ei saisi vaikuttaa häneen. Lisäksi voisit kysyä mitä muuta kivaa poika haluaisi muutettavan. Hän varmasti kerkeää miettimään tuollaisia asioita aivan turhaan. Kaikki järjestyy ja varsinkin oma vahvuus kannattaa tartuttaa poikaan. Myös voisitte käydä pojan mieliksi vaikka yhdessä syömässä jos se vaikka olisi mahdollista. Muistella vanhoja. Tietysti rajoissa. :) Toki se ei varmasti ole mahdollista.

Joo, ei ole mahdollista...

Annoin alapeukun ihan siksi, että miten se sinusta oli kiinni? Oliko perheen koossa pysyminen korvamerkitty sinulle? Sun duuni, jossa epäonnistuit? Ei kai sentään. Ilmeisesti lapsen isä ei halunnut sitä, joten eipä tainnut olla sun tahdosta kiinni. Suosittelen lopettamaan tuon surkuttelun ja keskittymään nykyhetkeen.

Empatisoi lapsen tunteita. Älä ala heti selittää miksi ette voi enää asua yhdessä tai että nyt täytyy hyväksyä tämä tilanne. Pyydä poikaa vaikka kertomaan, mikä siinä oli erityisen ihanaa.

Tsemppiä.